Töiden jälkeen kävin istuskelemassa pari tuntia Kirjeenvaihtokaverin kanssa keskustassa. Unohdin aurinkolasini hänen luokseen ja hän herrasmiehenä ne tahtoi palauttaa. Hän on jotenkin vakuuttunut siitä, että olen kultturelli ja aikaani seuraava henkilö. Välillä juttujen taso nousee niin korkeaksi, että joudun palauttamaan hänet maan pinnalle. Nytkin jossain välissä totesin olevani vaistonvaraisesti väärään lankeava moukka, ei vaan tainnut auttaa, pelkään ma.
Kotiin kun pääsin, väsytti julmetusti, edellisenä yönä ajattelin syntyjä syviä taas parisen tuntia. Sitkeästi pysyttelin kuitenkin nukkuma-aikaan saakka valveilla edistääkseni sininuttuisen kaverin lahjojen saapumista. Tulihan sitä, mutta laatu oli surkea, eivät olleet mitään hyvän yön lahjoja. Parin tunnin pätkiä ja kummallisia unia. Yhdessä unessa matkasin hautajaisiin synnyinpaikkakunnalleni Itä-Suomeen. Siellä kävi ilmi, ettei se p*rkele ollutkaan kuollut. Oli kuulemma viime metreillä parantunut, eikä kukaan vaan ollut muistanut minulle ilmoittaa. Kai tiedätte tunteen, kun unessa voi suuttua silmittömästi. Joo, se siitä.
Minun varmaan pitäisi järjestää jonkinlainen terapiasessio itse itselleni. Sellainen, jossa surisin sitä isää, jota minulla ei koskaan ollut. Ehkä siten saisin ukonp*rkeleen myös päänsisäisestä olohuoneestani vaikka ullakolle. Vahinkoa se varmaan saisi sielläkin aikaiseksi, mutta ei niin näkyvää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti