Jaksaminen vähissä

Nukun erittäin huonosti. Naurettavan huonosti. Eilen kokeilin jopa saunaa, tosin ilman viinaa ja tervaa. Töissä ei ole mikään lomafiilis, kun tuuraan ihmisiä ja yritän tehdä omat työni. Kuvittelin suorastaan pääseväni tällä viikolla normaaliin 7,5 h rytmiin. Kilin kikkelit. Toivon, että edes ensi viikolla helpottaisi. Silloiin tuuraan jo toistakin kollegaa, itse asiassa olen firman ainoa avustava taho seuraavat kaksi viikkoa. Olen jo nyt tehnyt paljon virheitä, surkea luuseri.

Viime yönä näin unta, että olin roolipelileirillä. Siellä oli paljon eri ikäisiä ihmisiä pöytäkunnittain aloittelemassa pelejä, minulla ei ollut valmista porukkaa, vaeltelin heidän keskellään ja mietin, minne mahtuisin. Minulla ei myöskään ollut valmiina hahmoa eikä tarinaa. Jostain syystä pääsin johonkin porukkaan, peliämme tuli seuraamaan kesy lemuri. Minä tietysti ryhdyin sitä silittelemään sillä seurauksella, että hetken päästä joku huomasi tukassani kirppuja. Heräsin ahdistukseen.

Pakkasin lähes kaiken jo tiistaina. Pesin myös tarvittavia rättejä mukaan, ne rempaisen suoraan narulta kassiin perjantaiaamuna. Tänään rehkaisen n. 18 tunnin työpäivän asiakkaiden kanssa puolen Suomen halki, sitten nukun kauneusunet ja hyppään perjantaina bussiin.

Pohjoisessa Suomessa perjantai-iltana majoitun hotelliin, menen syömään äitini luokse, nukun toivottavasti levolliset yöunet (tai sitten rempaisen hirveän tuuban tuhannen kapakan kautta). Lauantaina ovat hautajaiset ja jonkin valtakunnan kaatopeijaiset veljeni luona. Sunnuntaina matkustan takaisin. Täällä tapahtuu jotain ehkä maanantaina. Ehkä ei. Ehkä ei koskaan. Ehkä tämä on aivan turhaa ja naurettavaa itsekorostuksellista paskaa. Ehkä minä vaan olen paska.

Koska minä lepään? Rytmihäiriö on sydänystäväni. Minun on kovin helppo puhua fyysisistä oireista, terveisin kotipsykologi.