maanantai 4. huhtikuuta 2016

Leivänmuruja tai pikkukiviä

Perjantaina tietenkin myöhästyin bussista. Kerkesin Paavalinkirkolle viisi minuuttia ennen siunaustilaisuuden alkua. Niinpä ei jäänyt juurikaan aikaa jutella kenenkään muun kuin seuralaiseni V:n kanssa. V ja S tutustuivat Limingalla aikoinaan. Tilaisuus oli järjestetty niin, että kukkienlasku oli ennen varsinaista siunausta. Pappi puhui vähän, mutta kauniisti. Minä vollotin paljon, enkä näyttänyt yhtään kauniilta.

Muistotilaisuudessa en saanut juuri ruokaa alas, keittoa söin. Muuten harrastin tupakointia ja juttelua ihmisten kanssa ulkona. Vieläkin tuntuu keuhkoissa. Sitten vielä tapasin S:n viimeisimmän tyttöystävän ja kihlatun, erittäin kaunis ihmisen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ja kovin naiivi rakkaudessaan, mutta sitäpä ei minun tarvinnut enää vatuloida eikä hänen mielikuviaan rikkoa. Pahoin pelkään, että S ei olisi koskaan muuttunut, vaikka hän siihen uskoikin kovasti.

Sitten rumuttiin baareja, muisteltiin edesmennyttä, vähän riideltiin, vähän sovittiin. Ja juotiin. Joskus yhdentoista maissa yhden baarin edessä näin ihmisen, joka jotenkin toi mieleen S:n. Ja mitä mie teen, menen halamaan ja selittämään. Herra liittyi seuraamme, seurasi meitä vähän ihmeissään, mutta jostain syystä tarttui minuun. Jopa niin lyhyessä ajassa, että oli suorastaan järkyttävää, miten nopsaan siirryin hänen kanssaan kotiini. Siellä olemmekin viettäneet neljä vuorokautta puhuen, kertoen ja kuunnellen. Kaikki tapahtuu liian nopeasti, kaikki on uutta, kaikki on ihmeellistä, kaiken ei pitäisi käydä näin. Minua pelottaa, eikä pelota yhtään. Elämä on ihmeellinen paikka, siellä on ihmeellisiä ihmisiä.

Mutta katsotaan nyt. Ihmemies lähti kotiinsa. Saa nähdä, osaako hän tänne takaisin ja koska, saa nähdä tiputteliko hän peräänsä vanan pikkukiviä vai leivänmuruja. Pikkukivien avulla hän osaisi tänne, leivänmurut syövät lintuset (muistatte varmaan Hannu ja Kerttu-sadun). Mutta mitään en kadu.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

*rumpujen pärinää ja kolkko ääni*: Kohtalo

-kummitus- kirjoitti...

Sitä minäkin tässä mietin. Tällaista minulle ei ole koskaan tapahtunutkaan.