sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kuinka unohdin pyhittää lepopäivän

Kun kerta koko viikonloppu on mennyt enemmän tai vähemmän selvistellessä, tänään sitten on tuntunut energiaa piisaavan reilusti. Jopa niin reilusti, että ryhdyin kokeilemaan liikuntaa. Loikin steppilaudalla ja keppijumppasin, sitten menin pehmittämään lihakseni saunaan. Siellä vietin melkein tunnin, mutta toisaalta raakkasin koivet ja kainalot, kuorin naamani ja vetelin hiuksiin kunnollisen hoitoaineen. Sen päälle vielä pesin vessan.

Ihmeellisen ihana ja seesteinen olo! Itse asiassa niin ihanan seesteinen, että mietin, pitäisikö lounaalla ottaa vähän viiniä. (Tämä muuten onkin hyvä suunnitelma, aina kun pohdiskelen ottavani jotain näin julkisesti, en sitten tulekaan nauttineeksi mitään.) Nyt kun ei enää voi siivoamaankaan ryhtyä, kun se olisi pitänyt tehdä ennen saunomista.

Taidan kuitenkin ryhtyä seurustelemaan hra Foylen kanssa, sitten saavat Gilmoren tytöt viihdyttää minua seuraavaksi. Toisaalta Mma Ramotswe ja Mma Makutsi ovat luvanneet kertoa minulle onnesta ja sinisistä kengistä. Paljon hyviä vaihtoehtoja!

Ei kommentteja: