Töitä olen tehnyt niin, että heikompia hirvittäisi. Sain pari päivää tehdä jopa jotain sellaista, mihin minut on oikeasti koulutettu. Se tuntui hyvältä ja tunsin itseni tarpeelliseksi. Maanantaina palaan jälleen p*skan pariin. Hoidettavana on myös se tuuba, joka jäi hoitamatta loppuviikosta. Ei ole riivatuille lepoa luvassa. Olisin kovin onnellinen, jos saisin paikan, jossa joko tehdään töitä normaaliin tahtiin tai jossa saisin tehdä osaamiani töitä.
Perjantaina sain osan syntymäpäivälahjaani. Ystävä oli hankkinut liput Anatheman keikalle ja lahjakortin Roskapankkiin. Keikkapaikka oli yllättävän täynnä pari-kolmekymppistä tyyppiä. Tuntemus omasta iästä oli aika vahva. Huvitti, kun edessämme yksi pipopää keräsi räyhäkkäästi huomiota, oli selkääntaputtelijaa, seurantarjoajaa ja fanikuvia otettiin edestä ja takaa. Tokihan se tyyppi tuli tunnistettua, mutta minulla ei onneksi hänelle mitään asiaa ollut. Anatheman musiikki on muuttunut kovasti siitä, kun olen bändiä aktiivisesti joskus 90-luvulla kuunnellut. Nyt oli lisätty tyttö laulamaan ja muutenkin muutos oli mennyt kovin kevyeen suuntaan. Loppua kohti onneksi keikka parani, kun päästiin liiallisesta lyyrisyydestä eroon ja me ymmärsimme siirtyä lähemmäs miksauspöytää kuuntelemaan.
Loppuilta Roskiksessa sujui vanhan kaavan mukaan, hauskoja ihmisiä, kevyttä haastelua, lahjakortin eväiden maistelua sekä joutavanpäiväistä tupakointia. Onneksi älysin vähän ennen valomerkkiä lähteä yöbussilla kotiin, etenkin onnittelin itseäni, kun kuulin ystävän joutuneen vielä jatkoille aina seitsemään saakka aamulla. Huhhuh.
Itse heräsin juuri ajoissa saadakseni itseni liikkeelle sen toisen porukan roolipeli-iltamia varten. Siinä porukassa tahkotaan vakavamielisesti, mutta onneksi heidätkin on jo saatu ymmärtämään, että ihmisen pitää syödä muutakin kuin vain karamelliä jaksaakseen. Projektini etenee erinomaisen hyvin. Tarjolla oli herkkuja laidasta toiseen. Peli kulki kuin junan vessa, eivät jääneet tilanteet käyttämättä ja niitä oli tarjolla paljon. Olen kovin kiitollinen uudesta harrastuksestani, vaikkei se enää uusi olekaan, kun minut houkuteltiin antamaan pirulle pikkusormi jo seitsemän vuotta sitten. Edelleenkään en osaa laskea pisteitä ja minulle pitää kertoa, mistä katson mitäkin lukua, että näemme, onnistuinko vai enkä.
Nettiyhteyspalveluntarjoaja ilmoitti, etteivät he muuttuneen lainsäädännön takia voi hyväksyä enää sähköpostitse tehtyjä palvelunmuutostoiveita, vaan minun on mentävä palvelupisteeseen henkilökohtaisesti. Voi villu tamme, en paremmin sano. Olisi tässä muutakin tekemistä ollut, mutta koitan hoitaa asian maanantaina, kun suutarillekin pitäisi viedä kolme kenkäparia. Taloyhtiön ilmoitustaululle oli ilmestynyt muistio, josta olin lukevinani, että maaliskuussa vuokra laskee taas. On tämä kyllä uskomaton residenssi, ikinä en tällaisesta ole kuullut. Enkä ikinä voi muuttaa täältä pois.
Huomenna kun herään, en vastaa puhelimeen enkä juttele kenellekään. Minun on pakko saada olla itsekseni, että jaksan taas seuraavan viikon töissä. Muuten menen hulluksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti