Nyt alkaa pimeys syödä minuakin. Haukottelen, väsyttää. Onneksi jo parin kuukauden päästä valon määrä on lisääntynyt siinä määrin, että alan piristyä. Onneksi on kaikkea kivaa, joulua, vapaata, hyviä makuja, ihmiskohtaamisia, juomia, musiikkia, lukemattomia kirjoja ja muuta sen sellaista olemassa. Kyllä tämän taas selättää. Lääkäriinkin pääsen jo vajaan parin vkon päästä.
Sain maanantaiaamun kunniaksi rakennettua yhden työhakemuksen. Kyseisestä rekrytointijärjestelmästä tulivat tiedot viiveellä, vasta vuorokauden päästä siitä kun aloitin hakemuksen tekemisen. Meinasi jo usko loppua, kun ajattelin, että siihen se urani nyt tyssäsi, hakujärjestelmän ongelmiin. Miksi niiden kaikkien pitää olla erilaisia? Kaikki toimivat omalla logiikallaan ja vaativat vähän erilaisia tietoja tai ainakin hivenen eri muodossa. Ärsyttävää. Pitää ihan oikeasti tahtoa töihin, että jaksaa nähdä vaivan. Vai liekö siinä juuri se ensimmäinen karsinta? Heh.
Tein pari temppua asuntoasiani eteen. Ensin hain tästä samasta taloyhtiöstä kaksiota. Niitä kuitenkin on suurin osa, luulisi, että jossain välissä joku muuttaa pois ja numeroni riittää hivenen suurempaan pilttuuseen. Siihen en edes tarvitsisi lainaa ja vuokra pysyisi erittäin kohtuullisena. Sen jälkeen minulla olisi makuuhuone ja oikea keittiö. Sitten hain ihan tuoretta asuntoa, mutta siitä tiedän jo nyt, ettei minua tule onnistamaan. Numeroni on naurettavan suuri, kohta kuutisen vuotta sitten hankittu, eikä minulla juurikaan ole arpaonnea ollut. Mutta olenpahan kokeillut, hipaisusta ei oteta.
Kävin tuijottamassa pankkitilejäni. Toivottavasti saan vielä puolisen vuotta askarrella ennen kuin firma kaatuu. Toivottavasti pidempään. Tai toivottavasti saan tarjota palveluksiani vakavaraisemmalle yritykselle. Epävarmuus on kolmas nimeni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Samaa mietin nelisen vuotta sitten, että ne mutkikkaat sähköiset työhakemussysteemit ovat juuri sitä varten, että vähemmän sinnikkäät luovuttavat puolitiessä, vain tosissaan haluavat jaksavat sinnitellä ne loppuun asti. Eritoten ne ns. vapaat osiot, joissa maksimi kuitenkin jotain 400 merkkiä, tiivistä siinä sitten otsa hiessä ettei tule error error.
Haluan kuitenkin rohkaista, että onnen ihmeitäkin tapahtuu: irtisanomiseni (yt-neuvottelut enkä toki ollut ainoa) jälkeen kun pääsin jälleen leivän syrjään kiinni, niin meni neljä määräaikaista pätkää, noin kolmessa vuodessa, ja dramaattisin kääntein (ei jatketa, ei, eiku jatketaan jne), kunnes vihdoin viime keväänä kävi ällistyttävästi: samassa isossa firmassa suorastaan pyydettiin vakituiseen paikkaan! Ja sain vieläpä neuvoteltua palkankorotuksen. Olen edelleen onnesta ymmyrkäisenä ja ällissäni. Lisäksi nykyinen pomo (ei ole suomalainen) kehuu ihan ohimennen alvariinsa! Ja töissä on kivaa. Käsittämättömän hienoa. (Nautin nyt, ei tämä kuitenkaan jatku loputtomiin...)
t. sanna
Hieno uutinen, Sanna! Tuohan on rohkaiseva kirjoitus, kiva, kun jaoit sen!
Lähetä kommentti