perjantai 31. joulukuuta 2010

Kaikkihan tätä tekevät

…keräävät nimittäin vuoden tapahtumia kasaan. Miksipä siis en minäkin tekisi välitilinpäätöstä? Sen ison ja lopullisen saavat tehdä muut sitten poistumiseni jälkeen.

Vuosi on ollut erinomainen, parasta a-luokkaa. Ensinnäkin minulla on oma koti, sauna ja parveke, edukas vuokra ja vielä edukkaammaksi muuttumassa. Jos nyt jotain saisin toivoa, niin rahaa keittiöremonttiin jonain vuonna, mutta silläkään ei vielä ole kiire. Kulkuyhteydet sekä tsadiin että töihin ovat parantuneet, aika harvoin enää tarvitsee tuntia istua työmatkasuuntaansa, mikä edellisessä kodissa oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ystävät sitten, voi mikä vuosi! Sain kaksi vanhaa ystävää takaisin, toisen 90-luvulta ja toisen 70-luvulta. Mikä riemu! Etenkin kun vanhimman ystävättäreni kanssa olemme jopa suunnitelleet jo varovaisesti ensi kesälle Pohjois-Suomen reissullemme jatkoa muihin maisemiin. Minusta on hienoa löytää ystävä, joka voi ja tahtoo matkustella kanssani. Vanhat ystävyyssuhteet ovat vahvistuneet, paranevat kuin viini vanhetessaan. Vain yhden katkeamista olen jäänyt ihmettelemään, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei kaikkea voi saada, eikä tarvitsekaan. Kun ei toisen ihmisen pään sisälle pääse katsomaan, mitä pahaa on tehnyt, niin parempi jättää sikseen. Minulla ei ole ollut tapana hakata päätäni kovin pitkään samaan kiveen.

Taloudellinen tilanteeni on pysynyt tasaisena. Alhaisena tosin, mutta vain parina kuukautena olen joutunut repimään hiuksia päästäni. Ja ensi vuonnahan tilanteen pitäisi parantua huomattavasti. Sitä todellakin odotan, on tätä kituuttamista jo kestänytkin! Avioerosta on jo kolme vuotta, kaiken järjen mukaan olen kärsinyt riittävästi, tahtoisin jo unohtaa koko asian mielestäni (kunhan vain opetukset pysyvät päässä!).

Työ on tasaista ja tylsää. Vapaaehtoistyön aloittaminen toi siihenkin vaihtelua ja potkua. Mutta pitää minun varmaan ensi vuonna vakavissani miettiä tahdonko kehittää tätä työtä vai hakea uutta. Veikkaan, että voisi olla aika vaihtaa hommia tavalla tai toisella. Tai sitten ryhtyä taas opiskelemaan jotain. Tarvitsen haasteita, osaan työni niin hyvin, ettei se enää herätä minussa kovinkaan usein intohimoa, niin kuin parhaimmillaan on tehnyt.

Lukeminen on alkanut maistua, aivoni ovat heräämässä Ruususen unestaan. Keikoille kun jaksaisin lähteä useammin ja kuunnella vähän enemmän musiikkia, luulen, että kulttuurianti alkaisi olla kohdallaan. Ai niin ja taidemuseoihin minua saa raahata koska vain, silmä lepää muiden tekeleissä. Tähän ikään voisin vihdoin myöntää itselleni, etteivät elokuvat ja näytelmät vain ole minua varten. Kyllä minä niitä silloin tällöin katsoa voin, mutta ne eivät herätä intohimoa, niin kuin kirjat ovat parhaimmillaan tehneet.

Oikeastaan ainoa puuttuva asia on se merkittävä ihmissuhde. Valitettavasti en osaa ottaa itseäni niskasta ja tehdä asialle jotain, pelkään liikaa, että toistan itseäni, teen virheen, siksi heitän asian mielestäni. Toisaalta, jos muuten elo sujuu, niin ei sitä ennenkään pelkkään seksin ja ihmissuhteen puuttumseen kuoltu ole. Vähän ehkä kiduttu vain. Outoa, kun on pitänyt itseään aika verevänä ja menevänä ihmisenä ja nyt tajuaakin, että voi senkin puolen itsessään horrostuttaa ja piilottaa. Mutta ehkäpä ensi vuonna, tai sitten seuraavana, tai seuraavassa elämässä...

Hieno vuosi on ollut!. Kurjaa vain, että tässä tulee mieleen, ettei näitä enää kamalan monta ole edessä. Jotta parempi elää jossain määrin niin kuin viimeistä päivää, ettei vaan sitten kiikkustuolissa tarvitse itkeä, etten sitäkään tahkoa sitten koskaan vääntänyt. Onneksi terveys on säilynyt suhteellisen hyvänä, paino tosin pitäisi tiputtaa, mutta kun hedonistisena ja heikkona luonteena se on niin kovin vaikeata. Jotain jos nimittäin itsestäni olen oppinut, nautinnot menevät aina vahvan tahdon edelle, vaikka muuten jämpti ihminen olenkin.

Lisää tätä, kiitos! Niin paljon kun vain piisaa.

***
Offtopic, uudenvuoden vastaanotan seurueessa, jossa on neljä homoa ja yksi hetero. Jotta se siitä merkittävän ihmissuhteen löytämisestä ainakin tänä iltana, minä nimittäin olen se hetero ja ne homot ovat miehiä... ;-DDD

torstai 30. joulukuuta 2010

Viinaa mittaamaan

Ihailin aikoinaan kovin yhtä ystäväpariskuntaa, jolla oli jo kultaisella 80-luvulla viinakaappi, lasit joka juomaa varten ja alkoholin mittaamiseen käytettiin mittaa eikä vain kaadettu mutu-tuntumalla. Minulle kyllä on sittemmin mutu kelvannut, viinakaappikin on ollut olemassa jo kolmisen vuotta ja lasejakin on kohtuullisesti, mutta vasta eilen törmäsin edulliseen viinamittaan, sellaiseen 4 cl/ 2cl teräksiseen mitta-astiaan.

Etsiskelin Pirsmasta biojätepusseja, ne on strategisesti sijoitettu yläkertaan ja kun kerran yläkertaan menee, niin tietysti sitä hiplaa kaikkea eteensä sattuvaa, etenkin nyt kun joka paikassa lukee ale-ale-ale. Viinamitta nyt ei mikään ale-tavara ollut, mutta kun hinta jäi alle 6 euron, niin päätin vihdoinkin ryhtyä sen verran sivistyneeksi, että tiedän minkä vahvuisia ginitonicceja, vodkatonicceja, jallukolaa, kossuvissyä tai muuta "jännittävää" teen jatkossa. Aika harvoin tosin tulee enää mitään drinksuja rakenneltua, edellinen kerta taisi olla viime kesänä, kun veivasin jälkiruuaksi alkoholipitoisia pirtelöitä vodkasta, karpalolikööristä, mustikoista ja jäätelöstä. Olivat muuten namia!

Uusivuosi koittaa, silloinkaan en ole kotona drinkkejä rakentelemassa, mutta ehkäpä seuraavalla viikolla on jo parempi tuuri. Minulla ovat nimittäin juhlaviikot alkamassa, kolmena seuraavana viikonloppuna aion liesuta kaupungilla, baareissa tai sitten viihdyttää ihmisiä kotonani. Hah, haist´kukkanen vaan senkin tipaton tammikuu, sellaista ei meillä näy!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Ihmeitä tapahtuu

Ai niin, kuulkaas, unohdin kertoa ennen joulua saamastani ihmeestä. Tiedättehän, että taloyhtiöt muistavat meitä kuolevaisia ennen joulua vuokrankorotusilmoituskirjeillä. Minullekin tuli sellainen, jo ennen avaamista tuskailin, että paljokohan nousee, riittääkö edes yleiskorotus kattamaan nousevat kulut. Viime vuosina kun on tupannut käymään niin, että kaikki (vuokra, sähkö, bussilippu, veroprosentti) kulut, joihin en mitenkään voi vaikuttaa ja jotka ovat pakollisia, ovat nousseet enemmän kuin palkkani on noussut yleiskorotusten ansiosta.

Minut valtasi suuri ihmetys ja ilo, kun kolmeen pekkaan ystävieni kanssa tavasimme saamaani kirjettä ja siinä ihan selkeästi suomeksi luki, että vuokrani LASKEE 9 euroa maaliskuusta alkaen. Laskee! Uskomatonta! Minulle ei koskaan ole tapahtunut sellaista, korkeintaan vuokra on pysynyt ennallaan. Taitaa asumisoikeusasunnoissa sittenkin mahdollisesti päästä edukkaammin, jos vain talo pysyy hyvässä kunnossa eikä korjauksia tarvita. Minä taisin sattumoisin päästä juuri sellaiseen hämmästyttävään taloon, joka on kunnossa vielä kymmenen vuotta rakentamisensa jälkeen. Eikä kyllä mikään ihme, kovin rauhallista sakkia siinä asustaakin.

Minullahan on uusikin asumisoikeusasuntonumero. Ihan vaan siltä varalta, että jos sitten muutaman vuoden kuluttua vähän lähemmäs keskustaa vielä pääsisin. Kas kun vanhuuttakin on hyvä ryhtyä pohtimaan jo nyt, kun on vielä muuttokuntoinen. Sitten kun toisaalta tahtoisin sellaisen kodin, joka olisi korkeammalla. Syy siihen puolestaan on se, että säälin yläkerran naapureitani, kun silloin tällöin harrastan parveketupakointia ja tiedän, miten se savu leviää ärsyttävän ällöttävästi joka paikkaan. Mutta hei, toisaalta olen miettinyt, että parin vuoden päästä parveketupakointi on kuitenkin kielletty kaikkialla ja sitten me syntiset istumme jossain lasikopissa keskellä pihaa. Sitten tulee taukoliikuntaa siidereiden välissä aivan väkisten itsekullekin sielulle.

Kaiken kaikkiaan olen vähän ihmeissäni, vaarana nimittäin on, että minulla tänä vuonna ensimmäisen kerran reiluun kymmeneen vuoteen elintaso nousee. Palkka nousi, vuokra laskee, avioliittovelka loppuu. Suoraan sanottuna, haaveilen jo ensi kesän kesälomareissusta ULKOMAILLE. Itse asiassa haave on jo lähes konkretisoitumassa muutaman kuukauden päästä, kun ostamme lentoliput. Pääsen ihan itse nauttimaan työni hedelmistä. Hurjaa touhua!

tiistai 28. joulukuuta 2010

Ei aina käy niin, kun haaveiltiin

Aamulla muistin, että kappas, bussikorttihan ei olekaan enää voimassa. Mikäs siinä, R-kioski kuitenkin aukeaa jo seitsemältä. Suunnitelmani piti siihen saakka, kunnes pönötin seitsemältä R-kioskin oven kahvassa kiinni vain huomatakseni, että sisällä oli pimeätä. Pärkkele, joko sairastapaus tai lorvikatarri. Käpöttelin takaisin tien varteen ja ajelin bussilla seuraavaan lähiöön. Sieltä sain jo kausikortinkin, mutta hävisin leikissä eur 2,50, kertamaksun verran. Kun jaksaisin, alkaisin tapella Rautakirjalta rahaa takaisin, mutta en jaksa. Liikaa työtä ja liian pieni korvaus.

Junat eivät tietenkään kulkeneet vieläkään ajallaan, niinpä työmatkani kesti reilun tunnin tänä aamuna. Pari kollegaa on sairaana ja pari lomalla, taidan olla ainoa pelittävä ammatinharjoittaja talossa tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa. On ollut melkoisen vilkas aamu. Ja vilkkaana jatkuu, joten eipä tässä nyt enempää jouda kiukuttelemaan. Voin vain todeta, että on niitä sutjakkaampiakin työpäivän aloituksia ollut. Onneksi näitä ei ole enää kuin kolme tällä viikolla. Ja onneksi otin bussikorttiin saman tien aikaa pariksi kuukaudeksi, seuraavan kerran taistelen maksupolitiikan kanssa vasta helmikuussa.

Kyllä sitten välillä pikkuasiat osaavat kiukuttaa. Olen edelleen loman tarpeessa. Tai sitten tahdon muuttaa Strömsöseen, jossa elämä se on kuin silkkiä vaan ja kaikki onnistuu.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Parasta aikoihin

Joulun paras lahja tuli viime yönä, nukuin 9 tuntia! Sitä ennen taas kerkesi viikko vierähtääkin sellaisilla 6 - 5 tunnin unilla. Alkoi jo melkein mielenterveys kärähdellä. Inhottavaa, miten huonon unen jaksot ainakin viime aikoina ovat vain pidentyneet. Mutta ehkäpä tämä taas lupasi hyvää, toivon ainakin.

Eilisellä neljän kilometrin tarpomisella naapurilähiöön saattoi kyllä olla positiivinen vaikutus unen saapumiseen. Minun pitäisi liikkua enemmän, se on normaalia unilääkettä ylivilkkaille ja ahdistuneille aivoille. Naapurissa ystävien kanssa suunnittelimme uuden vuoden aaton vastaanottajaisia, pienimuotoisesti aivan, varmaan kokeilemme Hollannin indonesialaista rijstafel-buffettia, minulla on kun on ottoveljen tuomia maustekastikkeita jo valmiina. Helppoa ja hyvää siis.

Tänään ei aio tehdä mitään muuta kotihommeleiden lisäksi kuin haahuilla uudessa pyjamassani ja lukea. Joulupukki toi vielä Terry Pratchettin Valtion sekä rasiallisen konvehteja. (Saattaa olla, että oikeasti vyöryn huomenna täältä ulos. Mutta eipä hätää, arki koittaa ja vihannespitoinen ruokavalioni jatkuu. Sitten taas vatsakin kiittää.)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Erilaista jouluruokaa

Tunnetusti minuun eivät varsinaiset jouluruuat uppoa. Aaton vietin vielä itsekseni, niinpä elelin suolaisilla pasteijoilla, riisipuurolla, luumukeitolla ja juustolautasella. Sen sijaan kun eilen sain ystäväni kylään, päätin testata päässäni pitempään pyörineen idean täytetyista broilerinrinnoista. Maistuvaa tuli! Parempi siis laittaa resepti muistiin, että voin kehitellä sitä lisää.

Timjamivalkosipulitäytteiset broilerinrinnat

Kolme broilerin rintafilettä
Täyte:
Puntti tuoretta timjamia
Pari teelusikallista valkosipulimurskaa
Mustapippuria
Chilisuolaa
Limenkuorta ja mehua
Nokare voita
Sinihomejuuston loppu

Paketti pekonia

Laita uuni lämpenemään 220 C. Viillä reilun puoli tuntia lämpimässä olleisiin rintafileisiin taskut. Tee täyte, pilko timjami ja sotke kaikki ainekset tahnaksi. Jaa täyte kolmeen osaan ja täytä rinnat. Huitele pekoni tissien päälle, minun paketissani oli sopivasti 9 viipaletta.

Sijoita fileet tiiviisti uunivuokaan, kaada päälle ja pohjalle portviiniä, niin että pohja peittyy. Ei sitä tolkuttomasti tarvitse hölvätä, vajaa desi. Tunge fileet uuniin, paista 20 minuuttia, nosta uunin lämpötila huippulukemiin, nosta astia mahdollisimman korkealle, että saat pekoniin rapsakan pinnan. Anna levätä sen aikaa, kun teet juuresmuusin loppuun. Pohjalle valuneesta nesteestä olisi saanut hyvän kastikkeen aikaiseksi, mutta säästin nesteen tulevaa käyttöä varten.

Seuraavalla kerralla laitan täytteeseen vielä enemmän limeä ja broilerin ja pekonin väliin timjamia sekä rapsauksen suolaa. Maukasta oli nytkin, mutta voi olla vielä parempaa. Kastikkeeksi olisi käynyt jokin makeansuolainen tapaus. Sitäkin pitää kehitellä.

Sauna teki hyvää, ruoka lähes tainnutti, mutta niinpä vain taas kolmen aikaan meillä oli bileet parhaimmillaan Groove FM:n tahdissa. Ihanaa bilemusiikkia keski-ikäiselle ja varhaiskeski-ikäiselle naiskaksikolle! Ystävyys on ihmeellinen asia! Tänään hoidan sitä lajia lisää, kun menen naapurilähiöön palauttamaan seniilin joulupukin minulle jättämäni lahjan, joka kuuluu sinne.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Radiota täällä kuuntelen

Eilinen sissi-isku Itäkeskukseen onnistui yli odotusten. Tutkiskelin etukäteen kodinkoneliikkeiden tarjontaa, päädyin kahteen vaihtoehtoon, jotka onnekseni sijaitsivat vielä samassa liikkeessä. Liikkeessä oli paljon kaikkea muutakin jännää, olen tosin kuullut, että ruotsalaislaatu ei aina kaikkein parhainta mahdollista ole. Mutta kuulkaas, kun en tiennytkään, että minulta puuttuu muun muassa termoskastikekaadin. Voi minua köyhää!

Takaisin radioon. Se on sellainen pieni laatikko, jossa on pelkkä radio, ei kalenteria, ei lämpötilamittaria, vain on/off-kytkin, äänenvoimakkuus, joku bassonamiska sekä kanavavalitsin. Upee! Ja hinta vain alle 18 eeroa. Jei! Hyvin kuuluu, vaikka ensin jouduin vähän sille paikkaa hakemaankin parhaimman äänentason saadakseni.

Sen lisäksi löysin pyjaman, työpaidan ja työpuuvillariepusen, sellaisen liehuvan takinreuhakkeen. Kanta-asiakaskaupastani tulleella tekstiviestillä sain - 20% koko pumpsin hinnasta, vain 66 euroa. Jippii! Kyllä nyt passaa taas töitä tehdä. Ja iltasella saunan jälkeen pyjamoida.

Paluumatka meinasi vähän pelottaa, bussikuski ei ollut parhaalla mahdollisella tuulella. Sen lisäksi että minulle tuli hänestä vahvasti mieleen keskitysleirin kaasutusbussin kuljettaja, hän myös testasi huippunopeuden saavuttamista sekä jarrutusajan pituutta varsin vakuuttavasti. Rallikuskien sukua ja huonetta. Mie olin ihan hiljaa ja yritin pysytellä penkissä.

Riisipuuro on uunissa, sienisalaatti tekeytymässä, käyn vielä kaupasta pasteijataikinan ja tekaisen suolaisia mutustettavia, joihin ajattelin veivata juustonjämiä, herkkusieniä ja jotain tulista maggaraa. Saavat tyypit leikkiä joulutorttuja. Illaksi ajattelin tekaista täytettyjä broilerinrintoja ja vähän jottain siihen sivuun. Huomenna onneksi tulee ruoka- ja juomaseuraa, muuten ryömisin kolostani tiistaina, eikä mikään mahtuisi päälle.

Tänään aion nauttia. Minulla on rauha, oma tupa ja oma lupa. (Vaikkei kuusta olekaan, ei muovista eikä oikeata, parempi niin, koska eilen kun katkoin kuivia oksia yucca-palmusta sain tolkuttoman allergisen reaktion, kasvihan oli parvekkeella kesän, nyt pölisytin siitä siitepölyn liikkeelle. Kädet turposivat, nenä valui, tirskutin, yskin ja kyynelehdin. Onneksi on allergialääkkeitä!)

Nauttikaa tekin! Valoista, vapaasta, hyvistä eväistä, ystävistä, ihmisistä, lemmikeistä, pakkasesta, lämmöstä, glögistä ja ihan jos elämästä. Edes vähäsen. Radiostani (!) tulee jotain ihanaa soulmusiikkia, mikäs tässä odotellessa kahvin tippumista. Joujoujou!

torstai 23. joulukuuta 2010

Tänään soitellen sotaan

Vielä viitisen tuntia, sitten suljen kustannuspaikan ovet takanani. Ei täällä minun lisäkseni kyllä enää juuri ketään olekaan, tekninen tukemme ja joku hullu tuotekehityspuolella. Ihanan rauhallista! Saan korjailtua eilisiä raivopäisenä tekemiäni tyhmyyksiä, ei mitään peruuttamatonta, mutta hutiloitua jälkeä. Olipa kaunista katsella kynttilöitä töihin tullessa, minun pitää varmaan käydä alennusmyynnistä niitä lisää toimistolle, tekevät ihanan säväyksen pimeään talviaamuun.

Viime yönä näin unta, että tapasin oikean isäni. Hetki oli kovin tunteellinen, isä puhui minulle, minä puhuin hänelle, hän halasi minua. Harmi vain, että se oli unta. Harmi vain sekin, että biologinen isäni on todellakin isäni, erehtymisen vaaraa ei ole. Mutta kyllä kuulkaa ihminen ilman isääkin tulee toimeen, ottaa vaan asenteen käteen ja lyö sillä itseään.

Edellisenä yönä taas biologinen isäni oli unessa kuollut ja kummitteli minulle, äitini puolestaan oli jonkun riivajaishengen vallassa ja käyttäytyi kuin isäni kaiken aikaa nuorna miesnä. Taitaa olla tämä lähestyvä perhejuhla, kun saa minut valvomaan ja sitten kun nukun, näkemään garmivia painajaisia perheestä. Muistan olleeni noin kolmevuotias, kun menetin uskoni joulupukkiin, avioliittoon, äidin ja isän suojeleviin voimiin ja ylipäätänsä koko yhteiskuntaan. Isä vei joululakkini, älkää kysykö mihin tarkoitukseen, äiti taas pakotti minut hakemaan isää baarista ja kyseli neuvoa, että pitäisikö hänen erota. Joulupukki taas oli känninen isän serkku, jonka tunnistin helposti. Etenkin kun pukki nosteli partaansa, että sai otettua henkosia tupakistaan. Loppuillasta tai yöstä sitten taas juostiin karkuun kännistä isukkia.

Silloin minä päätin, että tulee vielä aika, kun saan olla perhejuhlat ihan rauhassa ja ilman perhettä. Eikä tuossa avioliittoni aikaankaan viimeiset joulut enää mitään herkkua olleet, siinä välillä melkein minäkin muutaman vuoden uskoin joulun henkeen. Henki vaan taisi kuluttaa itsensä loppuun, sai burnoutin, raasu.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kiukuti kiukuti

Känkkäränkkien kuningatar täällä, huomenta perkele! Nyt ärsyttää aivan kaikki, yksi idiootti, joka muuttaa matkapäiviään, toinen aivovammainen, jonka aateliseen sukuun, optioihin, ruotsinkieliseen kotiin, kristalleihin, lomamatkoihin ja muuhun omituiseen “merkki”tavaraan olen läpeensä kyllästynyt ja sitten vielä kolmanneksi ne typerykset, jotka hävittivät tarjouksen ja näytekappaleet, jotka heille annoin pari viikkoa sitten. Puhumattakaan kestoärsyttävistä amerikkalalaisista, jotka mieluusti siirtäisin vaikka Pohjoisnavalle muutamaksi hetkeksi, että oppisivat tavoille.

Jotain hyvää kuitenkin; tammikuulle on varattu ilmainen risteily Tukholmaan. Tosin ilmaisuuden käsite vähän kärsi sen jälkeen, kun täppäsin mukaan muutaman aterian. Toisaalta kun turnauskestävyyttä huomattavasti lisää syöminen, en suinkaan pidä aamupalaa ja buffettia pahana asiana. Minäkään en ole niin äkäinen, kunhan verensokeri pysyy alalukemista kaukana. Mitään suurta ostosretkeä tapahtumasta tuskin tulee, kunhan ajattelimme istuskella ravintoloissa ja kahviloissa, mutta sehän sopii minulle vallan mainiosti. Ruotsalaiset kun tuntuvat olevan edelleen hoikempia ja pidempiä kuin me maatiaismalliset keskiäkäiset suomalaiset, niin tuskinpa niissä kaupoissa kovin paljon olisi ostettavaakaan. Jos teillä on hyviä vinkkejä, niin mielelläni vastaanotan niitä kommenttilooraan tai sähköpostiin.

Puuh, kahvi ja voileipä auttoivat. En minä ehkä tänäänkään vielä tapa ketään toimistossa. Vielä puolitoista päivää...

tiistai 21. joulukuuta 2010

Se on täytetty

Olen tehnyt kaikki jouluun liittyvät työperäiset toimet. Jippii! Tänään vielä kannan kotiin esihenkilöni siivellä tilaamiani kuplajuomia, muistin peräti maksaa ne eilen hänelle. Tällä kertaa tilasin ihanaa rosen väristä cavaa, rypäleenä on merlot. Voipi olla namua, sopii tähän kohta valoistuvaan pimeään vuodenaikaan. Kuplat pitävät mielen pirteänä!

Töissä on tänään perinteinen joululounas. Kerran vuodessa voin syödä pienet nöttöset laatikoita, viipaleen kinkkua (tästä en kyllä ole ihan varma, se vaan maistuu niin omituiselta, mutta ainahan voin haudata sen sinapin alle), sekä keskittyä kala- ja alkupalapöydän antimiin. Joululounaasta tuli mieleen, etten vielä tiedä mitä minun jouluateriallani tarjotaan. Luulen, että jättikatkaravut tulevat olemaan yhdessä osassa mädin ja muiden härpäkkeiden kanssa. Vaikka vietän joulun yksin, minusta on kiva kattaa pöytä ja valmistaa herkkuruokaa samalla kun seuraan television lastenohjelmia. Subilta tosin tulee Simpsosia monta jaksoa peräkkäin, sekin voi olla minulle sopiva vaihtoehto.

Laskujenmaksun jälkeen minulle jäi niin huomattava rahasumma, että voin hankkia itselleni radion. En tosin 200 euron radiota, vaan 40 eeron mölytoosan. Huomenna kirjastoreissulla saattaisi olla myös kauppareissu kohdallaan. Voisin samalla napata muutamia elintarvikkeita mukaani, ettei kaikkea tarvitse aattona raahata.

Minulla tuntuu olevan suunnitelma. Hyvä niin. Suunnitelman tärkeimmät osaset ovat mielenrauha ja kotirauha. Olen niin onnellinen, että saan olla ilman väkivallan uhkaa! Välillä melkein kyynel tirahtaa silmäkulmasta, kun ajattelee menneitä. Nyt kuitenkin siirryn takaisin maanpinnalle ja arkistojen kimppuun. Yyh.

Edit 16:40 Perkele, mikä putkiaivo sitä miekin olen, jo kolmas postaus, jossa puhun radiosta. Jo on kumma, jos ei se pian tänne ilmesty. Mutta ei ainakaan tänään. Ehkä huomenna.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Ainahan sitä saa haaveilla

Jos minulla olisi sopiva kiinteistö tai varaa sopivaan kiinteistöön, perustaisin B&B yrityksen. Mikä olisi sen mukavampaa kuin tehdä töitä kotona, etenkin kun koko maailma saapuisi luoksesi? Saisin seurustella ihmisten kanssa, mutta he eivät jäisi luokseni asumaan. Saisin tehdä ruokaa ja hoitaa kotia. Sitten jos tuolla vielä ansaitsisi elantonsa, niin mikäpä sen mukavampaa. (Älkääkäs nyt pilatko haavettani kertomalla miten kovaa ja raskasta työtä se olisi. Kyllä minä sen tiedän, mutta tämä onkin vain haave. Ei haaveiden aina edes tahdo toteutuvan, sitä paitsi mistä sen tietää, vaikka se joskus toteutuisikin. Ja sitten kaikki kävisi muutenkin hyvin, vähän niin kuin jossain sadussa.)

Järkytyin yhden naamakirjakeskustelun tuoksinassa, kun hokasin, miten erilaiset ovat elintasomme. Minä pidin 40 euron arvoista radiota kalliina, yksi toveri taas olisi voinut vallan mainiosti maksaa eur 200 radiosta. Tosin se hänen mielestään oli parempi kuin 40 eeron radio. Varmasti, mutta minulla ei sellaiseen todellakaan ole varaa. Hyvät hyssykät! 200 euroa riittää kuukauden ruokalaskuun, ainakin melkein. Olen siis köyhä. Tai jos en nyt ihan köyhä, niin ainakin suhteellisen huonosti toimeentuleva (mutta se nyt taas johtuukin siitä avioliitosta ja velasta ja vaikka mistä ja loppuu keväällä!).

Kirjastossa pitää muistaa käydä. Jos ei tarvitsisi siivota, olohuoneessa odottaisi jo joulupatja vieraan jäljiltä. Ehkä kuitenkin vielä kertaalleen imuroin, ennen kuin järjestän oloni lokoisaksi. Minä kuulkaas oikeastaan nautin ajatuksesta, että saan viettää muutaman päivän vaikka pyjamassa. Mistä tuli mieleen, että uusi pyjama olisi aika kova sana, vanhat ovat niin kauhtuneita ja reikäisiä. Ja se joulukuusikin taitaa jäädä hankkimatta, en minä enää minnekään Etovaan kerkeä ennen lomaa. Ollaan sitten ilman, jos vaikka ensi vuonna olisi parempi tuuri jo.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sinne se taas meni - viikonloppu

Kovin mukava viikonloppu lähestyy loppuaan. Tänään kävin ostelemassa yulea varten erinäisiä säilyviä ruokatarvikkeita, ettei tarvitse kaikkea sitten kerralla tungoksessa haalia, rahkaa, kermaviiliä, smetanaa, hapankaalia. Sitä paitsi viime joulun aikaan olivat jotkut oleelliset herkkuni jo loppuneet, niin kuin siianmäti ja piparjuuripunajuurisalaatti. Lohenmäti on liian suurimunaista ja muikku ei taas ole aivan makuuni, mutta sitä otin viimeksi, kun en oikeata evästä saanut.

Viikonloppuna minulle selvisi, että käytän anteeksiantamattoman löysää suomenkieltä puhuessani. Toistan itseäni, adjektiivit ovat surkeita, eivätkä kuvaa itse asiassa laisinkaan sisältöä. Pahkeinen, pitää ryhtyä skarppaamaan. Pääsin myös kuuntelemaan mielenkiintoista verbaalista pingisottelua, kun ystäväni ryhtyivät käsittelemään uskontoa ja politiikkaa. Aluksi vähän pelotti, että eiväthän he vain suutu toisilleen, mutta onneksi ymmärsivät, että kyseessä ovat asiat, eivätkä suinkaan ihmiset. Sitä oli kyllä vinkeätä seurata ja loppujen lopuksi taisin itsekin ryhtyä taistoon. Mutta olipa virkistävää ja hauskaa!

Mietin radion ostamista. Se olisi itselleni hyvä joululahja. Mutta toisaalta kun varmasti jos odottelisin aikani, joltakulta löytyisi ylimääräinen matkaradio, eikä tarvitsisi uutta hankkia. Minua harmittaa, jos en itse noudata ihannoimiani kierrätystoimia. Maailma hukkuu paskaan ja me vain luemme lehtiä... Tosin naamakirjassa taas minulle todettiin, että lumeen täällä hukutaan sitä ennen. Voipi olla tottakin, aika reilustihan tuota on pörissyt. Enkä minä edes lue lehtiä, korkeintaan Metron ja nettiläpysköitä.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Lehdenluku tuo vanhoja mieleen

Ihanaista aamua! Tänään ei enää ihan niin hurjaa ole meno kuin eilen, mutta voin luvata, ettei aivan ilman hikikarpaloita tänäänkään kummitus-raasu pääse (hehe, karpalo on marja, ja sitten kuitenkin ovat hikikarpalot, yyh, ikuna en enää karpaloita vedä...). Iltapäivällä onneksi on taas yksi hupaisa yritystapahtuma, ja sitten saankin illaksi vieraita. Jipii!

Mutta sitähän mie meinasin, kun luin Metrosta Kimin vaimo Jennin alastonkuvista ja oikeudenkäynnistä. Mietin, että mitä hittiä, minustakin on miljuuna alastonkuvaa liikkeellä jossain, olin nimittäin nuorna opiskeljatyttönä alastonmallina joukolle piirtäjiä. Todennäköisesti minut on ikuistettu useaan lehtiöön, harmi vain, ettei itselläni ole yhtään niistä. Koska jos mietitään, että Jennikin on ihan sievä ja nuori neito, niin tuskin hänestä otetut nakukuvatkaan kovin rumia voivat olla. Tai mistä sen tietää. Minusta olisi kiva katsella itseäni nuorena ja nättinä nakuna. Silloinen työnantajani tosin sanoi, että vaikka rytmitajuni ja asennonpitokykyni olivat erinomaisia, hän olisi toivonut minun olevan vanhempi ja rupsahtaneempi, olisi kuulema ollut enemmän piirtämistä.

Siinä muuten olisi sellainen homma, jota voisin ainakin kerran kokeilla uudelleen. Jos sitten saisin itsestänikin vielä nakukuvan. Siinä tosin sitten niitä laaksoja ja notkelmia riittäisi, kukkulat saattaisivat olla vähemmistössä. Taitaa olla viisaampaa jättää se haikailu väliin, minäkään en aina ihan ymmärrä, mitä toivon.

torstai 16. joulukuuta 2010

Jaksaa, jaksaa!

Kannustan itse itseäni jaksamaan vielä tämän viikon. Sitten jo helpottaa. Ensi viikolla saan ryhtyä vuodenvaihteeseen liittyvien paskahommeleiden tekemiseen. Mutta ei se mitään, nehän ovat melkein kuin lepäisi laakereillaan tämän "hei, laukkaa ratsu reima" jolkotuksen jälkeen.

Ja ettei totuus unohtuisi, ryhdynkin tekemään yhtä agendaa ja juomaan kahvia yhtä aikaa. Mie katsokaas olen nainen, me kuulema voimme tehdä useampia asioita yhtä aikaa. Näin minulle on kerrottu, itse en ota jyrkkää kantaa.

(Mutta kylläpä muuten teki gutaa, kun pyöräytin imuria ympäri pilttuun! En mie siellä sotke, mulla on teoria, jonka mukaan pölyä saapuu luokseni ilmanvaihdon myötä. Mie olen siisti ihminen.)

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Miehistä ja munista

Keskiäkäinen (kiitos SusuPetalille termistä) nainen oli taas menettää hermonsa matkalla suureen kauppakeskukseen, kun joutui ruuhkabussissa nuoren hoikan miehen viereen. Ensin ajattelin, että jee, tähänhän mahtuu hyvinkin, mutta sitten kun hokasin, että nuorella mielellä oli munaongelma ja hän levitteli haarojaan laajemmalle kuin pusta ulottuu, niin keskiäkäinen meinasi tippua kurveissa penkiltä. Piti oikein ärähtää vekaralle, että voisiko hän ystävällisesti pysytellä omalla tontillaan. Tai edes suurimmaksi osaksi siellä. Palkakseni sain yrmeän katseen ja tilaa lisää noin sentin. Joko sillä kaverilla oli kamala macho-kompleksi tai munat kipeinä. Katkaisuhoitoon!

Kävin hankkimassa viimeiset vaaditut lahjukset. Yksi osa-alue sisälsi haisujuustoja, ostin elämäni ensimmäisen purkin Stiltonia. Toivoin, että olisin saanut sen itselleni, mutta se ei taida tapahtua vielä ihan tässä elämässä, kun hinta oli lähes 15 eeroa. Mutta kyllä minäkin vielä joskus... (sama juttu kovin monen jutun kanssa, sitä ennen kyllä tyydyn edullisempiin korvikkeisiin. Ei tässä pelkkää sitkua eletä kuitenkaan, otetaan ilo irti vaikka syän märkänis!)

Riemukseni kuulin, että saan ainakin yöpyjän Tampereelta kylään viikonloppuna. Mene tiedä muutakin seuraa. Sitä ennen on vain edessa sellainen viikko, että johan on kumma, jos ei huvittelu, ruoka ja juoma taas perjantaina maistu. Juomasta taas tuli mieleen Ukrainassa perustettu juomaseuraa tarjoava firma, naamakirjassa pidimme kovin hauskaa eilen illalla sen kustannuksella. Lopputulema taisi olla, että jos emme muuta Ukrainaan, niin yksi toveri saattaa perustaa firman Norjaan. Ei sillä mitään väliä, kumpaakaan kieltä kun en osaa, mutta alkoholi todennäköisesti lisää kansainvälistä yhteisymmärrystä. Mitenkähän kauan tuollaista menoa työkseen jaksaisi?

tiistai 14. joulukuuta 2010

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi

Hmm, sain peräti viiden prosentin palkankorotuksen, tosin takautuvasti lokakuusta alkaen, joten joulukuun palkkaan tulee pieni ylimääräinen pumpsi. Hyvä niin, saa tullakin, kun taas eilen illalla laskin ja räknäsin menoja ja tuloja. Minun ei ihan oikeasti vielä pitäisi matkailla yhtään missään, ei ennen kuin on toinen velka kokonaan maksettu. Ongelmana on, että talouteni kaatuilee kuin vanha kunnon kikkamuki, kaikkiin suuntiin ja loiskuttaa kallisarvoista sisältöään, kunnes pohjalla on enää pieni liru.

Oli siitä syyskuisesta laskelmastani esihenkilölle sittenkin jotain hyötyä, vaikka pelkäsinkin haukut saavani etoröyhkeydestäni. Sen sijaan hakemani paikka meni reisille, minua ei kutsuttu edes haastatteluun. Taitaa olla parempi vain yrittää pitää leiviskästään nykyfirmassa mahdollisimman pitkään kiinni, koska uutta ei taida enää olla luvassa. Ei tässä elämässä.

Näen äärettömän ahdistavia unia sekä nykyisestä että entisestä ammatistani, entisistä ystävistä ja ilkeistä miehistä. Sen lisäksi itsetuntoni on tällä hetkellä olematon. Olen nimittäin huomannut orastavan vanhuuden merkkejä lisää ruumiissani, nyt saksalaisten nahkapolvihousujen lisäksi nahkahousujeni reidet ovat muhkuroituneet. Jumalauta! Ja kaksoisleuka! Hyi kamala ja hui olkoon! Sovitaanko, että unohdan suosiolla seuranhakemisen, nimittäin jos tilanne kehittyisi suotuisasti ja pitäisi ryhtyä heittämään vaatteita pois, juoksisin karkuun pää kolmantena jalkana. Tissit tietysti saattaisivat vähän menoa estää, saattaisin sotkeutua niihin jaloistani. 50-vuotislahjakseni tahdon rasvaimun leuan alle, povenpienennyksen ja polvikirurgiaa...

Näihin kuviin ja tunnelmiin, toverit! Nauttikaa työpäivästänne! Sen lisäksi vuoden pimeimpään päivään on enää viikko, kevät koittaa kummituksellekin

maanantai 13. joulukuuta 2010

Someja siellä ja someja täällä

On olemassa ihmislaatu jolla on tarve määritellä asiat, antaa niille nimi ja vielä mielellään lyhennekin. Se ihmislaatu on jossain välissä kehittänyt termin ”some”. Minulla kesti muutaman viikon aikanaan ennen kuin hokasin, että hehän tarkoittavat sosiaalista mediaa ja että sosiaaliseen mediaan kuulun minäkin, kun internetissä huutelen bittien avaruuteen kaikenlaista. Olen huudellut asioita jo tammikuusta 2005, eli kohta kuusi vuotta.

Hupaisinta on tajuta olevansa edes jotenkin etupäässä junaa. Tällä kertaa en jäänytkään asemalle, vaikka periaatteessa ikäni puolesta minun ei juurikaan enää pitäisi uusia asioita oppia eikä etenkään niitä käyttää. (Tämä tulee nyt lievällä itseironialla, en mie itseäni aivan niin vanhana ja oppimattomana kuitenkaan pidä.) Ja jos totta puhutaan, tuntuu, ettei kovin moni meillä töissä ole sosiaaliseen mediaan kovinkaan runsaasti tutustunut, saatikka että käyttäisi sitä. Tiedän pari nuorempaa työkaveria, joiden olen kuullut pitävän askartelu- tai leivontablogia, mutta enpä ole edes kiinnostunut sen vertaa, että olisin käynyt tutkimassa. Minun elämäni on minun elämäni, ja työ on vain yksi osa sitä, mutta sitä ei sotketa vapaa-aikaan.

Nyt kun ammattini puolesta saan kutsuja erilaisiin koulutuksiin, useimmissa on joko yhtenä tai jopa ainoana aiheena sosiaalinen media. Jaa. Minä kyllä tiedän siitä omasta mielestäni jo aivan riittävästi, opin kaiken aikaa lisää sitä käyttämällä ja käyttäjäkokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että se on hyvästä, tuo lisää ystäviä (jos nyt ei kuitenkaan vaurautta ja vaikutusvaltaa, ainakaan minulle) ja lisää kontaktinpitoa kovin moniin kavereihin. Naamakirjassakin on ylen hauskaa tiedottaa isommalle ryhmälle yhtä aikaa vaikkapa siitä, että löysin jotain tosi hyvää ja namia, Valion tiramisu-maitorahkan. Tai sitten lähettää tapahtumakutsu syntymäpäiville, vastaanottaa itse keikkatietoa, pelata hauskoja ajanvietepelejä (lue Restaurant City) tai jakaa biisejä tunnelman mukaan. Ihana paikka, perun kaikki pahat puheeni siitäkin.

Mä oon siis ihan somessa. Jee! Vähänkö oon in. (Ai enkö, no, en mie sitä oikeasti arvellutkaan. Sitä paitsi some kuulostaa ihan joltain huumeelta...)

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Siinon lelut, älä riko ittees

...sanoi entinen poika, kun housunsa laski.

Mie taidan saada itseni rikki ihan keittiössä touhutessani selvin päin. Ensin raastoin porkkanaraasteeseen myös osan etusormeni sivustasta. Tein luottopiirakkaani vähän eri täytteellä, tonnikalaa tuurasi loimulohen loppu. Sitten revin viinilaatikkoa kierrätykseen, niin sain vasemman käden etusormen kynnen tarramaan pahviin kiinni niin iloisesti, että siitä tirskahtivat veret kynnen alta.

Tuosta suivaantuneena päätin jättää lauantaiviinini väliin ja murjottaa ihan selvin päin. Hyvinhän se sujui, huomasin tosin, etten edelleenkään ole aivan terve. Niiskutan ja palelen. Olipahan tekosyytä kerrakseen taas pelata sohvanvaltaajaa television kanssa. Ja tulihan siinä vähän asioitaankin pyöriteltyä, jopa niin, että tulivat asiat uniin saakka.

Unimaailma on kovin vilkas. Parisuhdeasioita on tullut pohdittua kovasti, koska ne tosiaan pyörivät unissakin. Hassuinta tosin, etten minä sielläkään ollut pariutunut, ihan piti ratkoa toisten juttuja. Minua alkaa ärsyttämään saamattomuuteni, jos vaikka jotain nettideitti-ilmoituksia ryhtyisin laatimaan, en mie tällä tavalla ketään tapaa. Ikinä. Olen ollut jo kolme vuotta itsekseni, kohta en enää osaa kenenkään kanssa ollakaan. Ja minä nyt kuitenkin tahtoisin olla, en tosin asua, vaan seurustella. Jos ne lelut tuotaisiin tarosalle, vieläköhän edes muistaisin, mitä niillä tehdään? Joskus niiden kanssa on ollut kovin kivaakin.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Vanhaa naista kehtuuttaa (ties kuinka mones osa...)

Lupasin itselleni, että pakotan itseni käymään kaupassa tänään. Farkut nimittäin eivät aina käy työhousuiksi ja ne nykyiset litteät housuni ovat olleet vaihtoa vailla jo reilun puolisen vuotta. Pakko siis käydä taas pettymässä tarjontaan. Ei vaan millään viitsisi, kun on melkein varma, ettei löydä mieleistään ja sopivaa. Mutta voihan sitä ihmeitäkin toki tapahtua!

Hyvänä puolena asiassa on se, että samalla voin hoitaa pari työhankintaa eikä tarvitse niiden takia erikseen lähteä ensi viikolla ryntäilemään jouluriehaantuneiden sekaan. Ja kyllä, juu, tiedän, että niitä jouluriehaantuneita on tänään kaksinverroin liikkeellä ostoshelvetissä, jonne aion kirmailla. Mutta kun itse olen levännyt hyvin ja suhteellisen rauhaisa on olo, niin jospa kestäisin sen paremmin. Vaan kun olovaatteet ja oma koti ovat niin puoleensavetäviä, ettei millään tahdo saada lähdettyä liikkeelle. Eikä siinä mene kuin parisen tuntia!

(Sen lisäksi voin toki aina hekumoida millaista pahaa saisin aikaan firman luottokortilla, jos tietäisin keinot, miten naamioida naisten vaatteet yritysostoiksi. Sillä rahallahan saisi ja hevoisella pääsisi, sanoi ukki jo aikoinaan. Mutta niin pienen rötöksen takia ei edes kannata pöllöillä, niinpä käytän korttia asiallisiin hommeleihin ja hoidan ellun kanat ihan itse.)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kun kädet eivät riitä

Kävin leikkimässä kaupungilla joulupukin apulaista. Joudun vielä tekemään toisenkin reissun ennen h-hetkeä, eivät kädet riittäneet. Sitä kun joutuu useammalle taholle hankkimaan heidän tahtomiaan asioita, niin tulee mieleen, että joskus tosi harvoin auto olisi ihan kova sana. Paitsi ettei sitä saisi millään ilveellä keskustassa parkkiin, ei etenkään nyt, kun kaikki paikat ovat nököä täynnä. Minulle kyllä tulee kovin kotoisa olo tuosta lumenpaskasta, ihan kuin olisi muuttanut takaisin pohjoisempaan Suomeen. Ja jos totta puhutaan, edelleen olen sitä mieltä, että mieluummin lumi ja pakkanen kuin pimeys, paskaloska ja räntäsade.

Eilisiltainen tilaisuus oli suksee. Ruoka oli kelpoisaa, juomat hyvin yhteensointuvia, välisnapseja tuli sopivaan tahtiin, seura oli rattoisaa, ihmiset hyvällä tuulella ja stand up kelpoisaa, vaikka olikin aika urheilupitoista. Ja sen lisäksi miksi imitaatiota pitää kutsua stand upiksi? Minusta se kuitenkin on jotain muuta, asioiden käsittelyä ilkamoiden ja vinolla huumorilla höystettynä. Tai noh, puhun tässä juuri nyt itseäni pussiin, antaa olla.

Jatkopaikka oli jälleen kerran perseestä. Enymmärrä miksi suostuin lähtemään Teatteriin. Vittu niitä pikkujupinretaleita ja muka kuuluisia rääpäleitä. Voi hyvän tähden! Onneksi kukaan ei enää siinä vaiheessa huomannut poistumistani takavasemmalle ja taksiin. Harmi vaan kun tuli sen verran käytyä ylikierroksilla, että uni saapui vasta puoli kolmen maissa. Eli unta on tullut äärettömän huonosti, täytynee tänään ottaa vahinko takaisin heti ajoissa iltasella, että jaksaa edes lauantaina viettää vapaata.

Olen muuten pariin otteeseen päässyt epämääräisen taksikuskiflirtin kohteeksi. Mietin, että onko niin, kun nainen on yksin takapenkillä, hänestä huomaa paremmin sen feminiinisen puolen kuin ravintolan humussa ja muiden lajitovereiden seurassa. Vai onko niin, että minun parhaat puoleni vaan tulevat esille kun istun tyyriinoloisena kotiin menossa ja meikit poskella? Tai sitten vielä kolmas teoria; mie olen puhetyöläinen, hyvä suustani, suorastaan supliikkihenkilö, äkkiäkös siinä keski-ikäisen, jos nuoremmankin, miehen pää alkaa kääntyillä ja puhe luistaa. ;-D Pyytäsivät vain ihan reilusti treffeille, olisin saattanut lähteäkin...

torstai 9. joulukuuta 2010

Saa nähdä mitä tästä tulee

Vien tänään yhden ryhmän ulkoilemaan, syömään ja katsomaan stand upia. Eilen meinasi koko hyvä zen mennä, kun yksi kollegoista alkoi kirkua ympäri toimistoa uutta kolttua ja kampaajaa ja miten hän voi platinakortillaan tilata yökerhoon jatkopaikkoja. Tsiisus! Hiha meinasi palaa, mutta menin sitten hetkeksi yhteen koppiin pönöttämään ja kiukuttelemaan naamakirjassa, niin menihän se paska fiilis ohi. Ensin tuli kade ja sitten raivo.

Sitä paitsi jos minä menisin kampaajalle, sen jälkeen en onneton varmaan tunnistaisi itseäni. Häissämmekin tein itse yhden ystäväni avustuksella kampaukseni ja hyvin meni, täydestä kuin väärä raha ja edukkaammin. Vaatteitakin on kaapit täynnä, ainahan sitä jotain voi soveltaa, itse asiassa mietin, että voisi mustan paidan ja jakun kanssa laittaa valkeat farkut ja mustat korkkarit. Eiköhän sillä herätä huomiota sopivassa määrin.

Jälleen kerran tänä päivänä ihmettelen, mitä vanhempani ovat ajatelleet minulle antaessaan toisen nimeni. Jotain kamalaa kuitenkin. Sen kunniaksi saatte kuunnella Tuomarin laulavan siitä. Hyvää nimipäivää muillekin An-alkuisille, niitä ihania kun riittää. Halpahallin hame sopii mukavasti illan teemaan.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Parantaa kuin sika juoksuaan

Viikko paranee suorastaan silmissä. Tänään ei mennyt enää kuin vajaa tunti työmatkaan, vain yksi bussi ja yksi juna jäivät pois välistä. Ilma on parempi ja minulla oli fiksummin päällä, en palellut niin paljon kuin eilen. Myöskään silmät eivät olleet ristissä ja itse asiassa henkinen olokin tuntui ihmismäisemmältä. Tajusin senkin, ettei tällä viikolla ole kuin neljä työaamua, hipheihuraa! Toivomukseni on, että sitten kun joudun eläkemummona tekemään töitä, löydän sellaisen hommelin, johon ei tarvitse herätä ennen kukonlaulua, että saisi edes ennen hautaanlaskemista välillä maata ihan luvan kanssa.

Luen Denise Minan Veripeltoa sen kun uskallan, kertakaikkisen kamalaa, miten hirviömäisistä ihmisistä hän osaakaan kirjoittaa! Mutta kun kirja sijoittuu 60 – 80-luvuille, niin arvaattehan, että alitajuntani taas viime yönä näytti paljon aiheeseen liittyviä filmejä. Viime yönäkin olin jossain 70-lukudiskossa ja vakoilin pahiksia.

Olen erittäin onnellinen uusien talvikenkien omistaja. Vaikka olemukseni onkin vuorikauriin kepeä ja nopsa, tarvitsee vanheneva vuorikauriskin vähän pitoa alleen. Uudet kenkäni ovat maailman parhaat; niissä kuitenkin on kanta, vaikka ovatkin sellaiset läskipohjat. Tuottaa suunnattomasti iloa ja varmuutta kävelyyn, kun ei tarvitse pelätä pyllähtävänsä nurin joka jumalan askeleella. Nyt kun vielä se takki joskus saapuisi ja sopisi, niin voisin ryhtyä miettimään talvilämpimien housujen hankintaa.

Tietoisesti aion välttää tänään kaikkia huonoja ja surkeita ajatuksia, niitä kerkeää ajatella taas sitten, kun vellon jossain angistisessa suossa muutenkin. Hah, hyvä päivä edessä!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Jaksupaituliongelma

En kuulkaas ole enää mikään eilisen teeren poikanen, vaan nopeasti väsähtävä akkaraasu, jonka ei pitäisi järjestää itselleen ohjelmaa parina iltana perätysten, tai muuten menee kokonainen vuorokausi toipuessa. Kävi niin, että ensin sain ystäväiseni kylään lauantaina. Arvaatte varmaan, ettei siinä ihan selvin päin istuskeltu, vaan loppupelissä kipitimme jopa lähibaariin, onneksi ei kuitenkaan kaupunkiin.

Siitä kun sunnuntaina tokenin, niin ajelin bussilla veljeni luokse naapurikaupunkiin. Siellä oli laitettu pöytä koreaksi; sain kolmen ruokalajin illallisen ja vielä iltapalaa ennen kuin kotiin päädyin. Kaikki tietenkin asiaankuuluvien juomien kera. Ajelin sitten kotiin ihan taksilla. Se kyllä tuli vähän kalliiksi. Mutta oli vaan taas niin hauska ilta, ettei paremmasta väliä! Sain joululahjankin, kauniin hopeisen sydänriipuksen, siitä olin kovin otettu! Mie en nimittäin juuri ole joululahjoja saanut, etenkään koruja.

Maanantain mie sitten makasin. Sohvalla, sängyssä ja vähän matollakin, kun ei tahtonut selälle löytyä sopivaa asentoa. Makasin ja märehdin. Tiedättekö sellaisen käsittämättömän moraalisen krapulan, kun ei mitään ole tehnyt, mutta silti hävettää? Tiesin, että olisi kai se ohi mennyt sillä millä oli tullutkin, mutta kun ei sisu anna periksi, vaan on sitä mieltä, että kun kerta olet itse ottanut, niin kestät sitten kanssa. Ja kaikki seuraamukset. Myös sen, että pankkitilillä on melkoinen lovi, voi minua. Mutta onpahan hyvä syy pysytellä loppukuu hiljaa ja hengittämättä.

Mie ihan oikeasti lasken jo kuukausia (4) siihen, että pääsen yhdestä velasta eroon. Sitten jää jo ihan ihmismäinen summa taas elämiseen, eikä tarvitse pähkiä ja vänistä aina samoja juttuja. Vaikka olenkin kyllä luvannut ryhtyä säästämään lomareissuja ja hätävaraa varten, mutta eiköhän siitä vähän liikene hauskanpitoonkin. Olen nimittäin kurkkuani myöten täynnä tilannetta, jossa palkkani olevinaan on ihan hyvää keskitasoa, mutta käteen ei jää juuri mitään, kun maksan sitä saatanan edesmennyttä avioliiton irvikuvaa pois!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Väsymystä liikkeellä

En kertakaikkiaan jaksa edes kirjoittaa mitään, vaikka takana on hieno viikonloppu. Ehkäpä huomenna jälleen.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Toipilaana mennään

Ei minusta ollut minnekään eilen illalla lähtijäksi. Hyvä kun sain käytyä kirjakaupassa. Siellä myyjäpoika saikin verenpaineeni äkillisesti pompahtamaan, kun tahdoin vain 15 korttia ja hän ryhtyi jumputtamaan, että 10 korttia maksaa 2 euroa, mutta yksittäin ostettuna kortit ovat euron kappale. Loin häneen sellaisen kummitus-kuningatar katseen ja totesin, että "Sovitaanko, että leikisti otan tuolta ne viisi puuttuvaa korttia, ja sitten kun olet laskuttanut kymmenesta, kortit vahingossa jäävät telineeseen?" Poika ei ryhtynyt riitelemään eikä myöskään tarjoamaan alennuskuponkia sunnuntaille. Fiksu nuorimies, ihan niin kuin ajattelinkin.

Kotona join kuumaa juomaa ja kirjoittelin kortteja. Veto oli poissa. Kai se on myönnettävä, että tauti oli pahempi kuin annoin ymmärtää. Olen edelleen aika väsynyt, mutta parempaan päin kunto menee joka päivä. Siivoamista nyt en vielä itselleni lupaa, mutta jos pesisin tänään pyykit. Ihmettelin itseäni iltasella, kun piti oikein käydä laittamassa turvalukko kiinni, tulivat avioliiton loppuajat mieleen ja alkoi taas pelottamaan kaikki. Pelotti, että joku tulee väkisten sisälle ja tekee pahaa. Kamala tunne, varmaan johtuu heikkouden tunteesta joka sairastamisen myötä tuli. Tai sitten siitä, että näin matkalla ex-puolisoni ystävän. Huh!

Minä en juurikaan jaksa tutustua uusiin blogeihin (pitäisi kyllä), mutta kuulkaas, kun viime viikolla ihan vahingossa klikkasin uutta osoitetta, niin ihastuin kovin. Käykääs tekin joutessanne tutustumassa Ajatusmurusiin, tuore ja vähän melankolinen tuttavuus, josta voi vielä tulla vaikka mitä! Itseäni vähän harmittaa, etten päässyt blogipikkujouluun, mutta tuskinpa siinä nyt kukaan mitään menetti, korkeintaan minä, mutta se taas ei ole mitään uutta. Puolikuntoisena minusta ei olisi saanut kukaan mitään irti, olisin vain jurnottanut mukin kanssa varjoissa ja näyttänyt torjuvalta. Parempi jurnottaa kotivarjoissa.

Toivottavasti tänään tulee parempi päivä. Huomenna minut on kutsuttu veljen luokse naapurikaupunkiin syömään. Maanantain voisinkin sitten taas, yllätys yllätys, maata ja levätä. Syöminen usein sisältää myös juomista, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Parempi kuni pussillinen uusia

Jesh! Turvotus laski. Ei kuumetta! Olen töissä! Maailma ei kaadukaan. Tai noh, kerron lisää tapahtumaköyhästä elämästäni, kunhan olen vastannut noin sataan sähköpostiviestiin, jotka juuri romahtivat sisään... Mutta kuulkaas, ystävä kertoi, että olisi tähän tautiin lääkekin ollut, seuraavalla kerralla (jota toivottavasti koskaan ei tule) menen lääkäriin.

Muita iloisia perhetapahtumia ovat eilen saapuneet talvikenkäni, jotka juuri äsken testasin ja havaitsin erittäin toimiviksi.

Pah, tässä oli kuva, joka kieltäytyi näkymästä, mutta jätän nyt linkin kuitenkin, niin voitte vähän ihailla kenkuleita.
Josef Seibel: Kingfisher - Brandokselta

Mahtavaa, ettei kaatuilu enää tule olemaan vaarana! Sen lisäksi myös kauneusarvoni täyttyvät. Josef Seibelin perhe on ihana! Jalkani ovat rakastuneet!

Ja sitten asiaan! Se on kuulkaas perjantai, ja jos vaan jaksan eikä kuume nouse, saatan löytää itseni polkkaajien pikkujoulusta. Mutta jos mie en siellä ole, menkää te. The more the merrier!

torstai 2. joulukuuta 2010

Terveisiä sikapossuosastolta

Turvotus kaulan alla on aika massiivinen. Orastavan joulun kunniaksi olen muuttumassa kuumaksi sikapossuksi, kärsä kipeänä ja saparo suorana liiasta sänkymakailusta. Vaan kun ei muuta voi, terveydenhoitaja lähetti minut lounaan jälkeen kotiin, näki nääs naamani ruokalassa. Pah. Muistan, kun pikkuveljeni kommentoi kitarisaleikkauksen jälkeen ulkonäköäni vilpittömästi kauhistuneena, että näytän pahalta. Nyt näytän vähän samalta, mutta toispuoleisesti.

Töissä on valitettavasti niin kiire, että huomenna on pakko päästä rötöspaikalle takaisin, muuten maailma kaatuu, loukkaantuu ja hajoaa. Tai sitten ei mitään noista, mutta muutama ensi viikon tapahtuma jää puolitekoiseksi. Todennäköisesti viikonlopun aktiviteetit joudun peruuttamaan, taitaa tulla pakollinen lepohetki. Ai hei, mutta maanantaihan on vapaa! Itsepäisyyspäivä! Jee! Pitkä viikonloppu!

Sitä paremmalla syyllä voin hiipiä vähäksi aikaa huomenna töihin, sitten on taas aikaa maata.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

”Tilauksesi viivästyy”

Nyt alkavat käämit savuta pikkuhiljaa. Tilasin Elluspellukselta ohkaisemman talvitakin, jonka piti saapua tilausvahvistuksen mukaan 25. marraskuuta. Kun takkia ei näkynyt, laitoin viestin asiakaspalveluun ja kyselin takin perään. Sähköpostiini oli saapunut viesti, että takki todennäköisesti saapuu 15. joulukuuta. Minua nyt ihan vähän sylettää, tai oikeastaan aika paljon. Nimittäin jos se ei edes sovi minulle ja olen turhaan odotellut riepua kuukausisotalla, niin voitte olla varmoja, ettei siitä firmasta kanneta minulle enää yhtään mitään.

Muuten olen aina pitänyt postimyyntikonseptista. Olen kauppa- ja ihmisryysisallerginen. Katalogista saan katsella vaatteita omassa kodissa, omassa rauhassa ja omaan tahtiin. Tahti vaan on yleensä niin hidas, että sitten kun saan päähäni, että tahdon jotain tilata, se on jo loppu. Mutta säästyvätpähän rahat!

Tässä takkitapauksessa on vaan pian lähdettävä oikeasti kauppa-kauppaan, en enää toista talvea aio selvitä päällekkäisellä huppari-kesätakkiyhdistelmällä ja pakkasille sopivalla karvaturrilla, joka lumisateessa tekee minusta mönkivän jääkarhureplikan. Tahdon toppatakin. Viime talvena siihen ei ollut varaa, tänä talvena saa luvan olla! Mikäli tiedätte, mistä niitä sattuisi edukkaasti saamaan suurempana kuin koko 46, niin mieluusti otan tietoa vastaan. Ja mieluusti myös naisten mallin, kyllä mie tiedän, että miesten malleissa on suurempia, mutta kun ne eivät ole mieleen. Minulla on värikausi menossa, aikaisemmin olisi kelvannut mustakin.

Naama näyttää Notre Damen kellonsoittajan selältä, muhkuroita ja kukkuloita epäsymmetrisesti. Puolet nenästäni on turvonnut niin, että sierain on lähes kiinni. Imusolmuke on turvottanut leuanalusen sikotautimallille ja terveydenhoitajan kurkistaessa korvaan, sielläkin on alkava tulehdus. Saan kuulema lähteä kotiin, kun kuume nousee. Eli todennäköisesti iltapäivällä, mikäli tilanne etenee eiliseen malliin. Missä helvetissä niitä vaihtopäitä oikein myydään? (Kiukutikiukuti ihan kaikki!)