Tukanjuurien alaiset tapahtumat

Vaikka minulla lauantaiaamuna olivat tukanjuuret lasia muistuttavassa olotilassa, tunsin itseni onnelliseksi. Olen ihmeissäni, epäuskoinen ja epäilevä Tuomas, mutta euforia vaan puskee huokosista. Elämä tuntuu uudelta, kun sen kokee rakastavan ihmisen kanssa. Tiedän tunteen tasoittuvan, mutta nyt nautin tästä molemmin rinnoin. Olen kuulemma tylsä, samalla tavalla kuin muutkin rakastuneet. Ehkä sitten olen, osaan minä palata takaisin normaaliin olotilaankin, mikäli tämä katolleen menee.

Ystävä täyttää myöhemmin syksyllä 40. Koska hän on osoittautunyt tärkeäksi ja arvokkaaksi ihmissuhteeksi, tahdoin muistaa häntä jotenkin. Ja samalla viettää hänen kanssaan laatuaikaa. Mikäs siis parempi tapa kuin tarjota meitä molempia kiinnostavia asioita; ruokaa ja musiikkia. Tavaraa meillä kaikilla on jo, enemmäkin tahdomme siitä eroon.Varasin meille ravintola Sea Horsesta pöydän. Siellä nautimme Lansonin kanssa maksaa ja muikkuja. Annokset olivat suuret, minä en jälkiruokaa varvinnut, mutta ystäväiseni onnistui vielä sullomaan itseensä juustokakun palasen. Itse tyydyin IM:n kanssa jallukahviin. Nauru raikasi, viihdyimme keskenämme. Paikalla oli paljon turisteja, mutta kyllä makumaailma tuntuu vielä suomalaisiakin miellyttävän.

Onneksi minut houkuteltiin kävelemään U. Kekkosen kadulle. Olo vähän helpotti. Ilveksen kautta siirryimme Tavastialle. Siellä aloitti viimeisen keikkansa ennen taukoa Von Hertzen Brothers. Ja millaisen keikan! Upeata laulua ja soitantaa jälleen kerran! Keikan jälkeen hortosimme vielä On the Rocksin yläkerran baariin, se oli hivenen turha keikka, olin aika lailla katollani. Osa silkkaa euforiaa, osa nautittujen juomien ansiota. Könysin IM:n kanssa bussiin jo yhden maissa. Käsittämätöntä.

Lauantai oli tahmea päivä. En saanut juuri mitään aikaan. Kaupassa kävimme, mutta ruuan tekeminen jäi sunnuntaille. Kaivelin jotain vanhoja jääkaapista, se kostautui yöllä kun kotiin tulin, pakastepizza sai kyytiä ja nyt kitalaessani on yksi iso ja kaksi pientä vesikelloa. En suoraan sanottuna muista, koska noin tyhmästi olisi käynyt.

Syy öiseen kotiinpaluueseen oli mieletön, upea, intiimi KYPCK:in keikka Lavaklubilla. Oli kuulkaas sellaista paahtoa ja mättöä, että taivaan kiitos minulla olivat korvatulpat mukana. Saimme erinomaiset paikat aivan lavan edestä. Kukaan muu ei varmaan niin lähelle bändiä uskaltanut istua, kun saapuessamme siinä vielä tilaa oli. Kiitos ystävälle, kun minut mukaansa haali, seuraavalla kerralla kun tilaisuus tarjoutuu, ymmärrän taatusti tarttua tarjoukseen itsekin.

Keikan jälkeen istuskelimme hetken paikalla, ystävälle on tapahtunut kaikenlaista hauskuutta ja keikkaakin piti puida. Ärsytti vaan keikanjälkeinen musiikkivalinta. Ärsytti myös kova volyymi, mikä tehokkaasti demppasi keskustelua. Eniten ärsytti närästys, joka ei suostunut lakkamaan, vaikka miten vetelin Rennietä kitusiini. Loppui siiderin nauttiminen kuin seinään. Taas olin yhden aikaan matkalla kotiin. Kyllä muuten väsytti.

Väsyttää edelleen, mutten saa taas nukuttua. Viimeinen lomaviikko on alkamassa, olen päässyt aika tehokkaasti työasioita ja angstista eroon. Jos vaikka sienimetsään pääsisin joku päivä. Ja gynekologille. Siinäpä ne tärkeimmät. On hyvä olla elossa.

Mustaa Sapattia vaan teillekin

Black Sabbath oli Black Sabbath. Ozzy elää ja laulaa. Opeth oli edelleen soiva peli, Rival Sons parempi kuin ajattelin etukäteen, Amorphis soi komeasti ja varmasti. Kaisaniemi on kamala keikkapaikka. Sadeviitta oli hyvä keikka-asusten. Siiselin ja kavereittensa kanssa oli kivaa. Jatkoilta tulin KOTIIN. Minua vaivaa joku.

Nyt lähden katsomaan sitä jotakin maaseudulle. Luvassa neljä päivää mökkielämää. Verkkarit ovat mukana, samoin sieniveitsi.

Operaatio käsilaukun vaihto

Periaatteessa pidän käsilaukuista yhtä paljon kuin kengistä. Inhoan kuitenkin käsilaukun vaihtamista niiden sisuksissa piileskelevän tavarapaljouden takia. Ja kaikki on tarpeellista, uskokaa pois. Tarkkaan punnittu kokonaisuus, jolla pärjää vaikka erämaassa. Niinpä ei juuri kannata paria laukkua enempää olla: yksi peruslaukku, yksi edustuslaukku ja yksi lomalaukku.

Kun äsken vaihdoin kesälomalaukkuun tavaroita kaupunkilaukusta, mietin että kannattaisiko minun kokeilla sellaista järjestelijää. Niitäkin vaan tuntuu olevsn edullisempia ja kalliimpia vaihtoehtoja. Mistä sitä ihmisenlapsi voi tietää, mikä on hyvä? Kokeilemalla varmaan.

Pakkaaminen oli hyvä aloittaa jo tänään. Meni nimittäin matkalaukkulaukkusuunnitelmakin uusiksi. Tavaraa on aika paljon. Saa nähdä, katkeaako kamelin selkä huomisaamuna.

Kun totesin naamakirjassa, että taitaa Black Sabbathin keikan rokkiasusteeksi kelvata sadeviitta, Siiseli aktivoitui toteamaan, että jallu riittää. Hmm. Vaarallinen keikkaseuralainen, pitää pysytellä kauempana. Saa nähdä, millainen keikka siitä vielä tulee. Voi mennä karaoken puolelle sekin...

Tuskaaaaaaa

Olen laiminlyönyt sinua, rakas päiväkirjani. Mutta kun elämä, tiedäthän sinä?

Viimeinen viikko ennen loman alkua oli kaoottinen. Perehdytin nuorta tuuraajaani päivittäin, itse tein kiireellisiä asioita pois jaloista kuleksimasta. Tiedän, että paljon jäi tekemättä, siitä on vaan sitten jatkettava heinäkuussa samalla kun perehdytän seuraajaani ja tuuraan kollegaani. Epäilenpä, ettei aika käy pitkäksi. Perjantaina tilasin iltapäiväkahvit kesäpoikien viimeisen yhteisen työpäivän kunniaksi, annoimme heille hauskat pikkulahjat ja harrastimme keskinäisen kehun kerhoa tunnin verran.

Sitten tulikin jo kiire kotiin, kun kuulin, että ystävä odotteli jo parkkipaikalla. Kuuma oli ja hiki valui valmiiksi, kun kotiin pääsin. Nopeasti fressasimme itsemme ja otimme muutaman etkojuoman ennen kuin viipotimme Suvilahteen. Taaskaan ei mitään jonoja ollut missään, rannekkeen vaihto sujui nopeasti ja muu posse löytyi - yllätys, yllätys - baarialueelta varjosta. Sitten vaan nautittiin, naurettiin, vaellettiin, seisoskeltiin, istuttiin, juteltiin ihmisten kanssa ja haisteltiin ilmapiiriä. Leppoisaa, mukavaa, kuuma, hiki, naurua, jallua, siideriä, kuohuviiniä, pientä flirttiä, hiprakka, hodari, drinkkibaari... Ja niin loppui ensimmäinen päivä.

Lauantaina rakentelin brunssin, juomaksi oli ystävä varannut vaaleanpunaista Moet&Chandonia. Siitä oli jälleen hyvä lähteä kylille, poiketa perinteisesti Lennonjohdossa ennen kuin alueelle pääsimme. Iltapäivällä keikkojen välissä kävimme Black Diningissa. Herkullista ruokaa lyhyeltä listalta. Sivistynyttä, mustaa, ruusuja, nopea rivakka ja ystävällinen palvelu. Kyllä kannatti! Viskibaariinkin tutustuimme, sen parhaana puolena olivat alakerrasta löytyvät ihmisvessat. Kyllä sitä oppii arvostamaan posliinia, kun bajamajassa hautovan kuumalla kelillä yökkäilee jo hajusta. Mutta bajamajatkin olivat siistit, ei siinä mitään.

Toisenakin iltana ymmärsimme parastamme ja tulimme jatkoille kotiin. Olin varautunut molempina iltoina siihen, että tein iltapalaa ennen kuin kävimme unille. Nukkumatti oli valitettavasti kusipää eikä huomioinut minua kuin typerillä miniannoksilla, 4 - 5 h unta huonojen viikkounien lisäksi alkaa tehdä minusta hermoraunion. En kuitenkaan vielä ole ryhtynyt tappamaan ihmisiä.

Sunnuntain sadekaan ei masentanut, kun posse oli taas koossa kokonaan. Syöminen jäi vähän vähille ja kun minut vielä vokoteltiin baariin seuraamaan potkupallomatsia, niin sanotaanko, että tänä aamuna ei olo enää ollut parhaasta mahdollisesta päästä. Eikä enää ollut kuplajuomaakaan. Kärvistellessä menee tämä päivä, huomenna aloitan selväpäisen loman.

Entäs musiikki tänä vuonna? Lordi oli aika reppava, ihan kiva kuulla muutakin kuin se helevetin euroviisu. Testament aina uotettava ja hieno, Avantasiaa emme arvostaneet. Olisi ehkä pitänyt jotenkin tutustua aiheeseen etukäteen, nyt vaan lähinnä haukotutti. Lauantaina Primordial tehosi minuun, tietysti, irkkuja! Tsjuder oli aivan turhan rankkaa, mutta Turmion Kätilöt ilahdutti. Ystävätkin sain heistä innostumaan, savolaishuumori ja musiikki ei mennyt hukkaan. Hyväntuulista touhua. Thunderstone fanihan minusta tuli jo vähän aikaisemmin, nyt vaan tunne vahvistui. Anthrax on aivan ensimmäisiä lemppareitani nuoruudestani, hieno tiukka ote jatkuu. Staminallekin lämpesin vihdoin, mutta Ghost, oi voi, ai ai ja jestas sentäs! Ihan mieletön, upeeta ja mahtavaa! Mikä lauantain lopetus, wow!

Sunnuntain aloitimme Hatebreedillä, olihan mättöä ja vetoa! Samoin Gojira sekä Katatonia saivat puntin vipattamaan. COB oli suoraan sanottuna tylsä. Jos herra Laihoa pidetäänkin yhtenä parhaista kitaristeista, niin silti he voisivat vaikka miettiä laulajan vaihtoa. Ja minkä ihmeen takia ne saundit piti puurouttaa, kun kaikilla muilla sanoistakin sai selvää. Mutta toki oli kivaa, kun muilla oli kivaa. Ei vaan minusta tullut Bodomin lasten fani tälläkään kertaa.

Nyt sitten suunnittelemme Wackenin matkaa. Matkailuautolla maailmalle ja takaisin, kenties jo ensi vuonna.

Mon amour - juhannus-Tampere

Olin jälleen kerran oikeassa itseni suhteen, kun varasin matkan Tampereelle vasta perjantaille. Sain levättyä töiden jälkeen, jossain määrin jopa nukuttua, eikä pakkaamisen kanssakaan ollut kiire. Sitä paitsi juna oli lähes puolityhjä, ei ryysistä, vain omaa rauhaa ja musiikkia puhelimen syövereistä 1,5 h. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisalla mielellä. Tampereella kävelin hiljaisen kaupungin läpi, ystävä luotti minuun jo sen verran, että sain ihan itse hoitaa itseni hänen luokseen.

Siellä lyötiin ensitöiksi käteen lasillinen kuplivaa. Ruoka valmistui hetken päästä, siihen olivat viileässä soveliaat ruokajuomat. Tullikamarinaukiollle kerkesimme viideksi. Tai Klubilla se ensimmäinen keikka taisi olla. Järjestelyt olivat muuttuneet, aukiolla ei enää lavaa ollut. Eikä oikeastaan niin paljon ilmaiskonsertteja muutenkaan. Noh, minä kuitenkin viihdyin koko viikonlopun, mutta Pakkahuoneen terassi ei mikään keikkapaikka ole, ei ainakaan, jos se sullotaan täyteen saunoja. Eivätkö ne onnettomat muovituopin lärpäkkeet mitään ihmisnautinta-astioita olleet, oikein nolotti paikan puolesta.

Perjantain yllättäjä oli Lopunajan mies. Veikkaanpa, että siinä on ryhmä, josta kuullaan vielä. Varmoja nakkeja olivat Hannibal ja Olavi Uusivirta. Aurorasta en vielä oikein tiedä, mitä ajatella, Vilma Alina ei iskenyt eikä myöskään Vesala, vaikka sitä kaikkialla hehkutettiin. Ei vaan ollut minun teekupilliseni, niinpä poistuinkin tapaamaan ystävää Amadeukseen. Siellä sitten taas valitettavasti ilta vierähti aina hamaan pilkkuun, ei ehkä välttämättä ollut ihan viisain temppu. Vähänkö väsytti, kun ystävän luokse pääsimme, hyvä, etten nukahtanut pää ruokalautaselle.

Lauantain brunssi piristi, tarjolla oli herkkuja ja kuplajuomaa. Kiirettä emme pitäneet, kerkesimme vasta Samannan keikalle. Se oli niin taiteellinen pläjäys, että oikein pahaa teki. Ei iskenyt. Eikä muuten iskenyt Harmaa Hurttakaan. Minä kun en juuri humoristisen musiikin ystävä ole. Koska Klubilla oli vaan jotain räppii ja hiphoppii, minut vietiin lähibaarikierrokselle. Kehut menevät Salhojankadun pubille, ihanasti rempallaan ja erinomaisen ammattitaitoinen henkilökunta. Hyviä oikeita siidereitä, sain jotain aivan uutta, Westonsin Wyld Wood on melkoisen vahva, mutta luonteikas tuttavuus.

Jätkäjätkät oli varma hitti, kun Klubille pääsimme. Gettomasan keikastakin loput kuulimme, pitää sanoa, että emme menettäneet mitään. Etenkin kun bassonamikat oli käännetty taas kaakkoon, kun laski juomalasin pöydälle, se pomppi itsekseen eteenpäin. Ei hyvä. Huomasi kyllä, että lauantain ohjelma oli turhan ohut, porukkaa ei juuri liikkeellä ollut, mutta ne jotka olivat, saivat kyllä jälleen tanssiannoksensa. Minä en juurikaan jaksa Jätkäjätkiä levyltä kuunnella, mutta keikkabändinä se toimii mielettömän hyvin. Hyväntuulista energiaa ja söpöjä nuoria miehiä.

Vielä piti sen päälle poiketa baarissa, mutta onneksi ymmärsimme kotiin lähteä, vaikka jatkoillekin kovasti houkuteltiin. Oli kuitenkin kotiinpaluupäivä eilen, niin ihan hyvä tasoittaa elonsa sen mukaan. Yöpaikan Muska-kissa täyttää syksyllä jo 21 vuotta, sain paljon rakkautta ja hurinaa vanhalta kissaneidolta. Niin käy kissoille kuin ihmisillekin, aika raihnaisia meistä lopussa tulee, kuivia köppänöitä.

Tänään pitää vielä kengät suutarille. Olen uusimpia Neosens-kenkiäni käyttänyt niin taajaan, että asvaltti on syönyt kantalaput. Jos vielä popoilla kuukauden päivät kävelen, syö se kannatkin. Ja sitähän minä en tahdo. Niinpä pitää lähteä moikkaamaan kauppareissulla luottosuutaria. Pyykit on jo pesty, vielä kun siivoaminen alkaisi kiinnostaa, niin tulisi käytettyä vapaapäivä hyvin.

Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Unissakävelijä

Kun kerroin ystävälle viimeaikaisia tapahtumia, hän nauroi, ettei mikään ihme, että olen vähän kipeä. Hihittelimme, että kunhan aikaa kuluu, teen elokuvakäsikirjoituksen ja lähetän sen Coenin veljesten käsittelyyn. Työnimenä voisi olla Kuinka suoritan 12 vuoden parisuhteen kahdessa kuukaudessa. Siltä tämä on tuntunut, eivät ole juuri jalat maata koskettaneet. Mutta nyt se on onneksi ohi, ehkä myös kevätmania alkaa laantua ja pääsen normaalirytmiin. Tai mikä nyt on normaalia enää tänä päivänä? Olen kai muutenkin suhteellisen vauhdikas, kun sille päälle satun.

Eilinen oli taas niin mukava päivä, kun töistä pääsin. Suihkun jälkeen kerkesin meditoida hetken, ennen kuin ystävä saapui. Naaman restauraation jälkeen ajelimme bussilla Hertsikkaan syömään kahden muun rakkaan kanssa. Testasimme Treffipubin, kun sitä niin oli kehuttu. Ruokalista oli aika suppea, olisiko johtunut kesästä vai onko se vaan kustannustehokkuuden hakemista?  Palvelu oli huolimatonta, vettä ei tullut pöytään ennen kuin alkuruuan jälkeen, lisäjuomatilauksia ei kysytty, laskun tilaaminenkin oli vaikeata. Ja se ahtaus oli ahdistavaa. Hyvä, ettemme istuneet vieraiden seurueiden kanssa sylikkäin. Ei tarvitse mennä toista kertaa, vaikka eväs nyt oli ihan ookoo. Jaoimme alkupalalankut, niissä oli kivasti erilaisia makuja eikä vegeburgerissanikaan ollut mitään vikaa, aika pliisu tosin minun makuuni. Juustoburgerien pihveissä olisi saanut yhden ruokailijan mukaan olla muutakin makua kuin liha. Sen lisäksi hän tilasi pihvinsä kypsänä, mutta sai sen mediumina.

Jatkoimme ystävän kanssa Hakaniemeen, en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ravintolalaiva Wäiskillä. Siellä oli joku ihmeellinen Jytäkesä-tapahtuma, joka ei tainnut mikään suksee olla. Meillä oli mielessä tosin vain yksi keikka; Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Ystävä ei heitä ollut aikaisemmin nähnytkään. Ja olihan se taas niin kova veto, että oksat pois! Siinä on nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja nostaa tunnelman kattoon. Musiikista nyt puhumattakaan, tanssijalkaa ryhtyy väkistenkin kutittamaan.

Vielä hetken seurasimme laivan touhuja, saimme jopa juomat nuorelta herralta Varsinais-Suomesta, kiitos vaan sinne, reipas poika! Kävelimme keskustaan Rocksin yläkerran baariin, siellä taas riitti seurattavaa ja jututtajia. Hauskaa oli, mutta onneksi ymmärsimme jo puoli kolmen maissa vetäytyä bussiin. Sain viime yönä unta kuutisen tuntia, se on kuulkaas paljon verrattuna viimeisiin aikoihin.

Herkemmät voivat sitten jättää seuraavan lukematta. - Veliseni kirjoitti, että äidin tila huononee nopeasti. Minun on pakko saada töissä loma-asiat selväksi, eihän tästä mitään tule, kun ei edes saattohoitoa pääse tekemään, saatana! Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Kuolema ja kituminen ovat perseestä ja minulla kun on sellainen paha miesmäinen lähestymistapa asioihin, että tahdon hoitaa ongelmat, enkä vain puhua niistä. Nyt vaan on sellainen ongelma, ettei minulla eväitä ole sen ratkomiseen. Armomurhaakaan eivät taida hyvällä silmällä katsoa. Voi olla, että lähiaikoina siirryn pohjoisempaan Suomeen pidemmäksi aikaa. Prkl, prkl, vittu, saatana ja kaikki muut jumalan kirosanat.

Nukkuneen rukous

Perjantaina jo kurkkua kuristeli ja nenä valui. Huitaisin kasan apteekkituotteita naamaani ja pikaisen suihku-meikki-vaaterumban jälkeen riensin Kaisaniemen rantaan nauttimaan ystävien seurasta ja suorastaan välimerellisestä ilmastosta. Kivoja kuvia jäi muistoksi kesäisestä soireesta ennen Queenin konserttia. Olipa upea ilma!

Suzanne Vega jo esiintyi ennen kuin puistoon pääsimme. Yllättäen en enää jaksanutkaan kiinnostua hänestä, vaikka aikanaan kovasti tuli tytsyä kuunneltua. Elämä on järjestänyt minulle sen verran kokemuksia, ettei enää tarvitse muiden elämyksiä tai tekstejä niin vakavissaan ottaa. Järjestelyt olivat jälleen kerran pyllystä, pitäisi uskoa, ettei Kaisaniemessä osata niin kuin Tuskassa, mutta sepä ei meitä haitannut, kun musiikki oli pääasia. Ja musiikkia tuli koko rahan edestä. Iso karaoketapahtumahan se oli Adamin johdolla, mutta Queenin musiikki ja sanoitukset saivat jälleen kerran jossain välissä kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Hieno tapahtuma, mutta jää kertaluontoiseksi, ei korvaa ehtaa tavaraa. Adam oli ihan ookoo, eikä luojan kiitos pyrkinytkään olemaan mikään Freddie.

Keikan jälkeen tuli sitten hortoiltua siellä täällä. Niin tuli lauantainakin. Jälki ei välttämättä ollut tavanomaisen viehättävää ja kaunista, vaikka alkoikin hauskoissa merkeissä. Lopputulema on, että IM:n tavarat odottelevat siisteissä nipuissa noutajaansa, minulla on poskiontelontulehdus, olen nukkunut noin vuorokauden, toisenkin aion vielä vetää. Sen lisäksi minulla olisi tahtoessani uusi ihailija ja treffit, mutta ne saavat odottaa pölyn laskeutumista.

Nyt on pääasia saattaa itseni ja talouteni kuntoon. Lohdutin itseäni, että tätä vartenhan vararahastot ovat olemassa, ei aina voi tietää, miten maailmassa käy. Sitä paitsi olen ehjä ja tiedän, mitä tahdon. Tai ainakin mitä en.

Ilmoja on pidellyt

Puhkun taas pyhää raivoa työasioiden tiimoilta. Ulkoistettu (sic) vaihteemme yhdistelee minulle puheluita, jotka eivät todellakaan kuulu minulle, sitten joudun antamaan omat yhteystietoni henkilöille, jotka tietenkin jatkossakin tulevat samoissa paska-asioissa kääntymään puoleeni. Ja kaikki vain siksi, että myös ostoreskontramme on ulkoistettu (I see a pattern…) eikä heille ole puhelinnumeroa, vain sähköpostiosoite. Tsiissas. Vihaan ulkoistamista! Sen lisäksi sain juuri tietää, että samanlaiseen asemaan jossain päin yritystämme palkattu henkilö tulee saamaan yli 600 euroa parempaa palkkaa kuin minä. Juu, kehityskeskustelua ei edelleenkään ole pidetty, mutta voitte uskoa, että tulen ottamaan asian puheeksi.

 

Onneksi tänään saa ihmisseuraa Kaisaniemessä. Minua kyllä vähän pelottaa, että miten se Adam-parka hoitaa pestinsä ison idolini saappaissa, mutta biisit nyt ainakin ovat hyviä. Kavereitakin tulee nähtyä. Muita musiikillisia huomioita, Tampereelle on tällä kertaa Valtteri Festareille hankittu 2 pvn lippu, ei ole siis tyytyminen pelkkään ilmaistarjontaan. Sekin kyllä on Treella ollut erinomaista viime vuosina, ei käy kieltäminen. Tampere on ihana juhannuskaupunki. Ja ne ihmiset rakkaat!

 

Kampaajanketkuni teki minusta porkkanan läksiäislahjaksi. Hän käytti jotain muuta väriä kuin tavallisesti, väri ei tunnu lähtevän pois samaa tahtia kuin tähän asti käyttämänsä. Taisi sattua ihan oikea kestoväri. Mutta pää on liian punainen, en tunnista itseäni. Kanssakulkijat kyllä sanovat vihdoinkin hiusten värin mätsäävän ihonvärin kanssa, on kuulemma hehkua liikkeellä. Kuumeista hehkua, minusta välillä tuntuu, on vähän heikko ja hutera olo.

 

En jaksa kokonaispäivittää IM-tilannetta. Se on monimutkainen. Välillä ihanaa ja hienoa, välillä yhtä kushelevettiä. Juuri tällä hetkellä kiihkeästi toivon ja odotan, että hän saisi oman kodin ja väliaikaisjärjestelymme loppuisi mahdollisimman pian. Uskon, että silloin kokonaistilannekin tulee paranemaan. Hän kyllä saattaa tuhota itsensä ennen sitä, mutta sitten minä en enää ryhdy pelastaviin toimenpiteisiin. Onneksi juhannukselta hän lähtee mökkeilemään, saan kaipaamani mietintätauon.

 

Kaipaan myös unta. Positiivinen asia tilanteessa on se, että olen laihtunut noin viisi kiloa. Kohta joudun housukaupoille tai ompelukoneen kanssa lähikontaktiin.

Anna syntisten rukoilla jumaliaan

Melkoista luksusta on kuunnella musiikkia sägyssä. Sain lahjuksen, pienen mukanakuljeteltavan JBL:n kaiuttimen. Siinä on yllättävän hyvä äänentoisto. Mikä parasta, naapuritkaan eivät häiriinny. Sitä olen viime aikoina valitettavasti tehnyt. Ei kuitenkaan ole heippalappuja ilmestynyt, että ehkä liioittelen.

Olen shoppaillut työrättejä kesää varten, pakko oli. Työpaitulit olivat vähissä, onneksi ehjiä farmarihousuja riittää ainakin viittä eri mallia. Sain estrogeeniä, koska lähiapteekki hoiti asian puolestani. Ehkä olen riittävästi kantanut sinne rahaa. Olen Ihmemiehelle valehdellut olevani toisaalla, ettei tarvitsisi ihan vielä kohdata todellisuutta. Olen lakannut vastaamasta puhelimeen, koska en jaksa. En puhu, hymyilen vinoa hymyä, välillä hengittelen vessassa. Välillä nauran kuin ei huomista olisi. En kadu, vaikka kadun kaikkea. Tahtoisin karata maasta, mutta pysyn täällä, koska en kestä lämpöä enkä rahattomuutta.

Että ihan tällaista normaalia on ollut.

Onkos tässä mitään muuta tapahtunut? Mietin juhannusta ja kesää. Mietin lomaa, kaikkia niitä 5 viikkoa, jotka jossain vaiheessa voin olla poissa suolatehtaalta. Olen keksinyt lomajuttuja, toisia on ehdoteltu minulle. Nyt kun vielä saisin tietää, koska voin pitää lomani. Mitään ei voi lyödä lukkoon.

Kävin illalla saunassa. Katsoin RM:n parvekkeen valoja. Hänen suhteensa tein vahingossa oikean ratkaisun. Ei ketään saa pitää roikkumassa löysässä hirressä. Giljotiini on parempi ratkaisu. Jää siisti arpi. Ihan niin kuin minulle jäi Omahoitajan kanssa. Edelleen arvostan ja ikävöin häntä. Sitä en olisi arvannut, miten lähelle hän minua pääsi. Lähes vuosi on enemmän kuin puoli vuotta, yritän lohduttaa omatuntoani. Minäkin typerys teen virheitä, niitä on kovin vaikea antaa anteeksi.

Pieni katastrofi

Estrogeenigeeli on loppu apteekista - koko hela Helsingissä. Valmistajan tiedotteen mukaan uutta tulee vasta viikolla 12. Minä muutun sitä ennen todennäköisesti hikoilevaksi rusinaksi, jos en saa litkua riittämään sinne saakka. Pelottaa jo etukäteen, en pidä hikoilusta enkä etenkään unettomuudesta. Ja entäs jos tauko saa kolestrolin tarttumaan suonistoon ja sitten saan jonkun veritulpan tai infarktin? Voi v*ttu tätä naisen elämää! Nimittäin kun kerran lopettaa hormonihoidon, ei sitä enää uudelleen kai voi aloittaa. Pitää siis säännöstellä tarjolla olevan geelin määrää niin, että saan sen riittämään mahdollisimman pitkälle.

Radio Rockin risteilyllä olisi ollut ainakin yksi hyvä bändi, mutta kun en sinne saa seuraa, säästyvät rahat. Näin totesi Rotumarsu, kun määyin asiaa. Hmph. Ei juukeli tippunut arvostusta sieltäkään. Ei pääse testamaan uutta sänkyäni ihan heti.

Onneksi viikonloppuna on luvassa ulkoruokintaa, roolipeliä, hyvää seuraa, muutama juoma. Kyllä minä taas tämänkin viikon kestän. Huomenna saan sängyn ja leikkuulaudan kaupan päälle. Kampaajaa en ole kerennyt edes miettiä. Eilen kävin kollegalle alfalipoiinia, päätin jakaa sen ilosanomaa, kun rouva kitisi väsymystään. Kaikenlaista on odotettavissa, sitä ennen hyvä välillä ottaa rauhallisesti edes muutama päivä.

Sanaton

Kun on vaan kuullut, että luvassa on jotain sellaista, josta pitäisi olla tietoinen, mutta ei ole tohtinut/ tahtonut/ jaksanut perehtyä aiheeseen, niin voi päätyä keikalle, joka jättää jäljen sieluun. Niin kävi eilen, kävelin ulos hyräillen viimeisen biisin melodiaa. Hiljaisena. Vaikuttuneena.

Rotumarsu kyllä yritti kertoa ja sivistää, ei se siitä kiinni ollut. Huomasin vaan jälleen kerran, että joskus itse näkeminen ja kuuleminen ovat avain mielihyväkeskukseen. Hyvä, ettei ollut itku kurkussa jossain välissä. Nyt ymmärrän sen hypnoottisen heilumisen Steven Wilsonin keikkacdllä, minulle meinasi käydä samoin. Ja tupakkikopissa muutama tunnusti itkeneensä, jotta en mie ainoa ollut, joka liikuttui.

Minä taisin löytää uuden ihastuksen. Siksi keikan jälkeen Prahaan tehty juoma-isku ei ehkä enää ollut maailman fiksuin asia. Etenkin kun meinasin vielä kiihtyä provosoitaessa, onneksi hokasin, että voin mennä vessaan rauhoittumaan. Sieltä kävelin takaisin rauhallisena omana itsenäni. Ehkä mielikuva henkilöstä tuhannen kamiinan kanssa itseksensä auttoi: "Sinulla ei ole mitään asiaa minun nuotiolleni."

Bussimatka kotiin tuntui pitkältä. Meinasin nukahtaa sijoillen. Mutta kotona vielä piti tehdä ruokaakin, en ollut aamupalan jälkeen syönyt mitään, huikoi helkkaristi. Heti jalkahoidosta päästyäni nimittäin näin veljen ja vaimonsa Casa Largossa baarin puolella, ei ollut toivoakaan päästä ruokapuolelle. Päätin sitten olla hyvä vasikka. Aussiebaarissa tapasin ystävän seurueineen, siirryimme kerrankin hyvissä ajoin Circukseen. Hienoa oli kuulla hyviä uutisia ystävältä! Ja siitä se sitten lähti, hiipivä hyvä olo, salakavalasti tuli takaapäin.

Seuraavaksi pitänee tutustua Porcupine Treen tuotantoon. Maailmassa on niin paljon musiikkia. Musiikki parantaa ihmistä.

Sinne ja takaisin

Jo on aikoihin eletty, mietin, kun rva henkilöstöhörhö kuultuaan minun aivastelevan ajoi minut perjantaina pois töistä. Toki minulla oli flunssa, en sitä kiellä, mutta jos ei kuumetta ole, niin minulla on ollut tapana pysyä töissä. Etenkään jos minulla ei ole tuuraajaa ja kollega jää yksin pitämään katastrofilinnaketta pystyssä. Mutta ajattelin, että ei tehdä tästä nyt sitten numeroa. Panin out of officen päälle ja läksin kotiin - matkatavaroiden kanssa tietenkin, koska olin suunnitellut lähteväni suoraan suolakaivokselta rautatieasemalle.

Junamatka pohjoisempaan Suomeen sujui torkkuessa ja niistäessä. Olinhan minä flunssainen, mutta kuumeeton. Niinpä junasta laskeutui kovin pirkeä reipponen, nenäliinatäydennyksen jälkeen valmis paistamaan blinejä ja nauttimaan ruuantekojuomaa. Ei muuten ole aikoihin glögi maistunut niin hyvältä kuin perjantaina, se on mitä parhainta nuhalääkettä.

Jotenkin se aika taas kului, kello huuteli jo puolta kahta, kun vatsa täynnä ravintola Urbanin ohjeella tehtyjä lettusia siirryin piiankammariini kauneusunille. Aamulla kun taas kehuin nukkumaolosuhteita, talon isäntä totesi, että alkoholillahan ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. No, ehkä jonkun verran, nenä aukeni, mutta silti, viileässä ja pimeässä olen aina saanut parhaat unet.

Lauantain ohjelmassa oli kampaamokeikka (leikkasin ystävättären hiukset) sekä kukkoa viinissä. Kukkoa tosin ei löytynyt, mutta pari jyväbroileria paloiteltuina ajoivat saman asian. Itselleni hankin mustan kajalin, vanha katosi muutama viikko sitten jonnekin. Pitihän ne silmät saada sotkettua saunan jälkeen, kun kerta oli rokkitapahtumaan menossa. Pannuhuoneelta kävimme hakemassa vauhtia ennen kuin Henrin baariin pääsimme, kivaa oli, tuttuja hurjasti, muutamia uusia ihmisiä, hienoa musiikkia, viileitä juomia, sekavia ajatuksia ja sitten taksilla kotiin, kun tuli mieleen, että seuraavana päivänä pitäisi matkustaa taas junassa kotiin.

Vähiin jäivät unet, mutta vieläpähän kerkesin ystävien kanssa seurustella sunnuntainakin. Säikähdin jo myöhästyväni junasta, kun ryhdyimme vielä lounasta pusaamaan. Ihme hobittimeininkiä, puhutaan ruuasta, syödään ruokaa, suunnitellaan seuraavaa ja soveliaan ruokajuomat sekä musiikki kehiin. Juup. Hienoa ja ihanaa, pakotonta, helppoa ja mukavaa, sitä se ystävyys on.

Sunnuntaina sitten askartelin elämäni ensimmäisen videohaastattelun ennen kuin unille menin. Se oli yllättävän mukava kokemus, mutta epäilen, että tuskinpa jatkoa seuraa. Tai sitten olen parempi kuin tiedänkään. Haastattelukutsu tuli melkoisen nopealla aikataululla, perjantaina, kun torstaina laitoin hakemuksen menemään konsulenttifirmalle. Tekoaikaa oli maanantaihin, mutta tahdoin saada sen heti pois alta.

Sitten vielä yksi juttu. Luin nimittäin kokonaisen kirjan matkan aikana. Kissani Jugoslavia tarttui mukaan Pasilan asemalta. Ensin olin, että mitä hittoa, sitten vähän ehkä jotain ymmärsin. Sen jälkeen kiinnyin ja olisi tehnyt mieli ryhtyä hidastelemaan. Vaan kun tahtoi tietää, kuinka siinä käy, niin kiiruhdin loppuun. Viime yönä näin kirjasta unta, jäi päähän, hieno lukuelämys. Suosittelen, tulee suomalaista kummallinen kuva.

Onhan tätä ollut

Kovin on ollut tapahtumarikas viikko. Ottoveljen kanssa tuli rumuttua alkuviikko - onneksi ilman alkoholia. Perjantaina sain serkkuni kylään viikonlopuksi. Siinä välissä kerkesin käydä naapurissa saunakylässä.

Ottoveli on entisensä. Hän saa minut välillä nauramaan ja välillä kiristelemään hampaitani. Normaalia sisarusten välistä toimintaa siis. Seuraavan kerran näen häntä kuukauden päästä ennen kuin hän matkustaa takaisin Aasiaan. Nyt hän siirtyy lukulomalle Pohjois-Karjalaan äiteensä ruokiin.

Odottelin serkkuani rautatieasemalla reilun tunnin, junat olivat myöhässä, osa oli peruutettu kokonaan. Lentokentältä ei ollutkaan niin yksinkertaista saapua keskustaan kuin kuvittelimme. Kävimme sitten palkitsemassa itsemme Vltavassa viinilasillisilla ennen kuin siirryimme kotibaariini. Menikin pitkään, vasta viiden maissa ymmärsimme painaa pään lepoasentoon. Mutta tulipahan tärkeimmät haasteltua, sukujutut ja omat.

Lauantaina kävimme kävelyllä Pirsmassa, lisää viiniä piti saada. Iltasella siirryimme Juttutupaan, ensin syötiin (minä maksaa, serkku lohikeittoa, mielettomän hyvää oli molempien annokset - ja isoja!) ja sitten kuunneltiin musiikkia. Saimme ystävänkin mukaan Marjo Leinosen Huff´n´Puffin keikalle. Oli muuten paikka täynnä! Lähes mahdotonta oli liikkuminen. Mutta olipa taas hieno keikka, Marjo on todella hyvässä vedossa, suosittelen! Keikan jälkeen tapasimme mukavan pariskunnan, jonka suosituksesta siirryimme toiselle puolelle kaupunkia, Storyvilleen. Siellä Tomi Leino Blues Band pani parastaan. Olipa mukava ilta, ihmisiä, vähän juomaa, hyvää ruokaa, ystäviä ja tanssia!

Valomerkin jälkeen ajelimme taksilla kotiin. Tänään saatan ystävän/ serkun junalle ja itse matkustan samalla tapaamaan Siiseliä. En taida juuri ensi yönä tahtoa olla yksin, luvassa saattaa olla mielenkiintoinen liskokokoelma. Ei vanha nainen jaksa enää, tai jaksan, mutta sitten maksan laulujen lunnaita.

Terveisiä etelästä

Tukholmassa oli suorastaan keväinen keli, kun vertasi sitä lähtöpaikkakunnan kylmyyteen. Mutta siitä ja kaikesta muustakin kerron myöhemmin, nyt lähden tekemään töitä. Eilen pidin paastoa ihmisistä ja elektronisista vempaimista, se tuli tarpeeseen.

Surullista vaan oli menettää taas yksi musiikillinen vaikuttaja elämästään. Minä muistan, kun kuulin Alladin Sane -levyn ensimmäisen kerran. joskus 70-luvun loppupuolella. Ensin en ymmärtänyt siitä mitään, sitten ihastuin. Kasvoin kiinni levyyn salakavalasti, kuvittelin ymmärtäväni, mistä siinä laulettiin. Sittemmin kuuntelin herran tuotantoa lisää eri aikakausina. Lakkasin yrittämästä ymmärtää, nautin vaan tuloksesta. Nyt David läksi takaisin sinne, mistä tulikin, kohti Punaista planeettaa.

Kone - kotitalouskone

Menetin sitten isäni sekä Lemmyn samana vuonna. Pitää totuuden nimessä sanoa, ettei kumpikaan ollut kovin läheinen. Lemmy ehkä olisi ymmärtänyt minua paremmin. Tuskin minua tosin kukaan ymmärtää ja tarvitseeko edes? Isähahmon perään haikailu tässä iässä alkaa olla naurettavaa. (Mutta kyllä minä silti välillä mietin, millaista se olisi, jos olisi ollut sellainen.) Mötorhead on minulle aikansa ikoni, yksi ensimmäisiä kuuntelemiani raskaita bändejä. Mättöä koko rahan edestä.

Eilen kävin kyselemässä Pau D´argoa äiteelle luontaistuotekaupasta. Ei ollut, mutta lupasivat tilata. Sitten laitan purkin muorille menemään ja kirjeeseen ohjeet, mistä sitä saa lisää. Kokeilkoon nyt sitten sitä, kun ei kerta länsimainen lääketiede toimi. Ei silti, skeptinen olen minäkin, mutta harmittaisi, jos en olisi sitä laittanut häntä testamaan.

Itselleni ostin purkillisen alfalipoiinihappoa. Sattui vielä olemaan halvennuksessa. Se ihan oikeasti lisää vireystasoa, parantaa ihoa ja kai se muutakin mainospuheensa mukaan tekee, irrottaa ihmisesta raskasmetalleja tai jotain. Aion kuitenkin jatkaa käyttöä joka toinen päivä. On sitten annoksen nostovaraa tarvittaessa. Voi olla, että sekin vielä vastaan tulee, ei tässä yhtään nuorruta enää.

Kotona sain hepulin, kun kuulin Murdochin erikoisjakson jälkeen uutisista, että tuleva yö olisi kylmin muutamaan päivään. Samalla kun veivasin pyykkejä koneeseen, riuhdoin jääkaappipakastimen tyhjäksi. Tavarat pakastekasseissa parvekkeelle ja torni sulamaan. Pakastinosassa riitti jäätä. Johtuu tietysti siitä, etten kerennyt yhtään kylmentää kaappia, kun sain sen. Hätätila, piti sulloa tavarat heti sisälle, kun vanha lähti samantien kiertoon, sulamisvaara oli lähellä.Mutta nyt on taas vähän aikaa hyvä, jos talvella koittaa kovien pakkasten jakso, saatan tehdä toimen vielä uudelleen.

RM hyvittelee sanomisiaan. Minä mietin edelleen.

Musiikista (ja elämästä)

Eilen illalla kun katselin Sam Yaffan Sound Trackeria, muistin yhden elämää suuremman totuuden. Kaikki kauniit ajatukset pyhissä kirjoissa joutuessaan tulkinnan kohteeksi menevät piloille ja uskonnilliset johtajat ovat kovia poikia tulkitsemaan. Rakkaus ja musiikki ovat ainoat universaalit totuudet ja musiikistakin voi olla monta mieltä. Aina ei rakkauttakaan saa, mutta ei sen pitäisi vihaa herättää.

Voltaren tuoksuu melkein piiipputupakalle, kun sitä sivelee selkäänsä. Mutta se auttaa pikkuhiljaa, ehkä tänään olisi normaali työpäivä. Onneksi eilen tuli rauhoittava Downton Abbey iltasella, menin hyvillä mielin nukkumaan. Koitan nimittäin kovin torpedoida ihmissuhteitani jälleen kerran. Tällä kertaa kokeilen watsap-viestejä, onneksi vastaanottava pää ymmärsi liennytyksen päälle tällä kertaa.

Kun nyt taas tietäisin, mikä hiertää, niin olisin viisas nainen.  Voi olla, että asiat ovat liian hyvin ollakseen totta, tässä vaiheessa on yleensä alkanut katastrofin aineksia ilmestyä.

Urheilua ja musiikkia

Hurja määrä tapahtumia pienessä ajassa, tulee melkein henkinen ähky, kun mietin, missä järjestyksessä näitä ulos purskauttelisin. Mutta yritän nyt kuitenkin,

Torstaina tein kanaenchiladoja kylään saapuvalle ystävälle. Hihittelimme puolille öin muutaman lasillillisen voimin, ennen kuin ymmärsimme mennä nukkumaan. Sain työpaikkatuliaisia, paljon lihaa, joka meni suoraan pakastimeen, viikonlopun ruokasuunnitelmat nimittäin olivat jo selvät.

Perjantaiaamuna meitä nauratti molempia, kun heräsimme aivan liian aikaisin, vain 5,5 h unien jälkeen. Minkä sille voi, jos Nukkumatti on välillä paskiainen ja toimittaa liian vähän huonolaatuista unihiekkaa. Söimme sitten aamiaista pitkän kaavan mukaan, paistelin kananmunat ja maggaratkin kehiin. Niinpä oli helppo lähteä riehumaan pitkin kyliä, ensin Espoon ruotsinkielisten hautausmaalle ja sitten Iikkeaan. Ilma oli hieno, hautausmaalla oli todella mukava käpöstellä ja kuunnella toisen ystävän juttuja lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

Kun kanervat oli tungettu maahan ja kynttilät sytytelty, menimmekin pahuuden pesään Ikean kakkoskerrokseen. Autoja oli sen verran reilusti parkkipaikalla, että vähän jo pelotti, millainen tungos ylhäällä tulisi olemaan. Hyvin siinä kuitenkin kävi, sain testata sängyt ja petarit ihan rauhassa. Materiaalit on nyt valittu, vielä pitää odottaa palkkapäivään ja päättää leveys. Alakerrasta olisin taas tahtonut mukaani kaiken, mutta onneksi oli lista, en ottanut sen ulkopuolelta kun viskoelastiset tyynyt ja viileän untuvapeiton. Satanen sinne humahti, mutta en juurikaan ostanut turhuutta. Tai en oikeastaan mitään.

Lounaaksi rakentelin meille savukalapastaa ja katso, sen jälkeen simahdimme molemmat. Vähänkö ihanaa! Sain reilun tunnin päikkärit otettua, jaksoi taas ihan eri tavalla lähteä Kaskeen syömään. Tällä kertaa huitasin kitusiini lihapullat. Eivät ystävien annoksetkaan paskemmilta näyttäneet, maukasta kaikilla. Itse en pitänyt annokseni kovasta perunamuusista, vaikka siinä maku kohdallaan olikin. Konsistenssi oli väärä. Mutta vielä on annoksia testaamatta ja kokemus sen verran hieno, että menen sinne uudelleen. Jälkiruokaa söimme ystävien luona, kakkua ja kahvia - niin ja jallua - ennen kuin ajelimme taksilla keskustaan tapaamaan toisen ystäväpariskunnan.

Sitten aloitettiin ohjelma. Jaoin liput, otimme juomat ja kävelimme Circukseen. Siellä oli Unionifestivaalin ensimmäinen päivä jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen bändi jäi näkemättä, lauteilla paukutti Rytmihäiriö, minua kombo ei vakuuttanut. Ennen pääesiintyjää vielä pääsimme kuuntelemaan Santa Cruzia, mutta se kyllä oli vähän surkea juttu. Jotenkin harmitti, kun pojat käyttivät stemmalaulannassa taustanauhoja. Soitto kulki, mutta pitäisi se laulunkin sujua, etenkin jos on hittipotentiaalia muuten liikkeellä.

Mutta hei mutta, Mustasch. Ou ja vau! Hurjaa paahtoa, hienoa laulua. Lauloin niin paljon mukana, että meni ääni hetkeksi keikan jälkeen. Mikä riemastuttava ruotsalaisuuden päivä! Olen erittäin vakuuttunut. Eikä ne pojat ole pahemman näköisiä katsellakaan. Juomia tuntui tulevan oikealta ja vasemmalta, en itse kerennyt tiskille laisinkaan. Minun kiva hiprakkani tosin kostautui ystävällä humalana, niinpä kun keikka oli ohi, hän lähti kuskimme kyydissä kotiin ja minä vielä seuraavaan baariin kuskin puolison kanssa. Harmitti.

Onneksi Naapuri oli omien kavereidensa kanssa Moonspellin keikalla. Ja onneksi hän ymmärsi kiskoa minut pois mukaansa keskustan humusta. Mene tiedä vielä, mitä olisin keksinyt. Nyt tuli van jatkettua rumuamista hänen kanssaan niin pitkälle aamuun, että jäi ystävä hyvästelemättä, kun hän vietti yönsä yksin kotonani. Toisaalta luulen, että hänkin arvosti rauhaa ja hiljaisuutta. Soitin heti herättyäni, mutta siinä vaiheessa hän oli jo matkannut Keski-Suomeen.

Minä sitten jäin naapuriin. Mitäs sitä turhaan pilttuuta vaihtamaan, parempi palvelu siellä oli. Pääsin saunaan. Minulle tarjoiltiin lonkeroa, pizzaa ja viiniä. Ja jallua, onneksi vain yksi mukillinen. Sen lisäksi taisimme vähän selventää suhteemme tilaa, sovimme, että kyllä tätä voi ihmissuhteeksi kutsua. Ja että jos nyt vielä yrittäisimme pysytellä vain toisissamme. Kokeillaan nyt sitten - taas kerran. Hölmö.

Eilen könysin takaisin kotiin, pikkuhiljaa siivoilin paikkoja. Torkuttua tuli paljon, mutta silti viime yönä uni maistui. Viimeinen painajainen vaan ei ollut kiva, sota-katastrofi-kommandohyökkäys ja mie en tietenkään osaa muuta tehdä kuin odottaa kuolemaa auton takapenkillä. Olikohan se alitajunnan varoitus, että miten tässä tulee taas käymään. Mutta uusi peitto ja tyynyt olivat ihanat! Nyt varmaan täytyy lähteä ansaitsemaan peittorahaa työpaikalle.

Kekrin viettoa

Pitänee tunnustaa, että osaan ihan itse väsyttää itseni viikonloppuisin. Ja kuinkahan mones kerta on, kun sanon, että onpa ihanaa päästä töihin lepäämään. Nyt olisi hienoa pystyä syyttämään jotakuta muuta, vaan kun ei voi. Ihan on omaa syytä koko väsymyshässäkkä.

Perjantaina töissä meni pitkään. En jaksanut enää lähteä minnekään halliin makkaraostoksille. Hyvä kun Pirsmaan jaksoin, sieltä kantelin sitten kotiini viikonlopun eväät. Alkossakin kävin, olen ihastunut Gerard Bertrandin helppoon ja raikkaaseen punaviiniin. Valitettavaa, että olen herkkuperse. Käyn kalliiksi itselleni. Mutta voi voi, enhän minä rahaa hautaan saa mukaan, antaa mennä vaan, nyt kun vielä jaksan.

Ex tempore temppuni tänä viikonloppuna oli Juttutuvan ghettoblueskeikka. Saunoin ja puleerasin itseni kuntoon huippuvauhtia, ja kerkesin kuin kerkesinkin katsomaan Guy Verlinden Hound Dog Taylor-keikkaa. Hienoa musiikkia, hyväntuulista, hyvin soitettua. Ja seuraakin oli, ensin kaksi tuntematonta herraa ja loppuillasta sain ystävän paikalle. Olipas se mukava yllättävä tapaaminen! Heidän kyydillään kerkesin vielä käydä baarissa Kalliossa, ihme kyllä osasin sieltä kuitenkin lähteä bussilla kohti kotilähiöitä.

Kotiini en tietenkään päässyt, Naapuri oli sen verran tervehtynyt, että hän oli jo koko illan vongannut minua kylään. Menin sitten nukkumaan sinne. Seurustelu jäi seuraavaan aamuun, mutta silloinkin minä vaan torkuin. Poika teki minulle aamupalaa ja viihdytti. Mikäs siinä, voisin vaikka tottua sellaiseen. Vähän selvittelin hänen mielipidettään enemmän siitä minua vaivaavasta asiasta. Pitänee vielä keskustella lisää, asia ei aivan selkeän yksioikoiseksi tullut.

Sitten kotiin, suihkuun, vaatteiden vaihtoon ja restauraatioon ennen kuin bussi vei minut naapurilähiöön kekrin viettoon. Jälleen kerran aikataulu oli aivan katollaan, puolet vieraista hukassa. Ihanan boheemia meininkiä. Rasittava pikkupentu-dobberi häröili vieraiden ympärillä taas tuntisotalla ennen kuin rauhottui - iihan niin kuin pentukoiran kuuluu tehdäkin. Ihana luonne sille vielä kehittyy. Minun ei annettu ollenkaan mennä keittiöön, olipas outoa vain istuskella ja odottaa valmista. Mutta hyvää siitä tuli. Alkuun vieraita odotellessamme tuhosimme muutaman juuston, varsinaiseksi alkuruuaksi oli samettista maa-artisokkakeittoa, joka oli saanut mukaan hivenen perunaa ja bataattia.

Pääruokana sienirisotto (kantarellia, portobelloja sekä osterivinokkaita), paikalle roudaamani maggarat, ihanan tulinen linssipata, herkullinen lämmin uunipunajuuri-perunasalaatti. Kaiken kruunasi ihmisseura, on se vaan ihanaa! Jälkiruokana oli jäätelöä sekä pieniä yltiömakeita halloweenleivoksia, joita ystävä oli tuonut tuliaisena viimeisimmältä Lontoon retkeltään. Täydellistä. Kun siirryin sulattelemaan evästä keinutuoliin, meinasin nukahtaa. Silmät painuiva väkisten kiinni. Onneksi ohjelmassa oli vielä klassinen tarotluentahetki, niin keräsin itseni pariksi tunniksi Ensi vuonna luvassa pitäisi olla paljon rahaa, ehkä työpaikan vaihdos (oi, se olisi ihanaa) ja vain kaksi miestä, joista todennäköisesti tulen valitsemaan sen väärän. Suurimmat karikot kuitenkin tuntuisivat olevan jo ohi.

Ajelin kolmen maissa taksilla kotiin. Olin niin poikki kuin ihninen vain voi olla. Sunnuntai meni maatessa sängyssä, sohvalla ja nojatuolissa, nukuin noin viidet päiväunet. Olin kompastua jalkoihini, tai siis kompastuin jalkoihini, kun raahustelin menemään ilman silmälaseja. Taas löin polveni, onneksi vasemman tällä kertaa ja oikeassa kämmenessä on sellainen ryykkäyksesta aiheutunut kipeä palovamma. Mutta en lyönyt päätäni, eikä mitään murtunut.

Kaikesta huolimatta tai sen kaiken takia hieno viikonloppu! Olen onnekas ihminen. Musiikkiakin vielä!

Pakkolepo

Ai, minulla oli tämä tällainen blogi täällä. Elämä vie taas varsin vauhdikkaasti.

Keskiviikkona olo oli kehno, ei se paljon parempi ollut torstainakaan, vatsa kouristeli koko päivän. Haastavaksi tilanteen teki se, että olin torstaina lahjontatyyppisellä retkellä Tallinnassa. Sellaisissa olosuhteissa mieluiten olisin jäänyt vain makoilemaan sängynpohjalle, mutta nyt riipaisin rohtoja kitusiin ja liikuin muun ryhmän mukana.

Sen verran oli vapaa-aikaa, että kävin jälleen kerran Gerry Weber-osastolla Kaubamajassa. Sain yhden työpaidan. Ostin minä yhden anilliininpunaiset nahkahansikkaatkin, mutta se oli ihan vahinko. Ekkeröölle oli tullut kiva kauppavaihtoehto sen iänikuisen marketin lisäksi, Nordic Popup-puoti. Ostin sen melkein tyhjäksi. Johtuu tosin siitä, että Naapuri tilasi pienpanimo-oluita ja itselleni löysin pari siideriä. Enkä noita nyt siis lavatolkulla roudannut, vaan pullolisen kutakin. Kekrijuhlaa varten löytyi hirvenlihamaggaraa ja hevoisenlihaleikkelettä. Kerrankin oli riittävän viileätä, että pystyi turvallisesti ostamaan elintarvikkeita.

Perjantaina olo paheni, mikäli mahdollista, entisestään, hikoilin ja palelin vuoronperään. Teinkin sitten superlyhyen työpäivän, reilun kuusi tuntia, kun en enää ymmärtänyt laskujen tiliöinnistä mitään, päätin luovuttaa. Kotona söin kerrosvoileivän, kun en muuhun jaksanut ryhtyä, ennen kuin torkuin nojatuolissa ja kuuntelin vatsani murinaa.

Viime yönä se sitten alkoi, erittäin äkillisesti ja voimakkaasti. Ruiveli. Ripuli. Vatsanvääntö. Nyt olekin käyttänyt aamuni pesemällä lakanapyykkiä. Ei varmaan tarvitse kertoa enempää. Ja arvaatte varmaan, että tänäänkään en tee mitään muuta kuin makoilen sohvalla tai nojatuolissa. Sekä koitan saada sijauspatjan kuivaksi, että voisin nukkua ensi yönä sängyssä. Mutta eipähän tarvitse pitää arpajaisia, millaista ohjelmaa hankkisi.

Ensi kesäksi muuten järjestin yhden ohjelmanumeron. Minulla on lippu Black Sabbathin keikalle Kaisaniemeen. Menen vaikka yksin, jos kukaan muu ei tahdo kanssani leikkiä. Nyt pidetään vaan sitten sormia ja varpaita ristissä, että Ozzy säilyy hengissä sinne saakka!

Sitten makaamaan. Puuh.