keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Liian vähän tai liian paljon

Kevään tulosta innostuu niin paljon, että vaihtaa aina liian aikaisin välikausitakin päällensä. Muistanpa eräälle keikalle jonottaessani tärisseeni maaliskuussa erittäinkin taajaan, kun lämpötila oli nollassa tai jopa ehkä vähän sen alle. Nyt olen saman välikausitakin kanssa tärissyt, lisännyt kerroksia, tärissyt, vaihtanut aluskerroksia ja tärissyt vähän lisää, eikä edes olla vielä päästy nollan alle. Sen lisäksi tärinä on jatkunut töissäkin. Niinpä päätin ottaa tänä aamuna järeät aseet käyttöön, tungin väliin villatakin, jota en juurikaan ole innostunut muuten käyttämään, koska se on liian kuuma. Loppui se sisäinen tärinä vähäksi aikaa, sisätiloissa lähes hiki lentää.

Koska luottokorttikausi vaihtui eilen, tilasin itselleni talvitakin nettikaupasta, vihaan kaupoissa ravaamista (onko käynyt selväksi jo? no on!), eikä niissä taida minunkokoisilleni vaatteita ollakaan. Minullahan on jo sellainen akryyliturkki, mutta lumi-räntä-vesi-loskasateella se vain on turhan hankala, siihen tarraa neste kiinni, lisää painoa ja kastelee koko härpäkkeen. Pakkasella se sen sijaan on täydellinen, mutta paria viime talvea lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun talvi on jatkuvaa kylmää kovaa tuulta. räntäsadetta viistoon, mutta leudompi kuin mihin olen tottunut pohjoisemmassa Suomessa. Tuuliefektin takia tahdoin takkiini hupun, sellaisen myös sain. Ei ollut ilmainen takki se, mutta ei myöskään kalleimmasta päästä. (Mikä siinä on, että aina joutuu perustelemaan itselleen moneen kertaan nekin ostokset, jotka ovat aika pakollisia? Saiturigeenikö se siellä rällästää? Ei saa nauttia elämästä, hyi hyi, korkeintaan hautapaikan saa hankkia etukäteen ja hautajaistarjoilut maksaa!)

Seuraavalle luottokorttikaudelle humpsahtivat myös Tampereen matkan junaliput. Nyt on sekä matkat että majoitus järjestyksessä. Vielä kun jotain tekemistäkin ilmestyisi. Toisaalta kuten totesin ystävilleni, jos heillä on aikataulullisia yhteensopimattomuusongelmia, enköhän minä omahoitajan kanssa keksi aina jotain tekemistä. Vaikka piknikin hotellihuoneessa ja muutama baari päälle, sitten rapsakkaat valkoiset lakanat. Hmmm... Ei itse asiassa yhtään huonompi vaihtoehto...

Keksin itselleni palkintoja, että jaksan arkea. Minusta olisi kiva, jos voisin nauttia myös arjesta ja töistä. Aikaisemmin se on kyllä onnistunut. (Joko tämä jupellus kohta loppuisi? Mineen jaksa tätä itsekään!)

***
Yksi asia unohtui vielä! Hyvää suvaitsevaisuuden päivää! Minä koitan näin aluksi suvaita itseäni.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Itsensä palkitseminen on oikein hyvä motivoimiskeino, eikä siitä ainakaan suurta haittaa ole.

-kummitus- kirjoitti...

Ei etenkään haittaa. Palkitseminen on hyvästä, minä ainakin toimin paremmin porkkanoilla kuin kepillä.