sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kaikenlaista peliä

Kirjeenvaihtokaveri tahtoi tavata. Mikäs siinä, aikaahan minulla on, etenkin viikonloppuisin. Sovimme treffit Kurviin, joimme pari juomaa ja siirryimme privaattitiloihin jatkamaan iltaa. Oli oikeastaan kovin mukavaa, on hassua, kun olemme opetelleet tuntemaan toisemme kirjoittamalla. Livenä hän on kovin puhelias, mutta ujo, viehättävän kohtelias sellaisella aika vanhanaikaisella tavalla. Mahtaa johtua siitä, että hän on vanhempi. Hassua kuitenkin, en olisi uskonut, että jatkamme tutustumista, mutta niin vaan on käynyt. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olen kyllä ollut hänelle rehellinen, ehkä jopa inhorealistisen rehellinen.

Viisasta tosin ei ollut, kun jossain välissä iltaa (tai yötä oikeastaan) vaihdoimme juoman punaviinista rommiin. Oli melkoisen ahdistava aamu, kissat pomppivat päällä, suussa maistui eilinen päivä eikä tullut syötyäkään. Onneksi oli nesessääripussukka mukana, että pystyin restauroimaan ulkonäköni ja syömään lääkkeet. Kävin naapurikauppakeskuksessa kaupassa hakemassa mukaani grillitarvikkeita, ostin itse asiassa lähes kaksi kiloa lihaa, kun halavalla sain. Vielä vähän viiniä ja olin valmis siirtymään roolipelin pariin.

Olipas meillä hauskat iltamat! Peli sujui, pisteitä ropisi. Saimme suoritettua yhden osatehtävän, siitä saamamme palkkio tulee tarpeeseen, koska aluksemme on jesarilla paikattu aataminaikainen romu. Ja sitä naurun määrä, voi hyvänen aika, että minulla on välillä vatsalihakset kovilla ja rakon kestävyyttä testataan, kun kuuntelen tarinoitamme. Kaikki ovat melkoisen hyviä suustaan, jopa nuorin pelaajamme, äitinsä mukana porukkaan tullut nuori herra. Ja ruokakin on herkullista, ihanaa, kun pelinjohtajamme jaksaa grillata!

Viime yönä uni maistui. Ja eiköhän maistu vielä tänään lisää. Parempi levätä, että jaksan ensi viikon.

Ei kommentteja: