...kertokaa ihmeessä. Minulle kävi taas sellainen onnettomuus, joka voi käydä vain minulle. Sanotaanko, että ampiainen, lasillinen siideriä ja joors truuli Kummituksenne ei ole paras mahdollinen yhdistelmä kannettavalle. Joka siis kuolee varmaan yön aikana.
Mie en aio kuolla. Mie vaan porskutan, vaikka vituttaakin juuri nyt äärettömästi.
(Pöytämallikin on ihan ookoo, en mie kannettavaa tarvitse, kun sen ehkä saan töistä. Tai sitten en. Joudun maksamaan vielä kaksi konetta tuurillani. Arvatkaas, onko noloa soittaa töihin huomenna...)
tiistai 10. elokuuta 2010
Typeryys ja väninä vaivaavat
On se sitten kumma, miten välillä on ihan tyytyväinen elämäänsä ja sitten jostain puun takaa hyökkää suunnaton epäreiluus ja itsesurkuttelukohtaus. Että miksi juuri minulle kävi näin ja enkös mie kuitenkin ole ihan kiva, miksei kivoille käykään hyvin? Ja mitä minä edes enää yritän yhtään mitään, kun mikään ei kuitenkaan onnistu. Vanhuus tulee, syksy saa, mutta minä en.
Sitten aamulla kun herää, niin kuitenkin taas ryhtyy elämään eikä lopetakaan sitä, vaikka illalla miten olisi tuntunut, ettei vittu voi vähempää kiinnostaa. Kyllä on ihmisen mieli kummallinen.
(Tämä murheen alho saattaa johtua erittäin vähistä unista viime päivinä. Olen jo melkein päättänyt, että tänään saatan käyttää alkoholia nuijanukuttamaan itseni. Mie en tajua, miten välillä uni nyrjähtää pois paikaltaan. Onneksi ei koko ajan. Ja onneksi joskus hyvä kalsarikänni tuo sen takaisin. Toisaalta voisin myös käyttää leivontaterapiaa ja tehdä vaikkapa lihapiirakoita pakkaseen. Voi olla, että teen molemmat. Mie kuitenkin olen lomalla.)
Ai niin, silmälääkäri kutsui kylään. Se ei taida olla hyvä merkki.
Sitten aamulla kun herää, niin kuitenkin taas ryhtyy elämään eikä lopetakaan sitä, vaikka illalla miten olisi tuntunut, ettei vittu voi vähempää kiinnostaa. Kyllä on ihmisen mieli kummallinen.
(Tämä murheen alho saattaa johtua erittäin vähistä unista viime päivinä. Olen jo melkein päättänyt, että tänään saatan käyttää alkoholia nuijanukuttamaan itseni. Mie en tajua, miten välillä uni nyrjähtää pois paikaltaan. Onneksi ei koko ajan. Ja onneksi joskus hyvä kalsarikänni tuo sen takaisin. Toisaalta voisin myös käyttää leivontaterapiaa ja tehdä vaikkapa lihapiirakoita pakkaseen. Voi olla, että teen molemmat. Mie kuitenkin olen lomalla.)
Ai niin, silmälääkäri kutsui kylään. Se ei taida olla hyvä merkki.
maanantai 9. elokuuta 2010
Tyhjäpää tarinoi
Lomatelevisiosta seurattua
- Naisten etsivätoimisto Nro 1 – Mma Ramotswe rulaa! Harmi vain, että ensi lauantaina tulee viimeinen jakso. Pitää varmaan keittää pannullinen rooibosta juhlistaakseni tilaisuutta.
- Rock of Love 3 – Paitsi että Brett-setä näyttää akkojensa kanssa niin kulahtaneelta, että alan tajuta mitä white trash-termillä tarkoitetaan. Sen lisäksi minua huijattiin, ohjelma tuli sekä lauantaisin että sunnuntaisin, jäi monta jaksoa väliin.
- Komisario Lewis – Harmi kun Morsen tappoivat, mutta Lewis on ihan ookoo. Tosin mie en tykkää Hathawaysta, vaikka kaikki muut tykkäävätkin, se on kristitty ja sillä on liian pitkä naama. Foylen sotaa yritin vilkaista eilen, mutta se on jo mennyt niin pitkälle, etten päässyt siihen enää oikein mukaan, en mie nimittäin sunnuntaityöiltoina yhdeksän jälkeen enää jaksa mitään telkkarista tuijottaa.
- TV-uutiset – ikisuosikki, etenkin säätiedotus on ollut seurattua kamaa tänä kesänä. Eilen oli aika kaunis ukkonen, se ihan oikeasti nousi niin, ettei voinut olla huomaamatta. Minäkin pelkuriraasu uskaltauduin tihrustamaan sitä parvekkeelta, vaikka jänskätti kovin (siksi se Foylekin jäi osin katsomatta).
- Livin ja Jimin kokkaus-, talonosto- ja sisustusohjelmat – ihanan aivotonta ohjelmaa! Aivan parasta aamupäiväviihdettä, jos ei ole mitään järjellistä tekemistä.
- Viime perjantaina löytämäni vampyyrisarjat Moonlight (Sub) ja True Blood (TV2) – Mikäs siinä on kauniita nuoria ihmisiä katsellessa, etenkin kun ainakin Moonlight sarja loppuu aina hyvin, samaa ei voinut sanoa True Bloodista, pelottamaan ihan rupesi, todennäköisesti siis jätän jatkossa väliin.
En tiedä tajuaako kukaan, miten rajoittunutta televisionkatsomista voin harrastaa. En voi katsoa kauhua, en väkivaltaa, enkä kovin hirveitä dokumenttejakaan. Kaikki katsomani tulee uniin. Sitten näen painajaisia. Eläissäni olen katsonut ehkä noin kaksi kauhuelokuvaa ja nekin suurimmaksi osaksi tyynyn takaa tai silmälasien yli, jolloin en näe mitään tarkasti. Olen pelkuri. Minulle on turha tulla selittämään, etteivät ne asiat oikeasti tapahdu, eivät ehkä muuten, mutta unissani tapahtuvat. Eikä ole huonounisen ihmisen kiva herätä omaan itkuunsa ja huutoonsa keskellä yötä, siinä sitten yrität saada unta uudelleen.
Onneksi ovat kirjat. Eilen lukaisin sen viimeisen lukemattoman Walter Mosleyni, Pieni keltainen koira oli taattua Easy Rawlins actionia! Nyt jatkan Blondin kanssa taistelua, siitä tulee vielä pitkä urakka, pahoin pelkään. (Huomaakohan kukaan, että lomani jatkuu vielä? Eikä mitään järjellistä ole suunnitelmissa, jippii!!!)
- Naisten etsivätoimisto Nro 1 – Mma Ramotswe rulaa! Harmi vain, että ensi lauantaina tulee viimeinen jakso. Pitää varmaan keittää pannullinen rooibosta juhlistaakseni tilaisuutta.
- Rock of Love 3 – Paitsi että Brett-setä näyttää akkojensa kanssa niin kulahtaneelta, että alan tajuta mitä white trash-termillä tarkoitetaan. Sen lisäksi minua huijattiin, ohjelma tuli sekä lauantaisin että sunnuntaisin, jäi monta jaksoa väliin.
- Komisario Lewis – Harmi kun Morsen tappoivat, mutta Lewis on ihan ookoo. Tosin mie en tykkää Hathawaysta, vaikka kaikki muut tykkäävätkin, se on kristitty ja sillä on liian pitkä naama. Foylen sotaa yritin vilkaista eilen, mutta se on jo mennyt niin pitkälle, etten päässyt siihen enää oikein mukaan, en mie nimittäin sunnuntaityöiltoina yhdeksän jälkeen enää jaksa mitään telkkarista tuijottaa.
- TV-uutiset – ikisuosikki, etenkin säätiedotus on ollut seurattua kamaa tänä kesänä. Eilen oli aika kaunis ukkonen, se ihan oikeasti nousi niin, ettei voinut olla huomaamatta. Minäkin pelkuriraasu uskaltauduin tihrustamaan sitä parvekkeelta, vaikka jänskätti kovin (siksi se Foylekin jäi osin katsomatta).
- Livin ja Jimin kokkaus-, talonosto- ja sisustusohjelmat – ihanan aivotonta ohjelmaa! Aivan parasta aamupäiväviihdettä, jos ei ole mitään järjellistä tekemistä.
- Viime perjantaina löytämäni vampyyrisarjat Moonlight (Sub) ja True Blood (TV2) – Mikäs siinä on kauniita nuoria ihmisiä katsellessa, etenkin kun ainakin Moonlight sarja loppuu aina hyvin, samaa ei voinut sanoa True Bloodista, pelottamaan ihan rupesi, todennäköisesti siis jätän jatkossa väliin.
En tiedä tajuaako kukaan, miten rajoittunutta televisionkatsomista voin harrastaa. En voi katsoa kauhua, en väkivaltaa, enkä kovin hirveitä dokumenttejakaan. Kaikki katsomani tulee uniin. Sitten näen painajaisia. Eläissäni olen katsonut ehkä noin kaksi kauhuelokuvaa ja nekin suurimmaksi osaksi tyynyn takaa tai silmälasien yli, jolloin en näe mitään tarkasti. Olen pelkuri. Minulle on turha tulla selittämään, etteivät ne asiat oikeasti tapahdu, eivät ehkä muuten, mutta unissani tapahtuvat. Eikä ole huonounisen ihmisen kiva herätä omaan itkuunsa ja huutoonsa keskellä yötä, siinä sitten yrität saada unta uudelleen.
Onneksi ovat kirjat. Eilen lukaisin sen viimeisen lukemattoman Walter Mosleyni, Pieni keltainen koira oli taattua Easy Rawlins actionia! Nyt jatkan Blondin kanssa taistelua, siitä tulee vielä pitkä urakka, pahoin pelkään. (Huomaakohan kukaan, että lomani jatkuu vielä? Eikä mitään järjellistä ole suunnitelmissa, jippii!!!)
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Kirottu hajuaisti
Minulla on aika tarkka nenä. Nyt se haistaa jo savua. Taitaa tulla rajan takaa savupöllähdyksiä. Toivottavasti ei tämän pahemmaksi muutu.
Haistan myös itseni. Olen nimittäin kauppareissua lukuunottamatta maannut, lukenut, juonut alkoholittomia juomia ja syönyt. Lukeminen onkin tosi kivaa! Miten mie sen olen voinut unohtaa näinkin pitkäksi aikaa? (Juu juu, ei se unohtamisesta ollut kiinni, ei vaan pystynyt masennukseltaan keskittymään. Nyt ei masenna siis! Hipheihuraa siitäkin!)
Jos säätila yhtään viilenee, lähden ensi viikolla tutkimaan huonekaluliikkeitä. Tarvitsen olohuoneen maton edukkaasti. Mielellään sellaisen allergiapaperinarumaton, ottoveli meinasi nimittäin saada taas hinkuvinkukohtauksen nykyisen sinisen karvapörrini kanssa, sitä vaan ei saa niin puhtaaksi pölystä.
Tahtoisin tehdä suuren kattilallisen kasvissosekeittoa. Ehkäpä teenkin. Mikään kun ei ole kuin itsestäni kiinni. Ihmeellisen ihanaa!
Haistan myös itseni. Olen nimittäin kauppareissua lukuunottamatta maannut, lukenut, juonut alkoholittomia juomia ja syönyt. Lukeminen onkin tosi kivaa! Miten mie sen olen voinut unohtaa näinkin pitkäksi aikaa? (Juu juu, ei se unohtamisesta ollut kiinni, ei vaan pystynyt masennukseltaan keskittymään. Nyt ei masenna siis! Hipheihuraa siitäkin!)
Jos säätila yhtään viilenee, lähden ensi viikolla tutkimaan huonekaluliikkeitä. Tarvitsen olohuoneen maton edukkaasti. Mielellään sellaisen allergiapaperinarumaton, ottoveli meinasi nimittäin saada taas hinkuvinkukohtauksen nykyisen sinisen karvapörrini kanssa, sitä vaan ei saa niin puhtaaksi pölystä.
Tahtoisin tehdä suuren kattilallisen kasvissosekeittoa. Ehkäpä teenkin. Mikään kun ei ole kuin itsestäni kiinni. Ihmeellisen ihanaa!
lauantai 7. elokuuta 2010
Ei täällä paljon herneet heilahda
Ex tempore-illanistujaisten (viiniä, tapaksia ja juustoja, jutustelua, naurua, vakavampia sävyjä, spotify-musiikkia, sauna ja joutavanpäivästä parveketupakointia) jälkeen katsoin paljon televisiota, söin hyvää herkkuruokaa, join paljon vichyä, colaa sekä vettä ja mietin ties monennenko kerran, että ystävät ovat ihmisen elämässä hieno ja tärkeä asia.
Tuuletin-raasuni saattaa kuolla. Se on ryhtynyt naksumaan omituisesti pyöriessään. Mikä liene yleensä kestoikä tuollaisilla halpiskapistuksilla? Toisaalta ei kuumuutta voi loputtomiin saakka kestää ja olihan välissä muutama päivä, kun tuuletin sai levätäkin. Ihania kylmiä öitä!
Viime yönä ei enää ollut kylmä. Eikä nyt. Minun oikeastaan pitäisi kaivaa ompelukone esiin, mutta ei ehkä vielä tänään, ensi viikkokin on ihan hyvä. Jospa vain jatkaisin lukemista, kirjastosta löysin viimeisen lukemattoman Easy Rawlinsin Pieni Keltainen Koira, sen lisäksi Oatesin Blondi ja Annie Proulxin Ässä Hihassa saavat lietsoa lukuharrastettani. Minulla kyllä toisaalta on sellainen tunne että Annien teoksen olen lukenut, mutta eipä väliä, enhän mie muista mitään enää kuitenkaan. On tästä alkavasta dementiasta joku hyötykin!
Jatkan aivojeni paahtopaistamista ja palaan kirjoittamaan sitten, kun minulla on jotain sanottavaa. En lupaa, että se olisi tosin mitään viisasta, mutta jos edes jotenkin herne heilahtaisi, olisi ullakolla muutakin kuin vain valot, tapulin lepakot pölytetty ja kasetti vaihdettu. Voi olla, että valokuviakin tulee enemmän, hankin nimittäin kameran. Söpön pinkin Sony Cybershot DSC-W320:n. Ei pitänyt vielä, rankaisuaika oli kesken (rankaisen itseäni tekemistäni tyhmyyksistä, niin kuin siitä, että edellinen kamera koki typerän wc-kuoleman).
Tuuletin-raasuni saattaa kuolla. Se on ryhtynyt naksumaan omituisesti pyöriessään. Mikä liene yleensä kestoikä tuollaisilla halpiskapistuksilla? Toisaalta ei kuumuutta voi loputtomiin saakka kestää ja olihan välissä muutama päivä, kun tuuletin sai levätäkin. Ihania kylmiä öitä!
Viime yönä ei enää ollut kylmä. Eikä nyt. Minun oikeastaan pitäisi kaivaa ompelukone esiin, mutta ei ehkä vielä tänään, ensi viikkokin on ihan hyvä. Jospa vain jatkaisin lukemista, kirjastosta löysin viimeisen lukemattoman Easy Rawlinsin Pieni Keltainen Koira, sen lisäksi Oatesin Blondi ja Annie Proulxin Ässä Hihassa saavat lietsoa lukuharrastettani. Minulla kyllä toisaalta on sellainen tunne että Annien teoksen olen lukenut, mutta eipä väliä, enhän mie muista mitään enää kuitenkaan. On tästä alkavasta dementiasta joku hyötykin!
Jatkan aivojeni paahtopaistamista ja palaan kirjoittamaan sitten, kun minulla on jotain sanottavaa. En lupaa, että se olisi tosin mitään viisasta, mutta jos edes jotenkin herne heilahtaisi, olisi ullakolla muutakin kuin vain valot, tapulin lepakot pölytetty ja kasetti vaihdettu. Voi olla, että valokuviakin tulee enemmän, hankin nimittäin kameran. Söpön pinkin Sony Cybershot DSC-W320:n. Ei pitänyt vielä, rankaisuaika oli kesken (rankaisen itseäni tekemistäni tyhmyyksistä, niin kuin siitä, että edellinen kamera koki typerän wc-kuoleman).
torstai 5. elokuuta 2010
Huono vieras
Olen kovin kotiorientoitunut yksilö. Hotellihuoneessa tai vuokramökissä osaan olla kuin kotonani, mutta muiden nurkissa en. Tuntuu kuin olisin tiellä koko ajan, liian suuri, nukuttaa silloin kun pitäisi pysytellä hereillä, nälkä on väärään aikaan, ruoka-aikana taas ei tee mieli, suolentoiminta tapahtuu juuri silloin, kun muidenkin pitäisi päästä vessaan ja muutenkaan askelmerkit eivät satu lankulle. Todennäköisesti olen ihan hyvä vieras, en marise enkä kitise, teen ruokaa, koitan osallistua hankintakuluihin, teen kotihommia taitojeni mukaan, koitan seurustella kohteliaasti, mutta kyllä koti on aina koti.
Ja itse asiassa silloin kun ystävillä on ollut tarjota vierashuone, sellainen tila, jossa saan oven yöksi takanani kiiinni, olen viihtynyt huomattavasti paremmin. Etenkin kun vaatteet päällä nukkuminen ahdistaa, vaikka sitä vaatetta miten yritettäisiin kutsua yöpaidaksi. Mie tahdon tuulettua öiseen aikaan.
Vietin äiti-tytärlaatuaikaa äitini pienessä kaksiossa 40 tuntia. Siinä oli kestäminen, mutta tein sen, kukaan ei kuollut eikä haavoittunut. Isääni näin peräti kahdesti, silloin kun he hakivat minut junalta ja seuraavana päivänä kun hän kävi kahvilla. Hyvä vai huono? En jaksa pohtia. Veljeni haki minut onneksi viimeiseksi yöksi heille kotiin, siellä toki oli mukavampaa ja rennompaa, mutta kun lapset olivat kaikki kotona ja haalivat vielä kavereitaankin yökylään, pääsin sielläkin olohuonemajoitukseen.
Eilen junassa lohdutin itseäni, että rahaa säästyi kovin, kun en tehnyt mitään, sen lisäksi ei tarvitse vuoteen mennä. Sitä paitsi ehkä keksin jonkin muun ratkaisun ensi vuonna. Ehkä minulla olisi varaa vaikka hotellimajoitukseen. Ehkä lehmät lentävät... Mutta onneksi nyt olen kotona. Taidan juoda kahvit ja mennä takaisin makailemaan kirjan kanssa.
Kirjoista tuli mieleen, että luin Siri Hustvedtin Amerikkalaisen Elegian. Sekin oli ihan mielenkiintoinen, tuli mieleen joku Michael Cunninghamin teos, perhesaaga. Mutta kyllä mie tykkäsin Kaikki mitä rakastin-kirjastakin. Pitänee lukea vielä se kolmas, mikä se nyt oli? Näin sen kirjaston palautushyllyssä viimeksi. Kirjastosta tuli mieleen, että tänään menen sinne uudelleen, luin jo ennen lähtöäni viimeisen lainakirjan. Vauhti on palaamassa ilmiselvästi, tai no, ainakin luen, eipä liioitella.
Ja itse asiassa silloin kun ystävillä on ollut tarjota vierashuone, sellainen tila, jossa saan oven yöksi takanani kiiinni, olen viihtynyt huomattavasti paremmin. Etenkin kun vaatteet päällä nukkuminen ahdistaa, vaikka sitä vaatetta miten yritettäisiin kutsua yöpaidaksi. Mie tahdon tuulettua öiseen aikaan.
Vietin äiti-tytärlaatuaikaa äitini pienessä kaksiossa 40 tuntia. Siinä oli kestäminen, mutta tein sen, kukaan ei kuollut eikä haavoittunut. Isääni näin peräti kahdesti, silloin kun he hakivat minut junalta ja seuraavana päivänä kun hän kävi kahvilla. Hyvä vai huono? En jaksa pohtia. Veljeni haki minut onneksi viimeiseksi yöksi heille kotiin, siellä toki oli mukavampaa ja rennompaa, mutta kun lapset olivat kaikki kotona ja haalivat vielä kavereitaankin yökylään, pääsin sielläkin olohuonemajoitukseen.
Eilen junassa lohdutin itseäni, että rahaa säästyi kovin, kun en tehnyt mitään, sen lisäksi ei tarvitse vuoteen mennä. Sitä paitsi ehkä keksin jonkin muun ratkaisun ensi vuonna. Ehkä minulla olisi varaa vaikka hotellimajoitukseen. Ehkä lehmät lentävät... Mutta onneksi nyt olen kotona. Taidan juoda kahvit ja mennä takaisin makailemaan kirjan kanssa.
Kirjoista tuli mieleen, että luin Siri Hustvedtin Amerikkalaisen Elegian. Sekin oli ihan mielenkiintoinen, tuli mieleen joku Michael Cunninghamin teos, perhesaaga. Mutta kyllä mie tykkäsin Kaikki mitä rakastin-kirjastakin. Pitänee lukea vielä se kolmas, mikä se nyt oli? Näin sen kirjaston palautushyllyssä viimeksi. Kirjastosta tuli mieleen, että tänään menen sinne uudelleen, luin jo ennen lähtöäni viimeisen lainakirjan. Vauhti on palaamassa ilmiselvästi, tai no, ainakin luen, eipä liioitella.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Matkaan, Hopea!
Nyt ei yhtään huvittaisi, vaan kun lupasin, niin pakkohan se on lähteä. Vanhempani ja minä muodostamme eräänlaisen öljy-vesi-yhdistelmän, joka pyrkii erottumaan toisistaan kiivaasti, vaikka sitä miten sekoittelisi. Mutta kun lupasin, niin menen. Ei kerran vuodessa kolmen päivän vierailu ole kestämätön määrä. Sitä paitsi lopuksi menen pikkuveljeni perheen luokse ja siellä on kivaa aina. Lapset ovat hauskoja, kohta aikuisia, käly on loistopakkaus ja veljestänikin löysin aivan uusia puolia viime kesänä.
Ottoveli jää talonvahdiksi. Hän saapui perjantaina tolkutonta vatsatautia potien, nyt vasta alkaa kiinteä ruoka maistua. Ja koska olin varautunut hänen saapumiseensa tekemällä ruokaa valmiiksi, täällä ovat kaapit täynnä herkkuruokaa, voi talonvahtikin nauttia elämästään.
Perjantai-ilta muuten jälleen kerran oli viihdyttävä. Ystäväni tutustutti minut omiin mukaviin ystäviinsä. Kallio-kierroksen jälkeen suuntasimme Storyvilleen. Siellä kieltämättä miestarjonta ei herättäny minussa riemunkiljahduksia, mutta oma vika, mitäs jätin se yhden potentiaalisen pois taksista Kalliosta poistuessamme. Mie olen aika äkänen akka välillä, harmiksi jopa itselleni. Mutta ainakin huomasin, että ehkä minullakin vielä on toivoa. Saattaa hyvinkin olla, että törmään vielä joskus johonkin sellaiseen, jonka vedän sinne taksiin mukanani.
Nyt kassin kimppuun, puuron keittoon ja sitten: Matkaan, Hopea!
Ottoveli jää talonvahdiksi. Hän saapui perjantaina tolkutonta vatsatautia potien, nyt vasta alkaa kiinteä ruoka maistua. Ja koska olin varautunut hänen saapumiseensa tekemällä ruokaa valmiiksi, täällä ovat kaapit täynnä herkkuruokaa, voi talonvahtikin nauttia elämästään.
Perjantai-ilta muuten jälleen kerran oli viihdyttävä. Ystäväni tutustutti minut omiin mukaviin ystäviinsä. Kallio-kierroksen jälkeen suuntasimme Storyvilleen. Siellä kieltämättä miestarjonta ei herättäny minussa riemunkiljahduksia, mutta oma vika, mitäs jätin se yhden potentiaalisen pois taksista Kalliosta poistuessamme. Mie olen aika äkänen akka välillä, harmiksi jopa itselleni. Mutta ainakin huomasin, että ehkä minullakin vielä on toivoa. Saattaa hyvinkin olla, että törmään vielä joskus johonkin sellaiseen, jonka vedän sinne taksiin mukanani.
Nyt kassin kimppuun, puuron keittoon ja sitten: Matkaan, Hopea!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
