Mikä unohtui?

Kävin ääneni heittämässä, turha enää kalastella sitä. Äänestystapahtuma vaan sai minut hämmentymään. Ovella nimittäin virkailija tarkasti paperini ja yllätti minut kysymyksellä, että tiedänhän ehdokkaani numeron. Häkeltyneenä vastasin tietäväni ja kysyin vastakysymyksen, että miksi hän sen tahtoo tietää. Herra virkailija tokaisi, että kun heillä on vain Helsingin piirin numerot äänestyskopeissa. Siihen minä taas totesin olevani ihan ehta helsinkiläinen, että olin ollut jo yli 17 vuotta. Asiaa ei sen enempää spekuloitu, kunhan loin muutaman Iltalypsyn karjakkokatseen omalaatuiseen höpöttäjään, annoin ääneni ja poistuin.

Kotona sitten ryhdyin tutkimaan passiani, että mikä oli saanut hänet kuvittelemaan, etten olisi Helsingistä, kun tiesin, että passin myöntänyt viranomainenkin on Helsingin poliisi. Sitten mää sen vasta hokasin, syntymäpaikkana on Pohjoisen Suomen pieni kunta mlk. Ilmeisesti se ja perusepäsiisti (turkoosi collegetakki, farkut ja nilkkurikumikengät sekä punainen reppu) saivat herran epäilemään pääkaupunkikelpoisuuttani. Kiittäisi onneaan, etten avannut sanaista arkkuani ennakkoäänestystilassa sen enempää, meinasin jo ryhtyä mekkaloimaan. Todennäköisesti hän seuraavan "maalaisen" kanssa jo mietti omaa replikointiaan tarkemmin.

Muutama viikko sitten kävin omasta mielestäni irtisanomassa Ottoveljen puhelinliittymän Elisalla. Jonotin melkein tunnin heidän Itäkeskuksen toimistossaan. Minulla oli esittää valtakirja ja tiedot hänen liittymästään. Nyt Ottoveli oli sitten tarkistanut jotain tietoa vanhalta sim-kortiltaan ja huomannut, että siellähän on täysi rouminki päällä. Kun otin yhteyttä Elisan asiakaspalveluun, heillä ei ole minkään valtakunnan merkkiä, että olen käynyt paikalla saatikka irtisanonut liittymän. Korvissa alkoi suhista, otsaan kasvoi miehen sukupuolielin ja sappi nousi suuhun.

Ensi viikolla matkaan siis uudelleen itään, tällä kertaa vaadin Elisan turhantoimitukselta tai loanheittopisteeltä KIRJALLISEN varmistuksen, että liittymä on irtisanottu. Itse asiassa sitä jäin jo ihmettelemään viimeksikin, kun en saanut asiasta minkään valtakunnan lippua tai lappua. Mitä tästä opin, KAIKESTA pitää jäädä jälki, minun kannattaisi asioida vain kirjallisesti eri tahojen kanssa.

Tänään kuitenkin aion toipua minua vaivanneesta räkätirskutaudista, lämmitän saunan, teen sienilasagnen ja korkkaan punaviinipullon. Kaiken tämän ystävän seurassa. Onneksi on ystäviäkin, eikä vain pelkkiä asikaspalvelijoita, virkailijoita ja vihollisia. Sitä ennen vietän kuitenkin tunnin Poirotin seurassa. Ja sitä ennen jatkan Joe Hillin Sarvet kirjan lukemista, kirjahyllyssä odottaa toinenkin herran teos, Sydämen muotoinen rasia. Olen aina pitänyt ns. kauhukirjallisuudesta, vaikken voi edes kuvitella katsovani kauhujuttuja telkkarista. Lukemista pystyy jotenkin säätelemään eikä taustalla ole kauhumusiikkia ja tehosteääniä.

Soppapäivä

Tein pitkästä aikaa keittoa. Hyvää tuli, mutta turhan tulista. Hiki lensi päästä, kun vetelin lientä ääntä kohti. Todennäköisesti huomenna soppa ei enää niin tulista ole, keitot paranevat vanhetessaan. Mutta ei niitä nyt sen takia kannata viikkosotalla kattilassa hautoa. Jos ei parissa päivässä mene, pane osa pakkaseen.

Tulinen kasvissosekeitto

150 g lanttua raastettuna
150 g palsternakkaa raastettuna
2 perunaa raastettuna
vettä
chilipalko
mustapippuria ripsaus
kasvisliemikuutio
valkosipulimurskaa
timjamia
n. 50 g sinihomejuustoa

Heitä kaikki muut ainekset kattilaan paitsi sinihomejuusto. Keittele n. ½ h. Lisää sinihomejuusto, soseuta, jos on tarve. Tarkista suola. Helppoa. Piis of kakku.

Pää on kipeä. Tarkoittaa, ettei tarvitse tänään ajatella, kun ei voi. Jotain hyvää siinäkin. Taidan mennä sohvalle makaamaan ja odottamaan Heartbeatin alkamista. Siinä on niin ihana musiikkikin, että mielelläni katselen sarjaa uudelleen.

Poliittisen kannanoton vuoro

Ennakkoäänestys alkoi. Plaraan vaalikoneita, koska en tunne yhtään ainutta ehdokasta henkilökohtaisesti. Tunnen pienoista vaaliväsymystä, sattuivat nyt kaikki vaalit niin samaan sykkyrään. Ei jaksaisi kiinnostua, mutta pakkohan se on, että saa sitten tarvittaessa valittaa. Valittaminen on hyvästä, joskus on  tarpeen purkaa pahaa mieltään, mutta toisaalta jatkuva valittaminen ja malka-nimisen jutun kaivaminen muiden silmästä on todella turhauttavaa seurata myös sivusta. Toivottavasti minusta ei sellaista tulisi vanhempanakaan.

Tänään olen myös harrastanut kunnonkohotusta. Ei täällä kuulkaas mitään endorfiineja näy, pakkopullaa on minun kuntoiluni ollut aina. En pidä mistään lajista tai sitten tahtoisin kokeilla sellaisia, joita en voi ilman rahoitusta harrastaa. Niinpä on aivan sama, mitä itseäni rääkätäkseni teen, steppilaudalle ja siltä alasastuminen sekä sinipiian varsi ovat ilmaisia eivätkä vie paljon tilaa. Jos nyt jotain edes yrittäisi, ettei aivan koukistuisi, mutta ei se kyllä mitään kivaa ole.

Sitä sinipiian vartta on tarkoitus käyttää tänään muutenkin. Ensi viikko lähestyy, on syytä tappaa villadoobermannit, ettei veljentytär tikahdu. Muita tulevia hankintoja vierailun suhteen tulevat olemaan kaakaojauhe sekä vehnäjauhot. Meinaan ryhtyä pullantuoksuiseksi tädiksi, kun äitiys jäi väliin. Tshih, uskokoon, ken tahtoo. Todennäköisesti saa vain sämpylöitä, minä mitään pullaa osaa tehdä...

Isäni on taas sekoamassa. Joka vuosi taitaa sellainen jakso olla nykyään luvassa. Olemme kuulema koko sakki syyllisiä hänen nykyiseen tilaansa. En sitten tiedä, miten olen ollut hänen elämäänsä järjestämässä, kun en tahdo oikeastaan nähdä enkä kuulla koko ihmisestä mitään. Onneksi asun riittävän kaukana. Onneksi puhelimen saa suljettua tarvittaessa. Ovikello onkin jo irti ulko-ovesta. Jos kuitenkin varuilta katsastaisin lippujen hinnat Uusi-Seelantiin ja Australiaan.

(Elämä on paskaa, mutta antaa olla. Minkäs minä sillekään voin.)

Itse itseään kannustaen

Alkuviikko ahdistaa nykyään aina. Etenkin jos viikonloppuna on ollut hauskaa koko rahan edestä, ei millään tahdo ymmärtää maanantain tyhjyyttä. Mutta tästä se taas lähtee tämäkin viikko ja kallistuu kohti loppua. Keksin itselleni pieniä tehtäviä, joita sitten välttelen parhaani mukaan. Ja etsin vapaita paikkoja.

Tänään ajattelin uskaltautua testaamaan jälleen kerran sadeviitan ja kumikenkäni. Pitäisi hakea r-kioskilta Dermoshopin paketti, jossa saapuu uusin versioni yövoiteesta. Olen alkanut karsia kuluja myös ihonhoitotuotteissa, vaihdan yli 30 euron tuotteen alle 8 euron tuotteeseen. Ostin kyllä sian säkissä, mutta parempi kokeilla, eihän sitä tiedä, jos se vaikka toimisi. Toivottavasti ei ole kovin pahasti hajustettu, se minua pelottaa kaikkein eniten.

Kävin laskemassa asumistukiasian Kelan sivuilla, kunhan saan ensimmäisen ansiosidonnaisen korvauksen, voin laittaa asumistuestakin hakemuksen sisään. Näytti siltä, että tulen saamaan n. 20 euroa asumistukeakin. Sillä jo kummasti hankkii evästä. On kyllä kummallinen tunne pitkästä aikaa taas ryhtyä pihistelemään kaikesta, kerkesin jo vajaassa kahdessa vuodessa tottua leveämpään elämään.

Elämä on jotenkin rumaa. Kauneus taitaa puuttua katsojan silmästä.

Naurua läpi kyynelten

Naurujooga taitaa oikeasti toimia, ainakin nyt on sellainen kevyt ja toiveikas olo. Eilen nimittäin sain vieraakseni ja ohjaajakseni lajissa Nollavaimon, välillä vakavoiduttiin, mutta enimmäkseen naurettiin niin, että vesi lensi silmistä. Vieras kyllä saa itseään kiittää, kun toi tonkan viiniä mukanaan, ei suunkostuke loppunut kesken. Ja kostuketta siinä tarvittiin, kun suu kävi molemmmilla. Onneksi emme puhuneet toistemme päälle kuitenkaan, vaan somasti ainnoimme suunvuoroa toisillemme. Ja onneksi meillä ei ole paperiseinät, nimittäin kello oli kaksi, kun havahduimme lopettelemaan.

Kokeileva keittiöni tarjosi uuniruokaa. Tuttuja ja turvallisia pekoniherkkusieniä, joissa oli sinihomejuustotäyte, paprikaveneitä, joihin kylvin päällisen pecorinosta ja rosmariinista, sekä tomaattimozzarella-tornit, jotka valitettavasti käyttäytyivät kovin Pisan tornin omaisesti, levisivät pitkin leivinpaperia. Hyvältä maistuivat kaikki, mutta seuraavalla kerralla on paprikaveneiden ulkonäköä tuunattava. Niiden ulkoinen olemus ei vastannut toimivaa makuelämystä. Uuniruoka on helppoa, jos vain jaksaa sen askartelu- ja piiperrysvaiheen, se taas minusta on hauskaa, koska minä nyt vain askartelen mielelläni. Etenkin keittiössä.

Nyt tämä lutraaminen saa loppua. Pari päivää iltariekkumista, huonoa unta ja ylenpalttista eväiden nautiskelua tuntuu kropassa. Sormet ovat nippu nakkeja ja silmien alla ovat kauppakassit. Suolaista ruokaa on tullut nautittua, mitäs nostin pöytään maissilastut ja dipin, ihan oma vika, ketään muuta ei voi syyttää. Mutta kun oli niin kivaa! Blogimaailma on hauska paikka, siellä tutustuu uusiin kivoihin ihmisiin. Suosittelen lämpimästi.

Väärin

Asioita, jotka ovat katollaan tässä maailmassa:

- maailmassa on niin paljon ihania ja hienoja naisia vapaana, että oikein vituttaa olla hetero. Puhumattakaan, että kaikki ne ihanat ja hienotkin ovat heteroita. Miksi vapaat miehet ovat enimmäkseen möllejä? Eilen taas yhteen törmäsin baaritiskillä ("Ootko lähtennä lasettamaan? Häh?"), tuli kamala tarve vetää ääliötä ympäri korvia. Jos joku seuraa etsiskelevä mieshenkilö tunnustautuu viksuksi, saa ilmoittautua profiilissani löytyvään sp-osoitteeseen. Toiveena on henkinen virkeys ja huumorintaju, ja ehkä melkein sama tai korkeampi pituus kuin minulla (178 cm, minä kun niistä korkkareista kuitenkin tykkään). Iän suhteen olen menettänyt jo toivoni, saa siis olla nuorempikin. koska ikäisistäni ei enää mitään löydy.

- ketään ei saa kiusata. Vaikka itsellänikin tulee hirveä hinku välillä paukauttaa ihmisiä päähän vain, koska he eivät ajattele samalla tavoin kuin minä, silti en sitä tee. En edes henkisesti. Itsekseen saa murista ja kavereille saa kätistä, mutta ihmisten annetaan olla rauhassa. Eikä saa kiusata vain ollakseen oikeassa. Ei minuakaan.

- roskia ei viskota luontoon eikä kaduille. En väitä aina nostelevani toisten roskia, mutta on se nyt jo kumma, jos en omiani jaksaisi kantaa roskiin. Saatan jopa karjahdella tuntemattomille ihmisille, jos he paskaavat palloa. Saatan siis jonain kauniina päivänä saada pahasti lättyyni. (Tähän voisi vetää myös kortin "Teidän lapsenne ovat maailman lapsia, ja minä perkele komennan niitä kaikkia. Deal with it.")

- jos et pidä jostain ruuasta, kannattaa kertoa se ajoissa, ennen kuin tulet luokseni syömään. Muuten itket ja syöt. Tai et syö laisinkaan. Keittoa on tarjolla aina. Soittajille soppaa.

- liian hyvä ruoka on ihmiselle pahasta. Erittäin pahasta on liian hyvä ruoka, jonka ihminen tekee itse. Ihmisille pitäisi antaa ilmaisia tilaisuuksia tehdä ruokaa muille ja olla itse syömättä. Niin ja ruokanatsit ovat perseestä. Jos joku tahtoo syödä lihaa, siinä ei ole mitään pahaa, jos hän itse sen maksaa ja valmistaa. Jos taas toinen tyyppi tahtoo syödä raagaravintoa, ituja, tofua tai muuta, niin sekin on valinta, jota ei toinne arvostella. Syitä voi olla monia. Mie vedän mitä vaan, jos se on hyvin valmistettu. Ja arvostan muiden tekemää evästä paljon! Eniten arvostan yhdessä tekemistä.

- valkosipulia ei puristeta, vaan raastetaan. Kaikki puristelu on perseestä, raastin käy hyvin valkosipulin tappamiseen ruuanvalmistuksessa. Kokeile vaikka. Samoin raastinta kannattaa käyttää inkivääriin, galangaan tai kurkuman juureen. Atomit ruuassa ovat hyvästä. Samoin on hyvästä mausteiden herättely kuivalla kuumalla pannulla. Sen jälkeen murskaat ne sitten huhmareessa (tai vasaralla, niin kuin itse tein ennen kuin oli varaa mortteli hankkia.)

- kaikki eivät ole eläinihmisiä. Pitää kunnioittaa myös niitä ihmisiä, joiden sietokyky tai uskallus ei riitä vapaana kirmaaviin koiriin. Vai pitääkö tässä ryhtyä pyssyä kantamaan mukanaan ja ampua kaikki koirat, jotka tulevat kohti arvaamatta ja ilman hihnaa? (Ei, en edelleenkään ole koiraihminen, pidän vain joistain tietyistä koirista, jotka on opetettu käyttäytymään ihmisseurassa. Olen IHMINEN, en koira, en tunne koirien tapoja yhtään sen enempää kuin koirat ihmisten.) Kissojen kanssa tulen toimeen taas turhan hyvin. Miau.

- vituilu ja kiusaaminen ovat aika inhottava laji. Jos joku asia esimerksiksi minussa kiusaa, mieluummin kannattaa kertoa se minulle kuin kautta rantain vääntää veistä siellä ja täällä. Minä EN ymmärrä vihjettä. Sano suoraan. Samoin kannattaa sanoa, jos kuvittelet, että minä mitenkään hankaloitan elämääsi. Sanotaanko, että jos aion niin tehdä, kerron yleensä sen etukäteen. Reilusta kerhosta terveisiä.

- siivoaminen on erittäin yliarvostettu laji. Ihminen voi pitää paikat järjestyksessä ja jättää nurkkien nuohoamisen viisaammille. Minä poimin vain metrisiä asioita, muut eivät välttämättä satu silmään. Paitsi noin neljä kertaa vuodessa. Silloin tapahtuu ja päästä lentää vesi, kun tapahtuu.

Veljentytär toi tavaransa. Kolme tyhjentämääni hyllyä eivät riitä mihinkään. Apua! Elintilaa! Veljen ja vaimonsa kanssa kävimme Vltavassa syömässä ja muutamassa baarissa. Join elämäni ensimmäisen Gibsonin ja pidin siitä. Kotiin pääsin jo ennen puoltayötä, olen siis vahvassa iskussa tämän iltaista vierastani varten. Taidan ryhtyä miettimään, mitä tarjoan. Eiköhän tässä tätä saarnaa nyt taas yhdelle aamulle ollut. Seurakunta saa poistua.

Gibsonissa on hillosipuli. Hih.

Potut jäivät syömättä. Kaalia olisin vetänyt enemmänkin.

Uusi maailmanjärjestys

Hei vaan naapurit! Nyt loppui se rauha ja hiljaisuus, täti soittaa taas poppia!

Muutama viikko sitten sattui kotionnettomuus, jonka seurauksena minulta menivät rikki sekä kaiuttimet että pöytälamppu. Ainekset olisivat olleet jopa suurempaan onnettomuuteen, tulipalon muodossa, mutta onneksi sitä ei tapahtunut. Sen jälkeen musiikin kuunteluni on ollut minissään, koska pikkuläppärini äänentoisto on itikan yninää eikä sitä kukaan kestä, en edes minä.

Kuten tiedätte, aikaahan minulla on. Niinpä ryhdyin plaraamaan erilaisia arvostelusivustoja sekä verkkokauppoja. Jotta mikä olisi hyvä ja halpa. Creativen kaiuttimista kuului kaikkialta hyvää, tietysti soraääniäkin joukkoon mahtui, mutta enimmäkseen olivat kommentit kehuvia. Sitten vaan malleja ja hintoja metsästämään. Ja katso, Verkkokauppa pelasti, sieltä löytyivät edukkaasti Creativen 2.1 kaiuttimet.

Eilen hain pakettini SmartPost-pakettiautomaatista, ihana systeemi muuten, on niin lähellä kotoani! Ja äsken suoritin vaativan asennustehtävän (liitin piuhat). Nyt taas poppi raikaa! Jippii! Basso kumajaa ja diskantti kilkattaa.

Muutenkin on hyvä olo, kun eilen oli ihmisseuraa. Ystävärakkaat ovat ihania, mutta osa asustelee turhan kaukana. Lottovoittoa ja kimppakämppää odotellessa! Eikä tässä vielä kaikki; huomenna pikkuveli vaimoineen ja lauantaina special guest star. Kyllä minua nyt hemmotellaan. Aurinkokin paistaa työttömälle, parempi pysytellä sisätiloissa, ettei vaan joku tarjoa töitä...