torstai 29. elokuuta 2013

Sä et saa koko maailmaa. Etkä sä saa mua!

Töi-nimisessä kerrottiin juuri sen minun osastoni syys-joulukuun 20 % työaikalomautuksista. Minua melkein nauratti ja itketti yhtä aikaa, kun mietin, että tästäkö se taas tämä ura alkaa. Komeasti lyhennetyllä viikolla, palkasta puhumattakaan, etenkin kun on taas elänyt ilman raakaa budjettia. Toisin kävi, minusta on jossain häiriintyneessä maailmassa tehty hallinnollinen henkilö, mutta sekään ei takaa onnellista loppua, kuten kollega totesi. Voihan se vielä käydä niin, että meihinkin kirves koukkaa. Vaan eipä hätää, nyt kun tietää, mitä työttömyys on, niin ei paljon pelota lomautuskaan.

Minua ei oikeastaan pelota mikään. Paitsi kaikki, kyllähän te minut jo tunnette. Etenkin taloudelliset asiat, mullon niin suuret menot, kun olen suurellinen ihminen.

Pikkuretki lähikylään ystävän luokse koittaa jo huomenna. Siellä tuskin Taavitsaisia on luvassa, mutta sen sijaan pääsen osallistumaan musavisaan. Ottavatkohan ne joukkueeseen pisteenlaskijoita ja go-go-tyttöjä? Minun aivoni nimittäin ovat eilisen teeren aivot. Sitä minä taidan jo pikkuhiljaa olla muutenkin, mutta kivaa on ollut tähän saakka. Kiitos tästäkin vähästä. Paljosta!

Ja se kylä, se on niin kiva kylä! (Minä jo unohdin, miten se sydämen kuva tehdään.)

***
Otsikosta kiitos viime viikonlopun vieraspaikkaan! Toinen sydän! Toinen huomio: ammattiini nähden tiedän äärettömän vähän yhtään mistään. Ja teen helevetisti kihroitus- ja väärinkiroitusvireitä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Varhainen lintu aiheuttaa paljon vahinkoa

Kun heräsin tänä aamuna taas turhan aikaisin, olen saanut jo paljon vahinkoa ja pahaa mieltä aikaiseksi - itselleni tietenkin. Tähän mennessä olen rikkonut yhden chilipurkin, tiputtanut jogurttia lattialle ja riiponut yhden paidan riekaleiksi. Samaan pakettiin voidaan panna sekin murhe, että kaksista tilaamistani kengistä molemmat lähtevät myyjälle takaisin, ei ole minusta Tuhkimon siskopuolten temppuihin, leikellä olisi jalkojaan pitänyt, jos olisi meinannut ne kopottimet pitää.

Tästä tulee varmaan sellainen onnenpäivä. (Onneksi edes löysin kirjastokortin, joka oli hukkanimisessä paikassa. Pääsin uusimaan lainani, kun en taas kerkeä lukea. Enkä kerkeä ensi viikonloppunakaan, sen varmistin eilen tilatessani majoituksen ja matkat.)

maanantai 26. elokuuta 2013

Vilkas viikonloppu

Olipas kiva loman poikanen. Vaikka torstaiaamuna kyllä kiukustutti nousta jo viiden maissa, että kerkesin Länsisatamaan ammattiyhdistysporukan treffipaikalle. Onneksi laivalla sai aamupalaa ja penkit olivat mukavia, kun matkustimme business loungessa Tallinnaan. Tuhti aamupala oli tarpeen, koska päivä oli aika täynnä ohjelmaa, erinäisiä tutustumiskohteita, ja ohjelma tietenkin myöhästyi heti alussa. Mutta sen vaan sanon, että toista kertaa minua ei saa merimuseoon. Vaikka meillä oli opastus, en kuullut siitä kuin sanan sieltä toisen täältä, koska isossa hallissa kaikuva sinänsä ihan mielenkiintoinen äänimaailma peittää aika tehokkaasti opastusäänen alleen. Siellä oli tylsää, mutta lapset ja veneistä kiinnostuneet varmaan viihtyvät.

Paluumatkalla kokeilimme uutta konseptia, comfort luokkaa, jossa lipun hintaan kuului rahvaasta erotettu matkatila, naposteltavaa ja nettiyhteys. Noh, se oli sellainen kokemus se, jos töitä tekisi, saattaisi tilaa arvostaakin. Tietysti oli ihan hyvä, kun sai rauhallisen istumapaikan ja pystyi jättämään tuliaisensa hetkeksi kollegoiden vahdittavaksi.

Iltasella Ottoveli tuli kylään, siinä taas aika vierähti niin, että varmaan oli lähempänä kahta, kun unille menin. Herätys oli taas liian varhain, juna läksi jo ennen kymmentä. En saanut torkuttua kuin puolisen tuntia, mutta kerrankos sitä lomalla valvoo. Länsirannikolla oli onneksi muutama muukin väsynyt, joten jo yhdentoista jälkeen vetäydyin kellariin neitsytkammariini, eikä varmaan mennyt puolta tuntia kun olin umpiunessa.

Lauantaina tulikin sitten liikuttua vähän enemmän, kaupparetken jälkeen teimme pienen kävelylenkin lähimetsässä. Ei sieniä, mutta liikuntaa ja metsäntuoksua oli tarjolla. Iltasella minut tutustutettiin ylikypsään revittyyn sianlihaan (Tulipin pulled pork, mutta seuraavan kerran teen tätä kyllä ihan itse, herkkua!), söimme kotitekoisia hampurilaisia ja veneperunoita. Hyvää. Viinikin maistui ja niin siinä taas kävi, että keittiönpöytä teki tehtävänsä, siinä viihtyi, tulimme hiprakkaan koko aikuisväestö. Asia tietenkin kostautui sunnuntaina, kun minulla lähti iltapäivällä juna kotiin. Nauroin ystävälleni, että seuraavan kerran rypeminen on suoritettava ensimmäisenä iltana, että jaksaa kotiinsa vierailun päätyttyä. Ehkä me vielä joskus viisastumme.

Yöllä kun istuskelimme tupakilla portailla, metsästä kuului ensin normaali huhuuh ja sitten aivan saatanallinen maahisen nauru. Kun kuuklailin äänen aiheuttajaa, se selvisi huuhkajaksi, on kuulemma varoitusääni, kun emo on pesällä. Jos olisin yksin ollut, varmasti olisin karkuun juossut. Säikäytti pahemman kerran. Muita luontouutisia matkanvarrelta, näin elämäni ensimmäisen keltavästäräkin ja käpytikan. Kyllä maalla on mukavaa, baareihin ei ole enää tällaisella raakilla mitään asiaa, tuli todettua. ja miksi menisi kun viihtyy ystäviensä seurassa.

Nyt sitten väsyttää. Tässä kerkeää sopivasti todennäköisesti ensi viikonlopuksi tokeentua, sitten on taas uuden retken aika. Paha olen. Tai en paha, mutta holtiton ja ajattelematon.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Loma lomanen

Kävelemisestä tulee jotenkin ihmeellisen energinen olo. Outoa. Mutta nyt kyllä pitäisi ymmärtää mennä ajoissa nukkumaan, koska huomenna alkaa lomanvietto kovin aikaisin. Ensin pieni retki lahden taakse ja sitten vähän pidempi retki ystävien luokse.

Siinäpä se pikkuloma sitten onkin. Töitä kyllä riittää. Enkä valita, siellä on kivaa ja aika menee sukkelaan. Ensi viikolla voisin tosin töiden jällkeen käydä tutkaisemassa sitä pienenpientä metsikön lämpärettä, jossa kävelimme tänään. Jospa siellä olisi vaikka sieniä. Ainakin siellä tuoksui syksy.

Taisi Itella kadottaa Ottoveljen vuokrasopumuksen. Sillä lailla. Mitähän tässä vielä?

maanantai 19. elokuuta 2013

Vekslaamista

On taas tullut tirvottua kalenterinsa täyteen vaikka minkälaista kissanristiäistä, retkeä, konserttia ja häppeninkiä. Hyvähän se on, ei käy aika pitkäksi eikä tarvitse miettiä, että olisi se kiva, jos seuraa olisi. Mutta kun... Nyt on ongelmana se, että Ottovelikin on jo Suomessa ja todennäköisesti jos emme tapaa torstaina, tapaamme vasta joskus syys-lokakuun vaihteessa. Perkele. Ei ole hyvä tämä.

Liikkuminenkin vie aikaa. Tunti ei ole mitään, kun kollegan kanssa kirmaamme pitkin polkuja kuni kiimaiset hirvet. Hän edeltä ja minä puuskutan perässä. Onneksi minulla ei ole mitään oikeita harrastuksia, saisin hermoromahduksen jo pelkän tekemisen määrästä.

Tiedossahan on, että tämä rauhoittuu. Minusta tulee talviunta nukkuva lahna, kunhan valon määrä sopivasti alkaa hiipua. Menen nyt ja makaan myöhemmin. Mutta kieltämättä uni olisi kiva ylläri. Nyt jatkan virallisten dokumenttien kasaamista, minulla on nimittäin melkoinen määrä paperitauhkaa, jota Ottoveli tarvitsee lainojen ja tukien hakemiseen. Olen eräille elävä arkisto, vaikka itselleni vain omien haaveiden hautausmaa.

perjantai 16. elokuuta 2013

Rampa

Olen kuin hakattu. Pohkeissa on mustelmat, n. 10 cm halkaisijaltaan, takamuksessa ja ristiselässä muutama lisää oikean käden peukalon kynsi lohkesi vereslihaan saakka, tunnen jopa sormien lihasten (?!) olemassaolon. Kävin vähän soutamassa saaristossa, noin 10 kilometriä.

Firma ja sen kaksi kaverifirmaa pitävät näin loppukesästä Itäisessä Suomessa kirkkovene-haastekilpailun. Joukkueessa pitää olla kaksi naista. Lupasin kapteenille joskus kuukausia sitten, että jos hän ei ketään muuta saa, niin minä lähden. Eilen piti sitten lunastaa lupauksensa viimeisen vuokratyövoima-työpäivän kunniaksi. Puolen päivän aikaan bussi keräsi kaikki kolme joukkuetta kyytiin, ajelimme rantaan ja neljän aikaan istuimme veneessä.

Ensimmäiset vetoni menivät päin p*rsettä. Sehän on ihan kamalaa, kun ei ymmärrä, mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Parin harjoituskerran jälkeen kuitenkin sain rytmistä kiinni, tajusin miten siinä penkissä pitää itseään notkutella tahtiin. Ja melaa kanssa. Aavistelin kyllä pahinta jo silloin, mutta enpä arvannutkaan, millaiseksi tilanne vielä muodostuisi.

Lähtö koitti. Alku sujui ihan mallikkaasti, vaikka jäimmekin heti viimeiseksi. Kaikki kuitenkin muuttui, kun jouduimme avomerelle. Aallokko kasvoi, mela ei meinannut nousta riittävän nopeasti vedestä ja mennä takaisin alkuasentoon. Sitten tapahtui monta asiaa yhtä aikaa, tuli suuri aalto, keikautti veneen, liukupenkkini liukui pois kiskoiltaan, minä kolahdan perseelleni kokkaan, mela holahti laitaa myöten. Alkoi satamaan vettä kaatamalla. Lasit kastuivat ja huurustuivat. Siellä minä olen veneen pohjalla, yritän virittää penkkiä paikalleen ja saada melaa ylös, ettei se häiritsisi muiden soutua. Vene hörppii vettä, ukkonen paukkuu ympärillä, minua pelottaa, tajuan, että jalat on köytetty kiinni kenkätelineeseen. Jos vene kaatuu, minä hukun. Meinaan saada paniikkikohtauksen.

Sain kuitenkin mieleni hallintaan, kun muut vaan jatkavat soutua. Seuraavaksi sain melan nostettua pois muiden tieltä. Sitten ryhdyn askartelemaan penkkiä paikalleen. Se ei onnistu, en vaan saa pyöriä ja kiskoa kohtamaan. Joudun nolona istumaan kuolleena painona loppumatkan. Surkeinta on se, että toiseltakin soutajalta hajoaa penkki. Jäämme viimeiseksi, mutta nauru raikaa silti.

Litimärkinä käymme läpi palkintojenjaon, ennen kuin juoksemme läpi rankkasateen bussiin. Saman tien tajusin, miksi kulkuvälineemme ei ollutkaan niin laadukas. Meidät kiikutettiin läheiseen kartanoon suoraan saunaan. Sen päälle vielä syötiin. Ruoka nyt ei mitään hääviä ollut, mutta täyteen siitä tuli. Ilta sujui rattoisasti, olipa mukava tavata ihmisiä sekä omasta että kilpailijoiden yrityksistä. Bussimatkalla kotiin nuoret herrat jakoivat juomiaan tasapuolisesti kaikille ja houkuttelivat keskustan trendibaareihin. Kalliossa karkasin kyydistä ja kävelin paikallisbussille. Kotona olin joskus puolen yön maissa.

Olipa hauskaa! Melkein lupauduin mukaan ensi vuonnakin, mutta minun kyllä pitää muistaa, että minä ja meri emme ole ystäviä. Kun saisi edes pelastusliivit. Mutta seuraavaksi päiväksi on saatava vapaapäivä, tänään oli lievästi sanottuna kipea ja väsynyt olo. Minut on salaa hakattu siellä kuitenkin. Mutta ensimmäinen työpäivä on nyt kuitenkin ohi, kai minä saan mennä sinne taas maanantaina.

***
Juhlapaikka on varattu ensi vuotta varten. Ei se olekaan se Kallion paikka, Stidilä, vaan yksi toinen, joka tulee edullisemmaksi. Sitä paitsi siellä on astiatkin valmiina. Kyllä se tästä. Kohta voin unohtaa koko jutun lähes vuodeksi.

tiistai 13. elokuuta 2013

Julkiset teloitukset peruttu - Nukkumatti tunnusti

Viime yönä unta vihdoin saapui. Olen onnellinen ja levännyt. Puuh. Ottipas se taas tiukille, mutta nyt taas jaksaa leikkiä unettomuuden kanssa. Kaino toiveeni toki olisi, että Nukkumatti jäisi asumaan kanssani, mutta kun tiedän, että se ei vaan hälle käy, niin edes visiitti silloin tällöin helpottaa tilannetta kummasti. Heräsin joskus kahden maissa, kun ukkonen räimähti kertaalleen, mutta klassisen vessakeikan jälkeen ei tarvinnut viittä minuuttia pidempään kuunnella sadetta, kun jo unihiekkalähetys jatkui.

Eilen kiukustutti kaikki. Elämä ja sen useat ilmenemismuodot - lyhykäisesti todettuna. Purin kuitenkin hammasta, etten olisi purrut kenenkään päätä poikki. Töissä pidin matalaa profiilia, mutta lyhyt kohtaaminen kopiokoneella kesäkissan kanssa kertoi sen, mitä uumoilinkin. Hän kysyi, oliko viikonloppu ollut rankka. Hymyilin vaisusti vastaukseksi.

Luen ruotsinkielistä kirjaa. Ei hyvä. Joudun arvailemaan aika paljon. Ehkä seuraava on jo helpompi, mitä epäilen. Epäilen myös sitä, että kuukausi ei riitä kirjan lukemiseen vaikka se on rakkautta ja romantiikkaa eikä käsittele mitään elämää suurempia aiheita. Paitsi rakkautta ja romantiikkaa. Sitä ennen lukaisin Tarquin Hallin Vish Puri ja Kadonneen palvelijattaren tapaus -dekkarin. Nautin kovasti ja suosittelen. Pitää ryhtyä etsimään sarjan muita osia.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Musiikin ja naurun juhlaa

Onhan tämä taas ollut! Perjantaina olin onneksi saanut tehtyä juustokakun jääkaappiin vetäytymään, ruokittua itseni ja Downton Abbey -uusinnan katsottua, kun ystävä ryhtyi vonkaamaan kylille. Ja minä olen helppo, reilun tunnin päästä soitosta istuimme Ilveksessä jallu-lasit nenän edessä ja hihittelimme pikalähdöllemme. Seinän takana nimitäin oli aloittelemassa Battle Beast keikkaansa, pitihän se käydä tsekkaamassa, miten homma toimii vähän pienemmillä lauteilla.

Ja toimi! Hienoja biisejä, energistä lavaräimellystä, soiva ääni ja kaunista katseltavaa - ne nuoret miehet nimittäin. Mutta ihan vaan rockpoliisin vinkki, ettei niitä välispiikkejä huutaa tarvitse. Ja lavalla saa hymyillä. Meitä kyllä hymyilytti siitäkin edestä. Kiittelimme itseämme erinomaiseta ex tempore päätöksestä ja harmittelimme, ettei niitä tule tehtyä useammin. Minusta on kiva käydä keikoilla, siellä saa seurata sekä bändiä että yleisöä.

Oli siellä takarivissä yhden vähän kuuluisammankin bändin toinen basisti-laulaja. Mietin mielessäni, että kyllä Suomessa on helppoa, ei tarvitse piiloutua aurinkolasien taakse, vaan saa ihan itsenään liikkua kylillä. Tai sitten ihmiset eivät vaan huomanneet häntä.

Sen verran tohkeissani olin kotiin päästyäni, etten aivan heti ymmärtänyt käydä nukkumaan. Niinpä ryhdyin lihan marinointitouhuun. Nauratti, kun huomasin lihakimpaleesta paljastuvan nautaa uumoilemani karitsan sijaan. Sinne se kuitenkin putkahti, samaiseen jogurttiyrttikylpyyn. Ajattelin, että ei testini voi pahasta olla.

Aamu valkeni taas liian aikaisin. Väsytti ja vötkyilytti koko päivän, ennen kuin oli taas aika siirtyä naapurilähiöön. Reppuun sujahtivat niin liha kuin kakkukin. Vielä kävin kaupasta viiniä pääruualle ja jälkiruualle. Jälkiruokaviini toimi hyvin, Darling Cellars oli nimensä veroinen, mutta ehkä vielä juustokakkua paremmin olisi viini mennyt kunnon haisulijuuston kera. Ja viileämpänä.

Illan päätti hervoton naurukeskustelu, kun ryhdyimme miettimään, minne perustaisimme yhteisen vanhainkotimme. Siinä ideat ja vastaideat lentelivat. Ja vesi silmistä. Nauru ystävien kera pidentää toivottavasti ikää. Ja parempi onkin, koska unettomuuteni vähentää sitä. Viime yönäkään ei sitä lajia tullut kuin viitisen tuntia. Alan olla hivenen kärttyinen, mutta ehkä jo ensi yönä asiat ovat paremmin. Minä sitä jaksan toivoa kaikenlaista.

Sain muuten vinkin juhlatilasta ensi vuotta varten. Laitoinkin heti kyselyn menemään hinnasta ja tilan vapaana olosta. Ehkäpä minä ne juhlan vielä järjestänkin, vaikka vähän harmitti, ettei veliseni ja vaimonsa omaansa luvanneet noin vaan. Katsotaan. Vielä on aikaa reilu vuosi.

torstai 8. elokuuta 2013

Tiplukas kaapinsiivoaja

Ihmettelin maanantaina, että onkohan minulle tulossa enterorokko, nokkosrokko vai joku saamarin jalkasammas, kun katselin jalkapöytiäni. Niihin oli noussut kasapäin komeita punaisia pylpyröitä ja turvoksissakin olivat. Kun kutinaa ei enää kuitenkaan ollut, eikä tauti tuntunut kehittyvän mihinkään suuntaan, hokasin, että perkana, sehän on allerginen reaktio, jonka saan mäkäräisten puremista. Muistanpa yhdenkin kerran joskus vuonna 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa, kun ystäväpariskunta roudasi minut mukanaan Seljesiin. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti minulla oli hame päälläni. Seuraavana päivänä mietittiin, että pitääkö minut viedä piikille vai mitä pitäisi tehdä, kun polvesta alaspäin jalkani olivat kaksi tunnotonta pölkkyä täynnä punaisia pisteitä. Minä ja luonto olemme aina olleet yhtä.

Parisen vuotta sen jälkeen toimin ystävälleni kaasona ja minun piti ajaa samaiseen paikkaan yksi kappale pariskunnan autoja. Kirkon pihasta katosi letka jonnekin, kukaan ei muistanut, että minä en osaa ajaa paikan päälle. Siellä oli maljat juotu ja lähes juhlat vietetty, ennen kuin minä kerkesin paikalle. Jäivät velvollisuuden kauniisti sanottuna hoitamatta. Minua v*tutti niin, että taisin vetää yhden elämäni kumaroista loppupelissä. Mutta kivaa oli kuitenkin, ihanat häät, kaunis morsian (tietysti, minun meikkaamani, mutta kauniista on helppo tehdä kauniimpi) ja komea sulho.

Kävin ostoksilla Halosella (pettämässä Kappahlia). Kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä, vielä löytyi syksyvaatteita perinteisen ruumiinrakenteen omaaville henkilöille (ilmaisusta kiitos Mma Ramotswelle, meillä on jotain yhteistä). Sain mukaani uudet mustat litteät housut (sellaiset joissa on ikivekit) ja kaksi puuvillarättiä, kai ne jotain jakkuja tituleeraavat, mutta sellaisina ihmiskehon ympärillä riippuvina kulttuurivaatteen omaisina versioina. Kotona päätin karsia vanhoja pois. Yhdet mustat hyvin palvelleet pöksyt poistuivat roskiin, koska olivat huituneet haaruksista rikki, samoin katosi kaksi päällysriepua, toinen kulumissyistä, toinen vaan siksi, etten koskaan edes ollut pitänyt koko vaatteesta. Samoin roskiin päätyin muutama hiutunut hien vaalentama paita. Ei - mistään niistä ei olisi enää ollut kiertoon.

Olen saanut vähennettyä saldotuntejani 20:sta 15:een. Hmph. Aika ei riitä, mutta toisaalta meillä on jo johtavan ammatinharjoittajan kanssa diili. Eli ei hätää, ne eivät saa minusta mitään. Paitsi sieluni, ruuumiini ja työpanokseni noin kahdeksaksi tunniksi arkipäivisiin. Tänään töissä alabasterin/ aladobin valkoinen kehoni luovutti vettä, ilmastointi petti, kun jouduin fyysiseen työhön, tavaroiden siirtelyyn edestakaisin kera stressin. Mutta edelleen pidän elämästäni töissä - sairas työhullu kun olen.

Ruumiista tuli mieleen, että tänä vuonna sitten meni decoltee. Siihen tulee ryppyjä, kun tekee huokausten laakson. Myös huokausten laakso syvenee, se taitaa olla nykyään huokausten rotko. Jatkossa tarvitaan tukevampia suojapanssareita. Älkää ihmetelkö, minusta on kiva huomioida, miten vanheneminen minuun vaikuttaa. Ei tässä nyt muuten turhamaiseksi heretä tai nuoruutta haikailla, mutta kaksoisleuasta minä kyllä mieluusti luopuisin. Jopa kirurgin kautta. Ehkä pyydän sen tasavuosilahjaksi, leukalinjan.

Pakastimen tyhjennys on vaikeata. Siellä on paljon vaikka mitä. Viimeisin löytö on vajaa kilo karitsaa. Se lähtee lauantaina naapurilähiöön. Siellä on grilli ja rakkaita. Ajattelin sulattaa lihan hiljakseen, sitten tunkea sen jogurttimarinadiin. Hyvä siitä tulee. Niin tulee kaikesta muustakin, vaikken sitä ole ehkä enää näkemässä.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Nimikirjoitusnäyte annettu

Olen kirjoittanut kahteen eri paperiin nimikirjoitusnäytteeni. Toinen papereista jäi minulle todistamaan, että minulla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde sen jälkeen kun tämä vanha loppuu. Palkka vähän nousi, tittelikin muuttui ns. tasokkaammaksi, vaikkei se minua kiinnosta pätkän vertaa. Kieltäydyin työsuhdekälättimestä. Minä en tahdo omaa numeroani antaa firmalle ja toisaalta puhelimeni liittymä on huomattavasti parempi kuin firman tarjoama. Eipähän tarvitse vastailla puhelimeen työajan ulkopuolella, ellei ole päivystysvalmiudessa.

Edessä on vielä lounaskortin hankkiminen (saan eväät talon sponsoroimaan hintaan, 25 % pois normihinnasta, parempiakin tarjouksia on joissain firmoissa tarjolla). Niin ja työhöntulotarkastuksessakin pitää käydä, se sattuukin erinomaiseen aikaan, kun juuri ovat menossa kroonikon reseptit tyhjiksi. Pari luomea pitää tarkistuttaa, verenpaineen tila samoin.

Helpottaa hivenen, mutta kyllähän minä tiedän, että mitä tahansa voi tapahtua. Enpä usko, että enää koskaan tulen sitoutumaan yritykseen, niin kuin edellisen kanssa tein. Lojaali toki olen ja ajattelen parasta, mutta rajansa kaikella. Minä olen minä ja omistajat omistajia. Esihenkilön kanssa pitää tulla toimeen, ymmärtää ja kannustaa, mutta ei hänestä ystävää tarvitse tulla.

Lottovoittoa vastaava tapahtumahan tämä on aikana, kun uutiset vain pahenevat kaiken aikaa. Tunnen itseni Hannu Hanheksi. Nyt voin ryhtyä suunnittelemaan nopeutettua lainanmaksua, että pääsen irti veloistani ennen kuin taas joutuu pää pölkylle. Samalla aioin kyllä ryhtyä suunnittelemaan pieniä matkoja ympäri Suomea. Toverit jo odottelevat. Tai vaikkeivat odottaisikaan, silti menen, koska minä odotan näkeväni heitä.

maanantai 5. elokuuta 2013

Hampaasta asiaa

Hampaansa kannattaa lohkaista kesäaikana keskellä viikkoa, totesin, kun perjantaiaamuna astelin vajaan puolen tunnin session jälkeen kunnallisesta terveyskeskushoitolasta. Hammas lohkesi edellisenä iltana näkkäriä pureskellessani. Se oli taas yksi niistä amalgaamihirviöistä, aivan tapetun hampaan vieressä. Säikähdin, että joutuisin taas odottamaan niin pitkään, että olisi edessä juurihoito, niinpä narrasin päivystykseen soittaessani, että hammasta vihloo kaikki neste. Ei oikeasti vihlonut, ei vielä ollut kerennyt, kun en ollut uskaltautunut testaamaan.

Ajanvarauksesta soitettiin minulle takaisin, kun istuin bussissa matkalla töihin. Sain ajan jo reilun tunnin päähän, en kerennyt kuin pistäytyä toimistolla, ennen kuin kirmasin takaisin paluusuuntaan. Kerkesin juuri sopivasti taistelemaan seinässä olevan ilmoittautumiskoneen kanssa, kun minut jo hihkaistiin sisään. Hetkellisesti hätkähdin, kun hammaslääkäri oli intialainen mies ja hammashoitaja Lähi-Idän alueelta saapuva nuori mies. Mutta rohkea rokan syö, mietin ja painuin penkkiin. Hyvän ja nopean hoidon sainkin, pelkonikin huomioitiin aivan erinomaisesti.

Takaisin töihin matkatessani mietin, että kun olisi rahaa, kävisin tutkituttamassa kaikki etukäteen. Todennäköisesti hammasaines nimittäin alkaa pettää amalgaamipaikkojen alla. Nyt kun vielä on suurinpiirtein kunnossa, olisi hyvä tehdä suurremontti hampaille, vähentää juurihoitojen ja päivystyskäyntien määrää. Mutta todennäköisesti se tapahtuu pikkuhiljaa paloissa, tuskien ja ahdistuksen kautta lohkeama kerrallaan.

Lauantaiehtoo meni ystävän takapihalla syntymäpäiväjuhlissa. Minä tietysti paloin, koska aurinko, mutta onneksi seura oli erinomaista, ruoka maukasta ja nesteytys kohdallaan. Liukenin paikalta puolen yön punttuussa, kun loppuseurue alkoi tanssia. Minä en vaan jaksa innostua siitä lajista, todennäköisesti musiikinlajilla on jotain tekemistä asian kanssa. Koukkasin Kallion kautta kotiin, sielläkään ei oikein mikään jaksanut sytyttää. Näköjään aina ei hippajalka minuakaan vie. Olin jo ennen yhtä kotosalla.

lauantai 3. elokuuta 2013

Ihmetyksen paikka

Näin unta, että olin läiminut blogin täyteen kuviani. Niistä tunnisti minut erittäin selkeästi. Ihmettelin käytöstäni, kun olin jo lähes tehnyt unessa päätöksen lopettaa koko raapustelun. Tosielämässä mietin asiaa edelleen. Ratkaisua ei vielä ole syntynyt, mutta kuten huomaatte; tässähän tätä tuubaa taas bittitaivaalle tulostuu.

Tuhlasin yli 50 euroa viinakauppaan. Täydensin baarikaappia, jallu oli vähissä, samoin jägermeister. Ja pari viinipulloakin hankin varuille. Nauratti, että siihen minä kyllä sijoitan, mutta täysi baarikaappi onkin minulle kunnia-asia. Kaupasta ei tarvinnut paljon mitään, koska kaalilaatikko odotteli jääkaapissa, siitäkin vähästä unohdin marjat. En ymmärrä, ne tulivat mieleen vasta kotimatkalla. Nyt ei ole sitten aamumarjoja, kun en jaksa lähteä puolta kilometriä kävelemään.

Eilinen meni varpaankynsiä lakkaillessa (koska tänään laitan sandaalit jalkaan iltasella)  ja Clashia kuunnellessa. Turkoosi sopii blondille. Samoin Joe Strummer, harmi vaan, että hän on kuollut mies. Elävämpi olisi monikäyttöisempi.

torstai 1. elokuuta 2013

Väliaikainen maailmanjärjestys sotkee sisäisen kellon

Minua nyt vähän harmittaa. Koska minut vakinaistetaan, joudun työaikani omistajavaihdoksen myötä luopumaan kaikista saldotunneistani. Ja niin kun minä olin niitä hartaasti kerännyt, että pääsisin ystävien luokse länsirannikolle. Pah. Kaikki pois, kuului määräys, mitään en saa mukaani. Saan kyllä palkatonta vapaata tahtomanani aikana, mutta se taas näkyy kukkarossa. Pah.

Väliaikainen maailmanjärjestys, lue: kuusituntinen työpäivä, sotkee rutiinini. Ja tämä siksi, koska yritän päästä eroon yli 20 saldotunnista. Sen verran minussa on asperkkeliä, että siinä ei hyvä heilu, kun järjestys sekoittuu. Olen ärtyisä ja kärttyinen, joudun oikein pitelemään itseäni, etten sano pahasti. Eikä asiaa tietysti yhtään auta, että tekeminen lisääntyy, kun lomalta palaavan henkilökunnan määrä lisääntyy. Luvassa on mielenkiintoinen pariviikkoinen. Unirytmi sekoaa, menetän kallisarvoiset aamutuntini. Pah.

Lomatkin sitten menevät siinä samalla. Tai ne minnekään mene, maksetaan rahana. Sitten taas joudun ensi kesänä pitämään palkantonta vapaata. Sen jo varmaan arvasittekin, etten minä kuitenkaan saa niitä lomarahoja sinne säästettyä, keksin taas jonkun rahareiän. Tai noh, mistä sen tietää. Voihan ihmeitäkin tapahtua.

Kirjallisuusuutinen: olen taas rakastunut. Naiseen tällä kertaa. Mutta mikäs ihme tuo on, jos sotketaan fantasiaa, rakkaustarinoita ja suomalaisugrilaista mytologiaa. Nyt ahmin Helena Wariksen Uniin piirretty polku teosta ja harmittaa jo etukäteen, kun se kohta loppuu. Pah. Pakko lukea kaikki muutkin. Olen myyty.

Sen lisäksi tekstiiliurheilu jatkuu. Löysin Pirsman yläkerrasta edukkaasti jotkut sellaiset jatsihousut. Leveät ja pitkät lahkeet, mustat ja hinta vain puolet siitä, mitä maksoin niistä merkkihousun puolikkaista. Voitto kotiin. Seuraavaksi lähden testaamaan pöksyjä käytännössä. (Minähän sanoin, olen sekaisin.)