maanantai 16. huhtikuuta 2012

Terveisiä pohjoisesta

Mikä retki! Lyhyt, ihana, pelottava, intensiivinen ja täynnä tapahtumia. Sana ainutlaatuinen sai aivan uuden merkityksen, jonka tiedämme vain ystäväni ja minä. Ensi kesänä - tai joskus - minun on pakko päästä pohjoiseen pidemmäksi aikaa, siellä on niin kaunista ja voisin viettää itselleni mieluista lomaa kävellen ympäri maita ja mantuja (tai vaeltamiseksi kai sitä kutsutaan, mutta kuulostaa vähän turhan professionaalilta tällaisen puuskuttavan pumpulan suorittamaksi, minä mieluiten taaperran merkittyjä reittejä).

Tarkoituksemme oli perjantaina matkustaa Jäämeren rantaan, mutta tuntureilla tapahtui jotain täysin odottamatonta. Jouduimme kirkkaasta auringonpaisteesta suoraan lumimyrskyyn, meidät pelastivat perästä saapuvat norjalaisautokunnat. Huh. Heidän kanssaan kun juttelimme, kuulimme, että reitin pohjoispää oli jo puomilla suljettu, vaikka eteläinen puomi oli auki! Tunturin laella kulkevilla teillä kun kuljetaan aura-auton ohjastamassa kolonnassa, jos keli oikein huonoksi yltyy. Me käännyimme takaisin Suomeen. Olimme shokissa, litimärkiä ja seuraavaksi päiväksi oli luvassa vielä huonompaa säätä, päätimme vierailla kohteessa vasta kesäiseen aikaan.

Pienessä kylässä olevan mökkikylän emäntä kertoi samoilta seuduilta vastaavan, jos ei vielä pelottavamman tarinan. Hän oli seurueineen joutunut pilkkireissulla lumimyrskyyn ja pari tuntia umpisukkelossa hiihdettyään tupsahtanut aivan vahingossa tielle. Silloinkaan he eivät olleet vielä tienneet missä päin auto on, mutta onnistuneet lähtemään kävelemään oikeaan suuntaan tuulen suuntaa arvaillen ja törmänneet autoon sokkoina. Oli kuulema itku päässyt. Huhhuh. Luonto on vaarallinen paikka. Tajusin ensimmäisen kerran elämässäni, millaista elämää Lapissa talvella vietetään. Ohessa lisätietoa lumimyrskystä. En suosittele kokeilemaan henkilökohtaisesti.

 Mutta kaunistahan siellä on. Kelit vain voivat vaihdella hetkessä ja jos silloin ihminen on huonoissa varusteissa väärässä paikassa, joutuu kuolemanvaaraan. Onnittelin itseäni erittäin taajaan siitä, että mukanani oli vielä talvitakki, eikä mikään kevätnahkatakin rimpula.

Lomakylässä oli onneksi vielä yksi asumus vapaana. Otimme sen, vielä saimme myötätuntoiselta emännältä ostettua pullon punaviiniä. Paleli ja tärisytti. Paiskasin HK:n Blöön uuniin ja rakentelin kiinankaalista, paprikasta ja kevätsipulista paistoksen sen kaveriksi. Tyhjensimme pullon ja tuperruimme sänkyyn. Jännitysnäytelmä vaati veronsa. Seuraavana aamuna tutustuimme paikkakuntaan ja poikkesimme paikallisessa marketissa. Mikä lihatiski! Alla oleva salakuva ei kerro kaikkea, mutta olisittepa nähneet sen! Wow! Metrisotalla lihaa! ja mikä myyjä! Wow toisen kerran!
Lihaa!

Uusiokäyttöä kesäiselle kulkupelille
Nappasimme mukaan entrecotepihvit illaksi. Ystävä löysi talvikengät myrskyssä rikkoontuneiden vanhojen tilalle. Hän kun joutui riehumaan ihan tosissaan autonsa ja peräkärrin kanssa, että sai ne käännettyä paluusuuntaan. Minusta ei siinä vaiheessa paljon muuta apua ollut kuin seisoskella vahtina kauempana, ettei kukaan vain aja päällemme. Piti vain pitää varansa, että en itse hukannut auton valoja, koska sitten olisi käynyt huonosti. Jotenkin uskomatonta, että seuraavan päivänä paikkakunnalta lähtiessämme lämpömittari huuteli auringossa kahtakymmentä...
Täl pual jokke ja tois pual jokke

Ajelimme muutaman pysähdyksen taktiikalla ystävän kotikonnuille. Vierailimme turistikohteissa ja museossa. Harakka minussa heräsi ja taas läksi mukaan yksi ihana sormus, Omahoitajakin sai tuliaisia. Ystävän kotona pääsimme lähes suoraan saapumisemme jälkeen entisen ruumissaunan untuvaisenlempeisiin löylyihin. Maailma parani, jännitystilat poistuivat lihaksista. Ruoka ja juoma maistuivat.

Sunnuntaina minut tutustutettiin paikkakuntaan kävellen. Pyörimme keskustassa, mistä bongasin itselleni uuden elinkeinon. Siellä yksi entinen virastorakennus suorastaan huutaa, että se muutettaisiin B&B paikaksi. Lähtisiköhän Omahoitaja kanssani Lappiin? Jos tekisinkin aivan hurjan elämänmuutoksen... (En mie uskalla kuitenkaan, ei kannata huolestua.)

Ihana pikkumatka! Uskomatonta ystäväterapiaa! Riemua! Naurua ja iloa! Vähän pelkoa! Enimmäkseen kuitenkin aurinkoa ja hyvää mieltä. Olen onnellinen, että tapasimme lapsuudenystäväiseni kanssa uudelleen, kun tausta ja periaatteet ovat jo tiedossa, on helppo rakentaa ystävyyttä edelleen. Unohtui muuten sekin, että pitäisi miettiä pääsenkö jatkkohaastatteluun vain en. Ilmeisesti en, koska mitään ei ole asiasta kuulunut. Mutta sillähän minä en mitään voi, haen vain uusia paikkoja. Pah.

6 kommenttia:

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

Uskallatko paljastaa missä päin pohjoista olitte?

Mä olen kerran tehnyt bussiretken Jäämeren rannalle ja kyllä oli huikeeta. Silloin oli kyllä sen verran kiihkeä aikataulu, ettei päässyt kauheasti kävelemään mihinkään tunturiin. Aattelin, että joskus uudestaan.

Kuulostaa ihanalta reissulta ja vähän pelottavalta. Tollaset lumimyrskyt on tosiaan aika jänniä.

Viime talvena odottelin siis ihan espoolaisessa lähiössä aamukuudelta bussia eikä nähnyt kertakaikkiaan edes metriä eteensä. Vähän yritti hahmottaa missä näkyy aura-auton vilkut ja tuleeko bussi vai menikö se jo. Tätä kesti tietysti vain about sen bussimatkan verran, mutta kyllä siinä ois paniikin saanut helposti lietsottua, jollei olis ollut hoitokoira vieressä, jonka kanssa sitten toisiamme tsempattiin.

Kauko

-kummitus- kirjoitti...

Valitettavasti en viitsi tääll blogissa mainita paikkakuntien nimiä, etenkin kun kyseessä ovat ystävän asuinkulmat.

Lumimyrsky oli vähintään jännä, vaikka se sana ei kyllä tullut mieleen, kun se alkoi ympärillä riehua. Pelotti vaan niin perkeleesti.

Ja kyllä se täällä rannikkoseudullakin melkoisen sakeaksi ja kosteaksi voi yltyä, mutta täytyy sanoa, etteivät sanat oikein riitä kertomaan sen laatua ja määrää tunturilla. Valkoista kohinaa, auto jumissa, ei taloja tai ihmisiä mailla halmeilla. Puuh. Voi olla, että tulee vielä aikanaan pari painajaista asiasta nähtyä.

ambra kirjoitti...

Ihanan kuuloinen loma! Paitsi tuo lumimyrsky-osuus... Tai ehkä siitäkin löytää jälkeenpäin hyvät puolet, tai siis jännittävät, tai niin kuin sellaiset kuin jostain romaanista, ja sitten tajuaa että ei hitto, sehän tapahtui mulle?

Ja nyt tajuan tästä selityksestä että ei hitto, olenpa vähän väsynyt ;)

-kummitus- kirjoitti...

Myrsky jää elämääni varmaan yhtenä kauhukokemuksena, mutta niin vain siitäkin selvisimme, eikä kumpikaan alkanut panikoimaan. Sieltä pois päästyämme tärisimme kuin horkassa monta tuntia, mutta muuten oli ääri-ihana ja antoisa retki. Lappiin uudelleen heti kun vain pääsen!

Hyvin sie selität, vaikka väsynyt oletkin. ;-D

Ta-Miit kirjoitti...

Vau, hieno reissu pelottavasta myrskystä huolimatta.

Luonto on tosiaan armoton, se ei pahalla säällä anna anteeksi ihmisen tekemiä virheitä. Tämän vuoksi pidemmillä eräreissuilla pitää aina olla mukana enemmän varusteita, kuin hyvä lähtösää edellyttäisi.

Mukana kannattaa hilata varmuuden vuoksi hiukan selviytymisvarusteita, kuten esimerkiksi halpa hätäpeitto:

http://www.shelby.fi/catalog/product_info.php?products_id=728&language=fi

Lisää retkeilyvinkkejä ja kiintoisaa lukemista Luontoon.fi-sivyuilta:

http://www.luontoon.fi/retkeilynabc/Sivut/Default.aspx

Hyviä reissuja!

-kummitus- kirjoitti...

Tamiit, nyt oikeasti tajuan mitä tarkoitat, vaikkei meillä mitään ulkoiluretkeä ollut tarkoitus tehdäkään. Mutta jos lähden haastaviin olosuhteisiin enää ikuna, tiedän, että tarvitsen mukaan paljon enemmän kuin kuvittelin. :-D