Terveisiä Onnibussista. Mielipiteeni matkustusmuodosta ei ole muuttunut; liian vähän tilaa, kahvia pitää roudata mukanaan, mutta hinta on kohdallaan. Ja pääsemme perille oikeaan aikaan, vaikka käymmekin vaihtamassa bussia Jyväskylässä.
Onneksi olin kaukaa viisas, pakkasin tavaramme eilen. Saunan jälkeen oli mukavan rento ja leppoisa olo. Kumpikaan meistä ei nimittäin ole aamuihmisiä, nytkin meinasi sota syttyä kenkälankin takia. (Tekisi mieli jupeltaa, että minä kyllä olen oikeassa, mutta toisaalta minun ei pidä turhaan korottaa ääntäni.)
En vielä tajua, mitä tänään tapahtuu. Bussiaikatauluakin olin laittamassa äiteelle tiedoksi, eipä sitten tarvinnutkaan, muistin. Ensimmäinen muistutus tuli jo naisten viikolla nimipäivänäni, ei tullut enää onnittelutekstaria äidiltä. Vaikka emme tulleetkaan kovin hyvin toimeen emmekä olleet läheisiä (kiitos minun), suren häntä tavallani. Olihan hän kuitenkin minun ainoa äitini. Ja nyt se on sen pituinen se.
Ihmemies on ihana, kun läksi mukaan tueksi ja turvaksi. Luottamus kasvaa pikkuhiljaa. Hyvä tästä vielä tulee, kun vaan olemme rehellisiä ja jaksamme puhua asioista. Suvun kanssa voi kyllä vielä tulla vaikeitakin hetkiä - ihan ilman hautajaisiakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti