Ei itketä

Soitin alkuyöstä ambulanssin äidilleni. Hän lakkasi ensi syömästä, sitten juomasta. Maksan laajentuminen painaa vatsaa, varmaan kerää nestettä ja tulee paha olo. Sitten tulee oksennus, sekavuutta, liikuntakyvyn menetys ja heikotus. Onneksi eilen kävi kotona lääkäri, joka lupasi saattohoito-osastolle paikan.

Ambulanssimiehet eivät tosin uskaltaneet heti häntä raijata oikeaan paikkaan, joten tuli keikka päivystyksen kautta. Sieltä soitti sekava muori, jota ensi meinattiin roudata toiselle puolelle kuntaa terveyskeskukseen, sitten kuitenkin oli luvattu petipaikka oikeasta osoitteesta.

Pahinta tässä on se, että toinen veli on työmatkalla ja toinen keskellä kauan odotettua muuttoa. Minä en tässä tilanteessa voi tehdä mitään. Toisaalta mutsi ei ole vielä kuolemassa, antaa nyt sairaanhoitohenkilökunnan tehdä temppunsa. Minä tulen uudelleen seuraavalla lomapätkälläni.

Ottoveli on sairaalassa. Hänelle oli tullut akuutti laskimotukos, liuotushoito on aloitettu. Minut on ilmoitettu lähiomaiseksi ja hän lähettelee numeroita, joihin ilmoittaa, jos jotain sattuu. Suomeen hän kuitenkin joutuu saapumaan, kunhan olo tasoittuu. Jotenkin tämä kaikki on epätodellista.

IM on hukassa. Heti kun selkäni käänsin...

Ei itketä vielä. Pitää kuitenkin varautua siihen, että silpaisen jossain välissä kitusiini tyttönimellisen viinaa ja sitten hanat aukeavat. Nyt mennää turtana.