Kun palkanmaksun katkeaminen läheni viime keväänä, päätin ryhtyä pitämään kirjaa siitä, mihin raha katosi, kun se ei tehnyt pesää tililleni tai sijoittunut minnekään. Pakolliset menot kuukaudessa ovat 750 euroa, puhelin, netti, vuokra, asuntolaina, kotivakuutus, sähkö ja lääkkeet. Mitä tapahtui lopuille?
Tein exceliin kovin epämääräisen taulukon raa´ahkolla aihejaolla, yhdellä sivulla oli aina yksi kuukausi. Arvatkaas paljonko olen syytänyt rahaa taivahan tuuliin, rapiat 11 000 euroa, melkein tonni kuukaudessa. Mutta minäpä olenkin elellyt aika leveästi, vasta nuo viimeiset kuukaudet menivät vähän sipistelyksi. Vaatteisiin upposi tonni (summaa lisäsi töihinmeno, piti vähän investoida), ruokaan 3500 (kotona, vieraissa ja ulkona), matkusteluun 1600 (siinä ovat sulassa sovussa HSL:n matkat, ulkomaan retket ja kännitaksiajelut).
Alkoholiin kotona, naapurissa, baareissa ja matkoilla meni melkein yhtä paljon kuin ruokaan, kolmisen tonnia. Sitä ei voi puolustella kyllä mitenkään. Paitsi vähän, oon kova poika tarjoamaan muillekin. Vien tuliaiseksi paljon alkoholia. Jos saan vieraita, heidän ei tarvitse tuoda kuin oluensa, niitä minä en jaksa kantaa. kaikki muut tulee talon puolesta ja minustahan on tosi kiva kestitä vieraita. En sylje lasiin, eihän se totuus siitä toisaalta miksikään muutu. Minulla on erittäin kallis alkoholimaku, rakastan Magnersia, yleensä se on lähes kalleinta siideriä mitä baarissa on tarjolla. Ja sitten kun hiprakkahakuisuus iskee, niin otetaan viereen yksi jägermeister.Jos ryhtyisin absolutistiksi, minulla olisi kymmenen vuoden päästä peijaisrahat kasassa. Varmasti olisin jo tylsistymiseen kuollutkin, kännissä ja kihloissa kun on kivaa - ja kihloihin en enää mene. Juu. Kyllä kansanterveystädit ja sedät kiittävät ja kohta tulevat hakemaan minua.
Siinäpä ne suurimmat menoerät olivat. Kuriositeettina laskin myös hammaslääkäriin, lääkkeisiin ja hygieniatuotteisiin uppoavan rahan, viisisataa euroa. Ei paha. Ihan siedettävä, en ole kovin sairas ihminen. Kestokulutustavaraan meni tonni, tähän tulevat liinavaatteet, kodinkoneet, huonekalut, kirjat ja muu sellainen, jonka oletan kestävän enemmän kuin kolme vuotta. Mielellään kymmenen. Jotenkin toisaalta kiva ajatella, että nyt elelen leveästi vajaalla parilla tonnilla. Budjetissa on paikkoja, joista nipistää, kun hätä tulee. Sitten vaan pitäisi oppia budjetoimaan, nyt se on enemmän sitä, että jaha, tilille jää pakollisten jälkeen tuon verran, jaan sen viikkojen lukumäärällä, ja se on menoa sitten.
***
Kävin eilen hammaslääkärillä. Hampaassa on yksi hermo, joka ei suostu kuolemaan. Itse juurihoitoa ei kuulemma ole vielä aloitettukaan, eikä voida aloittaa ennen kuin hermo on tapettu. Jotta siksi se jomottaa. Nyt sisällä on vahvemmat tropit ja ensi viikon aika on edelleen oleellinen. Oli muuten ihanan ymmärtäväistä ja kärsivällistä sakkia Ruskeasuon hammashoitolassa. Ei voi kuin kiitellä sitä ammattimaista otetta, jolla tärisevää ihmisrauhniota siellä kohdellaan. Iso käsi ja kiitos.
Minäpä ehkä menen tänäänkin baariin. Hih, tulee vieras kylään. Ainakin luvassa on hyvinsyömistä ja sivistynyttä sipistelyä juomakaapilla.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Back to basics
En ole aivan varma, mikä johtuu mistä, mutta takana on kaksi niin vilkasta työpäivää, että heikompaa saattaisi hirvittää. Alussa minulla oli hivenen epäilystä, että saattaisin liian helpolla päästä nykyisessäkin työssäni. Nämä pari päivää ovat opettaneet, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita saattaa olla niinkin paljon, että viime yönä näin työpainotteisia pikkupainajaisia, kun jäi yksi hommeli vaiheeseen iltapäivällä. Aamulla kun sain sen hoidettua, nauroin itsekseni, että etohomman takia taas piti. Mut kun se on mun luonto.
Kustannuspaikalla on ollut vieraina niin paljon omia ja vieraita miehiä, että testosteronipilvi seuraa minua lähes kotiin saakka. Komeitahan ne ovat, nuoret miehet. Katsotaan, mutta ei kosketella, vaikka miten Frank Pappa kehoittaisi, että kosketelkaa toisianne. Huomenna miesten määrä on laskenut takaisin normaaliin, mutta odottamassa on varmasti lisää mielenkiintoisia askartelutehtäviä. Pidän siitä.
Aamulla riipaisin särkylääkkeen kitusiin heti ennen kuin edes töihin pääsin, yöksi aion ottaa seuraavan. Nyt vähän jomottaa, mutta särky ei ole mitään tappajaraivohullukamaa. Tämän kanssa tulen toimeen. Ja hyvä niin, koska töistä suoraan menin ammattiyhdistyksen tilaisuuteen, se olikin kovin mukava. Siellä meitä viihdyttivät kokit, hovimestarit ja tapahtuma-alan ammattilaiset. Tuliaisina kassista löytyi joutavanpäiväisen paperitauhkan lisäksi jopa alkoholipitoisia juomia (Gammel Danskia kolme pienta pullollista) ja liput yhteen konserttiin. Mukava tilaisuus. Siellä oli joku topseffi tekemässä pientä evästä, minun tekemäni risotto on tosin parempaa. Hänen antamansa ohjeet erinäisiin asioihin tosin olivat erittäin hyviä.
Nyt varmaan tarttis jotenkin rauhoittua ja ottaa se särkylääke. Sitä ennen laitan vielä entisen esi-ihmeen toivomuksesta yhden kutsun menemään, vanhoja kollegoja yritämme tavata. Meillä on edelleen se tietty suhde. Työsuhde nimittäin, vaikka emme enää samassa työosoitteessa olekaan, emme ainakaan toistaiseksi, sekin hetki saattaa tällä menolla koittaa vielä joskus.
Kustannuspaikalla on ollut vieraina niin paljon omia ja vieraita miehiä, että testosteronipilvi seuraa minua lähes kotiin saakka. Komeitahan ne ovat, nuoret miehet. Katsotaan, mutta ei kosketella, vaikka miten Frank Pappa kehoittaisi, että kosketelkaa toisianne. Huomenna miesten määrä on laskenut takaisin normaaliin, mutta odottamassa on varmasti lisää mielenkiintoisia askartelutehtäviä. Pidän siitä.
Aamulla riipaisin särkylääkkeen kitusiin heti ennen kuin edes töihin pääsin, yöksi aion ottaa seuraavan. Nyt vähän jomottaa, mutta särky ei ole mitään tappajaraivohullukamaa. Tämän kanssa tulen toimeen. Ja hyvä niin, koska töistä suoraan menin ammattiyhdistyksen tilaisuuteen, se olikin kovin mukava. Siellä meitä viihdyttivät kokit, hovimestarit ja tapahtuma-alan ammattilaiset. Tuliaisina kassista löytyi joutavanpäiväisen paperitauhkan lisäksi jopa alkoholipitoisia juomia (Gammel Danskia kolme pienta pullollista) ja liput yhteen konserttiin. Mukava tilaisuus. Siellä oli joku topseffi tekemässä pientä evästä, minun tekemäni risotto on tosin parempaa. Hänen antamansa ohjeet erinäisiin asioihin tosin olivat erittäin hyviä.
Nyt varmaan tarttis jotenkin rauhoittua ja ottaa se särkylääke. Sitä ennen laitan vielä entisen esi-ihmeen toivomuksesta yhden kutsun menemään, vanhoja kollegoja yritämme tavata. Meillä on edelleen se tietty suhde. Työsuhde nimittäin, vaikka emme enää samassa työosoitteessa olekaan, emme ainakaan toistaiseksi, sekin hetki saattaa tällä menolla koittaa vielä joskus.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Vajaapäinen
Olen pyöritellyt päässäni ties millaisia aloituksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta ne kaikki typistyvät siihen, että olen ärsytettynä vaarallinen. Epävakaa ainakin. Ärsyyntyminen on näin iltapäivällä aina vain näkyvämpää, mutta oma syyhän tämä on. Ei ole varaa yksityiselle hammaslääkärille eikä julkiselle oteta. Sitten vasta, jos särkee koko ajan. Ja valehtelijaksi minusta ei ole. Ehkäpä kipu vielä muuttuu jatkuvaksi. Tai sitten niin pahaksi, että tunnen oikeudekseni mennä lääkäriin.
Tässä kaikki, mitä sain tikistettyä. Värit ovat hukassa, jäljellä vain harmaata. Edes naamakirjaan saa mitään raapustettua, kun vituttaa koko juttu. Luojan kitos, tämä on ohimenevää, mutta en minä tästä vanhuus-hajoamispaskasta kyllä pidä. Parempi mennä kerralla kuin jäädä kitumaan. MINUN nimittäin, muista en sano mitään.
Sen verran kuitenkin olen sielun ja ruumiin voimissani, että kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen. Jos nyt joku niin hullu on, että naimisiin tahtoo, niin annettakoon hulluille mahdollisuus, olivat he sitten eri tai samaa sukupuolta.
Tässä kaikki, mitä sain tikistettyä. Värit ovat hukassa, jäljellä vain harmaata. Edes naamakirjaan saa mitään raapustettua, kun vituttaa koko juttu. Luojan kitos, tämä on ohimenevää, mutta en minä tästä vanhuus-hajoamispaskasta kyllä pidä. Parempi mennä kerralla kuin jäädä kitumaan. MINUN nimittäin, muista en sano mitään.
Sen verran kuitenkin olen sielun ja ruumiin voimissani, että kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen. Jos nyt joku niin hullu on, että naimisiin tahtoo, niin annettakoon hulluille mahdollisuus, olivat he sitten eri tai samaa sukupuolta.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Ihanan arkista juhlaa
Perjantaina ystäväpariskunnan herrahenkilö viestitteli kysyäkseen, enhän vain ollut kiinnostunut kylille lähtemään. Olinhan minä, tietysti, perjantai ja kaikki! Suoritimme klassisen Kallion läpihiihtelyn; Lennonjohto, Abin baari, Hurjalento ja sokerina pohjalla Roskapankki. Minä sitten pidän sen kaupunginosan baareista, melkein kaikista. Johonkin ihmeellisen aikasilmukkaan sitä taas tuli jouduttua, kun kaikki näytti samalta kuin silloin ennen, ennen avioliittoa. Minä vain olin muuttunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt ei enää tule mieleenkään hankkiintua hankaluuksiin, seuraan niitä vain sivusta. Ja toisaalta, hankaluudetkaan eivät enää ole kiinnostuneitä minusta, koska ikä ja painovoima ovat tehneet tehtävänsä.
Ystävä kyseli, mitä mieltä olisin, jos he pitäisivät 1,5 vuoden päästä yhteiset syntymäpäivänsä pienellä pohjoiskarjalalaisella paikkakunnalla. Mikäs siinä, kiva olisi käydä kylä katsastamassa parinkymmenen poissaolovuoden jälkeen. Kunhan vain majoituksen saavat järjestymään, mielelläni menen mukaan. Ruokaa ei kuulemma tarvitse tehdä, siihenkin löytyy paikallisia voimia. Mielenkiintoista. Mietin alustavasti myös omia juhliani, taidan tietää, mistä ryhdyn kyselemään edullista paikkaa niitä varten. Syntymäpäivät ovat hyvä syy järjestää bileet, antaa ystävien seurustella keskenään, minulla on niin hienoja ystäviä, että niiden kannattaakin antaa tutustua toisiinsa. Verkosto vahvistuu ja laajenee.
Eilinen oli sitten siivous- ja kauppapäivä. Roudasin pari säkillistä evästä, että voin nopeasti töistä päästyäni ryhtyä tekemään evästä. Nälkä minulla ei yleensä kova ole, mutta jotenkin kotiin tekee mieli suoraan kulkematta lähtöruudun kautta. Perunalaarilla huomasin sivusilmällä uudet perunat, pakkohan niitäkin oli mukaan kahmia pari kourallista. En edes muistanut katsoa, mistä mokomat olivat kotoisin, mutta kun suhteellisen halvalla sai, alle 2 eeroa, niin päätin, että olen minä hullumpiinkin asioihin tuhlannut. Alkosta kävin mukaan pari viinipulloa varastoon, minusta on niin ihanaa, kun nykyään voi kerätä jemmaa.
Iltapäivällä nojatuoli imaisi minut syövereihinsä. Makasin/ löhösin/ röhnötin sen uumenissa, haistelin naapurustosta kantautuvia suloruokatuoksuja enkä jaksanut evääni heilauttaa oman ruokailuni suhteen. Silloin olisin tahtonut taas seuraa. Kaipaus kouraisi sydänalaa, kun muistin vielä viimevuotisen ruuanlaittajan. Hyvin ole siitäkin tosin toipunut, enimmäkseen tuntuu kuin olisin nähnyt unta; poissa silmistä, poissa mielestä. Ja kun muuten ovat asiat hyvin, niin on vain totuttava elämään itsekseen ja ystävien kanssa. Olenhan minä muuten onnellinen ja kiitollinen.
Iltasella alkoi juurihoidettua hampaanperkelettä pakottaa. Pakotti jopa niin paljon, että etsin päivystävän hammashuollon numeronkin valmiiksi. Nappasin yhden tainnuttavan lääkkeen ja menin unille, tämä aamuna ei sitten tietenkään taas särje, en siis soita päivystään numeroon, vaan odottelen 26. päivää. Vielä kymmenen herätystä. Vanheneminen ja rapistuminen ovat ihan p*rseestä, enkä minä kestä kipua. Huono ihminen kun olen.
Ystävä kyseli, mitä mieltä olisin, jos he pitäisivät 1,5 vuoden päästä yhteiset syntymäpäivänsä pienellä pohjoiskarjalalaisella paikkakunnalla. Mikäs siinä, kiva olisi käydä kylä katsastamassa parinkymmenen poissaolovuoden jälkeen. Kunhan vain majoituksen saavat järjestymään, mielelläni menen mukaan. Ruokaa ei kuulemma tarvitse tehdä, siihenkin löytyy paikallisia voimia. Mielenkiintoista. Mietin alustavasti myös omia juhliani, taidan tietää, mistä ryhdyn kyselemään edullista paikkaa niitä varten. Syntymäpäivät ovat hyvä syy järjestää bileet, antaa ystävien seurustella keskenään, minulla on niin hienoja ystäviä, että niiden kannattaakin antaa tutustua toisiinsa. Verkosto vahvistuu ja laajenee.
Eilinen oli sitten siivous- ja kauppapäivä. Roudasin pari säkillistä evästä, että voin nopeasti töistä päästyäni ryhtyä tekemään evästä. Nälkä minulla ei yleensä kova ole, mutta jotenkin kotiin tekee mieli suoraan kulkematta lähtöruudun kautta. Perunalaarilla huomasin sivusilmällä uudet perunat, pakkohan niitäkin oli mukaan kahmia pari kourallista. En edes muistanut katsoa, mistä mokomat olivat kotoisin, mutta kun suhteellisen halvalla sai, alle 2 eeroa, niin päätin, että olen minä hullumpiinkin asioihin tuhlannut. Alkosta kävin mukaan pari viinipulloa varastoon, minusta on niin ihanaa, kun nykyään voi kerätä jemmaa.
Iltapäivällä nojatuoli imaisi minut syövereihinsä. Makasin/ löhösin/ röhnötin sen uumenissa, haistelin naapurustosta kantautuvia suloruokatuoksuja enkä jaksanut evääni heilauttaa oman ruokailuni suhteen. Silloin olisin tahtonut taas seuraa. Kaipaus kouraisi sydänalaa, kun muistin vielä viimevuotisen ruuanlaittajan. Hyvin ole siitäkin tosin toipunut, enimmäkseen tuntuu kuin olisin nähnyt unta; poissa silmistä, poissa mielestä. Ja kun muuten ovat asiat hyvin, niin on vain totuttava elämään itsekseen ja ystävien kanssa. Olenhan minä muuten onnellinen ja kiitollinen.
Iltasella alkoi juurihoidettua hampaanperkelettä pakottaa. Pakotti jopa niin paljon, että etsin päivystävän hammashuollon numeronkin valmiiksi. Nappasin yhden tainnuttavan lääkkeen ja menin unille, tämä aamuna ei sitten tietenkään taas särje, en siis soita päivystään numeroon, vaan odottelen 26. päivää. Vielä kymmenen herätystä. Vanheneminen ja rapistuminen ovat ihan p*rseestä, enkä minä kestä kipua. Huono ihminen kun olen.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Nojatuolimatkailua Helsingissä
Töissä on vauhdikasta ja ihanaa. Mutta senhän te tiesittekin. Opin niin paljon uusia asioita, että joudun ehkä liimaamaan vaatteiden alle ulkoisen kovalevyn heti kun löydän itsestäni usb-portin. (Sitten meinasin kirjoittaa jotain yhdestä käyttämättömästä reiästä, mutta nielaisenkin sanani juuri nyt takaisin, koska se olisi aivan älytöntä ja vaikka on perjantai, niin olen älytön vain livenä. Sitä paitsi olen juonut vasta puolikkaan siiderin.)
Nojatuolimatka järjestyi tänään. Tarvitsin vähän etuottoa töistä, että kerkesin neljäksi kotiin. Vaihdoin vaatteet ja raahasin vanhan tuolin etuovelle alakertaan. Kylmän viileästi vetelin pitkin käytävän lattioita, ei enää tarvinnut kangasta varoa. Pikkuveljen kanssa saatoimme tuolin viimeiselle matkalleen Sortti-asemalle, sielläkin piti pirkana maksaa 11 eeroa, että sai tiputtaa tuolivanhuksen sekojätteeseen. Sitten ajelimme Kallioon, missä Kauko meitä jo ovella vartosi.
Tuoli oli jättiläismäinen. Sen sisällä piileskelee sänky, jonka jeesusteipillä pelastimme ulosnitkumisella siksi aikaa, että kantelimme tuolin alakertaan. Sen minä vaan sanon, jos ei olisi pikkuveli kannatellut, niin hommasta ei olisi tullut mitään. Ja jos ikinä joudun muuttamaan, tavarani kantavat raavaat muuttofirmamiehet, eikä heikentyvä sukuparka. En siis voi muuttaa ikinä. Kaukolle annoimme vielä paluumatkalla kyydin uusille huudeille, olin vähän kateellinen lähikaupasta, se on saatana Liiteri! Mutta treffit saimme kuitenkin sovittua myöhemmäksi.
Tuoli on testattu. Se on täydellinen, jämäkkä ja laaja. Sen syliin voi vaikka pienempi ihminen nukahtaa. Suuremmille pitää kaivaa sisältä heteka. Vierassänky. Olen onnellinen.
Sitten minä tilasin pari lippua hullun huilumiehen keikalle. Työläinen rilluttelee palkkapäivän kunniaksi. Olen muuten ollut kuukauden töissä! Mitäs siihen sanotta, kaverit? Minä otan toisen siiderin.
Nojatuolimatka järjestyi tänään. Tarvitsin vähän etuottoa töistä, että kerkesin neljäksi kotiin. Vaihdoin vaatteet ja raahasin vanhan tuolin etuovelle alakertaan. Kylmän viileästi vetelin pitkin käytävän lattioita, ei enää tarvinnut kangasta varoa. Pikkuveljen kanssa saatoimme tuolin viimeiselle matkalleen Sortti-asemalle, sielläkin piti pirkana maksaa 11 eeroa, että sai tiputtaa tuolivanhuksen sekojätteeseen. Sitten ajelimme Kallioon, missä Kauko meitä jo ovella vartosi.
 |
| Pakko oli luopua, kun tästä valui etureunan yli lattialle. RIP. |
 |
| Edessä oleva musta mötikkä on palli/ rahi, jolla makoaa torkkupeitto. Näyttääpä omituiselta. |
Sitten minä tilasin pari lippua hullun huilumiehen keikalle. Työläinen rilluttelee palkkapäivän kunniaksi. Olen muuten ollut kuukauden töissä! Mitäs siihen sanotta, kaverit? Minä otan toisen siiderin.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Ei hassumpi tyyppi
Pidän todella paljon Puoli seitsemän-ohjelmasta. Aluksi löysin itseni ensin kuuntelemasta ja sitten katselemasta, kun televisio jäi auki uutisten jälkeen. Nyt jopa tietoisesti jätän sen auki. Olen kieltäytynyt kahdesta ohjelmasta, toisessa vieraana oli Anu Saagim ja toisessa Neumann. Eivät kelvanneet, alkoi ahdistamaan jo pelkkä mainoksen näkeminen, pakko oli läiskäistä televisio kiinni. En tahdo tuntea myötähäpeän, säälin tai ärsyyntymisen tunteita, mikäli mahdollista, niitä saa tahtomattaan. Sen sijaan hyvän tuulen juttuja tunnen mielelläni, ne vahvistavat positiivista oloa ja eloa.
Eilen alkoi PS:n muotiviikko (jota en myöskään jaksa varmaan enempää katsoa), haastateltavana oli gTIE:n Jenni. Se taas olikin yllättäen niin mielenkiintoista kuunneltavaa, että minulla on tällä hetkellä hirveä hinku menä ostamaan kauppa tyhjäksi. En tietenkään mene! Menisin, jos olisin nuorempi, muodikkaampi, varakkaampi ja vähemmän jotain muuta. Mutta menkää te muut, nuoremmat. Näyttää hyvältä, sopii sekä miehille että naisille.
Samaisessa ohjelmassa minua ärsytti suunnattomasti jonkun muotibloggaajan lausunto, jossa hän totesi, että ei tietenkään seuraisi sellaista blogia, joka ei ole myös naamakirjassa ja - olikohan se toinen määre twitterissä? Jaa, mikä ärsytti? En oikein osaa sanoa, ehkä se, että pitäisi kai pyrkiä olemaan suosittu ja haalimaan lukijoita ja tulla joksikin. Paitsi, että ei minun tarvitse, tämähän on hiustenleikkuu-blogi. Minulla on julkinen päiväkirja, ei muotia, sisustusta, puutarhan hoitoa (olisikin!), ei teemaa eikä pysyviä aiheita - tai on yksi. Minä. Oman elämäni sankari.
Töissä vierailin oikeissa töissä, sellaisessa paikassa, missä sain nähdä työhaalareita, kaikenlaisia jännittäviä vermeitä, koneita, tilpehööriä. Ja ihmisiä. Kävin luomassa suhteita, esittäytymässä, että ymmärtävät ottaa yhteyttä, jos voin auttaa. Ja heti siitä oli hyötyä, löysin ehjääkorjaa-ihmisiä, jotka saan hoitamaan pari hommelia, jotka ovat hiertäneet minua, mutta en ole tiennyt, kehen ottaa yhteyttä. Sen lisäksi sain muutaman kuljetuksen järjestymään. Jesh, olen hyvä!
Itse asiassa olen paljon parempi kuin edellisessä työssä. Minun olisi pitänyt häipyä edellisestä paikasta jo paljon aikaisemmin, minusta on paljon enempään kuin siellä sain antaa. Nyt on näytön paikka, nyt saan tehdä. En minä ruutia ryhdy keksimään uudelleen, uusista räjähteistä puhumattakaan, mutta jotenkin sitä vaan on niin onnellinen, kun saa käyttää päätään. Minulla on hyvä pää! Muistakaa se sitten, kun dementia iskee, sitten voitte sanoa, että minulla oli terävä pää.
Nyt jatkan pääni - tai pikemminkin hiusten - kuivattelua. Samalla nautin hyvää ja ravitsevaa vettä toisenkin puolikkaan. Kahvi tulee vasta kustannuspaikalla. Ei edes se harmita, että nojatuolikaupat siirtyivät lähitulevaisuuteen. Tänään saattaa postissa tulla siemenlähetys Pohjoisemmasta Suomesta, ystävä oli vähän riehaantunut siemenostoksilla ja tahtoi jakaa tuskaa. Vai iloa?
Eilen alkoi PS:n muotiviikko (jota en myöskään jaksa varmaan enempää katsoa), haastateltavana oli gTIE:n Jenni. Se taas olikin yllättäen niin mielenkiintoista kuunneltavaa, että minulla on tällä hetkellä hirveä hinku menä ostamaan kauppa tyhjäksi. En tietenkään mene! Menisin, jos olisin nuorempi, muodikkaampi, varakkaampi ja vähemmän jotain muuta. Mutta menkää te muut, nuoremmat. Näyttää hyvältä, sopii sekä miehille että naisille.
Samaisessa ohjelmassa minua ärsytti suunnattomasti jonkun muotibloggaajan lausunto, jossa hän totesi, että ei tietenkään seuraisi sellaista blogia, joka ei ole myös naamakirjassa ja - olikohan se toinen määre twitterissä? Jaa, mikä ärsytti? En oikein osaa sanoa, ehkä se, että pitäisi kai pyrkiä olemaan suosittu ja haalimaan lukijoita ja tulla joksikin. Paitsi, että ei minun tarvitse, tämähän on hiustenleikkuu-blogi. Minulla on julkinen päiväkirja, ei muotia, sisustusta, puutarhan hoitoa (olisikin!), ei teemaa eikä pysyviä aiheita - tai on yksi. Minä. Oman elämäni sankari.
Töissä vierailin oikeissa töissä, sellaisessa paikassa, missä sain nähdä työhaalareita, kaikenlaisia jännittäviä vermeitä, koneita, tilpehööriä. Ja ihmisiä. Kävin luomassa suhteita, esittäytymässä, että ymmärtävät ottaa yhteyttä, jos voin auttaa. Ja heti siitä oli hyötyä, löysin ehjääkorjaa-ihmisiä, jotka saan hoitamaan pari hommelia, jotka ovat hiertäneet minua, mutta en ole tiennyt, kehen ottaa yhteyttä. Sen lisäksi sain muutaman kuljetuksen järjestymään. Jesh, olen hyvä!
Itse asiassa olen paljon parempi kuin edellisessä työssä. Minun olisi pitänyt häipyä edellisestä paikasta jo paljon aikaisemmin, minusta on paljon enempään kuin siellä sain antaa. Nyt on näytön paikka, nyt saan tehdä. En minä ruutia ryhdy keksimään uudelleen, uusista räjähteistä puhumattakaan, mutta jotenkin sitä vaan on niin onnellinen, kun saa käyttää päätään. Minulla on hyvä pää! Muistakaa se sitten, kun dementia iskee, sitten voitte sanoa, että minulla oli terävä pää.
Nyt jatkan pääni - tai pikemminkin hiusten - kuivattelua. Samalla nautin hyvää ja ravitsevaa vettä toisenkin puolikkaan. Kahvi tulee vasta kustannuspaikalla. Ei edes se harmita, että nojatuolikaupat siirtyivät lähitulevaisuuteen. Tänään saattaa postissa tulla siemenlähetys Pohjoisemmasta Suomesta, ystävä oli vähän riehaantunut siemenostoksilla ja tahtoi jakaa tuskaa. Vai iloa?
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Viikon unipäivä
Lauantainen roolipelisessio oli huippu! Transhuman-telepaattihahmoni joutui ongelmiin demonin kanssa aluksemme välipohjassa. Sinne minä sitten halvaannuin, mutta sain demonin kuitenkin tapettua, ja pelikaverit olivat sen verran armollisia, että herättivät hahmoni vielä henkiin jatkamaan peliä. Kuutisen tuntia jaksoimme hihitellä pelin kanssa, välillä läppä lentää niin, että tahtoo unohtua varsinaisen kokoontumisen aiheen. Hauskaa, mutta olin taas naatti, kun kotiin pääsin. Onneksi ei kebab-eläinkestien jälkeen tarvinnut rakennella itse ruokaa. Sänky kutsui.
Huvittavaa on, miten muut tässä toisessa rope-porukassa ovat pelanneet pitkään ja osaavat kaikki oikeat termit. Minä en osaa edelleenkään. Pelinjohtajamme joutuu välillä vääntämään rautalankaa. Viime pelissä olin muun muassa kumittanut pois elinpisteitteni maksimin, kun ne vähenivät yhdesä pikkukahakassa. Ne jouduttiin laskemaan uudelleen. Aika suuri osa vitseistä menee ohi, koska en ole katsonut scifi-sarjoja tai elokuvia, kauhupätkistä puhumattakaan. Silti minulla on hauskaa, mutta säälittää vähän muun porukan puolesta oma tumpulointinsa.
Sunnuntaista on muodostunut nukkupäivä. Lauantai-iltana otin pikkupillerin, sen avulla nukuin pitkät yöunet, mutta väsymys ei hellittänyt. Ninpä vetelin parit kolmet päiväunet sunnuntain mittaan. Ja menin ajoissa yöunille, sitäkin riitti, ihme kyllä, nyt taas jaksaa viikon rehkaista. Hyvä niin. Kyllä minä jaksan, kun vaan edes kerran viikossa saan akkuni ladattua.
Säälitti lauantaina Ympyrätalon Äsmarketin kassapoika. Edelläni oli keski-ikäinen pariskunta, jonka miespuolinen jäsen oli jo valmiiksi ärtynyt ojennellessaan arvontakuponkejaan kassalle uusimista varten. Hän kirskui, terhensi ja ärähteli komentojaan, mitä piti uusia ja miten. Itse sotki pojan ajatukset ja kun poika yritti kysyä lisäneuvoja, hän alkoi vedellä kuponkejaan takaisin. Siinä vaiheessa oli jo osa lyöty kassaan, niitä piti sitten perua ja muutenkin äijänperkele jakoi pahaa oloaan kassalle sen kun kerkesi. Saimme me jonossa seisojatkin siiitä osamme. Minua säälitti poika, koitin osaltani olla mahdollisimman ystävällinen hänelle vuorollani, pitaleipää ja 0.5 litraa pommakkia ostaessani. Teki mieli ilkeästi mulkoilla ukkelia, mutta sitten mietin, että eiköhän hänelläkin syynsä ole kiukutteluun. Minkä minä sille voisin?
Leukaa pakottaa. Ennen juurihoitoa särki vain hammasta. Ei taida olla hyvä merkki. Vielä neljä päivää ja saan sairastuttuani palkallisen sairasloman, sinne saakka on ainakin keploteltava. (Ei maar, jos tosi pahaksi pääsee, jään tietenkin sairastamaan ja menen lääkäriin, mutta en kyllä tahtoisi palkasta luopua. Enkä tahtoisi sairastaakaan, etenkään hammasasioita.)
Huvittavaa on, miten muut tässä toisessa rope-porukassa ovat pelanneet pitkään ja osaavat kaikki oikeat termit. Minä en osaa edelleenkään. Pelinjohtajamme joutuu välillä vääntämään rautalankaa. Viime pelissä olin muun muassa kumittanut pois elinpisteitteni maksimin, kun ne vähenivät yhdesä pikkukahakassa. Ne jouduttiin laskemaan uudelleen. Aika suuri osa vitseistä menee ohi, koska en ole katsonut scifi-sarjoja tai elokuvia, kauhupätkistä puhumattakaan. Silti minulla on hauskaa, mutta säälittää vähän muun porukan puolesta oma tumpulointinsa.
Sunnuntaista on muodostunut nukkupäivä. Lauantai-iltana otin pikkupillerin, sen avulla nukuin pitkät yöunet, mutta väsymys ei hellittänyt. Ninpä vetelin parit kolmet päiväunet sunnuntain mittaan. Ja menin ajoissa yöunille, sitäkin riitti, ihme kyllä, nyt taas jaksaa viikon rehkaista. Hyvä niin. Kyllä minä jaksan, kun vaan edes kerran viikossa saan akkuni ladattua.
Säälitti lauantaina Ympyrätalon Äsmarketin kassapoika. Edelläni oli keski-ikäinen pariskunta, jonka miespuolinen jäsen oli jo valmiiksi ärtynyt ojennellessaan arvontakuponkejaan kassalle uusimista varten. Hän kirskui, terhensi ja ärähteli komentojaan, mitä piti uusia ja miten. Itse sotki pojan ajatukset ja kun poika yritti kysyä lisäneuvoja, hän alkoi vedellä kuponkejaan takaisin. Siinä vaiheessa oli jo osa lyöty kassaan, niitä piti sitten perua ja muutenkin äijänperkele jakoi pahaa oloaan kassalle sen kun kerkesi. Saimme me jonossa seisojatkin siiitä osamme. Minua säälitti poika, koitin osaltani olla mahdollisimman ystävällinen hänelle vuorollani, pitaleipää ja 0.5 litraa pommakkia ostaessani. Teki mieli ilkeästi mulkoilla ukkelia, mutta sitten mietin, että eiköhän hänelläkin syynsä ole kiukutteluun. Minkä minä sille voisin?
Leukaa pakottaa. Ennen juurihoitoa särki vain hammasta. Ei taida olla hyvä merkki. Vielä neljä päivää ja saan sairastuttuani palkallisen sairasloman, sinne saakka on ainakin keploteltava. (Ei maar, jos tosi pahaksi pääsee, jään tietenkin sairastamaan ja menen lääkäriin, mutta en kyllä tahtoisi palkasta luopua. Enkä tahtoisi sairastaakaan, etenkään hammasasioita.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
