Suorittaja

Perjantaina olin jo yhdeksän maissa sängyssä ja hyvin nopeasti unten mailla. Unta riitti yllättävän hyvin aamuun saakka, vain pari kertaa heräsin. Aamulla sängystä ylös ponnistaessani rikoin sänkyni. Yksi säle irtosi pohjasta. Mikään ei kestä, eivät edes Iikkean sängyt. Toisaalta onhan se jo seitsemän vuotta vanha, ostin sen eron jälkeen ensimmäisistä bonusrahoista joululahjaksi itselleni. Muistan, miten onnellinen olin. Mutta on se kumma, miten voi ihminen traumatisoitua, vieläkään en ole saanut uniani kokonaan takaisin. Tai ehkä välillä jo olin saamassa, mutta sitten tuli keski-ikä.

Mutta näillä mennään. Lauantaiaamuna olin niin pirteä, että päätin pitää kodinhoitopäivän. Ensin kaatelin viemärirakeita kylpyhuoneen lattiakaivoon ja lavuaarin viemäriin. Vesi ei enää kunnolla suostunut kulkemaan, pitkät hiukset tahtovat tarraantua kiinni ja kerätä kaikkea muuta epämukavaa ympärilleen. Onneksi olen oppinut tekemään avauksen ajoissa, ettei tarvitse putkimiestä tai huoltomiestä paikalle kutsua. Minä en nimittäin muuhun avaustouhuun pysty, tulisi oksennus kovin nopeasti.

Sitten siirsin hellan ja puhdistin takaosan seinämät, lattian ja itse hellan. Jännittäiviä asioita sinne säilööntyykin. Vielä imuroin, samalla pyyhin pölyt. Tuloksen tunsi, oli helpompi hengittää. Astioiden tiskaamisen jälkeen korjasin paidan, jonka hankin Pohjoisemman Suomen retkelläni. Kitymarketeissa on sellainen pyöreämmille naisille tarkoitettu vaatesarja "double beauty", joissa on minulle sopivia työriepusia. Ongelmana paidassa oli vain se, että se oli pitkä eikä helmassa ollut halkioita, niinpä tein ne itse, koska muuten paita olisi kiemurrellut lantiota pitkin epäpukevasti. Minä en tahdo lantiotani vasten kiemurtelevan kenenkään muun kuin soveliaiden miesten.

Serkku soitti ja ehdotti kesälle sukutapaamista. Suhtauduin asiaan epäluuloisesti. Hän nimittäin tahtoo yleensä minut paikalle siksi, että saisi esittää omaa erinomaisuuttaan ja nauraa ilkeästi. Se kävi selville, kun viitisen vuotta sitten kutsuin hänet syntymäpäivilleni. Mikään ei ollut muuttunut, ilkeilyn huomasivat muutkin vieraat. Lapsuudessamme hän teki minusta syyllisen kaikkeen, kiusasi, kun aikuiset eivät olleet näkemässä ja sitten esitti marttyyria. Päälle sain vielä kuunnella vertailua että miksi minä en voinut olla niin kuin hän, nätti ja osaava, hyvin käyttäytyvä ja fiksu. Silloin taidettiin kylveä minun kapinallisuuteni ensisiemenet, en tahdo olla niin kuin muut vain siksi, että pitää olla. Jos tahdon olla, se on asia erikseen, mutta tavan mukaan tehtäviin ratkaisuihin en suostu.

Toisaalta muita serkkuja olisi toki hauska nähdä, samoin pikkuveljiä. Ja ainahan minä nykyään pääsen häntä karkuun. Katsotaan nyt. Jos paikkakunta tulee olemaan hänen ehdottamansa pieni pohjoiskarjalalainen kylä, josta vanhmpamme ovat kotoisin, minulla ei viikonlopun puitteissa ole minkäänlaista mahdollisuutta lähteä sinne saakka. Eikä kyllä haluakaan, kuollut kyläpahanen on se.

Pitäisiköhän minun yrittää korjata sänkyraasuani?