Rakas päiväkirja, ei kaikki ole aina p*skaa, vaikka välillä siltä töissä tuntuukin. Joskus vaan annetaan niin typeriä tehtäviä, etteivät tehtävien antajat välttämättä ymmärrä mitä niiden suorittaminen vaatisi. Niin kuin esimerkiksi oikeudet johonkin ohjelmaan, johon ei ole pääsyä suurinpiirtein muilla kuin HR-ihmisillä. Että elä näitten kanssa sitten säällisesti.
Eilen kävin verikokeessa, minun piti käydä siellä jo 2,5 kk sitten, mutta kun oli tuota sairastelua reilu kuukausi ja sitten tätä muuta stressiä, niin pääsi totuus unohtumaan. Nyt odottelen omalääkärini soittoa, että saanko luopua kokonaan kolestrolilääkityksestä vai pitääkö se nostaa ennalleen. Olen nimittäin reilun puolisen vuotta natustanut kevyempää lääkitystä ja jättänyt kissanrasvat sekä pahimmat valkoiset jauhomössät sikseen, nyt pitäisi jo tulosten näkyä. Edit 11:10 Noh, jotain valoa tunnelin päässä, joo, mutta lääkitystä ei kuulema toinne kokonaan jättää. Paha kolestroli on 2,5 ja paastosokeri 5,6. Hmph, olen kuitenkin terveempi kuin vuosiin.
Marraskuu alkoi, seuraavat neljä kuukautta on pimeämpää, sitten taas valo voittaa. Omahoitaja lupasi auttaa minua asentamaan kaamosvalot parvekkeelle lauantaina. Sen lisäksi ohjelmassa on raclette-ruuan rakentelua, yksi kollega tahtoi väenvängällä lainata pannunsa minulle. Eipä silti, että minulla olisi mitään sitä vastaan, joskus avioliitossakin sellainen oli käytössä, mutta jätin sinne minne muutkin avioliiton aikaiset romut, ex-puolisolleni, joka selkeästi rakastaa enemmän tavaraa kuin minä. Mie osaan olla ilmankin, mutta silti joskus välillä harmittaa. Etenkin sienikuivurin kohtalo, vaikken tänä syksynä sieneen päässytkään (no, mahtuisinko muka sinne, haar haar haar). Hyvä pakkopyhäohjelma kuitenkin tiedossa!
(Olen väsynyt, sen kyllä huomaa. Tuli taas valvottua omahoitajan kanssa iltaa myöten. Sen takia ehkä töissäkin vähän kiukustuttaa, kun unesta on pula. Mutta kun oli kotona niin kivaa. Taas!)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti