maanantai 28. helmikuuta 2011

Kevättä ilmassa

Uskomatonta, mutta totta. Kevättä on jo ilmassa, olen aivastellut koko aamun. Jostain tulee jotain siitepölyä. Hiphei, jospa talven selkä vihdoin taittuisi! (En kyllä arvannut olevani näin iloinen alkavasta allergisesta vuodenajasta.) Aamulla näkee entistä paremmin, valo lisääntyy huimaa vauhtia. Ystäväni kanssa suunnittelimme pääsiäiseksi mökin vuokrausta. Nyt vain pitäisi miettiä, mistä saisimme auton lainaan. Tutkaisin yrityssopimushintaamme Hertzille, sielläkin edukkain vaihtoehto tulee maksamaan yli 200 euroa. Se on valitettavasti liian paljon.

Kesälomaretkeemme liittyen skannasin vuokratodistuksemme, osa majoituksesta on jo maksettu. Ihmeellistä, että olen menossa jonnekin! En tahdo oikein ymmärtää sitä välillä. Auttaa jaksamaan arjen tylsyyttä. Paitsi, ettei minulla ole tylsää, arki on hyvä ja tarpeellinen paikka tällaiselle tuuliviirille. Silloin voi kerätä voimia viikonlopun villityksiin.

Se onneton keksipurkin vartijakin ilmoittautui. Selitykset olivat moninaiset ja niin uskomattomat, ettei niitä todellakaan kannata uskoa. En kuitenkaan jaksanut edes hermostua, kuuntelin rauhallisesti. Kun minulta kyseltiin jatkoa, jätin sen auki. Jos tilaisuus joskus sattuu, voinhan minä kokeilla, mutta muuten saa olla aivan rauhassa. En jaksa vehtautua, jatkan paremman vaihtoehdon metsästystä, kyllä se vielä löytyy minullekin.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Eivät ole miehetkään niin kuin ennen

Paljon porua, vähän villoja. Sen kerran kun uskaltaudun ajattelemaan sukupuolielämää, käy niin, että törmään mieheen, joka kyllä puhuu paljon, mutta ei sitten kuitenkaan uskaltaudu tosi tilanteessa mihinkään. Noh, säästyinpähän paljolta, enkä aikonut mitään suhdetta perustaa, joten väliäkös tuolla, selviän olankohautuksella, kunhan itsetuntonsa saa paikattua.

Onneksi tuli ystävä kylään, nauroimme itsemme tärviölle eikä nyt enää edes harmita. Sitä paitsi hän huolehti niistä oluistakin, etteivät jää kaappiin happanemaan. Sellainen oli se seikkailu, sitten joskus uusia, kun joskus pääsen yli siitä faktasta, etten oikeastaan kelpaakaan enää kenellekään. Edes keksin merkeissä. Sitä vaan oli niin hölmösti iloinen, kun ajatteli pääsevänsä asiassaan eteen päin.

Edit. Ja muutenhan viikonloppu on ollut aivan erinomainen. Aurinko on paistanut, lämpötila on siedettävä, parvekevalot kerätty talteen. Hyvin olen syönyt ja juonut. Untakin on näkynyt, toivottavasti myös ensi yönä. Uskokaa pois, jos yllä kertomani kovin pahasti kirpaisisi, en edes kertoisi asiasta täällä. Minulla on tapana kertoa surullisia ja merkittäviä asioita vasta sitten, kun olen päässyt niistä yli.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Vihmerä täti-ihminen

Yksi kollegani (tsadilainen) ei tiennyt mitä vihmerä tarkoittaa. Ei hän kyllä tiennyt sitä mitä tarkoittaa nohevakaan. Noheva en tänään ole ollut, mutta yllättävän vihmerä huolimatta pienimuotoisesta krapulasta, jonka eilen illalla hankin viinin, saunan ja ystävän kera.

Minulla piti olla kampaajalle aika, mutta ei sitten ollutkaan, kun kampaajani oli sairastunut. Exteme makeover on edelleen tekemättä, tukka leikkii tuulenhuuhtomaa harakanpesärättiä. Sen sijaan tiskasin, imuroin ja kävin kaupassa. Kaupasta ostin kolme olutta, koska aion houkutella miestä huonoille teille luokseni oluen ja ruuan voimin. Mutta en vielä tänään. Loppuu se kitinä!

Tänään tilasin Tiede-lehden. Sen lisäksi aion katsoa televisiota sekä ehkä tehdä lohipiirakan. Jos en tänään, niin sitten huomenna. Voikaa te hyvin tänäkin viikonloppuna!

torstai 24. helmikuuta 2011

Odotan huomista

Luojan lykky, että huominen on vapaapäivä! Kotia olisi syytä kunnostaa, parvekevalot riisuttava ja kukkasia ryhdyttävä katselemaan kevätsilmällä. Kampaajalle päin pitäisi yrittää. Saa nähdä, uskallanko mennä kokeilemaan ketään uutta tyyppiä. Olen vilkuillut niitä kaupassa käydessäni ja näyttävät pirun nuorilta ja trendikkäiltä. Minä en ole kumpaakaan.

Ikeneni vuotavat verta ja huulessa on ventti, molemmat suupielet ovat auki. Aivan normitoimintaa hammaslääkärin jälkeen, paitsi tuo huulen haava, se tuli, kun lääkäri hioi hammasväliäni sellaisella rautanauhalla ja huuli jäi tielle ja väliin. Sitten se onneton vielä ihmetteli, miksi pyristelin alta karkuun. Suu täynnä rautaa kun ei voi edes protestoida kovin voimallisesti.

Ei hyvä, uni tulee muutaman tunnin pätkissä. Niiden välillä olen sitten erittäin hereillä. Puoli viiden aikaan en enää jaksanut taistella itseäni uudelleen uneen, onneksi on internet, pystyy tekemään aamuisin ennen töihin lähtöä jotain vähän aivoja vaativaa ja hiljaista touhua. Luulen, etteivät naapurini innostuisi, jos ryhtyisin siivoamaan siihen aikaan aamulla, imuri on melkoisen kovaääninen tyyppi.

Mietin tätä unijuttua, m ikähän minulla on? Unettomuus on kehittämässä aivan uusia muotoja, alkavatkohan minulla vihdoin viihdevuodet? Olen kuullut, että se vaikuttaa uneenkin. Mitäs muuta tässä sitten on luvassa? Kuumia aaltoja? Millaisiahan ne ovat? Mitäs muuta? Kuivuutta, hapertumista, tuhoa ja kuolemaa... Ihana ruusuinen tulevaisuus minulla ja helmihampaillani.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Angeldust

Kun kävelin asemalta töihin, koko maailma kimalsi, lapsena kutsuin lumikiteitä enkelipölyksi, älkää kysykö miksi, ei meillä edes uskottu enkeleihin. Mutta keijuihin uskon edelleen, saunatonttuun ja metsänhenkiin, kaunista on edelleen katsella silmäkulmastaan lumikiteiden leikkiä auringon kanssa. Enkelipölystä tulee nykyään mieleen vanha lempibändini ihana levy, pitäisi saada jostain levysoitin, löytyy nääs hyllystä.

Miten mie nyt näin taas polveilen? Hammaslääkärillä olin, se oli pelottava kokemus, kuten aina, pelkään jopa tarkastusta, koska epäilin jo alunperin pahinta. Ja sieltähän se löytyi; vasen takahammas on kehittänyt karieksen paikan alle, luvassa on iso remontti, siinä hampaassa nimittäin on paikka paikan päällä. Hammaslääkäri lupasi muistaa minua, jos sopivia aikoja tulee tai sitten joudun kiltisti odottelemaan, että jonosta tulee minulle paikka, maksimissaan puoli vuotta, mikäli hammas ei ala särkeä.

Hyvä asia oli, että seuraava asiakas perui aikansa ja sain perusteellisen hammaskiven poiston. Sen lisäksi lääkäri levensi kahta hammasväliä, melkoinen operaatio se olikin hiomisineen ja poraamisineen. Sokerina pohjalla sain vielä ekstrahoitoa, kun aikaa oli; hän vaalensi hampaani, hioi pois tummentumat. Sekä hoitaja että lääkäri ihastelivat hampaitani, eikä suotta, suussani piileskelee täydellinen Adalmiinan helmirivi. Tuntui kuin olisin kaunistunut kerrasta.

Ja kaunistumista minä tarvitsenkin, tahdon elämää! (Tämän voi myös lukea, että ainakin sukupuolielämää... ;-D)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kyllä se tästä taas lähtee

Unta tuli, kiitos hallelujaa! En purekaan kenenkään päätä poikki. Itse asiassa voin osoittautua ihan mukavaksi ihmiseksi, vaikka huomenaamulla onkin hampilääkäriin aika. Pelotti vaan, että on joku flunssa iskemässä, kun aamulla tirskuttelin taajaan, mutta jospa se olikin imuroinnin puutetta. Pitäisi ryhdistäytyä. Mikään ei niin inhaa ole kuin mennä hammaslääkäriin nenä tukossa, hengittäminen vaikeutuu huomattavasti.

Minun on pakko kitistä hammasväleistäni. Viimeksi tehdyt paikat kun on tehty ensiapuhommina, kukaan ei ole kerennyt tutkia kunnolla reunoja. Ne ovat liian kapeat ja liian terävät, hammasvälilankakin katkeaa sinne ja arvatkaas, onko sitten kiva yrittää saada sellaisia muovinarun hituja pois tiukista hammasväleistä. Muuten en yhtään ole katkera vanhenemisesta, mutta ärsyttää kropan lahoaminen. Kaikki mene rikki tai kremppaa!

Sain järkättyä perjantaiksi saldovapaapäivän, kun pomokin sopivasti poistuu maisemista. Ihanaa, että luvassa on nelipäiväinen viikko! Talvilomakin on vielä pitämättä, mutta kun suunnittelemaani aikaan on tullut jo pari isoa kokousta, voi olla, että loma siirtyy päästäisen kupeeseen. Sinne vaan on niin pitkä aika... Mutta kai minä kestän, jos en muuten, niin lukemalla ensi kesän matkakohteemme turisti-infosivuja ja ihailemalla varaamaamme asunnon kuvia (söpö, melkein keskustassa sijaitseva rivitaloasunto ei voi olla huono majapaikka).

maanantai 21. helmikuuta 2011

Arkistointiharjoitukset jatkuvat

Viime yönä tein henkilökohtaisen unettomuusennätykseni, nukuin peräti kolmisen tuntia ja sekin meni horrostellessa. Olen niin jumalattoman väsynyt, että tänä iltana aion käyttää kemikaaleja avukseni. Ei tästä kuulkaas mitään tule.

Tämän päivän onneksi vietän arkistossa, juuri nyt en tahtoisi pönöttää paikallani silmät ristissä, punaisena ja äkäisenä. Iltapäivällä ajoissa kotiin, hiilihydraattitankkaus, maitoa, kaakaota, ja kahdeksan aikaan unille.

Ei muuta, mikäli tilanne ei huomenna muutu, en jaksa kuulkaas edes kirjoittaa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kuinka unohdin pyhittää lepopäivän

Kun kerta koko viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän selvistellessä, tänään sitten on tuntunut energiaa piisaavan reilusti. Jopa niin reilusti, että ryhdyin kokeilemaan liikuntaa. Loikin steppilaudalla ja keppijumppasin, sitten menin pehmittämään lihakseni saunaan. Siellä vietin melkein tunnin, mutta toisaalta raakkasin koivet ja kainalot, kuorin naamani ja vetelin hiuksiin kunnollisen hoitoaineen. Sen päälle vielä pesin vessan.

Ihmeellisen ihana ja seesteinen olo! Itse asiassa niin ihanan seesteinen, että mietin, pitäisikö lounaalla ottaa vähän viiniä. (Tämä muuten onkin hyvä suunnitelma, aina kun pohdiskelen ottavani jotain näin julkisesti, en sitten tulekaan nauttineeksi mitään.) Nyt kun ei enää voi siivoamaankaan ryhtyä, kun se olisi pitänyt tehdä ennen saunomista.

Taidan kuitenkin ryhtyä seurustelemaan hra Foylen kanssa, sitten saavat Gilmoren tytöt viihdyttää minua seuraavaksi. Toisaalta Mma Ramotswe ja Mma Makutsi ovat luvanneet kertoa minulle onnesta ja sinisistä kengistä. Paljon hyviä vaihtoehtoja!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Onnellinen hetki elämässä

Eilen illalla koin suurta kodinomistajan onnea. Onnen tunne sen kun kasvoi, kun aamulla silmiini osui uutinen Helsingin vuokra-asunnoista. Minulla on ollut täälläkin suhteellisen hieno tuuri asuntojen suhteen, mitä nyt vain ovat olleet aika pieniä luukkuja.

Nyt kun vihdoinkin ympärillä on 41 neliömetriä tilaa, en enää muista, miten sijoitin itseni, tavarani, vieraani sekä normaalielämän 24 neliöön. Jotenkin se onnistui, silloin tuli vielä poltettuakin sisällä, nykyään en kestäisi sitä enää laisinkaan. Pian kai ne kieltävät parveketupakoinninkin, mutta eipä huolta, kun ainoat tupakointihetket ovat viinin tai siiderin viekoittelemia.

Kaupasta ostin kimpun ruusuja, tällä kertaa oransseja. Pidän voimaannuttavista väreistä, keltainen on oikeastaan ainoa, joka aiheuttaa minussa huonot vibat. Tai no, ei sellainen lämmin kullankeltainen, mutta sellainen hailakka narsissin tai tulppaaninkeltainen eivät sieluani lämmitä. Tein tonnnikala-katkarapupizzaa, nautin pari lasillista viiniä ja vollotin katsoessani FSTltä USA vs. Al-Arian dokumenttia. Nousi taas niin hirveä viha läntistä suurta ja mahtavaa kohtaan, tuli mieleen, että minä moisen kohtelun jälkeen aivan varmasti alkaisin kantaa kaunaa ja ryhtyä suosimaan suoraa toimintaa.

Minulla on aina ollut vahva oikeudentunto. Tahdon, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja saavat tasa-arvoisen kohtelun. Se on usein vaikuttanut jopa ammatinvalintaan saakka, itsepintaisesti olen niiden asioiden puolta, joihin uskon, vaikka en osaakaan aina perustella muille kuin itselleni, miksi olen jotain mieltä. Vaalit pelottavat, kunpa ne nukkuvat äänestäjät pysyisivät unessaan eivätkä menisi antamaan protestiääntään persuille. En tahdo elää rasistisessa ja muukalaisvihamielisessä maassa!

Minusta on aivan sama, mihin kukin uskoo, miten pukeutuu tai syö, mutta kukaan ei saa pakottaa toista tekemään niin vain siksi, että se on uskonnon määräämää. Sekä raamattu että koraani sisältävät paljon hyvää ja kaunista, mikä meissä ihmisissä on, kun löydämme sieltä vain ne kiellot ja käskyt ja tulkitsemme niitäkin kuin piru raamattua?

Huhhuh, taidan mennä puistelemaan petivaatteita saarnaamisen sijaan. Sitten jos kävisi kaupasta lisää siideriä ja pilaisi huomisen päivän. Tai ehkä ei. Ei sitä koskaan tiedä. Viettäkää ihana viikonloppu, nauttikaa elämästänne!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Fyysisen työn kimppuun

Tänään on kustannuspaikalla vuorossa fyysistä työtä perjantain kunniaksi. Pääsen epäkiitollisen purkaamis- ja tuhoamistehtävän kimppuun, tuhoan vanhoja tieteellisiä dokumentteja ja arkistoin osan tulevaa käyttöä varten. Kun eilen kävin tutkiskelemassa maastoa arkistossamme etukäteen, huomasin siellä toisenkin työn, joka soveltuu kesän hikisinä päivinä tehtäväksi pimeässä ja ilmastoidussa tilassa. Pitää vain muistaa se sitten, kun taas tulee aika nauttia hiljaisista toimistopäivistä. Minulla on siis jemmatyö kesäksi.

Uniosastolla, nyt kun sitä vihdoin tuli (!kiitos kaikista seitsemästä tunnista!), meno oli vallan villiä. Yksi ystäväni toi Johanna Tukiaisen luokseni, kun olimme lähdössä ulos. Hän selitti, että Johannalla ei ole oikeita ystäviä, niin nyt meidän sitten pitää ryhtyä hänelle oikeiksi kavereiksi. Johanna laittoin valkean läpinäkyvän paidan, vaaleanpunaista huulipunaa ja yritti tunkea mulle jotain ihmeellisiä killuttimia käsiin. OMG! Mie en tahdo, onko pakko?

Olen kieltäytynyt viinistä koko viikon. Voin vannoa, että tänään en kieltäydy. Enkä myöskään saunasta. Pitäisiköhän vielä tehdä lohturuokaa eli pizzaa? Ulos kun ei voi ajatellakaan menevänsä, rajat ne olivat vanhalla Neuvostoliitollakin, samoin vanhalla p-karjalanpiirakalla, pakkasrajat nimittäin.

torstai 17. helmikuuta 2011

Kääntämistä, kokkaamista ja univinkulelu

Pikkuveljeni bisnesten ansiosta tai takia olen päässyt tutustumaan erilaisiin manuaaleihin ja niiden kääntämiseen. Nyt tuli kerrankin jotain mieleistä käännettävää, he ottivat myyntiin jonkun tolkuttoman kalliin kattila- ja pannusarjan. Sen lisäksi, että käännän käyttöohjeen, saan kääntää kasan ruokaohjeita. Sain kattilasarjan kokeiltavaksi voidakseni testailla ohjeita.

Jännittäväksi asian tekee se, että kyseessä on aika amerikkalainen tuote. Ruoat eivät vaikuta minuun tenhoavasti, niin kuin esimerkiksi aasialaisen ruuan maustepaletti. Ohjeissa käytetään lähinnä suolaa, pippuria, paprikaa, ja kun oikein hullutellaan, niin ripaus cayannea tai chiliä saatetaan ropsaista joukkoon. Samoin kattilan käyttäminen uunina on jotain aivan uutta, mutta katsotaan nyt, jos vaikka keksisin uusia ohjeita niille. Toisaalta koska ruuanvalmistuksessa ei juurikaan käytetä rasvaa ja muitakin nesteitä aivan minimaallisen vähän, eväs on terveellistä, mineraalit pysyvät kasviksissa ja liha varmaan säilyttää kosteutensa. (Se minua varmaan vähän tökkii, kun ohjeissa käytetään paljon punaista lihaa. Yyh. Mie kuitenkin vetelen aika kasvispitoista evästä tavallisesti.)

Viime yön unisaldo oli 6 h. Kyllä se siittä lähtee, mutta jos ei ensi yönä unta kuulu, niin alan huudella unilääkkeiden perään. Tämä ei ole enää yhtään kivaa. Ja ne nillit, jotka nukkuvat vielä vähemmän, ei kannata täällä vänistä. Kyllä minä ymmärrän, että unenpuute on paha asia ja ymmärrän senkin, että jotkut nukkuvat vielä vähemmän, mutta, kuulkaas, kun se ei minun oloani , jaksamistani ja eloani tee yhtään paremmaksi, jos joku muu kärsii vielä enemmän. Minä määyn tästä, kun tuntuu pahalta. Muistaakseni tämä blogi oli sitä varten, että saa omista tuntemuksistaan puuskaista.

Kohta on viikko mennyt 5 – 6 hn unilla. Voin vain kertoa, ettei sellainen sovi minulle. Sunnuntain torkkumissessioita ei oikein voi uneksi laskea, olin horteessa, mutta en levännyt. Tai noh, ehkä se vähän auttoi jaksamaan. Alkaa ihan himppasen vituttaa, jos ihan suoraan sanon.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Valoviiru

Kevät tulee vääjäämättä. Kun 7.20 kipitin pakkasta karkuun asemalta töihin, ihastuin näkymään itäisessä taivaanrannassa. Sieltä kajasti valo. Samaan aikaan tosin Vantaan kaupungin säästötoimet alkoivat purra ja katuvalot sammuivat. Ei sitä valoa nyt vielä niin paljon ollut, että olisi turvallisesti liukastelematta voinut käpötellä töihin, mutta minkäs teet. Menin sitten vähän hitaammin.

Eilinen glaukoomapoliklinikkakäynti sai minut katkerasti huomaamaan, että olen siirtynyt yksityisen terveydenhoidon huomasta muiden kuolevaisten ja vanhusten sakkiin yleisen terveydenhoidon kynsiin. Aivan käsittämätöntä toimintaa! Kyseessä on ostopalvelu, joka toimii vanhassa perinteikkäässä sairaalassa. Samaisesta paikasta löytyvät palvelut melkein kaikkiin vanhusten vaivoihin, jopa hoitokotikin, mutta sitten ilmeisesti sekaan sullotaan tavallisia asiakkaita, joiden hoidon maksaa kunta ja joista nyt ei niin kannata huolta kantaa.

Miljoonannen kerran minusta otettiin samat kuvat, kukaan ei edelleenkään kerro minulle mikä minun on. Tai että miten tauti etenee. Yksityisellä sanottiin, että glaukoomapolilla kertovat, kun heillä on paras tieto. Tuolla taas tapaamani sairaanhoitaja oli ensinnäkin niin käsittämättömässä räkätaudissa, etten ymmärrä mitä se töissä teki, toiseksensa hän kertoi, että en suinkaan NÄE mitään lääkäriä, vaan saan kirjeen – ja paras kohta tässä – NOIN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ! Aivan uskomatonta!

Poistuin vastaanotolta lähinnä typertyneenä. Ja minä kun kuvittelin samalla kysyväni jotain reseptillistä silmävalulääkettä. Hui hai, että se siitä. Töihin vaan, vaikken mitään nähnytkään ennen kuin viimeisen työtuntini aikana. Sen lisäksi käyntiin tuhrautui yli 3 tuntia, arvatkaas, olenko kusessa näiden hommeleitteni kanssa.

Mutta kevät koittaa. En huoli. Lomareissu on jo pulkassa. Hah! Unta sain 6 tuntia! Hah! Tänään on jo keskiviikko. (Tää kyllä on nyt vähän yltiöoptimismia, mutta menköön.) Hah!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Huomenna on pakko olla parempi päivä

Välillä ärsyynnyn niin joutavista asioista, että itseänikin harmittaa. Tänään ovat kylmyyden lisäksi kiukuttaneet huono unitoimitus (vaivaiset viisi tuntia!), migreenilääkkeiden etsiminen (vaikka löytyivätkin), uusi lääkitys (yökyök!), silmälääkäriin meno (no kun palelee), valuvat silmä, junasta myöhästyminen ja sitten ihan vain huonon tukan päivä. Sinne kampaajalle olisi pakko uskaltaa jotakuta kokeilemaan. Olen tarhapöllöjen sukua ja huonetta.

Puhelimesta kurahti akku lähes tyhjäksi, kun kaivoin sen bussipysäkillä esille. Paleltui, vaikka on nokialainen. Mihinkään ei voi luottaa. Onneksi kollegalla oli laturi, minä kun en ole rannekelloakaan enää käyttänyt vuosikausiin, kun on känny. Ehkä rannekello jossain määrin puolustaisi paikkaansa. Tai saako jostain sellaisia kaula- tai klipsikelloja, joita aikoinaan oli terveydenhoitajilla?

Töissä on töitä. Niitä on liikaa ja liian monimutkaisia asioita. Tahdon kynsienlakkausosastolle!

Sen sijaan eilinen lääkärivierailuni oli suuri suksee! Minua kehuttiin estottomasti ja kirjoitelitiin kivoja pillereitä! Eensi kesän lomasuunnitelmat ovat jo puoliksi varattuja. Jotain hyvää tässäkin päivässä, tai oikeastaan eilisessä. Mutta mistä sen tietää, jos menee kankkulan kaivoon koko juttu? Niin tuntuu menevän minulla moni muukin asia. Tänään vaalin pessimismiäni, eiköhän huomenna taas tunnu paljon paremmalta, etenkin jos saan nukuttua.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Vastentahtoisuutta liikkeellä

Ulkona on niin kylmä, että jouduin käyttämään henkistä väkivaltaa, uhkailua ja lahjontaa saadakeseni itseni liikkeelle. Toppahousut olisivat kova sana, sellaiset kevyttoppahousut, jotka saisi kiskottua farkkujen päälle. Pitää varmaan mennä Dressmanniin tai muuhun miesten vaatetuskauppaan, että löydän kokoja. Lahkeet saavat nimittäin olla oikean kokoiset ja jos farkkujen päälle niitä meinaan sovittaa, kokokin voi nousta aika suureksi.

Vastentahtoisuutta aiheuttaa myös iltapäivän lääkärikäynti. Eihän siinä kansantautien osalta mitään ongelmaa olekaan, mutta uutuutena toimintaansa aloitteleva elintasosairaus vähän ahdistaa. Katsotaan nyt, miten saan sen muotoiltua omalääkärilleni vai olenko ujosti hiljaa ja kärsin. Huomenna on puolestaan vuoro silmäpoliklinikalle, en jotenkin vieläkään jaksa ymmärtää, että silmästäni löytyy glaukooma.

Tällä viikolla taivaasta saattaa sataa pesukone. Ei tuo naamakirjassa itkeminen ihan turha juttu ole, jos kavereilla on nurkissaan pesukone, jota ei käytetä. En vaan oikeastaan uskalla puhua siitä mitään, kun taikauskoisesti pelkään, etten saa konetta, tai se ei toimi, tai se viedään nenäni edestä, tai... tai... jotain. Taivaasta saattaa myös sataa kattiloita ja pannuja, mutta niistäkin kerron lisää, sitten kun näen ne.

Kylmyys särkee päätä. Minne saa valittaa, kun ei tahdo?

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Maailmanennätystä yrittämässä

Kokeilen torkkujen maailmanennätystä. Aika hyvin menee, olen ollut tänään hereillä nelisen tuntia. Johtuu varmaan eilisesta ylensyömisen juhlasta. Blinejä ja miljoonaa erilaista päällistä, puuhpuuhpuuh. Myllyn Parhaiden ohje on jälleen kerran testattu erittäin hyväksi.Paistelin blinit kahdella pannulla, pidin ne lämpiminä uunissa siihen saakka, kunnes kaikki ovat kalliina.

Peli meinasi mennä nauruksi, kun sniiduilimme rahan kanssa, emmekä meinanneet päästä joen yli. Ensimmäinen taistelukin tuli käytyä, saimme matkaseurueeseen mukaan mastodontin. Hieno taistelu, kerrankin meillä oli noppaonni puolellamme. Vai johtuikohan koko hauskuus vodkasta, jota meille tarjoiltiin kovin runsaskätisesti?

Nyt aion mennä takaisin torkkumaan. Jospa kokeilisin tällä kertaa sänkyä. Kerron sitten huomenna tuliko maailmanennätys vai vain henkilökohtainen ennätys.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Pieni opetus elämästä

Me ihmiset olemme kovin monimutkaista sakkia. Ei ole kahta samanlaista. Kaikkein vaikeinta on välillä tulla toimeen ihmisten kanssa, joita pitää ystävinään. Johtuu varmaan siitä, että herkeää huolimattomaksi, ei pidä varaansa ja lue taka-agendaa kanssa. Puuh. Tai sitten minä en vaan osaa olla enää laisinkaan ihmisten kanssa, kun en ymmärrä heitä. Tai sitten en osaa huumoroida niin, että se olisi myös muiden mielestä huumoria.

Tällainen kaksimetrinen karjalaisakkakin välillä järkkyy. Mutta sitten vähän itkeä tirautan ja elämä yleensä paranee. Hyvä, kun olen huomannut, että vaikkei itku markkinoilla varsinaisesti autakaan, niin se on osa minun elämääni välillä. Minä nyt vaan olen jonkin valtakunnan moderni itkijänainen. Parasta kuitenkin olisi toivoa, että oppisi vielä jonain päivänä välttämään väärinymmärrystilanteita.

Tänään en aio itkeä (toivottavasti), vaan pelata önnejä vastaan. Hämähäkkien kuningatar odottaa. Blinejä vatsa täynnä on varmaan tosi helppoa voittaa kuningatar ja kätyrinsä.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Viikonlopun villityksiä

Perjantai! Mikä ihana sana! Olen niin väsynyt, etten kohta jaksa kattiakaan sanoa. Unet ovat olleet vähintäänkin epäilyttävän katkonaisia ja lyhyitä. Jos nyt jotain hyvää niistä tahtoo löytää, voin kertoa, että se kuoleva libidoni on alkanut osoittaa järisyttäviä heräämisen merkkejä. Punastuttaa ajatellakin joitakin unistaan!

Jos hyvin käy, tänään tulee vieraita ja huomenna on roolipelin vuoro. Ei mitään rasittavaa, aion nukkua aina kun siihen on mahdollisuus ja tahto. Molemmissa tapahtumissa tarkoitus on mennä venäläisellä ruokateemalla. Pyykit pitää saada pois tieltä, tein taas eilen urotyön, ensin pesin pesukoneen, sitten pyykkini nimittäin.

Olisin tilannut kampaajalle ajan, mutta se kiva tyttö ei enää olekaan töissä kampaamossa, jota olen käyttänyt. Surku! Minun pitäisi taas opetella luottamaan johonkuhun muuhun. Ja siinä lajissa olen aika huono, mikä on sinänsä ihme, kun ajattelee, miten luottavaisesti muuten ihmisiin suhtaudun. Ilmeisesti minua piinaa joku Simson-trauma, pelkään jonkun leikkaavan hiukseni ja pelkään menettäväni siinä samalla jotain oleellista viehätysvoimastani.

torstai 10. helmikuuta 2011

Sen kerran kun jättää jotain roikkumaan

...ja odottamaan myöhempää julkaisua, ei sitten muistakaan laittaa riittävän pitkää odotusaikaa ja vain huonovointinen linkki paukahtaa eetteriin. Tää on niin tätä.

Kirjoitan omaa kirjaa mun omasta elämästä sitten myöhemmin, kun joskus on aikaa.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Aikatauluja siellä ja täällä

Olen asunut uudessa kodissani jo vuoden verran, vuosipäivä vilahti ohi viime viikonloppuna. Olen viihtynyt, vaikka välillä leikinkin vakavamielistä asuntosäästäjää. Ensimäistä blogiani aloin kirjoittamaan joskus tammikuussa kuutisen vuotta sitten. Jäin koukkuun, koska olin tilanteessa missä en voinut puhua kenellekään ja ahdistus vain kasvoi. Nyt olen koukussa kirjoittamiseen, blogista on tullut perinteinen päiväkirja, eikä enää inhimillinen kaatopaikka.

Vieraamme saavat minut hermoromahduksen partaalle. Aikataulut elävät turhan vilkkaasti. Ne elävät jopa niin vilkkaasti, ettei unta ole näkynyt pariin yöhön normaalimäärää. Alan ärsyyntyä, koska unta ei tule, tai se on täynnä aikataulupalojen pyörittelyä. Ihan oikeasti tahtoisin olla ihminen, joka nukkuu kuin lapsi aina kun on mahdollisuus.

Aamun bussikuski oli vaihtunut, ilmeisesti eilinen oli pantu hermolomalle. Saimme ajuriksi aasialaisen iskelmäihmeemme, muistattehan, kun joskus kerroin siitä kaverista, joka laulelee aasialaisia iskelmiä korkealta ja kovaa. Eksootillinen tapaus. Ja etanoiden sukua, myöhästyin junasta. Juuri tänä aamuna en olisi tahtonut, koska aamukahviakaan en kerennyt juoda ennen kokouksen alkua. Siellä taas jouduin seurustelemaan arrogantin ihmisen kanssa. Nyt kiukustuttaa niin, että kohta katkeaa suoni päästä.

Taidan hakea lasillisen vettä ennen kuin seuraava arrogantti saapuu paikalle. Mie tahdon kotiin - vaikka hermolomalle!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Talvi yllätti bussikuskin

Olipas äkäinen bussikuski tänä aamuna! Märkää kosteata tarttuvaa lunta tulee kuin aisaa, ihmiset toki yrittävät pysytellä suojassa, mutta kun bussipysäkeillä aika harvoin on tilaa koko sakille, niin väkistenkin bussiin sisään tunkee kosteita ja höyryäviä ihmisiä.

Bussin ikkunat huurustuivat, käytävät täyttyivät, ihmisistä tippui sulavaa lumivettä. Yhdeltä pysäkiltä lähtiessään herra sitten unohti sulkea keskiovet. Meitä matkustajia tuppasi vähän pelottamaan, niinpä huutelimme sulkemispyyntöjä. Setä hermostui, sulki kyllä ovet, mutta alkoi samalla pyyhkiä etuikkunaa raivoisasti ja karjua meille naama punaisena, miten olemme ajattelematonta sakkia, kun tuomme lunta hänen bussiinsa ja hän ei näe mitään. Voi voi, emme me kuitenkaan tahallamme lunta sisään kanna, sitä ei vaan saa kopistettua pois, kun samaa tahtia tulee uutta niskaan.

Rakas HSL, hanki suurempia bussikatoksia, niihin lumiharjoja ja kuskeille diapameja, kiitos. Jos teillä on siellä suuria sulattimia, niin voitte myös hoitaa tämän valkean aineen pois, eikö tätä liene jo riittävän pitkään katseltu? Minä ainakin mietin jo kevättä ja kesää.

Itse vedin suosiolla syystakkiviritelmäni päälle, se kuitenkin kestää kosteutta lähes yhtä hyvin kuin sadetakit konsanaan ja lumi valuu suurimmaksi osaksi maahan. Muita mukaan tarvittavia välineitä olisivat saattaneet olla pelastuslautta ja lumilapio. Lapiota voi käyttää melana sitten kun tämä kaikki valkea massa alkaa sulamaan. Pysykää kotona, jos ei ole pakko lähteä minnekään, suosittelen.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ajattelen, siis olen

Tulossa on käsittämätön työviikko. Vieraita lappaa ovista ja ikkunoista ja puolet jutuista on tekemättä, kun eivät isännät ole saaneet ajatuksiaan selväksi. Toisaalta hyvä niin, poden edelleen jonkin valtakunnan morkkista viikonlopusta, enkä edes ole tehnyt mitään! Silloin on hyvä keskittyä töihin.

Ajattelen muutenkin liikaa. Etenkin kun ajattelen vanhoja, enkä edes ymmärrä siirtyä ajatuksissanikaan eteenpäin, miten sitten voisin tosielämässä? Onneksi tiedän, että olen aika kevyt. Minulla ei ole tapana jäädä vellomaan asioihin kovin moneksi päiväksi. On se hieno asia, että tuntee itsensä, vaikkei mitenkään mairittelevaa olekaan todeta olevansa hattara tuulessa.

Ajatteleminen olisi kyllä syytä lopettaa. Se on ihan yliarvostettu laji.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Olihan iltamat!

Ihmisen on hyvä päästä ulos tuulettumaan. Kun tuulettumiseen sisältyy hyvien ystävien seuraa, naurua, sopivaa humaltumista, ensin raskasta musiikkia ja sitten vähän keveämpää, niin johan on kumma, jos ei riemua riitä. Kotiteollisuus on aika raskasta, jos se kuvastaa suomalaisen miehen sielua, näkymä on aika synkkä ja kalevalainen.

Ilves oli ihmeen täynnä, tapasimme siellä nimittäin ennen keikkaa. Viereisessä pöydässä istuskeli kuusikymppinen mies, joka puhui itsekseen kovaäänisesti (edit, korjasin vähän ikää). Aiheet kumpusivat 50-luvusta, sota ja viranomaiset tuntuivat olevan muita päällimmäisiä asioita. Oli vähän ahdistava kokemus, tuli oma lähisuku mielisairauksineen mieleen. Mieleen jäi myös kiihkeä hansikkaansa kadottanut nuori mies, joka todennäköisesti olisi tahtonut tehdä kasseillemme tupatarkastuksen. Kolmas kummastuksen aihe oli 80-luvulta karannut Ippe Kotkasta, joka niin piti pienistä ihmisistä. Minähän en mikään pieni ole, joten hän ei varmaankaan tarkoittanut minua.

Domin keikka oli loppuunmyyty. Remontti oli tehty Järvenpään tyylillä, minä en hänen kitchistään perusta, mutta narikan ja baarien sijoittelua voi kiittää. Akustiikkahan vanhassa kirkossa on todellakin erinomainen! Keikan jälkeen saimme kutsun seuraavaan baariin, tunnelma vaihtuikin aivan kerralla, kun pääsimme Storyvillen yläkerran sohville löhöilemään. Tupakkihuoneessa keskustelin useampaan otteeseen vanhahkon harmaantuneen herran kanssa niin, että hän vielä baarista lähtiessään tuli pokkaamaan ja kiittämään. Viehättävää!

Siihen se sivistynyt viehättävyys sitten loppuikin, erehdyimme nimittäin jatkoille yhden töölöläishulttion luokse. Siirryimme maanläheisempien ilojen pariin, riemua ja alkoholia riitti, mutta voi hyvän tähden, että taas pitelin päätäni, kun istuin 11 maissa aamulla kotimatkalla bussissa. Harmitti niin, että rankaisin itseäni, enkä edes taksia ottanut. Toisaalta aamuyön aikana minulle annettiin hupaisaa miesterapiaakin, oikein jälkikäteen on naurattanut.

Kotiin saavuttuani olen torkkunut, potenut erilaisina krapulan oireita, hikoillut, palellut, nähnyt painajaisia ja natustellut jotain pientä. Mielestäni välillä on hyvä rempaista kunnolla, sitten taas jaksaa olla toisella tavalla kunnollisesti. Matokuuri on nautittu, nyt voi nauttia kotioloista, onneksi sain perjantaina siivottua, ennen kuin läksin.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Toivottavasti jänön selkä ei katkea

Nyt on vähän kiire. Mutta ei se mitään, mina nautin siitä, että saan käyttää aivojani. Käyn himppasen ylikierroksilla, onneksi tänään on perjantai. Viikonloppuni sujuu rillutellessa ja ihmisten parissa. Hyvä niin, otan kadonnutta aikaa takaisin. Tai noh, elän nyt, kun en eilen kyennyt. Kyllähän te tiedätte, mitä tuota selittelemään.

Töihin ajellessa tuli mieleen, kun vielä puheväliessä ollessamme ex-puoliso ylpeänä selitteli minulle tulleensa valituksi palstayhdistyksen puheenjohtajaksi. Sen hullut humalaiset kaverit olivat kammenneet monivuotisen puheenjohtajan paikaltaan ja suistaneet yhdistyksen anarkian tilaan. Minä nimittäin voin vain kuvitella, että lupaukset ja haaveet ovat olleet suuret, mutta toteutus vähän heikompaa. Ja voin vain kuvitella keski-ikäisen naisen raivon, kun hän huomaa joutuvansa sivuun, kun joukko huumehulluhippejä nostattaa joukkoliikkeen häntä vastaan. Vanha puheenjohtaja kun oli kovin hanakasti tietylle ryhmälle sanomassa kaljanjuonnista, nuotionpoltosta ja makkaranpaistosta. Puhumattakaan palstan siisteydestä ja kiinteistä rakennelmista, joita ei saisi olla...

Jos ei mitään muuta jäänyt käteen avioliitosta, niin ainakin tarinoita. Valitettavasti niitäkin joutuu kertomaan vähän sensuroiden, ettei ihmisiä ja paikkoja tunnisteta. Ehkä jonain päivänä osaan nauraa itselleni ja koko episodille.

torstai 3. helmikuuta 2011

5,4!

En vielä saakaan diabetestä, vaikka vuosi sitten luulin, että se on menoa nyt, kun paastosokeriarvoni oli 6,1. Viimeisenä oljenkortena ryhdyin vähentämään hiilihydraatteja (pastaa, perunaa, riisiä, leipää). En ole jättänyt niitä kokonaan pois ruokavaliostani, mutta leipää syön vain aamulla, lounaalla en syö kuin proteiinia ja kasviksia ja ilta-aterialla sitten hiilihydraatteja puolet entisestä määrästä. Samoin vaihdoin margariinin öljyyn, ruuanlaitossa käytän joko öljyä tai voita.

Nyt tulokset näkyvät; paastosokerini on vain 5,4! Voi tätä riemun päivää! En edes harmistele sitä, ettei lisälaihtumista ole tapahtunut, kun en ole lihonutkaan. Laihduttamisen voin aloittaa vaikka vähän myöhemmin, mutta ruokavalio saa muuttua pysyväksi. Eihän se edes tuota mitään ongelmia, kun ei mistään kieltäydy totaalisesti. Silloin alitajuntani yleesä pistää hommalle stopin ja alkaa kiusallaankin tehdä havokkia.

Toinen hieno asia tälle päivälle oli Hesarin Pinot Noir juttu. Joku kumma etiäinen pisti minut ostamaan pari pulloa Cono Surin Pinot Noiria, kun halvalla sain. Ja katso, sehän sai hintaansa nähden oivat neljä täppää. Nyt harmittaa, etten ostanut enempää, mutta hyvä, että edes kaksi pulloa. No kun maksoivat vain kuusi ja jotain eeroa.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Terveydellistä toimintaa

Kävin aamulla verikokeessa. Syömättömyys ei niinkään rassaa, mutta kun on aamun tottunut aloittamaan latkimalla puoli litraa vettä, niin meinasi taas suorastaan ahdistaa, kun hampaita pesin. Hyvä, etten jäänyt imeksimään hammasharjasta nesteitä, kun hinkusin tippojenkin perään. Onneksi labra aukeaa jo puoli kahdeksalta, ennen kahdeksaa olin jo vesiautomaatilla tankkaamassa tilannetta tasoihin ja olipa vielä vesipullo mukana junamatkaa varten.

Lääkäriaika pitää laittaa tilaukseen. Aion jutella kansansairauksista (verenpainetauti), ympäristön aiheuttamista sairauksista (allergia, astma) sekä elimistöni rapautumisesta (kasvavat luomet). Siinäpä aihetta kerrakseen omalääkärilleni, joka onneksi on asiallinen ja sopivasti empaattinen ihminen, meillä on hyvä lääkäri-asiakassuhde.

Slayer/ Megadeth liput olivat saapuneet sähköpostiini. Meinasivat taas hermot mennä erilaisten selaimien ja nettipankkien välillä seikkaillessani, välillä jo luulin, että tilasin useammankin setin kuin vain kaksi lippua, mutta ei niitä ainakaan sähköpostiini ollut enempää ilmestynyt. Hyvä systeemi tuo Lippupalvelun TicketFast, jos ei tilaisuus vain ole loppuunmyyntikamaa, liput tulevat pdf:fänä sähköpostiin ja kulujakaan ei mene tolkuttomasti. Näköjään Jäähallin keikka ei ollut huippusuosittu, kun vielä iltapäivällä irtosivat ihan asialliset liput.

Musiikkirintaman muut uutiset ovatkin sitten DOMin avajaiset perjantaina. Siellä kuuntelemme Kotiteollisuutta. Ilahduttavaa.

Välillä ihan pitää nipistää itseään, kun miettii surkeuden alhoa vielä viime vuonnakin. Nythän minä olen aivan jatkuvasti menossa ihmisten ilmoille; mutta kun tilanne on helpottanut taloudellisesti jo nyt monella tapaa, minulle jää jotain palkastani! Ihmeellinen luonto! En teekään töitä vain pelkän työn takia, vaan siitä saatu korvaus jopa riittää sosiaalisen elämän ylläpitoon. Voi tätä riemua!

Edit 12:40 En muuten ymmärrä, miksi olen alkanut kuiskailla asioistani sulkujen sisällä. Varmaan siksi, että koitan olla puhumatta niistä kovaan ääneen, koska olen huomannut ihan konkreettisesti, että jotkut ottavat kaikesta hyvästä ja hienosta elämässäni pahasti nokkiinsa. Pitäisi vaan riutua ja kitua, niin olisi kaikilla hyvä mieli. Mutta kun siihen en ryhdy, otankin sulut heti poies.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Minne saa valittaa?

Uudet kollegat niin kotimaassa kuin emoyhtiössä aiheuttavat minulle harmaita hiuksia, kun eivät pysy ruodussa. Oma-aloitteisuus yleensä on hyvä ja kannatettava asia, mutta kun sillä tehdään suoranaista vahinkoa ja rahanmenoa, toivoisin saavani heidät kovin nopeasti takaisin riviin. Eilen paloivat hihojen lisäksi myös lahkeet ja paidanhelmatkin. Vaadin työpaikkapukeutumiseeni foliovaatteita firman piikkiin!

Pukeutumisesta tuli mieleen, että unissani koko viime yön etsin talvitakkia. Kai minun pitää sitä mennä ihan oikeastikin etsimään sitten, kun saan ystävälainan takaisin. Muistaakseni sen piti tapahtua lähiaikoina. Jos jollakulla on haisulia jättiläisnaisille tarkoitettujen lainapeitteiden sijaintipaikoista, saa vinkata.

Tänään metsästän työpäivän jälkeen lippuja maaliskuiselle Slayer/ Megadeth keikalle, kun ystävän kanssa sovimme sinne yrittävämme. Katsokaas vain, siinä käy niin, että nekin keretään loppuunmyydä ennen kuin minä kerkeän lippulukulle. Mutta sitten on vain todettava, ettei ollut tarkoitus käydä niin. (Hitsi, että minua kyllä riemastuttaa jo ihan ajatuksen tasollakin keikoille pääseminen! Vaikka olenkin vanhempi naisihminen, voin silti edelleen nauttia musiikista, etenkin kun vain muistan korvatulpat.)

Sitten lasken kymmeneen ja ryhdyn taas tuijottamaan meilejäni ja miettimään, että miten saisin nätisti sanottua ihmisille, että he ovat väärässä.