Sain käydessäni Tampereella lahjaksi ystävältäni kaksi Victorinoxin pikkuveistä. Minähän rakastan hyviä veitsiä, koska rakastan ruuan tekemistä. Terävät veitset ovat vaan vaarallisia, tuli taas huomattua, kun ajattelin huuhtaista veitsen puhtaaksi juoksevan veden alla. Sain varsin mojovan haavan peukalooni ihan vain vetäisemällä pitkin veitsen lapetta. Onhan sekin todistus siitä, että kapistus toimii. Minulla on hienoja veitsiä - vähemmän tosin kuin voisi kuvitella harrastusteni perusteella. Olen myös surkea veitsenteroittaja, vaikka siihenkin on apuvälineitä tuotu.
Mutta ruuasta tuli hyvää, tein padallisen evästä loppuviikoksi. Halvennuksesta raakamakkaraa (chorizoa), tarjouksesta parsakaalia, makeata paprikaa ja sipulirääpäleitä sipulipurkin pohjalta (muistutus itsellesi, älä jätä niitä sinne makoilemaan viikkotolkulla, vaikka miten olisi rei´itetty purkki). Vähän bulguria, purkillinen Crea-sipulikermaa. Sitä jaksaa taas muutaman päivän syödä. Viikonloppuna voin katsoa uudelleen, mitä tekee mieli. Vai tekeekö mitään. Ehkä korvaan kaiken nestemäisellä ravinnolla.
Tilasin Dermoshopista toisen 38-asteessa lähtevän ripsivärin. Se vaan on hyvää. Samalla tilasin lisää aloevoidetta ja hajustamattomia pesutuotteita matkaa varten minipakkaukset. Tulevan asuntoni isäntä vaikuttaa varsin heikolta kommunikoijalta, saa nähdä, sekin taas pelottaa. Helevettiäkö sitä sinne saakka lähteä kokemaan pettymyksiä ja pelkoa.
Olen ankea. En tiedä, johtuuko se hautajaisista vai ihmissuhteellisista asioista. Kuvittelin saavani jostain suunnasta taustatukea, mutta sieltä tulikin jotain aivan muuta. Kaikki muut ovat kyllä ymmärtäneet, jotta ei tämän nyt siitäkään pitäisi johtua, minä vaan en ole oma itseni. Ymmärrän kuolevaisuuteni ja ymmärrän haavoittuvuuteni. Olen surkea ihmiskuvatus. Sydämeen sattuu, kaikki on siis ihan kuten aina ennenkin, ihan niin kuin sitäkin silvottaisiin terävällä veitsellä. Ensin ei tunnu missään, mutta verta tulee kuin pistetystä siasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti