Kevätjuhlaa

Vietimme Omahoitajan kanssa esivapun perjantana. Menuvastaavana annoin itselleni luvan laskea itseni irti kaupassa. Mukaan tarttui tuoretta parsaa, mansikoita, uusia perunoita, vadelmia ja mustikoitakin. Ostinpa pullollisen simaa, koska tein pienen munkkitaikinan. Olipas mukavaa pitkästä askarrella kuuman öljyn kanssa ja kiusata naapureita siitä leviävällä tuoksulla!

Alkuun nautimme parsaa ja voisulaa. Hollandaisea piti olla, mutta elämäni ensimmäisen kerran sain kastikkeen leikkaamaan, kun vesihaude porisi liian lujalla ja keltuainen kypsyi ennen aikojaan. Rumaa jälkeä, tyrkkäsin kulhon sivuun ja sulatin voin. Onneksi oli tarjota myös mansikka-sinihomejuusto-salaatti. Marinoimme mansikoita muutaman tunnin tilkassa appelsiinilikööriä ja sokeria, kastikkeeseen käytin makeata balsamicoa yrttien, soijatilkan, hunajalorauksen ja kurpitsansiemenöljyn kera. Sitten vain sotketaan kastike vihreisiin, päälle ripotellaan mansikkalohkot ja sinihomejuusto, suosittelen lämpimästi.

Hyvä olikin, että ruokaa oli vähän enemmän, nimittäin yksi Omahoitajan ystävistäkin ilmestyi apajille. Kohteliaana miehenä hän toi minulle lahjaksi ulkoisen muistin, kun ei ollut kerennyt käydä alkon tai kukkakaupan kautta. (Tää nykynuoriso on ihan ihmeellistä! Eivät minun ikäiseni ikinä mitään tuoneet, kun tulivat, ei tainnut käydä edes mielessä!) Omahoitaja taas totesi, että hän voikin nyt seuraavalla viikolla formatoida koneeni, kun sitä ei ole vielä kertaakaan oston jälkeen tehty ja hidastelun oireita on. Mieshommaa! Ihanaa, antaa hänen touhuta ja siten ilmaista kiintynystään. Tosin toi hänkin minulle keväisen gerbera-kukkakimpun sekä jalkapumpun. Käytännöllisiä lahjoja, vaikka pumpun tulosta tiesinkin, en minä sitä lahjaksi mielessäni kuvitellut.

Uunissa valmistuivat feta-yrtti-pottuset, joiden ohjeen luin Yhteishyvän ruokalärpäkkeestä. On siis todistettu, että minäkin teen edes joskus jotain ohjeen mukaan. Seuraavalla kerralla vedetään sitten improvisaation kautta. Loppuvaiheessa perunoiden kanssa uuniin hyppäsivät Saarioisten raakamaggarat, joihin olen aivan rakastunut. Makua! Niiden kyytipoikana oli vielä tsatsikia. Alkuun nautimme Raimatin kuplajuomaa ja pääruualla oli Raimatin punkku. Etenkin kuplajuoma sopi parsan kanssa äärihyvin yhteen, se pääsee ostoslistalle toisenkin kerran.

Eilen Omahoitaja läksi illaksi leikkimään ystäviensä kanssa, minä taas jäin natustamaan jäteruokia ja sipsejä (näkisittepä sormeni ja ranteeni nyt, turvotusta liikkeellä) samalla kun tihrustin silmät lupsuen Ykkoseltä uutta poliisisarjaa Scott & Bailey. Olen ollut aika ryytynyt viime aikoina (huono uni), niinpä jo kymmenen maissa olin sängyssä ja ennen yhtätoista taatusti unessa. Omahoitaja saapui vähän ennen kolmea kokoukselta tuoksuen, mutta yllättävän hyväkuntoisena. On se vaan ihanaa huomata, että hän osaa baareilla ilman tolkutonta koomaa. Ja tekee mitä lupaa, eli tuli yöksi luokseni. Tänään nimittäin asennetaan pimennysverho ennen kuin hän lähtee kotiinsa. Työputki kutsuu.

Olen onnellinen. Kai se on sanomattakin selvää. Tämä on ihan ihmeellistä, en ole tottunut tällaiseen. Ihmekös, kun en ole aikaisemmin elämässäni terveen ja ihanan normaalin ihmissuhteen kanssa joutunut tekemisiin. Ihan kuin elelisin jossain elokuvassa, makeassa siirappisessa tv-sarjassa. Mutta olen onnellinen ilman kiirettä, en tahdo lisätä kierroksia yhtään. Näin on hyvä, minulla oma elämäni ja hänellä omansa. Yhteisiä asioita ja erillisiä asioita, ihmisiä ja tapahtumia, arjen ylellisyyyttä. Kunpa kestäisi edes vähän aikaa vielä, niin voisi kerätä onnellisuutta mielen varastoon, ennen kuin todellisuus hyökkää kehiin. Siksi minä tästä kirjoitankin, en kerskuakseni, että voin sitten suhteen päätyttyä palata tunnelmaan ja ainakin todeta kerran kokeneeni jotain uskomattoman hyvää ja kaunista.