Kuin meri kuutamolla

Onneksi en ole sääorientoitunut ihminen. Minulla joko on kivaa tai sitten ei ole kivaa, mutta harvemmin säätilalla mitään tekemistä sen kanssa on. Pakkanen v*tuttaa, mutta niin kiukustuttaisi hellekin. Nyt kun on murheen alhossa, niin vielä vähemmän kiinnittää huomiota säätilaan, tai oikeastaan, mitä huonompi, sen parempi. Sitten vasta kun joutuu keskelle viileyttä kauhistelevaa kollegalaumaa, niin tajuaa, että varmaan tämä on muille tosi kurjaa. Yrittäisivät ymmärtää, että ihminen edesauttaa säätilan sotkemista hiilidioksidipäästöillään ja muulla paskan kylvämisellä. Olen hiljaa yleensä, koska en jaksa inttää ihmisten kanssa. Mulla on kuitenkin blogi, missä kertoa se lukijoille, jotka saapuvat tänne aivan omalla vastuullaan.

Olin altis kuuntelija Dervissin puhelinsaarnalle. Siinä saivat kuulla kunniansa koiranomistajat, patukkapäät, vassarit, ituhipit, 20 laulun perhettä ja pulunsuojelijat, kun hän paasasi saarensa luonnon puolesta. Tai no, ei se hänen saarensa ole, mutta ehkä hän vaan näkee asiat tnyt selvemmin kuin aikoihin. Puhelun tarkoituksena taisi olla minun houkuttelemiseni paikan päälle, mutta pidin niin neutraalia linjaa, ettei hän päässyt yllättämään minua. Muistuttelin faktoista aina sopivissa väleissä. Mutta kuulinpahan tarinoita lepakoista, mustarastaista, lumikosta, bambeista, variksista (luontomaailman kalliolaisista, Dervissin ilmaisu) ja vonkaamista saariin, veneajelulle, saunaan. Mutta kun.

Olisihan tänä viikonloppuna vaikka mitä tarjolla. Minun tekisi mieleni piiloutua rumimpaan baarin nurkkaan epäsosiaalisesti tuijottamaan lasiin. Tai ehkä vaan omalle parvekkeelle. Se varmaan olisi viisainta (milloin viimeksi olen ollut viisas?). *Otsikosta kiitos Einolle. Dervissin mukana saattaisin tietysti nähdä meren ja kuutamon, kerta se olisikin ensimmäinen, että hänen mukanaan näkisi muuta kuin baareja.