Yksityisopetusta keittiössä

Yksi entisistä lapsukaisistani ryhtyi aikoinaan seurustelemaan silloisen parhaan ystävättäreni kanssa. Vaikka meillä olikin MINUN avioliittoni pituinen tauko tapaamisessa, olemme parisen vuotta lämmitelleet suhteita uudelleen. Oikeastaan ihan hyvällä menestyksellä, olen lakannut ajattelemasta hylkäämistäni. Kyllähän se osittain minunkin vikani on, kun en enemmän taistellut ystävyytemme puolesta, vaan katsoin parhaaksi laskea irti. Sitä paitsi kaunan kantaminen on hirveän raskasta, etenkin silloin jos molemmilla on vilpitön halu siirtyä tilanteessa eteen päin. Niinpä tapailemme nykyään muutaman kerran vuodessa, perheen herrahenkilö tahtoo kehittää kokkitaitojaan ja on nimennyt minut yksityisopettajakseen.

Omahoitajan kanssa meillä on sisäpiirivitsi, että hän tahtoo naisensa niin kuin oluensa. Sitä saa, mitä tilaa.

Eilen teimme ystävättäreni ja hänen tyttärensä kanssa tukkukeikan, hän valmistautui neitokaisen 6-vuotissyntymäpäiväjuhliin. Ette muuten arvaakaan, miten merkkitietoisia jo tuonikäiset vekarat osaavat olla! Vain Hello Kitty-kama kävi, prinsessatkin olivat jo ihan passé. Minä taas pääsin samalla toteuttamaan pieniä luksusostoksia. Mukaan tarttui paketillinen jyväpastaa (De Ceccon sivuilla on muuten aika helppoja ja mukavia ruokaohjeita. Ja miksi pirsmastakaan ei saa erikoisempia pastamuotoja? Minä vaan kysyn.), vaniljauutetta, purkillinen vorschmackia sekä pari erikoisempaa olutta Omahoitajalle. Minusta on mukava tuoda hänelle pieniä tuliaisia, etenkin kun saan niitä usein häneltäkin.

Sitten vielä koko perheen voimin rynnimme läpi ostoshelvetin kohti heidän kotiaan. Onneksi olimme varustautuneet ruuantekoruualla (siianmäti-smetana-sipuli-pompannappeja ja mustikoita) sekä riittävällä nesteytyksellä, niin lapsien ruokinnan jälkeen oli aikuisten eväiden vuoro. Ystäväni teki pekoniherkkusieniä (onnistuvat uunissakin), chilikorianterimarinoituja tiikerirapuja sekä salaatin, jonka pièce de résistance oli grillattu vuohenjuusto. Hänestä on tulossa melkoisen hyvä kokki, pikapuoliin minulla ei enää ole mitään opetettavaa hänelle.

Ruma asettelu on minun jäljiltäni. Oli niin nälkä, että jäi heinien taiteellinen asettelu sikseen...

Yönkähmässä ajelin taksilla kotiin. Alkaa olla melkoisen kallista touhua sekin. Toisaalta ei minusta täydellä vatsalla ja humisevalla päällä olisi enää ollut busseissa matkustelemaan ja aikatauluja mätsäämään. Mutta olisin edes siihen lähimmälle metroasemalle jaksanut bussilla roudautua, niin vähän edukkaammaksi olisi matkustaminen tullut. Ja toisaalta, emme ainakaan tuhlanneet rahojamme baareissa. Pitää olla tyytyväinen itseensä, etenkin kun krapulaa ei edelleenkään näy tai kuulu.

Chilikorianterimarinoidut tiikeriravut

500 g pakastettuja tiikerirapuja (täydellisessä maailmassa nämä olisi sulatettu ennen marinadin tekoa)
yksi mieto chili silputtuna ja sienemet poistettuina (jos on tulisen ruuan kavereita, ota vahvempi chili)
muutama valkosipulin kynsi murskattuna
tuoretta korianteria silppuna
reilu loraus öljyä (alle puoli desiä kuitenkin)
1/3 öljyn määrästä tahtomasi happo (balsamico, limen mehu, valkoviini, jopa siideri kävisi hätätilassa)
suola

Yhdistä marinadin ainekset. Kaada kohmeiset ravut sekaan. Anna maustua huoneenlämmössä parisen tuntia, että ravut sulavat. Lämmitä pannu kuumaksi, lisää nokare voita. Kaada neste pois rapusista ja roiskaise harmaat tyypit pannulle. Mikäli nestettä irtoaa vielä tolkuttomasti, kuten irtoaa, koska ei ollut aikaa sulattaa rapuja ennen marinadiin upottamista, kaada neste pois pannulta. Paista mahdollisimman nopeasti, tarkista suola, riivo vähän korianterisilppua päälle. Muista, etteivät kaikki pidä korianterin mausta, voit tarjota silpun myös erillisestä astiasta.

Helppoa ja hyvää. Minä en jaksa hirveästi pipertää, olen enemmänkin suurten linjojen nainen.