Hiilipannun ystävät kokoontuvat

Grilliruoka tursuaa korvista. Kahtena päivänä perätysten grillasimme ja pelasimme. Mikäs siinä, ihmiset ovat ihania, pelaaminen hauskaa, ruoka hyvää ja koko touhu sai ajatukseni hetkeksi muualle. Mutta sunnuntai-iltana oli vatsassa kivireki. Onneksi ei tullut enää lutrattua alkoholin kanssa, se tästä vielä olisi puuttunut. Siltä osin oloni on varsin selväpäinen ja tervejärkinen.

Alkuperäisellä peliporukalla emme kovin kummoista sessiota ottaneet, edellisestä pelikerrasta oli lähes 1,5 vuotta. Vähän vain verryttelimme ja muistelimme, että missäs sitä ollaan ja mitä aiotaan tehdä. Luolastossa taistelimme yhden pikkutaistelun ja saumat hengenlähtöön olivat lähellä useasti. Niin sitä ihminen unohtaa roolipelimaailman lainalaisuuksia, kun ei niitä käytä. Toisen porukan kanssa olemme aloittelemassa uusinta seikkailua, askelmerkit eivät näytä kovin lupaavilta. Jos matkasta ei tule suorastaan katastrofi, niin taatusti siitä ainakin tulee polveileva ja pitkä. Olemme kaikkien tunnettujen karttojen ulkopuolella laskeutumassa pienen kuun pinnalle, jonne meitä ennen on jo laskeutunut kuusi muuta alusta. Eikä miehistöistä tietenkään enää nay vilaustakaan. Jep.

Maggaraa tuli syötyä pienen kylän tarpeiksi. Eilen jätin jo suosiolla sitä puolta väliin. Salaatti kelpasi paremmin. Taidan tällä viikolla tyytyä johonkin todella kevyeen. Paitsi että huomenna on taas yksi iltatilaisuus, josta en tiedä, miten siellä on tarjolla. Ainakin väsymystä keskiviikkoon, veikkaan, koska olen kotona vasta joskus puoliltaöin.

Äiteellä on aika lääkäriin tiistaina. Sitten olemme taas vähän viisaampia. Kunpa hän ei joutuisi kovin kitumaan! Minulla on majapaikka kysyttynä valmiiksi vaikka pidempiaikaista majoitusta varten pohjoisemmasta Suomesta. Muuta en oikein voi tehdä, se kai tässä vituttaakin.

Siirappia, hunajaa ja muita tahmovia aineita

Elämäni on niin jumalattoman ällöromantillista höttöä, että varmaan pian puhkeaa kakkosluokan diabetes. Mutta puhjetkoon. En tiedä, oleko varsinaisesti ansainnut tällaista, en edes tiennyt kykeneväni vastaanottamaan moisia tunteenpurkauksia.

Nyt tehdään niitä asioita, joista olemme haaveilleet. Eletään yhteistä arkea, käydään kävelemässä, syödään, sisustetaan (mm. musiikkivermeillä) suunnitellaan matkoja, kesää, asumisjärjestelyitä sekä muuta asiaankuuluvaa. Meillä on kiire, aikaa on vähän. (Joo. Tiedän. Tämä on vaarallista.)

Kerkesin minä viikonloppuna tavata muitakin ystäviä. Kävin roolipelaamassa naapurilähiössä. Siellä vaan ei tällä kertaa taisteltu lain, saimme kaksi eri  seikkailua loppuun. Siksipä pisteet olivat melkoiset ilman taisteluakin, romua myytiin ja ostettiin. Ihmemies taas oli keikkailemassa, moninaiset ovat hänen toimensa. Kotiin saapui varsin hiprakkainen olento, mutta ilman S-oireyhtymää.

Tiedostan riskit edelleen. Kaikki voi olla harhaa. Mutta jos tämä ei ole, niin luvassa on vuosituhannen rakkaustarina.

Pala kakkua

Perjantaina menin suoraan töistä keskustaan tapaamaan Siiselin kautta tuttua daamia ja hänen ystäväänsä. Olemme alkaneet vastoin moniakin oletuksia pitää yhteyttä. Varmaan osittain siksi, että hän tajusi jossain välissä minun olevan hänen työnantajansa asiakkaita. Hihittelimme baarissa useampia tunteja, ennen kuin perheelliset alkoivat suunnitella kotiinlähtöä. Minä sitten matkasin Siiselin hemmoteltavaksi. Se olikin erittäin lämmin jälleentapaaminen, olisi varmaan nolottanut mokoma pussailun määrä, jos olisin aivan selväpäinen ollut.

Vähäisten yöunien päälle sain aamukahviin jalluplörön ja puolikkaan palan kakkua ennen kuin läksin kaupan kautta kotiin. Piti käydä roolipeli-iltamia varten evästä. Lupasin viedä salaattitarpeet mukanani, mutta eihän se koskaan minulle ole niin yksinkertaista. Tein couscous-hernerouhe-parsakaalilisukkeen ja paistelin halvennuksesta ostamiani kanasuikaleita. Kun en osaa olla ruokkimatta ihmisiä, niin sittenpähän teen niin.

Pelissä oli suuri taistelu hämähäkkejä vastaan. Saimme puolivahingossa hengiltä hämähäkkien kuningattarenkin ja sieltä melkoisen saaliin. Ja vaikka omat pisteeni olivat lähinnä naurettavat, niin uskokaa tai älkää, muiden keräämillä pelikertapisteillä tasoni on taas nostamista vailla. Eikä ole vielä edellistäkään nostoa saatu loppuun. Vaivavaiva... Joskus yhdeksän maissa läksin raahustamaan kotiin, olin niin poikki kuin ihminen vain voi olla. Ei paljon tarvinnut unta houkutella.

Suunnittelen viikon suurempaa kauppareissua. Minun pitäisi ostaa paineteippiä, sellaista joka kuulemma tarraa kiinni pintaan kuin pintaan ja pitää kuin tauti. WCpaperirullan teline päätyi Ottoveljen käsissä irti lattialle. Ehkä liimaan samalla magneettisen veitsitelineen keittiöön. Sekin on odottanut vuoroaan aika pitkään. Iltasella Rotumarsu toivoi minua luokseen. Antaas nähdä nyt, jaksanko raahustaa, huomenna on kuitenkin taas työpäivä. Mutta kun siellä saisin pizzaa...

Selvisi muuten S:n kuolinsyy. Influenssan jälkitauti, sydän petti. Ei siis ihme kyllä huumeita eikä alkoholia. Varmaan omaisille jonkinlainen helpotus, toisaalta minullekin. Hautajaispäivä on nyt tiedossa, pitää vielä miettiä, onko se pelkka addressin paikka, vai menisinkö sinne ihan incognito takariviin.

Joka toisen sydän murtuu ja minulta varvas

Perjantaina tein vauhdikkaan työpäivän. Ihmeellinen päivä, mietin joutuneeni rinnakkaistodellisuuteen, kun aamu alkoi sillä, että minulle ojennettiin suklaarasia (olin tehnyt yhdelle kollegalle palveluksen) ja iltapäivällä tuli kukkasia, orkidea (olin tehnyt toisen palveluksen ja poika ehkä vähän liioitteli, koska on ihastunut minuun). Kävin kotoa saunakamppeet ja kipitin yläkylille RM:n hoivaan, siellä oli valmiina ruoka ja juomat. Ei siis mikään paskempi päivä, myhäilin saunan lauteilla kylmä lonkeromuki kädessäni.

Iltasella yksi toveri kävi hakemassa kotiavaimeni ja majoittui luokseni. Lauantaina nimittäin pelasimme pitkästä aikaa. Onneksi oli lauantaita varten tarjoilut jo hankittu ja tehty. Olin luvannut tarjota lihapullia ja perunamuusia, pullat olin väkertänyt valmiiksi jo torstaina samalla kun odottelin Ottoveljeä pääkaupunkiseudulle. Hän lensi Etelä-Eurooppaan pitkää viikonlopppua viettämämään. Syy äkilliseen matkaan on surullinen, mutta ei kuulu tarinoihin, joita minä voisin kertoa.

Vähän tämä b&b-toiminnan harjoittaminen näinkin pienessä asunnossa on kuitenkin rassannut. Kaikki on vinksinvonksin enkä tunnu koskaan olevan hetkeäkään yksin. Siksi päähäni livautettu orastava ajatus siitä, että saattaisin päästä isompaan asuntoon vähän niin kuin takaoven kautta, ei kuulosta yhtään paskemmalta ajatukselta. Katsotaan nyt, sekään ei tapahdu hetkessä, mutta toivoa on. Tahdon makuuhuoneen, keittiön ja olohuoneen, ne lisäisivät vieraanvaraisuusastettani.

Lauantaina oli hieno roolipelisessio. Taistelimme 20-metristä lohikäärmettä vastaan, matkakumppaneissa ilmenee omituisia piirteitä, kaksoispersoonallisuuksia. Hahmoni jäi lohikäärmeen alle, mutta selvisi hengissä. Nostimme minulle jopa tasojakin pitkästä aikaa, tasolta viisi tasolle 8,5. Tulee taitoihin melkoinen harppaus - ja tarpeen onkin. Vastus vaikuttaa haastavalta. Minä edelleenkin pidän roolipelaamisesta, se on minulle sovelias harrastus, vaikkei minusta mitään pro-tyyppiä koskaan tulekaan, en osaa sääntöjä enkä jaksa niitä muistaa.

Pelin jälkeen siivoilin paikkoja ennen kuin könysin takaisin RM:n viereen. Torkuin sohvalla, kun hän katsoi jotain kauhuelokuvaa. Sitten jatkoin unia sängyssä. Joskus on vaan kiva olla jonkun lähellä ilman mitään suurempaa agendaa. Minua vähän huolestuttaa, alan tottua helppouteen ja mukavaan oloon. Se yleensä kostautui, koska karma. Sunnuntaina valuin takaisin kotisohvalle, ruokaa ei tarvinnut onneksi tehdä, ei silti, ei oikein maistunutkaan. Sitä paitsi taisin murtaa pikkuvarpaani RM:n olohuoneen rahiin, kun aamun kähmässä siirryin sohvalle lukemaan ennen kuin hän heräsi. Se on nyt noin kaksinkertainen ja sinistävä. Saa nähdä, mihin kenkään sen saan ujutettua ilman kirkumista.

Äsken herättyäni ryhdyin aivastelemaan. Nyt niiskutan. Toivottavasti kyseessä on vain aamutukos eikä pysyvämpi vaiva. Työtä nimittäin riittää. Eikä ensi viikonloppukaan ilman suunnitelmia ole. Siksi varvaskin saisi kokea ihmeparantumisen.

Hurlumhei matkaan jo käy

Voi minua heikkomielistä ja vähäpäistä, kun en osaa pitää itseäni ruodussa. Enkä tahdokaan, mutta se nyt tähän kuulu. Siiseli kutsui pohjoisempaan kaupunginosaan, baariin, jossa en koskaan aikaisemmin ollut käynyt. Siellä he olivat koko hurja joukko ja iso määrä tuntematonta sakkia. Ravintolan toisella puolella oli jonkun kaverin 50-vuotissynttärit ja toisella puolella soitti ihan kelvollinen rockabilly-bändi. Yksi siiselin lähimpiä ystäviä, hänen sanojensa mukaan hänen ainoa ystävänsä, oli synttäreillä puolisonsa kanssa, niinpä oli muu sakki päättänyt seurata samaan baariin.

Siellä oli jo tunnelma katossa, kun saavuin paikalle. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä kaikkia, sain lämpimiä halauksia heti ovella. Jopa Siiseli nousi pöydästä ottamaan takkia pois päältä ja kyselemään juomatoiveita. Ilta oli hauska, sain tanssia sekä Siiselin ystävän että syntymäpäiväsankarin kanssa. Siitä tosin meinasi tulla mustasukkaisuusdraama, kun Siiseli ryhtyi kyselemään tahtoisinko jäädä baariin, jos hän lähtisi kotiin. Totesin niin kuin hän on minulle joskus todennut, että tapanani on lähteä saman ihmisen kanssa, jonka kanssa minulla on ollut treffit.

Sitten kävelimme hänen kotibaarinsa kautta kotiin. Mukavaa iltaa seurasi sikeä uni. Aamulla Siiseli oli vääntänyt aamupalan sillä välin, kun olin suihkussa. Minä kaivoin käsilaukustani joululahjan miehelle,joka vihaa joulua. Oli hän lahjasta kuitenkin otettu, kysyi saako avata heti vai pitääkö odottaa jouluun. Minä annoin luvan avata samantien, kun toinen oli kuin pikkupoika. Paketista paljastuneet mustat sukkaparit, joissa on kaikissa erivärinen raita sukansuussa, olivat mieleinen lahja, hän nimittäin on aikaisemmin jo ihaillut niitä minulla. Siitä se ajatus sitten lähti. Samalla kerroin Rotumarsun olemassaolostakin, varoitin, että meidän tapailemisemme alkavat olla tapailtu.

Kävimme kotibaarissa kääntymässä ennen kuin minä matkasin vaihtamaan tavarat mukaani. Pääsin itäiseen Helsinkiin pelaamaan roolipeliä. Luvassa oli armoton taisto goblinien kanssa, niitä oli solan molemmin puolin satakunta. Sain teurastettua ahmankynsilläni niitä 12 ennen kuin lähtivät livohkaan. Moraali petti. Hah! Edessä on tason nosto, minun pitäisi olla jo 8-tasolla, kun lukemat notkuvat vielä vitosella. Mut kun se on niin työlästä! Ja kyllä mie näinkin toimeen tulen, kun omaan voimia, joista en mitään ymmärrä.

Onneksi ymmärsin lähteä pelin jälkeen kotiin. Yhdentoista maissa olin jo peiton alla, enkä suoraan sanottuna kovin kauan kerennyt siellä venyttelemään ennen kuin Nukkumatti vei mukanaan. Hyvä niin, koska tänään tein jouluaterialle jälkiruokaa. Sitten vielä on siivoamisp*skaakin edessä. Ärs ärs.

Ystävä teki minulle pyynnöstäni kilisevän rannekorun. Se on ihana, painava ja kilisevä. Kalliiksihan se kävi, jo pelkkä hopean määrä on massiivinen, noin 70 geetä, mutta mitäpä ihminen ei oman itsensä eteen tekisi. Se on joululahja itselleni.

Jotta jos jossain näette naisen, jolla on omat lusikat mukana, se olen minä, saa tulla sanomaan päivää. ;-D

Monipuolista

Perjantaina olin väsynyt. Kävin kaupasta piirakka-ainekset ja rakentelin kinkkupiirakan. Samalla juttelin puhelimessa Dervissin kanssa, hän sai minut suututettua, löin luurin korvaan. Jotain olen oppinut minäkin, ettei kaikkea tarvitse kuunnella. Silloin kun toinen herkeää katkeraksi ja ryhtyy syyllistämään, ei minun tarvitse jaksaa hänen kanssaan. Ei enää.

Lauantaina oli roolipelin vuoro. Naapurilähiössä rumusimme suhteellisen isolla porukalla rinnakkaistodellisuuteen suoraan keskelle Helmin syvänteen taistelua. Saimme pahemman kerran turpaamme, mutta meidät potkaistiin pois sieltä, ennen kuin tilanne ratkesi. Tai itse asiassa tilanne ratkesi sillä, että olimme kaikki toimintakyvyttömiä. En onnistunut juonissani, mutta onneksi muilla oli parempi onni ja pisteitä rapisi reilusti. Ystävien dobermanni on rasittavassa vaiheessa, 6 kk, enemmän innokas kuin älykäs, kaikki on menossa suuhun. Onneksi minä sain koiran kuuntelemaan itseäni, pari kertaa piti karjahtaa, että elukka ymmärsi pitää minuun etäisyyttä. Yksi pelaajapojista totesi ymmärtävänsä koiraa hyvin, olen kuulemma pelottava.

Yöksi menin Naapurin luokse. Hänestä vaan paljastui sellainen puoli, että pitänee vähän aikaa sulatella asiaa. Sitten kysyä sitä uudelleen, etten vaan ymmärtänyt väärin. Jos en ymmärtänyt, en tiedä, onko järkeä pitää häneen yhteyttä. Ystävät ovat nimittäin minulle aika tärkeitä ja jos minun ystäviäni ei hyväksytä, niin se on melkoinen turn off minun puoleltani. Pitää pohtia asiaa.

Tänään olen taas levännyt. Sain parit päikkäritkin otettua. Tein pedikyyrin ja tilasin parin viikon päähän ajan ammattilaiselle. Jalkapohjani kasvattavat tolkuttomasti halkeilevaa kovaa kuollutta ihokudosta. Ihailen ruusujani, ostin pari puskaa, kun halvalla sain, punaisia ja valkoisia. Lauantaina sain jopa siivottua. Se sitten on vastenmielistä touhua, mutta palkinto on onneksi näkyvä. Ihan hyvä viikonloppu. Ensi viikonloppuna pitää muistaa, että kaupat ovat kiinni lauantaina. Naapurilähiössä juhlimme kekriä pitkän kaavan mukaan.

Jaksamisajatuksia

Perjantaina töiden jälkeen minulla oli kutsu naapuriin saunaan. Pakkasin pesuvehkeet ja soveliaita juomia mukaan, kuuden jälkeen olin jo kävelemässä mäkeä ylös. Harmitti, kun Murdoch Mysteries jäi taas tauolle niin jännään paikkaan, että miten sitä malttaa seuraavia jaksoja odottaa. Eivät ne kuitenkaan voi Crabtreeta moiseen pinteeseen jättää!

Illan aikana unohtuivat murhamysteerit ja kavala maailma, kun hihittelin ihan uudessa seurassa. Tai oikeastaan minulle sanottiin, että en hihittele, vaan puhun äijäkieltä. Sauna oli virkistävä, juomat kylmiä, ruoka oli maistuvaa, uuteen ihmiseen tutustuminen vaan on niin henkisesti kuluttavaa. Se vie aikaa, energiaa ja sitten sitä kuitenkin miettii, että onko tämä nyt kuitenkaan sen arvoista. Että entäs jos tässä vaan taas jälleen kerran kertoo itsestään kaikenlaista vain seuraavan kulman takana törmätäkseen johonkin sellaiseen, mitä ei olisi tahtonut löytää.

Opin itsestänikin uusia asioita, muun muassa sen, että olen kuulema kaminasta seuraava yöaikaan. Seurassani ei tarvitse peittoa. Se ei välttämättä ole hyvä asia.  Opin paljon myös uudesta ihmisestä, saa sitten nähdä, teenkö tiedoilla mitään, vai onko se hukkaanheitettyä muistitilaa. Veikkaisin, että olen ainakin tutustumassa uuteen potentiaaliseen ystävään.

Lauantain roolipeli oli levoton. Taisimme kaikki olla vähän väsyneitä, mutta pitkästä aikaa olimme koko porukka koolla kaikki. Hyvä pelikerta; päästäksemme yhdelle planeetalle aloitimme tehtävän portinvartijoille. Saavuimme villiä magiaa täynnä olevalle planeetalle, jossa emme joutuneetkaan taisteluun, vaan opimme uusia kykyjä. Ekspaa ropisi niin, että heikompaa hirvitti, se on taas tasojen nosto edessä. Mukaan alukselle tarttui muun muassa sähkölohikäärme, itse taas sain uuden taidon, opin muuttamaan muotoani. Pelikerran lopussa ymmärsimme sopia seuraavan pelikerran. Sen määritteleminen kun tahtoo olla vaikein tehtävämme.

Iltasella sain naapurin puolestaan luokseni kylään. Samalla kun tiskasin, hän viihdytti minua. Katsoimme telkkaria parisen tuntia, jopa niin laadukkaan elokuvan kuin Zombie Strippers, jestas, kauhua, joka oli jo traagisen humoristista. Mutta kyllä minä silti välillä katsoin poispäin, en vaan kestä kaikkea. Yöllä kuulin, että sänkyni on liian kapea kahdelle ja että siinä on kuoppa. Itse taas huomasin, että peliseurueemme lapsukaiset olivat murustaneet sen täyteen keksinmurusia. Tuli ihan oma lapsuus ja näkkärin syöminen sängyssä mieleen, samoin tuli mieleen prinsessa ja herne.

Onneksi luvassa on taas luova tauko tapaamisten välissä. Voimme molemmat sulatella kokemuksiamme ja miettiä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Vai tehdäänkö mitään. Viikonloppu kuitenkin oli kiva.

Nukuin viime yönä kuin tukki. Näin unta joulusta. Siellä jaoimme lahjoja suuntaan jos toiseen. Itse tilasin itselleni perjantaina aikaistetun lahjan, sähkötyöpöydän. Se tulee kalliiksi, mutta toisaalta tulee olemaan ikuinen peli. Nyt vaan pitää muistaa laittaa vanha pöytä ilmaiseksi kiertoon toivon mukaan. Tai sitten se on toimitettava sorttiasemalle. Pahoin pelkään, ettei ketään kiinnosta lastulevy.

Mie sulle piragat väännän

Työpäivän jälkeen on niin kovin vaikea ryhdistäytyä tekemään asioita. Etenkään alkuviikosta. Ongelmana tietenkin on, että loppuviikkoa kohti kiire tuplaantuu. Minä vaan olen erinomaisen hyvä makoilussa, röhnöttämisessä ja elbaamisessa. Joskus menee pitkälle iltaan sen kanssa. On se luojan lykky, etten kääpiöitä koskaan tehnyt, joutuisivat itse itsensä hoitamaan. Ei minulla niitä kuitenkaan kenenkään järjellisen ihmisen kanssa olisi tehtyinä.

Torstaina opetin taas yhdelle ihmiselle töitä. Ihminen ihmetteli, kun minulta tullaan kysymään miljoonaa erilaista asiaa, että eikö ihmisten pitäisi itse tehdä päätöksiä. Nauroin, etteivät he uskalla. Minä uskallan. Minulla ei koskaan ole ollut vaikeuksia siinä lajissa. Usein teen vääriä ratkaisuja, mutta jos on tarve, korjaan tekojani. Aina en tosin onnistu, siitä olen surullinen usein - etenkin henkilökohtaisessa elämässäni. Jokainen väärä teko ajaa minua kauemmas ihmiskunnasta. Tähänkään saakka uskoni itseeni ei vahva ole ollut, silti ratkon tekoja kuin saumoja huonosti istuvasta ruumisliinasta.

Työpäivän jälkeen tein lauantaita varten piragan. Perinteisen levylihapiirakan. Nimittäin lauantaina pelataan taas roolipeliä. Edellisellä kerralla saimme seikkailun loppuun, katsotaanpas minne pelinjohtaja meitä seuraavaksi ryhtyy viemään. Pientä eripuraa on ollut liikkeellä, saako tehdä uuden hahmon, kuka käy riittävästi pelaamassa. Pitää sanoa, että kun itse on totaalinen amatööri lajissa, niin välillä naurattaa ja taas tekisi mieli tehdä ratkaisuja. Sitten ymmärrän, etteivät minun mielipiteeni ja kokemukseni lajissa anna minulle auktoriteettia. Kerrankin olen hullu kuunteluoppilas.

Tänään aion tehdä töissä vähän töitä. Aion korjata jälkiäni, eiliseltä taisi jäädä paljonkin parsittavaa. Minun pitäisi saada joku parsimisen suomenmestaruuspalkinto. Iltasella menen toverin luokse saunaan. Juon todennäköisesti alkoholia, toivottavasti en päivitä sen jälkeen mitään minnekään. Miten minun elämästäni tällainen tuli ja miksi minulla on Hankalaa niin hirvittävän kova ikävä? (Aina sitä, mitä ei saa. Mutta en minä siihen vellomaan jää, kyllä te minut tiedätte. Vaikka väkisten eteenpäin.)

Leppoisa lauantai

Perjantai meni kotosalla muutaman viinilasillisen voimin. Tein uunipellillisen kinkku-poropiirakkaa roolipelipäivää varten. Matkan varrelta lauantaina keräsin vielä salaattiaineksia mukaan. Olen vihdoinkin oppinut, että ryhmässä on useita erilaisia ruokailutottumuksia, ymmärrän jättää jotkut komponentit erilleen, että jokainen voi lisätä niitä tahtoessaan. Yhteinen ateria pelaamisen lomassa on mukavaa, mutta ruuan pitää olla helposti lähestyttävää, ettei sen kanssa askarrellessa mene peliaikaa.

Pelimme aikana saimme loppuun kaksi tehtävää. Jäimme siis seikkailuttomaan tilaan. Käytimme voittoja aluksemme parantamiseen, ehkä se pysyy kasassa mutenkin kuin jesarin voimin. Puolustustakin paransimme, nyt toimivat kaikki kolme asetta. Itselleni hankin liekinheittimen ja leopardin lemmiksi -älkää kysykö miksi, minä vaan tahdoin lemmikin. Pelaaminen on kyllä paras harrastus, mitä olisin ikinä voinut itselleni kuvitella. Mielikuvitusta, sosiaalisuutta ja turvallisia seikkailuja, joita todellisessa elämässä en koskaan uskaltaisi toteuttaa.

Illan kulku kaupungilla oli sekava. Tapasimme ystävän kanssa baarissa, josta meidät ajoi pois terrorisoinut poikajoukko. Meillä oli sitä ennen ihan mukavaa, kun yksi yli-innokas, arrogantti, itseääntäynnä oleva nuorukainen päätti tehdä olomme epämukavaksi. Rumia sanoja henkisesti rumalta ihmiseltä.

Sitten keikka. En nyt viitsi edes mainostaa bändiä, koska se oli todellinen floppi. Pojat soittivat hyvin, mutta kuten totesin ystävälleni, Cure oli mennyt treffeille U2:n kanssa ja unohtuneet 80-luvun loppupuolelle. En pitänyt laulajan äänestä eikä biiseissä ollut mieleisiäni koukkuja. Haukotutti. Onneksi paikalla oli sakkia, joka ilmiselvästi fanitti bändiä, kai heillä on jonkinlainen mahdollisuus. Minun tunnelmani laski laulajan toisen biisin alussa tokaisema kommentti, miten tunnelma oli niin paljon parempi kuin Pohjois-Karjalan paikkakunnalla, missä he olivat olleet esiintymässä edellisenä iltana. Se paikkakunta sattuu olemaan minulle kovin rakas. Paska bändi, huono yleisö.

Mutta sitkeästi notkuimme loppuun saakka, eipähän toista kertaa tarvitse sitä bändiä käydä kuutelemassa. Kävelimme lähiravintolaan läpi villiä kesän loppua viettävän kaupungin. Siellä oli musiikki riittävän raskasta ja istumaankin pääsi. Jatkoimme yhteisiä vatulointiaiheita, se oli jotenkin illan parasta antia, vaikka henkisesti raskasta taisi olla molemmille. Ajelin yöbussilla kotiin ja söin vielä pienen iltapalan ennen unille ryhtymistä.

Pari päivää vielä, sitten alka loma eikä tarvitse välittää unirytmistä.

Kaikenlaista peliä

Kirjeenvaihtokaveri tahtoi tavata. Mikäs siinä, aikaahan minulla on, etenkin viikonloppuisin. Sovimme treffit Kurviin, joimme pari juomaa ja siirryimme privaattitiloihin jatkamaan iltaa. Oli oikeastaan kovin mukavaa, on hassua, kun olemme opetelleet tuntemaan toisemme kirjoittamalla. Livenä hän on kovin puhelias, mutta ujo, viehättävän kohtelias sellaisella aika vanhanaikaisella tavalla. Mahtaa johtua siitä, että hän on vanhempi. Hassua kuitenkin, en olisi uskonut, että jatkamme tutustumista, mutta niin vaan on käynyt. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olen kyllä ollut hänelle rehellinen, ehkä jopa inhorealistisen rehellinen.

Viisasta tosin ei ollut, kun jossain välissä iltaa (tai yötä oikeastaan) vaihdoimme juoman punaviinista rommiin. Oli melkoisen ahdistava aamu, kissat pomppivat päällä, suussa maistui eilinen päivä eikä tullut syötyäkään. Onneksi oli nesessääripussukka mukana, että pystyin restauroimaan ulkonäköni ja syömään lääkkeet. Kävin naapurikauppakeskuksessa kaupassa hakemassa mukaani grillitarvikkeita, ostin itse asiassa lähes kaksi kiloa lihaa, kun halavalla sain. Vielä vähän viiniä ja olin valmis siirtymään roolipelin pariin.

Olipas meillä hauskat iltamat! Peli sujui, pisteitä ropisi. Saimme suoritettua yhden osatehtävän, siitä saamamme palkkio tulee tarpeeseen, koska aluksemme on jesarilla paikattu aataminaikainen romu. Ja sitä naurun määrä, voi hyvänen aika, että minulla on välillä vatsalihakset kovilla ja rakon kestävyyttä testataan, kun kuuntelen tarinoitamme. Kaikki ovat melkoisen hyviä suustaan, jopa nuorin pelaajamme, äitinsä mukana porukkaan tullut nuori herra. Ja ruokakin on herkullista, ihanaa, kun pelinjohtajamme jaksaa grillata!

Viime yönä uni maistui. Ja eiköhän maistu vielä tänään lisää. Parempi levätä, että jaksan ensi viikon.

Tulevaisuuden suunnittelua

Ajatukseni ovat jo ensi viikonlopussa. Lähden juhannukseksi Tampereelle ystävän huomaan. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, minusta pidetään siellä hyvä huoli. Kissahoitoa on luvassa, sekä pimeä makuuhuone. Junaliput on jo ostettu, sain kerrankni halvennuslippuja, edestakainen matka kustantaa vain eur 19. Pitää vielä keksiä jotain kivaa tuliaisiksi. Tällä kertaa en hankkinut Valtteri festareille lippua, katsotaan tunnelman mukaan, mistä sitä itsensä vielä löytää. Viimevuotinen kokemus oli hieno!

Lauantaina oli taas roolipelipäivä. Siinä kyllä aikaa menee tahkotessa karttaa auki. Pelasimme kahdesta yhdeksään, toki syömiseenkin meni aikaa (salaattia, kanaa, katkarapuja, patonkia, juustoja, coctailpiirakoita, juustokakkua). Minä jäin vielä senkin jälkeen notkumaan naapurilähiöön, nostimme hahmoni tasot - edellisestä olikin aikaa, kun nousin kolmostasolta tasolle 5,5. Se tuli tarpeeseen, meillä on vastassa melkoisen vaikeita ja hankalia vastustajia ennen kuin kartanon kellareista ulos pääsemme. Pitäisi löytää yksi patsas ja sen sisältä kirja.

Poikkesin naapurilähiön baarissa, mutta en jotenkin jaksanut jäädä edes juttelemaan ihmisten kanssa. Kuuntelin epämääräisiä kohteliaisuuksia samalla kun ryystin yhden siiderin, eivät vakuuttaneet, ja TAAS kävelin kotiin. Kesäyöt ovat kauniita. Vielä piti hetki valvoa kotosallakin, nakotin parvekkeella ja kuuntelin lintuja. Joskus sitä vaan on kiva olla itsekseen kaikessa rauhassa. Olen ollut vähän turhan levoton.

Uusi lukijani taisi vihdoinkin päästä blogini alkuun saakka. Ahdistavaa seurata, kun joku lukee ikivanhoja tekstejä, eikä enää itse muista mitä siellä on raapustellut. Ei tämä kyllä mitään kaunista luettavaa ole, olen pahoillani, mutta omalla vastuullannehan täällä seikkailette. Etsitte sitten, mitä etsitte - tarjolla on ajatuspieruja koko rahan edestä.

Kesäviikonloput täyttyvät nopeasti. Kaikenlaista ohjelmaa on edessä. Syksyllä nuupahdan väsymyksestä pitkään uneen. Mutta uni on hyvästä, tuli taas kokeiltua sitä sunnuntaina, on näköjään tapana ottaa koko viikolla keräämäni univelat silloin takaisin. Hyvä tietysti, että edes joskus. Nyt jaksaa taas lähteä töihin askartelemaan, paitsi että meillä on taas koulutusta. En ymmärrä miksi, koska ei minulla koskaan ole aikaa käyttää saamiani uusia taitoja. Hullun hommaa, kunpa pääsisin jonnekin järjelliseen paikkaan.

Lauantain toivotut

Mihinkäs minä jäin? Joo, keskiviikkona oli vähän niin kuin perjantai, kipitimme ystävän kanssa Tavastialle tsekkaamaan Steve ´n´ Seagullsin keikan. Ja mitenkäs minä tämän sanoisin? Erittäin hyvin soitettua, laulettua ja esitettyä, mutta kun biisit ovat covereita, niin ei varmaan tarvitse toista kertaa keikalle mennä, elleivät pojat keksi ryhtyä omaa musiikkia tekemään. Kivaa oli ja hauskaa kanssa, mutta silti jäi kaihertamaan. Kun potentiaalia herroissa on musiikillisesti, äärettömän taitavia muusikoita. Onneksi ystävää on aina hauska nähdä, siltä osin pikkulauantai oli erittäin sovelias iltama.

Keskiviikkona kun ajelin bussilla töistä kotiin entisen kotilähiön läpi, ääss-marketin portailla seisoi ex-mieheni. Sekaisin, onnettoman näköisenä, kumarassa, laihtuneena, tukka sekaisin, silmät nälkäiset, odottaen jotain. Melkein hyppäsin pois bussista kysymään, voinko auttaa jotenkin. En onneksi hypännyt, mutta kyyneleet tirahtivat silmiin. Ei minusta ollut häntä pelastamaan, kaikkeni yritin ja päädyin melkein kuoliaaksi. Kamalaa huomata omaavansa tunteita sitä ihmisraasua kohtaan, mutta kun ei itselleen mitään voi.

Torstaiaamuna heräsin ajoissa, kerkesin rakentaa savuporopiirakan valmiiksi. Pakkasin sen hyvin ja matkustin itään. Roolipeli-iltama oli erittäin antoisa, sen päälle päätimme perustaa suljetun naamakirjaryhmän, että nekin, jotka eivät pääse pelikerralla paikalle, pysyvät kärryillä pelin kulusta. Tapoimme aivan lopuksi yhdessä toisen taistelijan kanssa yhden demigoddessin, jota pelinjohtajan mukaan ei meidän koskaan olisi pitänyt onnistua kukistamaan. Siitäpä taas expaa tipahti mukavasti, taso nousi.

Perjantain työpäivä piti olla sellainen, että kerkeäisin tekemään rästihommia, mutta kun se perkeleen esihenkilö oli poissa, niin meni hänen hommiaan tuuratessa lähes koko päivä. Että minua syletti. Mutta koitan olla välittämättä asiasta, sehän on vain työtä. Nauratti tosin kun rakentelin viisumipapereita yhteen maahan, jolla on yhtä huono maine kuin meillä firmana. Kummallekaan ei myydä kuin etukäteismaksulla, nyt me odottelemme maksua, ennen kuin delegaation sinne matkaa, mutta viisumipaperit on syytä hoitaa kuntoon ennen sitä.

Töiden jälkeen kävin tapaamassa entisiä kollegoja. Paljon on vettä virrannut siitä, kun minäkin potkut firmasta sain. Siitä on jo yli kolme vuotta! Kävimme syömässä Raffaellossa, emme nyt muutakaan keksineet siihen hätään, Bolly-tarjous oli maukas, mutta kun pastaan piti erikseen pyytää pippuria ja parmesania, ja tarjoiluhenkilökunta vielä vituili siitä laskua tuodessaan, jätin poikkeuksellisesti tipin pois ohjelmanumeroista. Minulle ei kettuilla, kun pyydän itsestäänselvyyksiä.

Sitten Imelda-osastomme terveiset. Kun huomasin, että ennen palkkapäivää oli vielä rahaa tilillä, niin jo alkoi metsästäminen. Löysin kahdet ihanat, vaaleanpunaiset Neosensin nahkakengät ja Anna Fieldin kankaiset punaiset makuuhuonekengät (työkaverin lausunto, kun näki kengät ensimmäisen kerran jalassani, minä kyllä käytän niitä ihan julkisesti, makuuhuoneessa ei olisi ketään niitä katselemassa). Molemmat istuvat jalkaani kuin hansikkaat ja jumalauta, ne ovat kauniit! Arvatkaa vaan, kyllä ryhti suorenee, kun noissa lähtee liikkeelle.

Huonot uutiset, BB oli minulle ensimmäisiä kitaristeja, joita ihailin. Ja Lucille soi kauniisti. Siellä toisen hiippakunnan bändissä saivat tosi tyylikkään kitaristin ja laulajan. Onneksi meillekin jäi jotain, oheinen levy oli yksi ensimmäisiä ostamiani blueslevyjä, edelleen puolustaa paikkaansa tyylin huipentumana.

Mikä maa, mikä valuutta!

Vaikka tiesin, että gallupkyselyt ja ennusteet olisivat oikeassa, silti jotenkin jaksoin toivoa, että maailmassa (Suomessa) olisi enemmän minun kanssani samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Onneksi en harrasta vaalivalvojaisia, enkä omista puolueiden jäsenkirjoja, kirpaisisi varmaan vielä enemmän. Onneksi Suomessa vallitsee niin naurettava konsensus, että tuskin seuraava neljä vuotta kovin kummoisia muutoksia tuo yhteiskuntaamme. Mutta silti vähän riipii. Pitää vaan muistaa, että maa ansaitsee juuri sellaisen johdon kuin sen asukkaat ovat.

Roolipelaaminen oli hauskaa. Hahmoni sai siivet sekä voittamattomuuden. Tai jotain sinne päin, en muista enää. Siinä taas vierähti iltaan saakka, kun tahkosimme noppia. Ja aivan kuiten arvelinkin, mukana oli naurua ja huumoria. Sellaista yhdessäoloa minulla on usein ikävä. Ja kuten aina illanvieton jälkeen, minun ei alkuviikostakaan vielä tarvitse miettiä, mitä tekisin ruuaksi, jääkaappi vaikuttaa edelleen suhteellisen hyvinvarustellulta.

Muuten olen kuin jäässä. Henkistä jääkautta pukkaa. Kun edes keksisin, mitä tahtoisin, voisin ryhtyä suunnittelemaan jotain kivaa, vaikka retkeä jonnekin. Mutta kun en tiedä, mitä tahdon. Sydänparka käpristelee oudosti. Ehkä yksi pieni toive olisi se, että saisin jonkun pitkän viikonlopun, kun lomakin meni katolleen. Tekisi mieli olla terveenä kotona ja vaikka siivota parveke.

Lauantaiaamun ylistys

Lauantai on viikon armollisin päivä. Saa nukkua, jos nukuttaa. Saa herätä ja mennä uudelleen nukkumaan. Saa keittää hyvää Reko-kahvia, syödä pienen aamupalan. Saa haahuilla Eevan asussa ympäri pilttuuta ilman rajoittavia kangasriekaleita. Minussa taitaa elää pieni naturisti, mutta en osaa sitä toteuttaa kuin kahden herrahenkilön läsnäollessa (toivon mukaan he kuitenkin olisivat jatkossakin paikalla vain yksi kerrallaan). Muiden aikana riepuset lentävät nopeasti niskaan. Lauantai on loistopäivä!

Potkaistuani Laukunkantajan kohti seuraavia seikkailuja pari tuntia sitten ryhdyin riipomaan grillattuja broilereita paloiksi. Tarkoitus on ruokkia roolipeliporukka fetabroilerivuoalla. Ainakin tähän saakka se on ollut melkoisen taattu hitti. Parasta siinä on, että sen voi tehdä valmiiksi odottamaan, viimeistellä uunissa vasta ennen kuin vieraat saapuvat, jolloin tietysti näyttää, että ruoka valmistuu kuin itsestään. Siinä kyllä on melkoisesti askarteluvaiheita, mutta eihän sitä tietenkään vieraille mainosteta.

Eilen illalla nukahdin taas nojatuoliin. Olen ollut aika väsynyt, eipä siis mikään ihme. Siitä minut tosin heräteltiin hellästi ja ohjattiin sänkyyn. Olen tässä miettinyt, että pitäisi varmaan pitää joku pidempi viikonloppuvapaa, kun lomaviikko meni kauniisti sanottuna reisille. Kesälomasta on tietoa sen verran, että Tuskan jälkeisen viikon olen kinunnut vapaaksi, varmaan loput saan pitää elokuussa. Se sopii minulle, koska silloin yleensä on vähemmän muuta sakkia liikkeellä, kun koulut ovat alkaneet.

Mutta nyt jatkan sipuleiden pilkkomista ennen kuin meikkaan silmäni. Ja vaatteet olisi varmaan etsittävä päällensä, ettei ystävien silmät mene rikki.

Hullunmyllyä

Perjantaina painin itseni kanssa myöhään ennen kuin tein päätöksen kuitekin lähteä kylille. Oli jonkinlainen alitajuinen pakkoliike matkata Kallioon. Siellä tutussa baarissa törmäsin entiseen poikaystävään, joka klassiseen tapaansa puhui minut ympäri jatkoille. Siellä taas seurasin adhd-tuulimyllyn dervissipyörintää koko yön. Unta ei kerennyt ottamaan, niinpä lauantaina kotiin päästyäni menin suoraan unille pariksi tunniksi.

Kummallista, miten meillä riittää puhuttavaa edelleen. Välillä puimme entistä parisuhdettamme, välillä puhumme tästä päivästä. Entiseni pitää minua jonkin valtakunnan uskottunaan, jolle hän soittaa aina, kun jotain oleellista tapahtuu. Jotenkin liikuttavaa. Mutta en minä enää hänen kanssaan tahtoisi suhdetta, se olisi turhan rasittavaa. Jotain olen minäkin tässä elämässä oppinut. Ystävänä häntä vielä jaksaa.

Lauantai-iltapäivä meni roolipelatessa. Olipa mukavaa pitkästä aikaa, hahmoni alkaa kehittyä huimaa vauhtia, siitä on tulossa melkoisen voittamaton. Hankala soitti kesken kaiken ja toivoi illaksi audienssia, minä kerroin pelaavani vielä parisen tuntia ennen kuin matkaisin viihtymään hänen seurassaan. Sieltä jo kerkesi tekstari tulla, ennen kuin peli oli siinä vaiheessa, että jätin muut laskemaan kokemuspisteitä, itse hyppäsin taksiin.

Hankala oli pannut taas pöydän koreaksi. Kerkesimme jo itse asiassa sängyssäkin pyörähtää, kun ajattelimme, että jos kuitenkin vielä hillitsisimme itsemme ja kävisimme baarissa. Siinä me sitten kiltisti istuimme vierekkäin sohvalla, kun ovea alettiin avata. Hankalan tytär saapuikin yllättäen paikalle, hänen piti tulla vasta sunnuntaina. Olihan se melkoisen yllättävä kohtaaminen, mutta sujui ihan hyvin, pyörittelimme silmiämme, että olipa onni, kun olimme siististi pukeissa. Siinä me sitten juttelimme sivstyneesti reilun tunnin, ennen kuin nappasin Hankalan mukaani. Baarin kautta matkasimme vuorostaan minun luokseni.

Viime yönä tuli jo nukuttuakin. Aamulla lämmitin saunan ennen kuin tönäisin pojan kotimatkalle. Hänellä on ensi viikon lopulla leikkausaika, sairaslomaa on luvassa useita viikkoja. Lupasin olla avuksi, jos hän tarvitsee, koska kättä pitää varoa ainakin kolmisen viikkoa, ennen kuin sillä saa tehdä mitään. Minä sitten pidän hänestä, mutta en kyllä häntäkään osaisi kuvitella vakituiseksi seuralaisekseni. En ainakaan juuri nyt.

Eli hullunmylly jatkuu. Antaa jatkua vaan, en minä tässä ketään loukkaa, korkeintaan itseni.

Suunnitelmien murusia

Ei tästä nyt tulekaan sellainen viikonloppu kuin alunperin oli luvassa. Tänään minun piti mennä töiden päälle jalkahoitoon; en mene, koska hoitava henkilö on flunssassa. Huomenna oli tarkoitus syödä ystävien kanssa blinejä; ei syödä, koska yksi on sairaana. Sunnuntaina oli luvassa Iikkea-retki - mut hei, eipä olekaan, koska tauti kaataa ihmisiä. Enemmän minua säälittää kyllä sairastajien takia, koska se nyt vaan ei kenestäkään ole kivaa. Itse olen viimeksi ollut flunssassa viime keväänä, silloin se kyllä melkoinen tappajatauti olikin. Pari migreeniä on kuvioissa pyörinyt, mutta siinä kaikki. Elän siis terveintä aikaa elämässäni - viisikymppisenä. Mielenkiintoista.

Jotain kuitenkin säilyi ohjelmassa. Huomenna roolipelataan. Edellisestä kerrasta on niin kauan, että saa nähdä, mitä pahaa muu porukka on tehnyt hahmolleni, kun en ole ollut pitämässä siitä huolta. Luvassa lienee kuitenkin vapautunutta naurua ja läpänheittoa. Roolipelaaminen on sosiaalinen ihmiselämän muoto, jota ilman en enää voisi kuvitella olevani. Se auttaa ratkaisemaan ongelmia ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se on viihdyttävää eikä edes ole kallis harrastus. Voitteko kuvitella, minullakin on elämäni ensimmäinen harrastus!

Viikonlopun ohjelmaan pitää myös lisätä kodinhoitohetki. Vaikka se olisi miten vastenmielistä, niin nyt alkaa taas olla viimeinen hetki touhuta jotain villadobermannitarhassa. Eivät ne tunnu sukupuuttoon kuolevan, niin kuin ei ihminenkään - ja sekin olisi tälle pallolle ihan suotava vaihtoehto. Mutta eipä mennä sinne nyt, olemme pökkelö laji, valitettavasti leviämme kuin syöpä. - Nyt hiljaa! sanon itselleni toistamiseen.

Eilisen liikuntahetken jäljiltä pohkeissa tuntuu ja toinen lapa onnistui jumittumaan. Mutta aivan hetkittäin  tunsin pienenpienen flown. Ymmärsin, miten liikkeiden pitäisi mennä. Välillä sain jopa heilumaan itseni rytmikkäästi mukana. Ohjaaja houkuttelee jatkoliikkumaan, koitan keksiä tekosyitä, tiedän, että vonkaaminen jatkuu seuraavalla kerralla, minun pitää olla valmiina vastustamaan. Kuntoni puolesta ajatus olisi ihan hyvä, mutta kun saavun töihin aivan nuutuneena, olen kuin unessa koko päivän ja ruuhka on aivan mahdoton. Eilen iltapäivällä syletti niin paljon, että lopetin jo vähän jälkeen neljän, ajattelin, että parempi jatkaa tuoreilla aivoilla tänään. Voi tulla pitkä päivä nyt kun ei sitä jalkahoitoakaan ole rutiinia katkaisemassa.

Mutta se unen laatu ja määrä näiden torstaipäivien jälkeen on ollut aika tymäkkä. Yhden heräämisen taktiikalla olen vedellyt kahdeksaa tuntia zetaa. Ihan mieletön juttu! Siksi kai perjantaina on sitten jaksanut rumutakin, vaikka on ollut työpäivä alla. Jospa tänään käyttäisin enegian kodinhoitoon. Sitten voisin palkita itseni pastalla tai pizzalla ja punkulla. Hiilihydraatteja ja välikuolema - ei mikään välikysyms, tämä hallitus saa jatkaa niin pitkään kuin elän.

Vahinko takaisin

Samalla kun järjestelin syntymäpäivävalokuvia kansioon, nautin muutaman virkistävän juoman. Sitten kävin saunassa ja otin muutaman lisää, ruuan kanssa meni pari lasillista viiniä. Yllättäen alkoi menojalkaa vipattaa, ja vaikka viime hetkeen saakka emmin, että lähdenkö vai enkö, niin kuitenkin hyppäsin bussiin.

Kun Kurvissa jää pois bussista, on Loosisterin ovi kutsuvasti avoinna. Ajattelin, että kyllä minä nyt yhden juoman ajan sielläkin jaksan ja että ei siellä varmaan edes ole paljon porukkaa. Väärin, paikka oli lähes turvoksiin saakka täynnä, dj soitti ihan oikeitä levyjä, sisäänastuessani Maukka huuteli Säpinää. Minua alkoi naurattamaan jo baaritiskille vääntäytyessäni, kun muistelin villiä nuoruuttani.

Nuoruus käveli myös fyysisesti vastaan, kun siemailin juomaani paikallisia vilkuillessani. Pohjoisen kaupungin herrahenkilö, johon olen törmäillyt vuosien aikana useasti keikoilla, ryntäsi halaamaan ja haastelemaan. Siinä me sitten juttelimme nelisen tuntia, läksimme vielä jatkoille ja jaanasimme muutaman tunnin lisää. Sovimme, että jatkossa järjestämme oikein vakavamieliset Alkoholia ja musiikkia-iltamat. Joo, ei, nukuimme eri huoneissa, ei tässä mitään sellaista viritystä ollut.

Kohteliaisuuksia kuitenkin satoi sen verran, että ehkä niiden voimin taas jaksaa hetken. Halatessamme hyvästiksi hän totesi minun tuoksuvan hyvältä. Taisivat ne feromonit silloin hyökätä hänen kimppuunsa, onneksi riittävän myöhään, mietin mielessäni. Kulljalin tosin, että saanko käyttää häntä suosittelijana, jos joku harkitsee treffejä kanssani. Mene tiedä, kannattaisiko muuten, ovat vähän epämääräistä sakkia nuo muusikonplantut.

Sunnuntainen roolipeli alkoi hyvin, mutta loppui huonosti. Peli kyllä kulki, mutta yllättäen aloin kärsiä pahenevasta krapulasta. Olisi pitänyt käydä kaupasta muutama loiventava juoma mukaan, mutta mistäs sitä voi arvata, että saa yhden harvinaisista kelmistelykohtauksistaan juuri silloin. Jotta tuli sitten korjattua perjantainen huonojuomaisuus-vahinkonsa. Vielä näköjään minäkin osaan riehaantua, se tapahtuu vain silloin, kun sitä vähiten osaan odottaa. Mutta hauskaa oli, lohdutin itseäni iltasella, kun odottelin Nukkumatin saapumista paikalle.

Vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita

Töitä olen tehnyt niin, että heikompia hirvittäisi. Sain pari päivää tehdä jopa jotain sellaista, mihin minut on oikeasti koulutettu. Se tuntui hyvältä ja tunsin itseni tarpeelliseksi. Maanantaina palaan jälleen p*skan pariin. Hoidettavana on myös se tuuba, joka jäi hoitamatta loppuviikosta. Ei ole riivatuille lepoa luvassa. Olisin kovin onnellinen, jos saisin paikan, jossa joko tehdään töitä normaaliin tahtiin tai jossa saisin tehdä osaamiani töitä.

Perjantaina sain osan syntymäpäivälahjaani. Ystävä oli hankkinut liput Anatheman keikalle ja lahjakortin Roskapankkiin. Keikkapaikka oli yllättävän täynnä pari-kolmekymppistä tyyppiä. Tuntemus omasta iästä oli aika vahva. Huvitti, kun edessämme yksi pipopää keräsi räyhäkkäästi huomiota, oli selkääntaputtelijaa, seurantarjoajaa ja fanikuvia otettiin edestä ja takaa. Tokihan se tyyppi tuli tunnistettua, mutta minulla ei onneksi hänelle mitään asiaa ollut. Anatheman musiikki on muuttunut kovasti siitä, kun olen bändiä aktiivisesti joskus 90-luvulla kuunnellut. Nyt oli lisätty tyttö laulamaan ja muutenkin muutos oli mennyt kovin kevyeen suuntaan. Loppua kohti onneksi keikka parani, kun päästiin liiallisesta lyyrisyydestä eroon ja me ymmärsimme siirtyä lähemmäs miksauspöytää kuuntelemaan.

Loppuilta Roskiksessa sujui vanhan kaavan mukaan, hauskoja ihmisiä, kevyttä haastelua, lahjakortin eväiden maistelua sekä joutavanpäiväistä tupakointia. Onneksi älysin vähän ennen valomerkkiä lähteä yöbussilla kotiin, etenkin onnittelin itseäni, kun kuulin ystävän joutuneen vielä jatkoille aina seitsemään saakka aamulla. Huhhuh.

Itse heräsin juuri ajoissa saadakseni itseni liikkeelle sen toisen porukan roolipeli-iltamia varten. Siinä porukassa tahkotaan vakavamielisesti, mutta onneksi heidätkin on jo saatu ymmärtämään, että ihmisen pitää syödä muutakin kuin vain karamelliä jaksaakseen. Projektini etenee erinomaisen hyvin. Tarjolla oli herkkuja laidasta toiseen. Peli kulki kuin junan vessa, eivät jääneet tilanteet käyttämättä ja niitä oli tarjolla paljon. Olen kovin kiitollinen uudesta harrastuksestani, vaikkei se enää uusi olekaan, kun minut houkuteltiin antamaan pirulle pikkusormi jo seitsemän vuotta sitten. Edelleenkään en osaa laskea pisteitä ja minulle pitää kertoa, mistä katson mitäkin lukua, että näemme, onnistuinko vai enkä.

Nettiyhteyspalveluntarjoaja ilmoitti, etteivät he muuttuneen lainsäädännön takia voi hyväksyä enää sähköpostitse tehtyjä palvelunmuutostoiveita, vaan minun on mentävä palvelupisteeseen henkilökohtaisesti. Voi villu tamme, en paremmin sano. Olisi tässä muutakin tekemistä ollut, mutta koitan hoitaa asian maanantaina, kun suutarillekin pitäisi viedä kolme kenkäparia. Taloyhtiön ilmoitustaululle oli ilmestynyt muistio, josta olin lukevinani, että maaliskuussa vuokra laskee taas. On tämä kyllä uskomaton residenssi, ikinä en tällaisesta ole kuullut. Enkä ikinä voi muuttaa täältä pois.

Huomenna kun herään, en vastaa puhelimeen enkä juttele kenellekään. Minun on pakko saada olla itsekseni, että jaksan taas seuraavan viikon töissä. Muuten menen hulluksi.

Oli synkkä ja myrskyinen aamu

Eilen juhlistimme kekriä roolipelin ja ruuan voimin. Evästä oli taas runsaasti, alkuun sienikeitto (tikkuja ja multaa, sanoo pelinjohtajamme), lammasta, juuresmuusia, lämmin parsakaali-ruusukaalipekonisalaatti, paria laatua maggaroita. Jälkiruuaksi tarjottiin muffinseja ja suklaapiirasta. Oi sitä onnen määrää, etenkin kun juomana oli Moet & Chandon ja ihana italialainen Valpolicella Tommasi. Niitä olisi pitänyt ostaa Schipholin kentältä toinenkin satsi, oli sen verran hyvä tarjous. Toisaalta kahdessa pullossakin oli kantaminen.

Pelissa emme kovin paljon edistyneet, itse asiassa pääsimme vasta lopussa hyökkäämään. Menin todennäköisesti tapattamaan hahmoni aivan omaa tyhmyyttäni, mutta se selviää ensi kerralla. Minun olisi tehnyt mieli hankkia meille yksi hellhound lemmiksiksi, mutta en saanut ympäripuhuttua muuta possea metsästysretkelle, etenkin kun vastassa oli yksi punainen lohikäärme. Näyttää siltä, että meidän on löydettävä tie alaspäin päästäksemme seikkailun ytimeen. Huomasin voivani kokea klaustrofobisia tuntemuksia myös kuvitellussa pelitilanteessa, mielenkiintoista.

Pelin jälkeen oli perinteisen tarotinlukuhetken vuoro. Tulevaisuudessa näkyy paljon vipinää vastakkaisen sukupuolen rintamalla. Mutta jos minusta on kiinni, sössin jälleen asiani. Siitä sain jo hyvän muistutuksen, kun perjantaina iltasella läksin baareilemaan itsekseni tyhjennettyäni viinipullon lasagnea tehdessäni.

Ulkoilin Kalliossa baarista toiseen, siinä viimeisessä baarissa nuori mies liittyi seuraani. Sen verran tehokkaasti se vonkasi mukaan, että otin. Ajattelin, että onhan noita huonompiakin tapoja tutustua ihmiseen kuin ryyppäämällä kotona juomaa valomerkin jälkeen. Sitten me juotiin, juteltiin ja soitetiin musiikkia ja nukuttiinkin vähän. Juttelu ja musiikinkuuntelu jatkuivat vielä lauantainakin, ennen kuin patistin pojan liikkeelle, että pääsin itse naapurilähiöön. Siinä olisi taas 19 vuotta nuorempi mies tarjolla, jos tahtoisin, En tiedä tahdonko, kun minulla alkaa olla kokemusta, miten siinä lajissa sitten loppujen lopuksi käy. Mutta ainakin kivan uuden kaverin sain. Sellaisia nyt ei koskaan ole liikaa.

Jotainhan minä raasuparka etsin. Tiedän itsekin. Mutta toisaalta olen vapaa ja saan etsiä. Kun vaan muistan pitää huolen itsestäni, etten loukkaa itseäni. Ja kestän seuraamukset, jos niitä hankin.

Virta poissa

Perjantaina ulkoilin työpaikan naisten kanssa. Tai itseasiassa osa on meillä töissä edelleen, osa on jo siirtynyt uusien haasteiden pariin. Yhteistä kuitenkin on nauru, hyvä tunnelma ja tahtotila. Mikäs siinä ollessa, ensin syötiin Tony´s Delissä ja sitten juotiin monessa baarissa. Pitää sanoa, että Tony´s Delin ruoka ei ollut mikään huippukokemus, teen itse parempaa risottoa, totesin itsekseni. Kaverit kuitenkin tykkäsivät, mitäs olen herkkup*rse, oma vika.

Lauantaina kömmin naapurilähiöön roolipelaamaan. Olin jotenkin aivan pökerryksissä koko päivän, mutta siihen ovat tainneet jo tottua. Pelin jälkeen ystäväni vielä näytti minulle elokuvankin. Dark City ei ollut liian pelottava, toisaalta elokuva oli riittävän sarjakuvamainen, että oikeastaan pidin siitä. Viihdyttävä pläjäys.

Onneksi ei tullut syötyä itseään aivan tolkuttomaan kuntoon. Tein meille kana-mozzarella-mansikkasalaattia sekä leivälle koskenlaskija-wasabilevitteen. Sen lisäksi oli tarjolla niksuja ja naksuja dippeineen. Jälkiruuaksi tuli vielä namusia sekä minieclaireja kahvin kanssa. Nukutti aika ihanasti, kun kotiin ajelin taksilla. Taas. Alkaa käydä tavaksi.

Hiukset näyttävät hyvältä. Poika värjäsi juuret kullalla ja vaalensi väriä päälle. Jatkossa ei tarvitse kuin silloin tällöin raidottaa hiusta juuresta, sen verran lähellä omaa väriä nyt lisätty väri on. Ehkä takahiuksetkin pysyvät paremmassa kunnossa, kun ei tarvitse käyttää vaalentavaa raidoitusta niin usein. Fusio Dose tekee hiuksilleni kyllä ihmeitä, sen olen jo todennut aikaisemminkin. Pitää kyllä sanoa, että hiukset ovat asia, joiden huoltoon käytän rahaa ihan mielelläni - nyt kun sitä kerta on.

Olen nuokkunut koko alkupäivän. Nyt ajattelin ryhdistäytyä, kaupassa pitää käydä, kun en tiedä, koska siihen on seuraavan kerran aikaa. Sen lisäksi pitäisi hakea kenkälähetys Brandosilta. Kunpa kengät olisivat sopivat ja kunpa tulisi sen verran lämmintä, että voisin käyttää niitä. Suutarillakin pitäisi jossain välillä keretä käymään. Se taitaa kyllä jäädä heinäkuulle, ohjelmaa riitää lähiaikoina.

Juhannusemäntäni laittoi tervetuliaisviestin. Perjantaina pääsen Tampereelle niin sopivasti, että hän tulee vastaan, viemme tavarat hänen kotiinsa ja kolmelta olemme jo ensimmäisellä keikalla. Hah! Hyvä riento luvassa!