Vaikka suurimmaksi osaksi aikaa unohdan yt-neuvottelut, kyllä ne jossain taustalla jylläävät. Olin se sitten minä tai joku muu työporukastamme, joka joutuu lähtemään/ lomautetuksi, työt eivät varsinaisesti tule vähenemään, vaan niiden tarve säilyy valitettavasti vakiona. Minua jotenkin pelottaa koko konsepti, miten ihmeessä selviämme vuodenvaihteen jälkeen. Suurimman osan ajasta yritän tolkuttaa itselleni, ettei etukäteen murehtiminen auta. Ja että olisin kiitollinen, että työssäoloaikani on jo nollannut ne 500 päivää, jos pahin tapahtuu. Mutta silti. Tahtoisin uuden työn tai edes pitää nykyiseni, asuntolainaakin riittää vielä vuodeksi.
Eilen meinasin jatkaa siivousurakkaani kirjahyllyn pölyjen pyyhintäprojektilla (tapahtuu parin vuoden välein), mutta minulle tehtiin tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Niinpä jouduinkin sunnuntaishoppailuretkelle kaupungille. Tosin minun saaliini ei kovin kummoinen ollut, edelleenkään ei löytynyt mustia bootcutfarkkuja. Seppälöistä ovat hävinneet great girls-farkut kokonaan, nettisivuilla niitä housuja kyllä komeili, ei vaan voi ostaa sikaa säkissä, kun ensin pitäisi tietää, mikä koko olen heidän mallistonsa mukaan.
Tänään kuvittelin meneväni hakemaan kengät pois suutarista, mutta tajusin, että olen yhdessä kokouksessa, jonka kestoaika on viiteen saakka. En taida keretä naapurilähiöön puoli kuudeksi. Ehkäpä minulla on huomenna parempi tuuri. Sen lisäksi minua ahdistaa sekin, että pitäisi ryhtyä tekemään niitä uuden toimenkuvan juttuja, mutta kun vanhojakaan ei ole saanut maaliin.
Yleensä maanantain jälkeen helpottaa. Nyt vaan melkein jo toivoo migreeniä tai flunssaa, että vähäksi aikaa saisi heittää asiat mielestään. Toisaalta kun mietin ensi viikonloppua, niin flunssatoive katoaa, perjantaina keikalle ja lauantaina syntymäpäivälahjan nautintaan (osa ties kuinka mones), minut viedään hoitoon ja virvoittavien vesien tykö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Itse olen ryhtynyt ajattelemaan YT-neuvotteluista siten, että sille en mitään mahda joten katsotaan mitä tuleman pitää. Työttömäksi joutuminen olisi varsin kurjaa, mutta sen kanssa on sitten elettävä jos niin käy.
Bootcut-farkkuja en ole nähnyt herran aikoihin missään! Lindexillä oli joskus aikanaan, silloin kun minäkin olin muutaman vaatekoon pienempi. ;)
Ja tosiaan, ei mistään nettikaupasta voi ostaa jos ei ole ensin todentanut kokoa. En minä ainakaan jaksa mitään palautusrumbaa.
Joo, ei minuakaan enää niin paljon pelota kuin ensimmäisellä kerralla. Niinhän nuo sanovat, että ensimmäiset viisi minuuttia hirressäkin ovat ne pahimmat.
Bootcut-farkkuja perinteisen kokoiselle naisihmiselle löytyy Kappahlista. Mutta vain sinisenä, minulla ovat nyt sellaiset hakusessa mustana. Niitäkin heillä oli, mutta oli vaan joku kausi-ilmiö. Olisi pitänyt ostaa ainakin toiset!
Lähetä kommentti