Vielä pari kuukautta

Vielä kaksi kuukautta ennen kuin valon määrän lisääntymisen voi huomata. Nyt vielä hetki pehmeätä alamäkeä umpisukkeliin, sitten sieltä taas noustaan. Jotenkin vaan juuri nyt en jaksa uskoa siihen. Minuun harvemmin valon vähyys vaikuttaa, mutta tämä on ollut sellaista vuoristorataa koko syksy, että eipä ihme, jos jossain tuntuu. Olen jättänyt paljon asioita käsittelemättä, lykännyt niitä. Olen yrittänyt pärjätä.

Suoraan sanottuna työn kamaluus syö minua kaikkein eniten. Enkä täälläkään voi siitä puhua kuin yleisin termein ja epämääräisesti. Koen suunnatonta epäreiluuden tunnetta. Olen jopa puhunut siitä niin sanotulle esihenkilölle. Ei apua, kuulemma kannattaa etsiä toinen työpaikka. Sitä minä sitten teen hampaat irvessä, mutta kun paikkoja vaan ei ole eikä haastattelukutsua niihin avoimiin hakemiini ole tullut. Pitää vaan yrittää jaksaa ja koittaa uskoa, että joskus tapahtuu tälläkin saralla jotain.

Olen mie muutakin saanut isolla lusikalla hämmennettyä, mutta niistä muista asioista selviän. Minä selviän yksin ja itsekseni, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Sitä paitsi ihan mie itse tätä elämääni sotken, kyllä tämä vielä päälle kaatuu. Antaa sitten kaatua. Sitten siivotaan. On tässä välillä kivaakin - paljon kivaa ja  mukavaa!

Huomenna alkaa joulukuu. Joulu on kivaa aikaa, pidän kynttilöistä ja pitkästä vapaasta. Pidän sinihomejuustosta, pipareista, suklaasta, pähkinöistä, Joulumantelista, Lumiukosta, lahjojen antamisesta. Pidän viinistä, kuplajuomista, hyvistä ruuista, ehkä tällä kertaa saan joulusaunaseuraakin. Mene tiedä. Sinne on vielä aikaa.