Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Tasaantuu se tämänkin humman laukka välillä

Suvanto. Se tuntui siis tältä. Unetkin ovat vähän rauhoittuneet. Olen pikkusen siivoillut, vähän järjestellyt, päätä myös, miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen, että minut vielä useasti tulee pelastamaan uni. Vaikka se tulisi kolmessa pätkässä, kunhan sitä vaan on reilu 6 tuntia, pärjään. Välillä muistan syvään huokaillen elämää ennen avioliittoa, siellä sain unta jopa 12 h putkeen. Olen mie ollut kone!

Äiti ei jaksa kotona. Roskienvientikin vie voimat, itsensä ruokkimisesta puhumattakaan. Nyt sitten etsitään joku hoitolaitos. Pannaan asunto ja tavarat lihoiksi, saadaan pääomaa hoitomaksuihin. Tärkeintä on hänen loppuelämänsä helppous. Ei me niitä pennejä kaivata, minä ainakaan omassa katastrofissani. Tuhlaisin vaan turhuuteen ja rietastelisin jonkun epäsopivan ihmisraasun kanssa.

Edellinen epäsopiva ihmisraasu on kadonnut. Minulla on sauna täynnä kitaroita, kirjoja, kenkiä ja vaatteita. Pitäisi tyhjentää kellaria, että saisi sinne IM:n tavaroille väliaikaisen kodin. Saunaankin varmaan jossain vaiheessa nimittäin tekee mieli. Mutta ei huomenna, huomenna menen kavereiden kanssa taas keikalle. Toivon parasta, etten joudu tapahtumien pyörteeseen, vaan ymmärrän tulla kotiini. Lauantaina pitäisi ihan oikeasti pitää kodinhoitopäivät, koska juhannuksena en ole kotona, vaan olen Tampereella. Sitä seuraavana viikonloppuna Tuskassa ja sitten pitäisi käydä katsomassa Black Sabbathia. Sen jälkeen kai pitäisi pohjoisempaan Suomeen.

Minulla ehkä on jonkinlainen tuuraaja pariksi viikoksi. Nyt vaan pitäisi keretä tehdä sille ohjeet ja opettaa. Ihan pikkujuttu.

Sekopää

Veliseni ei vielä ole kertonut ennustetta ja diagnoosia. Odotan tietoa. Olen ahdistunut. En tietenkään omasta puolestani, mutta jo ajatus siitä, että äitini joutuu kärsimään vielä lisää, saa minut hermoromahduksen partaalle.Hanskat ovat valmiina tipahtamaan koska tahansa.

Minua niin pelottaa, että hän joutuu kärsimään. Yritä siinä sitten olla normaali.

Edit 22.50 Tyyppi on kasvanut 60 %. Ei ole vielä keuhkoissa. Hengitystä helpottaa morfiini. Jeessus, että minua helpotti. Ei se vielä huku.

Hiilipannun ystävät kokoontuvat

Grilliruoka tursuaa korvista. Kahtena päivänä perätysten grillasimme ja pelasimme. Mikäs siinä, ihmiset ovat ihania, pelaaminen hauskaa, ruoka hyvää ja koko touhu sai ajatukseni hetkeksi muualle. Mutta sunnuntai-iltana oli vatsassa kivireki. Onneksi ei tullut enää lutrattua alkoholin kanssa, se tästä vielä olisi puuttunut. Siltä osin oloni on varsin selväpäinen ja tervejärkinen.

Alkuperäisellä peliporukalla emme kovin kummoista sessiota ottaneet, edellisestä pelikerrasta oli lähes 1,5 vuotta. Vähän vain verryttelimme ja muistelimme, että missäs sitä ollaan ja mitä aiotaan tehdä. Luolastossa taistelimme yhden pikkutaistelun ja saumat hengenlähtöön olivat lähellä useasti. Niin sitä ihminen unohtaa roolipelimaailman lainalaisuuksia, kun ei niitä käytä. Toisen porukan kanssa olemme aloittelemassa uusinta seikkailua, askelmerkit eivät näytä kovin lupaavilta. Jos matkasta ei tule suorastaan katastrofi, niin taatusti siitä ainakin tulee polveileva ja pitkä. Olemme kaikkien tunnettujen karttojen ulkopuolella laskeutumassa pienen kuun pinnalle, jonne meitä ennen on jo laskeutunut kuusi muuta alusta. Eikä miehistöistä tietenkään enää nay vilaustakaan. Jep.

Maggaraa tuli syötyä pienen kylän tarpeiksi. Eilen jätin jo suosiolla sitä puolta väliin. Salaatti kelpasi paremmin. Taidan tällä viikolla tyytyä johonkin todella kevyeen. Paitsi että huomenna on taas yksi iltatilaisuus, josta en tiedä, miten siellä on tarjolla. Ainakin väsymystä keskiviikkoon, veikkaan, koska olen kotona vasta joskus puoliltaöin.

Äiteellä on aika lääkäriin tiistaina. Sitten olemme taas vähän viisaampia. Kunpa hän ei joutuisi kovin kitumaan! Minulla on majapaikka kysyttynä valmiiksi vaikka pidempiaikaista majoitusta varten pohjoisemmasta Suomesta. Muuta en oikein voi tehdä, se kai tässä vituttaakin.

Unissakävelijä

Kun kerroin ystävälle viimeaikaisia tapahtumia, hän nauroi, ettei mikään ihme, että olen vähän kipeä. Hihittelimme, että kunhan aikaa kuluu, teen elokuvakäsikirjoituksen ja lähetän sen Coenin veljesten käsittelyyn. Työnimenä voisi olla Kuinka suoritan 12 vuoden parisuhteen kahdessa kuukaudessa. Siltä tämä on tuntunut, eivät ole juuri jalat maata koskettaneet. Mutta nyt se on onneksi ohi, ehkä myös kevätmania alkaa laantua ja pääsen normaalirytmiin. Tai mikä nyt on normaalia enää tänä päivänä? Olen kai muutenkin suhteellisen vauhdikas, kun sille päälle satun.

Eilinen oli taas niin mukava päivä, kun töistä pääsin. Suihkun jälkeen kerkesin meditoida hetken, ennen kuin ystävä saapui. Naaman restauraation jälkeen ajelimme bussilla Hertsikkaan syömään kahden muun rakkaan kanssa. Testasimme Treffipubin, kun sitä niin oli kehuttu. Ruokalista oli aika suppea, olisiko johtunut kesästä vai onko se vaan kustannustehokkuuden hakemista?  Palvelu oli huolimatonta, vettä ei tullut pöytään ennen kuin alkuruuan jälkeen, lisäjuomatilauksia ei kysytty, laskun tilaaminenkin oli vaikeata. Ja se ahtaus oli ahdistavaa. Hyvä, ettemme istuneet vieraiden seurueiden kanssa sylikkäin. Ei tarvitse mennä toista kertaa, vaikka eväs nyt oli ihan ookoo. Jaoimme alkupalalankut, niissä oli kivasti erilaisia makuja eikä vegeburgerissanikaan ollut mitään vikaa, aika pliisu tosin minun makuuni. Juustoburgerien pihveissä olisi saanut yhden ruokailijan mukaan olla muutakin makua kuin liha. Sen lisäksi hän tilasi pihvinsä kypsänä, mutta sai sen mediumina.

Jatkoimme ystävän kanssa Hakaniemeen, en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ravintolalaiva Wäiskillä. Siellä oli joku ihmeellinen Jytäkesä-tapahtuma, joka ei tainnut mikään suksee olla. Meillä oli mielessä tosin vain yksi keikka; Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Ystävä ei heitä ollut aikaisemmin nähnytkään. Ja olihan se taas niin kova veto, että oksat pois! Siinä on nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja nostaa tunnelman kattoon. Musiikista nyt puhumattakaan, tanssijalkaa ryhtyy väkistenkin kutittamaan.

Vielä hetken seurasimme laivan touhuja, saimme jopa juomat nuorelta herralta Varsinais-Suomesta, kiitos vaan sinne, reipas poika! Kävelimme keskustaan Rocksin yläkerran baariin, siellä taas riitti seurattavaa ja jututtajia. Hauskaa oli, mutta onneksi ymmärsimme jo puoli kolmen maissa vetäytyä bussiin. Sain viime yönä unta kuutisen tuntia, se on kuulkaas paljon verrattuna viimeisiin aikoihin.

Herkemmät voivat sitten jättää seuraavan lukematta. - Veliseni kirjoitti, että äidin tila huononee nopeasti. Minun on pakko saada töissä loma-asiat selväksi, eihän tästä mitään tule, kun ei edes saattohoitoa pääse tekemään, saatana! Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Kuolema ja kituminen ovat perseestä ja minulla kun on sellainen paha miesmäinen lähestymistapa asioihin, että tahdon hoitaa ongelmat, enkä vain puhua niistä. Nyt vaan on sellainen ongelma, ettei minulla eväitä ole sen ratkomiseen. Armomurhaakaan eivät taida hyvällä silmällä katsoa. Voi olla, että lähiaikoina siirryn pohjoisempaan Suomeen pidemmäksi aikaa. Prkl, prkl, vittu, saatana ja kaikki muut jumalan kirosanat.

Nukkuneen rukous

Perjantaina jo kurkkua kuristeli ja nenä valui. Huitaisin kasan apteekkituotteita naamaani ja pikaisen suihku-meikki-vaaterumban jälkeen riensin Kaisaniemen rantaan nauttimaan ystävien seurasta ja suorastaan välimerellisestä ilmastosta. Kivoja kuvia jäi muistoksi kesäisestä soireesta ennen Queenin konserttia. Olipa upea ilma!

Suzanne Vega jo esiintyi ennen kuin puistoon pääsimme. Yllättäen en enää jaksanutkaan kiinnostua hänestä, vaikka aikanaan kovasti tuli tytsyä kuunneltua. Elämä on järjestänyt minulle sen verran kokemuksia, ettei enää tarvitse muiden elämyksiä tai tekstejä niin vakavissaan ottaa. Järjestelyt olivat jälleen kerran pyllystä, pitäisi uskoa, ettei Kaisaniemessä osata niin kuin Tuskassa, mutta sepä ei meitä haitannut, kun musiikki oli pääasia. Ja musiikkia tuli koko rahan edestä. Iso karaoketapahtumahan se oli Adamin johdolla, mutta Queenin musiikki ja sanoitukset saivat jälleen kerran jossain välissä kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Hieno tapahtuma, mutta jää kertaluontoiseksi, ei korvaa ehtaa tavaraa. Adam oli ihan ookoo, eikä luojan kiitos pyrkinytkään olemaan mikään Freddie.

Keikan jälkeen tuli sitten hortoiltua siellä täällä. Niin tuli lauantainakin. Jälki ei välttämättä ollut tavanomaisen viehättävää ja kaunista, vaikka alkoikin hauskoissa merkeissä. Lopputulema on, että IM:n tavarat odottelevat siisteissä nipuissa noutajaansa, minulla on poskiontelontulehdus, olen nukkunut noin vuorokauden, toisenkin aion vielä vetää. Sen lisäksi minulla olisi tahtoessani uusi ihailija ja treffit, mutta ne saavat odottaa pölyn laskeutumista.

Nyt on pääasia saattaa itseni ja talouteni kuntoon. Lohdutin itseäni, että tätä vartenhan vararahastot ovat olemassa, ei aina voi tietää, miten maailmassa käy. Sitä paitsi olen ehjä ja tiedän, mitä tahdon. Tai ainakin mitä en.

Ilmoja on pidellyt

Puhkun taas pyhää raivoa työasioiden tiimoilta. Ulkoistettu (sic) vaihteemme yhdistelee minulle puheluita, jotka eivät todellakaan kuulu minulle, sitten joudun antamaan omat yhteystietoni henkilöille, jotka tietenkin jatkossakin tulevat samoissa paska-asioissa kääntymään puoleeni. Ja kaikki vain siksi, että myös ostoreskontramme on ulkoistettu (I see a pattern…) eikä heille ole puhelinnumeroa, vain sähköpostiosoite. Tsiissas. Vihaan ulkoistamista! Sen lisäksi sain juuri tietää, että samanlaiseen asemaan jossain päin yritystämme palkattu henkilö tulee saamaan yli 600 euroa parempaa palkkaa kuin minä. Juu, kehityskeskustelua ei edelleenkään ole pidetty, mutta voitte uskoa, että tulen ottamaan asian puheeksi.

 

Onneksi tänään saa ihmisseuraa Kaisaniemessä. Minua kyllä vähän pelottaa, että miten se Adam-parka hoitaa pestinsä ison idolini saappaissa, mutta biisit nyt ainakin ovat hyviä. Kavereitakin tulee nähtyä. Muita musiikillisia huomioita, Tampereelle on tällä kertaa Valtteri Festareille hankittu 2 pvn lippu, ei ole siis tyytyminen pelkkään ilmaistarjontaan. Sekin kyllä on Treella ollut erinomaista viime vuosina, ei käy kieltäminen. Tampere on ihana juhannuskaupunki. Ja ne ihmiset rakkaat!

 

Kampaajanketkuni teki minusta porkkanan läksiäislahjaksi. Hän käytti jotain muuta väriä kuin tavallisesti, väri ei tunnu lähtevän pois samaa tahtia kuin tähän asti käyttämänsä. Taisi sattua ihan oikea kestoväri. Mutta pää on liian punainen, en tunnista itseäni. Kanssakulkijat kyllä sanovat vihdoinkin hiusten värin mätsäävän ihonvärin kanssa, on kuulemma hehkua liikkeellä. Kuumeista hehkua, minusta välillä tuntuu, on vähän heikko ja hutera olo.

 

En jaksa kokonaispäivittää IM-tilannetta. Se on monimutkainen. Välillä ihanaa ja hienoa, välillä yhtä kushelevettiä. Juuri tällä hetkellä kiihkeästi toivon ja odotan, että hän saisi oman kodin ja väliaikaisjärjestelymme loppuisi mahdollisimman pian. Uskon, että silloin kokonaistilannekin tulee paranemaan. Hän kyllä saattaa tuhota itsensä ennen sitä, mutta sitten minä en enää ryhdy pelastaviin toimenpiteisiin. Onneksi juhannukselta hän lähtee mökkeilemään, saan kaipaamani mietintätauon.

 

Kaipaan myös unta. Positiivinen asia tilanteessa on se, että olen laihtunut noin viisi kiloa. Kohta joudun housukaupoille tai ompelukoneen kanssa lähikontaktiin.