maanantai 7. maaliskuuta 2011

Takatukka

Eilen tilasin kesän matkaa varten Kelasta eurooppalaisen sairaanhoitokortin. On vähän turvallisempi olo, kun tietää, ettei ainakaan perusflunssan tai vatsataudin takia mitään yksityislääkäriä tarvitse ryhtyä maksamaan. On noista akkojen lehdistä jotain hyötyäkin, selailin jotain muutaman vkon vanhaa lehdykkää ja sattui sopiva artikkeli silmiin.

Muutenkin olen kehittänyt jonkin valtakunnan addiktion naistenlehtiin, maksoin juuri kuuden kuukauden jatkotilauksen Me Naisista. Kiva katsella kauniiden ihmisten kuvia ja tutkia tuotteita ja vaatteita, joita ei ikinä tule päällensä vetämään tai itselleen hankkimaan. Paitsi kenkiä, olen jo tehnyt monia henkisiä muistiinpanoja seuraavien kenkieni tyylistä. Minä en voi itselleni mitään, rakastan kauniita kenkiä...

Mut hei, lupasin takatukkakuvan. Se on ohessa. Älkääkä vain ikinä tunnistako minua. ;-D

Sunnuntain kunniaksi tein muuten aamupalalle jumalaista avocadotahnaa. Siihen tuli muussatun kypsän avocadon lisäksi puolen limen mehu, chili-mustapaputahnaa, kypsä tomaatti silppuna, basilikaa ja valkosipulia. Se oli niin hyvää, että söin kaiken, sitten vasta tajusin, että ou mai, siinä meni 1/4 päivän rasvoista, onneksi olivat edes hyviä rasvoja.

5 kommenttia:

Puhuri kirjoitti...

No ei tosta tunnista, heh heh ;)
Näyttää kyllä kivalta toi takatukka.

-kummitus- kirjoitti...

Sie kyllä olet sellainen tunnistajaihme, että kuitenkin sen vielä teet. Mutta mie olen henkisesti valmistautunut kuulemaan: Ms. Kummitus, i presume? ;-D

Puhuri kirjoitti...

Sovitaan, että jos luulen tunnistaneeni, niin varoitan ensin täällä kommenttilaatikossa :D

Anonyymi kirjoitti...

No, en tosiaankaan olisi tunnistanut! Todella hieno takatukka ja tännekin on Me Naiset tullut jo monta vuotta.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Hyvinhän tässä sitten menee, Puhuri ja Satuilija. Minun ei vielä tarvitse luopua anonyymiteetistäni. :-D

Mutta tuota korua on käytettävä harkiten.