Kekrin viettoa

Pitänee tunnustaa, että osaan ihan itse väsyttää itseni viikonloppuisin. Ja kuinkahan mones kerta on, kun sanon, että onpa ihanaa päästä töihin lepäämään. Nyt olisi hienoa pystyä syyttämään jotakuta muuta, vaan kun ei voi. Ihan on omaa syytä koko väsymyshässäkkä.

Perjantaina töissä meni pitkään. En jaksanut enää lähteä minnekään halliin makkaraostoksille. Hyvä kun Pirsmaan jaksoin, sieltä kantelin sitten kotiini viikonlopun eväät. Alkossakin kävin, olen ihastunut Gerard Bertrandin helppoon ja raikkaaseen punaviiniin. Valitettavaa, että olen herkkuperse. Käyn kalliiksi itselleni. Mutta voi voi, enhän minä rahaa hautaan saa mukaan, antaa mennä vaan, nyt kun vielä jaksan.

Ex tempore temppuni tänä viikonloppuna oli Juttutuvan ghettoblueskeikka. Saunoin ja puleerasin itseni kuntoon huippuvauhtia, ja kerkesin kuin kerkesinkin katsomaan Guy Verlinden Hound Dog Taylor-keikkaa. Hienoa musiikkia, hyväntuulista, hyvin soitettua. Ja seuraakin oli, ensin kaksi tuntematonta herraa ja loppuillasta sain ystävän paikalle. Olipas se mukava yllättävä tapaaminen! Heidän kyydillään kerkesin vielä käydä baarissa Kalliossa, ihme kyllä osasin sieltä kuitenkin lähteä bussilla kohti kotilähiöitä.

Kotiini en tietenkään päässyt, Naapuri oli sen verran tervehtynyt, että hän oli jo koko illan vongannut minua kylään. Menin sitten nukkumaan sinne. Seurustelu jäi seuraavaan aamuun, mutta silloinkin minä vaan torkuin. Poika teki minulle aamupalaa ja viihdytti. Mikäs siinä, voisin vaikka tottua sellaiseen. Vähän selvittelin hänen mielipidettään enemmän siitä minua vaivaavasta asiasta. Pitänee vielä keskustella lisää, asia ei aivan selkeän yksioikoiseksi tullut.

Sitten kotiin, suihkuun, vaatteiden vaihtoon ja restauraatioon ennen kuin bussi vei minut naapurilähiöön kekrin viettoon. Jälleen kerran aikataulu oli aivan katollaan, puolet vieraista hukassa. Ihanan boheemia meininkiä. Rasittava pikkupentu-dobberi häröili vieraiden ympärillä taas tuntisotalla ennen kuin rauhottui - iihan niin kuin pentukoiran kuuluu tehdäkin. Ihana luonne sille vielä kehittyy. Minun ei annettu ollenkaan mennä keittiöön, olipas outoa vain istuskella ja odottaa valmista. Mutta hyvää siitä tuli. Alkuun vieraita odotellessamme tuhosimme muutaman juuston, varsinaiseksi alkuruuaksi oli samettista maa-artisokkakeittoa, joka oli saanut mukaan hivenen perunaa ja bataattia.

Pääruokana sienirisotto (kantarellia, portobelloja sekä osterivinokkaita), paikalle roudaamani maggarat, ihanan tulinen linssipata, herkullinen lämmin uunipunajuuri-perunasalaatti. Kaiken kruunasi ihmisseura, on se vaan ihanaa! Jälkiruokana oli jäätelöä sekä pieniä yltiömakeita halloweenleivoksia, joita ystävä oli tuonut tuliaisena viimeisimmältä Lontoon retkeltään. Täydellistä. Kun siirryin sulattelemaan evästä keinutuoliin, meinasin nukahtaa. Silmät painuiva väkisten kiinni. Onneksi ohjelmassa oli vielä klassinen tarotluentahetki, niin keräsin itseni pariksi tunniksi Ensi vuonna luvassa pitäisi olla paljon rahaa, ehkä työpaikan vaihdos (oi, se olisi ihanaa) ja vain kaksi miestä, joista todennäköisesti tulen valitsemaan sen väärän. Suurimmat karikot kuitenkin tuntuisivat olevan jo ohi.

Ajelin kolmen maissa taksilla kotiin. Olin niin poikki kuin ihninen vain voi olla. Sunnuntai meni maatessa sängyssä, sohvalla ja nojatuolissa, nukuin noin viidet päiväunet. Olin kompastua jalkoihini, tai siis kompastuin jalkoihini, kun raahustelin menemään ilman silmälaseja. Taas löin polveni, onneksi vasemman tällä kertaa ja oikeassa kämmenessä on sellainen ryykkäyksesta aiheutunut kipeä palovamma. Mutta en lyönyt päätäni, eikä mitään murtunut.

Kaikesta huolimatta tai sen kaiken takia hieno viikonloppu! Olen onnekas ihminen. Musiikkiakin vielä!