Tuulen suunta on muuttuva, välillä ei tuule laisinkaan (versatiilia ajattelua?)

Enimmäkseen Harmiton Tiina roiskaisi kiitoksella. Kiitos kiitos, kilti laspi! Eli siinäpä näppärästi tuli sääntöjen kohta numero 4.

The Rules

1. Nominate 15 fellow bloggers.- Nimeä 15 kanssabloggaajaa.

2. Inform the bloggers of their nominations.- Kerro heille plakaatista.

3. Share 7 random facts about yourself.- Kerro itsestäsi 7 faktaa.

4. Thank the blogger who nominated you.- Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa.

5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post. - Lisää Versatile Blogger kuva blogipostaukseesi.

En minä kyllä ikinä 15 uutta blogia keksi, kun kaikki on jo moneen kertaan kiitetty ja palkittu. Mutta kokeillaan, montako saan kasaan, katsotaan, mitä tästä vielä tulee. Minä pidän kovin monenlaisista blogeista, yleensä erilaisista kuin omani.Minä nyt kirjoitankin päiväkirjaa dementiavuosia varten.

Tässäpä mieleen tulleista muutama,on varmaan pakko selittää, miksi juuri nämä valitsin, niin noh, koska tahdon.

Verbauri - Rakastan tarinoita. Täällä on monenlaista fiktiota.
Erotarinoita - Täällä taas toivutaan ja eletään. Molemmat hyvästä. Sen lisäksi minua välillä naurattaa, kun eroaja haksahtaa ojasta allikkoon.
Partapappa - Pappa taas kertoi jonkun aikaa sitten, että kaikki naiset häneen haksahtavat. En yhtään ihmettele.
Kulutusjuhla - Koska olen kuluttaja ja pidän tiedosta. Liittykää tekin!
Tyttö yli laidan - Oi voi voi. Tahtoisin uskaltaa kirjoittaa niin kuin täällä kirjoitetaan.
Katkelmia ja kulumia  - Olen epäsäännöllisen säännöllisesti käynyt lukemassa Raran kirjoituksia. Ihmeellinen on elämä, tulee mieleen, että kannattaisi sanoa jo tänään, ettei jää sanomatta.
Kipparin morsian  - Minun tulee nälkä joka kerta kun käyn täällä. Jotain erilaista. Herkullisen kauniita ruokakuvia ja ruokareseptejä tvistillä. Vaatisivat tosin niin paljon, etten vielä ole uskaltanut kokeilla.

Noita on nyt seitsemän. En ihan oikeasti jaksa etsiä enää uusia blogeja, jos ei nenän eteen tuoda. Luen vain vanhoja tuttuja, ne kaikki ovat saaneet jo plakaatteja, vaikka lampaat söisi. Ja onko pakko käydä vielä kertomassakin tästä... Pah, en jaksaisi. Ehkä vitkuttelen vähän aikaa, katson, jos he itse huomaisivat.

Seitsemän faktaa minusta

1. Olen työtön 20.6. alkaen, ellei paikkaa sitä ennen löydy. Olen ollut työvoimatoimistossa kirjoilla nyt elämäni aikana kolme kertaa, 19-vuotiaana, 34-vuotiaana ja 8.5. alkaen. Jännittävä rytmi. Minua ei ole irtisanottu koskaan aikaisemmin. Minua pelottaa aivan kamalasti köyhyys, siinäpä minulle uudelleen opeteltava asia. Karma vaatii sitä todennäköisesti, että tulen sinuiksi senkin jutun kanssa. Se kuitenkin on lapsuuden aikainen pelkotila.
2. Inhoan urheilua. Myös penkkiurheilua. Inhoan kaikkea muutakin, missä ihminen esiintyy fanaatikkona. Uskontoja, ismejä, puusilmäjuttuja, melskaamista, julistamista ja suuria sanoja.
3. Tahtoisin päivän olla mies. Tahtoisin tietää miltä kikkeli tuntuu, siis sillä tavoin, kun sen itse omistaa. Tahtoisin pissiä seisaaltani. Todennäköisesti ryhtyisin panemaan kaikkea, mikä liikkuu.
4. Rakastan puutarha-asioita, mutta en kitkemistä. Parveke on paras paikka laiskalle puutarhurille. Ehkä myös vähän hullulle. Huolehdin siitä toisesta puutarhasta paljon vähemmän, se saa olla luonnontilassa.
5. Ripustin vihdoinkin fluoresoivat tähtösenrippeeni makuusopen liukuoviin. Tulee edes pieni taivas. Aikoinaan niitä sai edukkaasti Toys´R´Usista. Näköjään niitä on siellä edelleen. Aika paljon niitä(kin) jäi avioliiton raunioille, tai raunioiden kattoon. Vielä kun jostain löytäisin edukkaan turkoosin muovihelmiverhon, niin senkin ripustelisin toiseen makuusopen oviaukkoon. Siinähän kilahtelisi, tällä kertaa kukaan ei ehkä repisi sitä raivon vallassa ruttuun. (Minulla on joku käsittämätön kitch-tauti, tahtoisin myös pylvässängyn, mutta se ei kotiini mahdu.)
6. Jos minä en pian opi uudelleen lukemaan niin kuin kymmenisen vuotta, niin johan on perkele. Luin niin paljon ja minulla oli kivaa kirjojen kanssa. Nyt jos hätäisesti saa kirjan viikossa tavattua. Ja minulle kelpaavat jo kertaalleen luetutkin kirjat, koska olen lahopää, enkä enää muista mitään. Ihana dementia... (Lupaan kertoa sitten, kun tavaan kolmea kirjaa vuoronperään ja ne tuntuvat lukemattomilta aina vain uudelleen.)
7. Vaihdevuodet ovat alkaneet. Herään hikilammikosta joka yö. Aikasemmin vain heräsin joka yö. Ja näkisittepä naamakarvani. Jumalauta, pakko hankkia ne munat, koska parta kasvaa jo! Nöyryyttävää nyppimistä. Mun rintamuksen iho rutistuu. Tissit roikkuvat pian navan seudulla. Seuraavaksi kuulema naama tipahtaa, kun kollageenisiteet pettävät. Tai jotain, evvk. Pidä siinä nuorempaa miesystävää, sääliksi käy häntä. Ja itsesääliksi minua.

Menisinköhän kokeilemaan saanko unta? Viime yönä oli tosi luokaton lähetys. Painajaisiakin viskoi. Joku yritti tulla sisälle pahoissa aikeissa, sitten ovi olikin auki. Heräsin uikutukseeni, mutten uskaltanut lähteä edes laittamaan turvalukkoa päälle, koska sisällä aivan varmasti oli jo joku. Mie en jaksa. Olen hermoheikko uneton.

Kaappaus Etolassa

Kävin haasttelusimulaatiossa entisen työni puolesta saamani outplacement-palvelun puitteissa. Olen kuulema kovin vakuuttava, olisin haastattelun perusteella päässyt toiselle kierrokselle. Ihan hyvä tietää, että tekee oikeita asioita ja vastaa oikeisiin kysymyksiin. - Kun nyt vain pääsisin esittelemään hienoja taitojani taas jonnekin...

Simulaation jälkeen ajattelin sitten saman tien hoitaa ensimmäisen työvoimatoimistovierailuni pois muistilistalta, minulle kun oikein soitettiin heiltä, koska hain yhteen heidän koulutukseensa. Voi hyvän tähden, että sen on vanhakantainen ja jäykkä kyykyttämistä varten rakennettu paapomislaitos! Ovatko kaikki työvoimatoimistoon ilmoittautuvat onnettomia luusereita, peräänvahdittavia, perässävedettäviä tai muuten vain uusavuttomia? Tuli sellainen tunne, että jos minun oikeasti pitäisi luottaa sitä kautta töitä saavani, niin pitkään saisin odotella. Sain uuden ajan, jossa minulle laaditaan työllistymissuunnitelma. Juu. Mukaan otetaan muun muassa viimeisimmät työ- ja koulutustodistukset sekä uusin lähettämäni työhakemus sekä ajantasainen cv. Tsiissus! Ei ole ihan oikeasti totta! Mutta minähän vien, jos tarve on ja käsketään. (Toivon todella saavani töitä ennen sitä!!!)

Taas rönsyän aiheesta. Läntisestä Helsingistä pääsee Malmille varsin näppärästi yhdellä bussilla, mutta kappas vain, bussi alkaa kulkea vasta puoli kahden maissa. Minulle jäi reilu puoli tuntia aikaa, jonka vietin Mummoniemen Etolassa. Tein taas löytöjä. Olen useamman hetken etsinyt sellaista kromattua saippuatelineritilää sekä tukevahkoja kromattuja imukuppikoukkuja kylpyhuoneeseen. Siellä niitä oli! Samoin löysin mustaa dc-fix-muovia lisää, ja vieläpä edullisemmin kuin K-Raudasta, eur 7,5/ rulla. Kaappasin neljä rullaa keittiön alakaappeja varten mukaani. Ihanaa! Askartelua riittää. Tarttuihan sieltä toki mukaan paketillinen pukupusseja, että saan talvitakit alakertaan jemmaan. Ulkona on nimittäin kevät erittäin vahvasti, olen tukehtumassa allergiaan.

Mut hei kuulkaas, nyt on vähän kiire. Intialaisen tohtorin viimeinen osa alkaa TV1:llä aivan pian. Huomenna alkaa Hamishin seikkailut. Ihanaa työttömyyttä! Otan tästä kaiken irti! Sieneenkin olisi tarkoitus päästä! Hirveesti hommia, ei kerkeä töihin. Tarvitsen puuhasteluvapaata! (Joo, yltiöoptimismikohtaus, tiedättehän, se onneksi menee ohi.)

Verenpainelääkitys menettää tehonsa

Tämä kirjoitus tulee pahoittamaan kaikkien asemastaan epävarmojen vanhempien mielen, pyydän sitä jo etukäteen anteeksi. Minun on vain pakko saada kirjoittaa tämä pois mielestäni, niin kuin muutkin pahat ja ilkeät asiat, että voin jättää sen taakseni ja unohtaa sen. Herkkämielisimmät voivat lopettaa siis lukemisen tähän.

Minä sitä en osaa keskustella vanhempieni kanssa. Itse asiassa en tahtoisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ellei se olisi heille turhan kova pala ja sosiaalisesti paheksuttavaa. Saavat kiittää suomalaisyhteiskunnan normeja ja tapoja, että edes kursorisesti koitan olla puhuvinani heidän kanssaan. Ja samalla olla kuuntelematta mahdollisuuksieni mukaan. Valitettavasti välillä kuullunymmärtämisen häirintälaitteeni menee epäkuntoon ja lopputulemana on pieni henkinen romahdus.

Ensinnäkin. Jos isäni veli kuolee kahdeksan vuoden kitumisen jälkeen, enkä pääse hautajaisiin, niin miksi menisin myöskään tuhkauurnan laskuun toiselle puolelle Suomea, paikkakunnalle, jossa ei muuta ole kuin saatanan iso ja kylmä järvi sekä muutama hassu tuhat ihmistä sen järven laitamilla? Ei sukulaisia eikä tuttavia. Hautoja. Paljon. Olen puhunut setäni kanssa viimeksi joskus 80-luvulla, en tuntenut häntä, en pidä yhteyttä serkkuihini, eivätkä he minuun. Minulla ei ole tunnesidettä heihin. En aio mennä paikalle ja jos minua yritetään siihen kiristää tai lahjoa, niin sitä varmempaa on, että keksin itselleni asiaa aivan toiselle puolelle maata. Voi olla, että harkitsen myös maastapakoa, Uusi-Seelanti, here I come...

Toiseksensa en ymmärrä missä maailmassa isäni elää, kun hän viimeisiksi sanoikseen puhelumme aikana totesi, että "Eivät ne tule ketään kotoa töihin hakemaan." V*ttu! Minä haen töitä koko ajan. Mitä h*lvettiä hän oikein minusta kuvittelee? Että makaan sängynpohjalla tai sohvalla, lusmuan ja kierrän baareja, kännissä kaiken aikaa, niin kuin hän teki jo silloin, kun minä olin alle kouluikäinen ja jouduin hakemaan häntä niistä baareista pois. Eikä hän tullut ennen kuin yöllä ja sitten saatiin valvoa koko sakki, pahimmassa tapauksessa juosta naapuriin tai hankeen, niin kuin surullisenkuuluisana maan tapana oli.

Jos minulla ei olisi huomenna treffit yhden konsulentin kanssa, minä varmaan piruuttani vetäisin kännin toteen. Tai enkä vetäisi, ei tee mieli, mutta hetkellisesti se häilähti mielessä. Että tehdään sitten niin kuin minun kuvitellaan joka tapauksessa tekevän. Mutta ehkä yritän kuitenkin rauhoittua, luen vähän jotain, katoan mielikuvitusmaailmaan ja menen ajoissa kauneusunilleni. Minun ei tarvitse enää monta vuotta näytellä. Joko kuolen itse siihen, että päästäni poksahtaa verisuoni, sydämeni pettää tai sitten se on heidän vuoronsa. Minä en tahdo olla kenenkään lapsi. Kohta en tahdo olla enää kenellekään mitään sukua! Menköön ystävätkin siinä samalla, kunhan vain minut jätetään rauhaan, eikä rikota sitä haurasta mielenrauhaa, jonka olen sydämeni suojaksi saanut rakennettua.

Huhhuh. Helpottipas! Enkä minä tuota viimeistä tarkoita, ystäväni olen itse valinnut ja hyvin olenkin valinnut! Asiallisia ja mukavia ihmisiä. Ja enköhän minä ne vanhempanikin kestä taas muutaman viikon päästä, pitää vain katsoa, ettei aivan heti vastaile heidän puheluihinsa, että kerkeän rauhoittua.

Alamaailman tunnelmia

Joskus sitä sitten onnistuu. Ihan intuition voimin päätimme keikkaystäväiseni kanssa, että molempia kiinnostaa Alamaailman vasarat. Mikä musiikillinen korvien avaus! Rytmiä, raskautta ja itämaisia sävyjä, ehdottomasti suosittelemisen arvoinen tuttavuus! Harmi, että keikka ei ollut läheskään loppuunmyyty, mutta toisaalta enpä edes muista, koska viimeksi olen nähnyt lavalle pöydässä istuen. Mukavaa vanhenevalle naiselle. Siihen kun yhdistetään vielä kerrankin viisas poistuminen keikkapaikalta kotiin, niin eipä päätä jomota, kääpiöiden vasarat ovat jonkun toisen ajukopassa mellestämässä.

Sen sijaan lämppärinä soittanutta Murmanskia en ihan reippain mielin voi suositella. Äärettömän hyvin yhteen soittettua, laulajalla kuulas ääni, Joy Division meets Siouxie and the Banshees. Sitten ne löysivät vielä Björkin ja Sinead O´Connorin kimppaan. Ehkä parin vuoden päästä, kun bändi on löytänyt oman linjansa. Tai ehkä se oli heidän linjansa. Minulle kyllä tuli mieleen, että bändin nimi olisi voinut olla Kursk. Tirsk. Mutta oli heillä siellä fanejakin, minuun vain ei purrut.

Ennen keikkaa sain molemmat veljeni vaimoineen vierailulle. Iloinen yllätys, vaikken voinut vierailuun mitenkään varautua, sain järjestettyä nopean coctail-tarjoilun kaappini uumenista. (Olenhan minä kertonut teille viinakaappisyndroomastani? Perityy avioliiton raunioilta, kun päätin, että minulla tulee AINA olemaan alkoholia tarjottavaksi, saapui vaikka ketä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Ja että potentiaalisille seurustelukumppaneille annetaan testinomaisesti täysi oikeus käyttää kaapin sisältöä. Jos ymmärtää rajansa, pääsee kylään toistekin. Omahoitaja täytti kriteerit. Hänen määränsä on erittäin kohtuullinen, jopa välillä niin kohtuullinen, että se olen MINÄ, joka siellä kaapilla viimeiseksi rumuaa...) Siinä me sitten jaarittelimme muutaman tunnin niin tehokkaasti, että meinasin myöhästyä treffeiltäni ystävän kanssa. En kuitenkaan myöhästynyt, bussi kulki kaupungin halki yllättävän ravakkaan. Stone´s oli mukavan väljä ja musiikista huolimatta rauhallinen keskustelupaikka etkoilla.

Tänään pitäisi päästä hakemaan lisää multaa. Parvekkeen yrttiviljelmää tulisi laajentaa ennen kuin on liian myöhäistä. Tomaatintaimet ovat vahvassa iskussa iskussa. Jopa tomaattiruukun juurelle viskomani thaibasilikan siemenet itävät jo! Pieniä taimia siellä täällä. Tavallinen basilika pääsee kohta muovin alta laatikkoon. Kunhan vain saisin multaa. Voi minua laiskimusta! En muuten muistanut edes kuuta katsella eilen illalla, vaikka luvassa olisi ollut joku superkuu. Olin sen verran väsynyt, että hyvä kun sain pakkelit naamastani ennen kuin uni voitti. (Unta on ollut aika huonosti liikkeellä, taidan napata illalla pikkupillerin.)

Kiireistä elämää

Alan pikkuhiljaa ymmärtää kiireisiä eläkeläisiä, jotka eivät kerkeä mitään tekemään. On ollut taas vauhdikasta elämä minullakin, etenkin kun johonkin väliin on myös tungettava se sosiaalisen erakon tarve olla itsekseen ja rauhassa.

Omahoitajan kanssa olimme treffeillä torstaina. Käyskentelimme pitkin Helsinkiä, Hakasalmen huvilaan olisimme tahtoneet, mutta se kerpele oli vielä kiinni, aukeaa vasta 12.6. Kaupunginmuseossa taas 26.4. alkanut mielenkiintoinen perusnäyttely Suomi-Finland 1900 avataan yleisölle vasta tänään. Jäivät sitten kulttuuriharrastukset sikseen, käyskentelimme Töölönlahden rannassa, istuskelimme penkeillä ja sen jälkeen menimme syömään Cellaan, omahoitajalle silakoita ja minulle muikkuja. Oli ihan ookoo-eväs, mutta kyllä Sampon muikut ja muusi on vailla vertaa. (Hupaisaa muuten, että arvosteluissa molempia kutsutaan Kaurismäkeläisiksi paikoiksi...)

Vielä pari baaria jälkiruuaksi ja sitten olimmekin valmiit vetäytymään kotimatkalle. On kyllä turnauskestävyys heikentynyt. Seuraavalla kerralla päätimme jättää syömisen seuraavaan päivään ja keskittyä nestemäisiin eväisiin. Kohtahan meille harakatkin nauravat, mokomille luusereille. Mutta hauskaa oli. Suunnittelimme pikkuisen jopa päiväretkeä Tallinnaan toukokuun loppuun. On sitä nähtävää sielläkin, baareja, kyldyyriä ja ruokaa.

Äsken kävin vaihtamassa ennen treffejä ostamani turkoosin topin toiseen. Sen etusauma oli katollaan. Nyt on tilalla uusi ja ehompi. Takaisin tullessani pääsin iloisesti tervehtämään pihallamme hyörivää talkooväkeä. Tuli vähän sellainen tunne, että kohta tulee haravasta, heitä ei kovin naurattanut, kun sluibailija käveli rappuun. Ei voi auttaa, en tahdo osallistua. Naapurit ovat mukavimmillaan, kun heitä ei tunne, mutta hymyilee ja nyökkii kaikille. Sanoinko mie jotain siitä sosiaalisesta erakkoudestani? En vaan jaksa tutustua, ystävät riittävät.

Gaussin käyrällä mennään

Minut on nyt tutkittu ja normaaliksi havaittu. Olen kaikissa arvioiduissa osa-alueissa Gaussin käyrän keskellä, kuulun suureen enemmistöön. Sinänsä hyvä, ei minun ammatissani mikään ruudinkeksijä tarvitse ollakaan, normaali maalaisjärki tai katuälykkyys riittävät (termin saatte valita mielenne mukaan, minusta molempien tarkoitus on sama, riippuu vain asuinpaikasta ja iästä, kumpaa käyttää). Kummastuksekseni arviontivaiheeseen oli kutsuttu vain kolme kandidaattia, vaikka hakijoita oli satakunta. Minä siis olen yksi niistä kolmesta viimeisestä. Wow. Mutta eipä se mitään auta, ellen saa paikkaa. Jatkosta tiedottavat vasta helatorstai-viikolla. Hyvänä puolena jatkoa ajatellen on se, että taisin taas hurmata yhden konsulentin, peräti naisen tällä kertaa. Tarkoittaa sitä, että jos tulee hiljaisia hakuja, he varmaan huomioivat minut jatkossa.

Kun rva konsultti kertoi haastattelun lopuksi arvioinnin tuloksista, vähän minua nauratti. Ihan kun hän olisi lukenut hakemustani. Kun kerroin sen hänelle, hän sanoi, että minusta huokuukin sellainen itsetuntemus, että osaan jopa huonot puoleni kompensoida ja elää niiden kanssa. Tottahan se on. Esimerkiksi se, että olen hötky, liian nopea ja kyllästyn helposti, kääntyy helposti siihen, että olen sellainen kuuluisa multitaskaaja. Ja toisaalta enpähän kyllästy, kun teen hommia aina vähän vuorotellen. Into nousi pitkästä aikaa, ehkä mie en ihan niin luuseri olekaan. Jos en pääse tähän hommeliin, pääsen johonkin muuhun. Joskus. Ehkä sitten syssymmällä...

Kokeilin epilaattoria elämäni ensimmäisen kerran eilen. Tein testin jalkakarvoitukseen. Mikä sileys! Eikä se edes sattunut, tai no, vähän pisteli ja teräosa meinasi tehdä pari haavaa, kun nilkkoja vetelin turhan innokkaasti ja liian nopeasti. Huomenna kokeilen kaunaloita ja bikinrajaa, otan pari siideriä ja toivon parasta. Ei se nyt enempää voi sattua kuin tatuoiminen. Kapistus sattui löytymään edukkaasti, ensin tuli Sokoksen verkkokauppaan -15 % tarjouskoodi, verkkokaupan sivuilla epilaattori oli vielä kanta-asiakastarjouksena. Kaikenkaikkiaan hinnaksi jäi eur 109. Ei tullut edes postituskuluja! Hyvä kauppa oli se. Halvemmalla pääsin kuin kaupassa käymällä, silloin olisi vielä pitänyt maksaa bussimatkat.

Työn juhlaa, toverit!

...jaetaanko pian kiväärit?

Sen kunniaksi, että huomenna menen soveltuvuustestiin, muistelen nuoruuttani. Mie en kyllä osaa laulaa Bandiera Rossasta kuin kaksi ensimmäistä säkeistöä ja kertosäkeen. Enkä nykyään edes enää ole mikään pikkupioneeri.

Eilen vietin makoisat iltamat naapurillähiössä hyvässä seurassa, paljon ruokaa, vähän juomaa ja taksilla kotiin. Asiallinen maailmanjärjestys, sain vielä doggie bagin mukaani, ettei tänäänkään mitään tarvitse keittiössä touhuta. Omahoitaja tekee töitä. Nyt ryhdyn tekemään ennakkotehtäviä työn päivänä työtä varten.

Avanti popolo, alla riscossa
bandiera rossa, bandiera rossa;
avanti popolo, alla riscossa
bandiera rossa trionferà.

Bandiera rossa la trionferà

bandiera rossa la trionferà

bandiera rossa la trionferà

evviva il comunismo e la libertà!

Avanti popolo, tuona il cannone
rivoluzione, rivoluzione
avanti popolo, tuona il cannone
rivoluzione vogliamo far.

Rivoluzione noi vogliamo far

rivoluzione noi vogliamo far,

rivoluzione noi vogliamo far;

evviva il comunismo e la libertà.

Bandiera rossa dove sei stata
sei ritornata, sei ritornata
bandiera rossa dove sei stata
sei ritornata a sventolar.

Rivoluzione noi vogliamo far

rivoluzione noi vogliamo far,

rivoluzione noi vogliamo far;

evviva il comunismo e la libertà.

Sei ritornata con il tuo martello
falce e martello falce e martello
sei ritornata con il tuo martello
falce e martello trionferà.

Rivoluzione noi vogliamo far

rivoluzione noi vogliamo far,

rivoluzione noi vogliamo far;

evviva il comunismo e la libertà.

Dai campi al mare alle miniere
rosse bandiere rosse bandiere
dai campi al mare alle miniere
rosse bandiere sventoleran.

Rivoluzione noi vogliamo far

rivoluzione noi vogliamo far,

rivoluzione noi vogliamo far;

evviva il comunismo e la libertà.

Non più nemici non più frontiere
sono i confini rosse bandiere
o proletari alla riscossa
bandiera rossa trionferà.

Bandiera rossa la trionferà

bandiera rossa la trionferà

bandiera rossa la trionferà

evviva il comunismo e la libertà!