torstai 9. kesäkuuta 2011

Alitajunta, prkl!

Nyt minä taas ymmärrän itseäni. Koko ihmissuhdehaikailu on noussut alitajuntani syövereistä, kun olen lukenut Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa. On muuten ihanan romantillinen kirja - ja mielenkiintoinen ajatus taustalla. Siinä vaan ollaan koko ikä niin kovin rakastuneita, ei kylläkään aina onnellisia, mutta kukaan ei ole, ei edes kirjoissa.

Tietysti jos ajattelee itseään, niin olen nykyään aika usein onnellinen, vähintäänkin tyytyväinen, jotta siinä mielessä ihmissuhteen puuttuminen ei ole kuin pieni puute. Tai tavallaan tietysti iso, etenkin tarpeellinen minun henkisen kasvuni kannalta (Huom, älkää yleistäkö, muista en puhu mitään, mitä he tarvitsevat!), mutta kyllä tässä ilmankin edetään. Hankin vaikka pari kissaa, niin on huolta, siivoamista ja hoitamista koko rahan edestä.

8 kommenttia:

Nti Nokkela kirjoitti...

Mietihän niitä kissoja vielä ;) Winston ja Kirppu kuopivat viime yön parvekkeen ovea, Ville laittoi parvekkeelle minttua kasvamaan ja kissat sai jonkun fiksaation siihen. Eli välillä tuntuu että on noista kissoista paljon enemmän huoltaja murhetta kuin iloa :D

-kummitus- kirjoitti...

Mie tiedän, mie tiedän, mutta kyllä pari kuopivaa kissaa aina yhden huonon puolison voittavat. Niitä kuitenkin jaksaa välillä rapsutella ja tuottavat joskus iloakin. ;-DDD

Maria kirjoitti...

Onko parisuhde edellytys henkiselle kasvulle? Voin siis luopua ajatuksestakin siitä, että kasvaisin enää henkisesti. Loppuelämähän muodostuukin sitten helpoksi, ei tarvitse enää edes yrittää! :D

-kummitus- kirjoitti...

Se on edellytys sellaiselle henkiselle kasvulle, jonka aineksia ei muualta tule kuin parisuhteesta. Mutta todennäköisesti erittäin helposti elää sellaista ilman, kun ei parisuhdetta ole. :-P

Kiona kirjoitti...

Minun henkinen kasvuni taisi pysähtyä sinä päivänä, kun tapasin nyk. puolisoni. Pelkkää taantumaa ollut siitä lähtien. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tästä kun pääsen, en koskaan ikinä enää halua parisuhteeseen!
Mutta tiedän, että kyllä se joillekin sopii ja näyttää jopa hyvin sujuvan.

-kummitus- kirjoitti...

Niinnoh, minä en kyllä enää naimisiin tahdo enkä asuakaan ehkä kenenkään kanssa, mutta olisi kiva, jos olisi joku järjellinen, kenen kanssa viettää aikaa sängyssä, pöydässä ja erilaisessa tapahtumissa.

Ja olethan sinä paljon oppinut, ainakin, että joku tyyppi ei sinulle sovi.

Anonyymi kirjoitti...

Kissa-ajatus on ihan kannatettava. Katselin eilen Hesy:n sivuilta löytöeläimiä ja siellä näytti olevan muutama todellinen helmi. Aion kuitenkin pysytellä yhdessä maatiaisessa, siitä on valtavasti iloa.

Ps. Miesajatuskin olisi ihan kannatettava, mutta mistä sitä tällainen keski-ikäinen ronkeli täti sopivanlaisen löytää, that is the question.

-kummitus- kirjoitti...

Omatila, yritän taistella tuulimyllyjä vastaan kissa-asiassa, en ainakaan vielä ryntää haalimaan karvanaamoja itselleni.

Missähän niitä hylättyjä miehiä oikein esitellään? :-D Voihan se olla, että niissäkin olisi ihan loistoyksilöitä oikein hoidettuna...