Jakkupukumaailmasta

Pitkästä aikaa pääsin järjestämään isohkon kaksipäiväisen asiakastilaisuuden. Sinänsä piis of kakku, muutta erona edelliseen elämään on se, ettei aikaa ole. On pakko luottaa yhteistyökumppaneihin, koska aikaa vain ei ole. Samalla hoidan päätonttiani sekä väkerrän kuutta muuta pienempää tilaisuutta. Selviän asioista rimaa hipoen, mutta selviän!

Nyt istun kokoustilan ovensuussa ja nautin ansaitusta tauosta. Ohjelma sujuu omalla painollaan. Päivästä tulee pitkä. Kokouksen loppumisen jälkeen ovat vuorossa järjestämäni oheisohjelmat sekä päivällinen. Olen kotona todennäköisesti puoliyön aikaan.

Ihmemiehen kanssa emme osaa olla erossa toisistamme. Puhumme, haaveilemme, viestimme. Vaarallista, mutta ihanaa, pelottavaa, mutta riemastuttavaa. Romantiikkaa ja runoa, olen Gaia, shakti. Mutta nautimme me arjesta, ihan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa. En minä tiennyt, että tällaista voisi olla.

Tiedän riskin. Hyväksyn sen. Sillä jos tämä onnistuu, luvassa on jotain elämää suurempaa, suunnitelmia ainakin riittää. Ymmärrän, että voi joutua katumaan jokaista kirjoittamaani sanaa. Tiedän myös sen, että huominen on taas päivä helvetistä tolkuttoman vähillä unilla.

Oho, housunlahkeesta on lähtenyt lanka liikkeelle. Minulla ei ole roudarinteippiä eikä nitojaa mukana. Pah.