tiistai 13. toukokuuta 2014

Nopeata toimintaa

Ei minulta loppujen lopuksi mennyt pilalle kuin purkillinen maitoa ja kermaa. Kaiken muun sain joko pakastettua tai mahtumaan parvekkeelle kylmäkasseihin kylmäkallejen kanssa. Uusi jääkaappipakastin saapui puoli neljän maissa, piti tosin soittaa vielä perään. Pakko oli karata kolmelta töistä, että sain kodinkoneen jo maanantaina, kun ei niille asentajapojille se enää myöhemmin olisi sopinut. Siinä sitten toimitusjohtajaa myöten soittelivat perääni, kun minä hiki päässä purkasin vanhasta pakastimesta tavaraa ja siivosin poikain jälkiä.

Olen kahden puhelimen loukussa, reilun vuoden taistelin vastaan. Joudun ainakin aikaisemmin töistä lähtiessäni ottamaan työkalikan mukaani. Rva henkilöstöhirviö kertoi, että saan pari kollegaa lisää jo kesäkuun alussa, kun teimme jälleen kerran vähän firmaostoksia, mutta minä sen suoraan sanottuna ymmärrä, missä välissä kerkeäisin heidät perehdyttää. Onhan toki muutto siinä vaiheessa jo ohi, ehkä minulta liikenisi jotain. Mutta kun pelottaa, että jos sieltä tulee pari nirppanokkaa lisää ja sitten niille pitäisi yrittää syöttää ensin perusrutiineja, niin lähtevätkö ne siihen?

Minua väsyttää aivan kamalasti. Uni on katkonaista ja vähäistä. Tähän sitä taas on tultu. Koitan tsempata itseäni, että kesäkuun puoliväliin ei enää ole kuin kuukausi. Sitten tulee se kaiken osaava ihmeihminen paikalle ja minä pääsen liian vaikeista asioista eroon.

***
Törsäsin Tallinnassa viime viikolla. Ostin kaksi Gerry Weberin kauluspaitaa, mustan ja valkoisen. Mutta kun ne istuivat niin tolkuttoman hyvin! Ja ovat pellavaa, täydellisiä työvaatteita, ei edes tarvitse silittää. Mustaa voin käyttää muuallakin. Olisipa kiva ostella enemmänkin sitä merkkiä, mutta minulla ei taida olla siihen varaa. Tai katsotaan nyt, jos laatu on hyvä ja paidat kestävät käyttöä, satsaan lisää asiaan. Pari asiallista työjakkua olisi kova sana.

Ei kommentteja: