Huoleton nainen

Töissä otin yhteen esi-ihmeeni kanssa. Häneltä tulee niin paljon erilaisia toisensa kumoavia ohjeita ja neuvoja, että silpaisin palkokasvin nenäonteloon ja kerroin mielipiteeni. Ei kuulemma olisi pitänyt, että kannattaisikohan minun miettiä tahdonko olla töissä firmassa. Siihenkään en osannut suutani pitää kiinni, vaan vastasin, että en tahdo, mutta pakko on, että saa elämisensä maksettua. Keskustelun jälkeen on taas työpaikanetsimismotivaatio kohdallaan.

Voi kun minä osaisin pitää suuni kiinni. Se minua kaikkein eniten v*tuttaa. Miksi pitää olla niin tyhmän läpinäkyvä? Tahdon muuttua simpukaksi!

Olisin tilannut Iikkean nettisivuilta sängyn, mutta en löytänyt paikkaa, mistä tilata kierrätyspalvelu vanhalle. Olen nyt viikon verran testannut köyhän naisen tempur-tyynyjä, uskallan tilata viskoelastisen sijauspatjankin sänkyyni. Ainoa, mitä vanhasta sängystä tulen säästämään, ovat jalat. Ne ovat kaikesta kokemastaan rytyyttämisesta huolimatta kunnossa. Sitten ryhdyn säästämään seuraaviin kohteisiin, keittiöremontti, sohva ja mitä näitä nyt oli. Maailmani ei koskaan tule valmiiksi, mutta toisaalta onhan se hyvä, että työmotivaatiotakin riittää.

Mutta muuten olen kuin hevoiseton mies. Huoleton. Nimittäin maksoin viimeisen erän asuntolainaa. Koko kymmenesosa asuntoa on vain minun. Velkaa ei ehkä enää kannata ottaa, kun ei tämän ikäisenä ihmisenä tiedä, milloin joutuu pihalle. Etenkin kun on suurisuinen sammakko.