Jos entisiä poikaystäviä ei olisi, ne pitäisi keksiä. Takana lempeä pärskeinen päivä pääkaupunkiseudulla. Hetkittäin itkin ja hetkittäin tunsin olevani tolkuttoman onnellinen. Normihommaa. Paitsi että sitten kerroin kaiken. Oli varmaan ihanaa.
Olin siis merellä. Saaristossa. Mikä toi v*tun rapakko tossa nyt oikein on? Mulla oli pelastusliivit ja kaikki vermeet järjestävän tahon puolesta. Terveisin nimim. "Kyllä kivikossa bootseilla pärjää"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti