Kyllä huomaa, että on tullut vanhaksi. Vielä kymmenen vuotta sitten minulla ei ollut mitään vaikeuksia bailata baareissa koko yötä ja sitten kirmata suihkun kautta töihin, selviytyä töistä, olla tuottava ja olla tekemättä virheitä. Toisin on nykyään. Kun keskiviikkoiltana kävin katsomassa Casinolla Forkin Spin the Wheel shown, ei auttanut, vaikka sitä ennen kävimme syömässä, joimme sivistyneesti keikan aikana kaksi lasillista viiniä ja olin kotona jo ennen yhtätoista, olin torstain nuupallani. Selviydyin toki töistä, mutta vauhtia piti pitää, vähänkin jos jarrutti, niin jo tuli pöydänalus tai kellariarkisto mieleen. Siis niin kuin nukkumamieleen. Kallis on nykyään valvomisen hinta.
Forkin keikkaa olen tässä mietiskellyt, että mitä minä siitä tykkäsin. Aika hidastahtinen, mutta todennäköisesti rytmi oli tehty sopimaan dinnerin tarjoilutahtiin. Me kun emme syöneet, niin kävi vähän aika pitkäksi. Musiikki on aika yllätyksetöntä, tuttuja biisejä, joita kaikki voivat laulella mukana, mutta hyvin laulettuja toki. Harmitonta, vähän hajutonta ja mautonta, sopii hyvin ulkomaan ihmeiden viihdytykseen. Minä luulen, että minulle riitti yksi kerta. Feikki-Elvis oli parempi - vai olinko silloin enemmän humalassa? Ainakin sain ruokaa.
Tämän viikonlopun ohjelmaan kuuluu taimien erottelu toisistaan ja siirtoprojektit isompiin astioihin. Vanhassa mullassa parvekkeella kylmässä pönöttänyt ruohosipuli on yllättäen alkanut kasvamaan. Taidan lisätä multaa päälle ja antaa olla. Vettä se sai jo eilen.
Tähänkin blogiin olen jo raapustanut 900 postausta. Mistä tätä pashaa oikein riittää? Alitajunta on jännittävä paikka, jonne en tahtoisi joutua pimeällä. Siitä muistutuksena taas viime yönä näytti vinkeätä unta, asustelin kommuunissa - siis minä, vuoden seurallinen erakko! Ennen unta valvoin hampin kanssa tunnin, ihme kyllä sain unta, kun särkylääke ryhtyi toimimaan, olen myös huomannut, että menosuunnan vaihtaminen auttaa, siirrän tyynyt jalkopäähän, siellä on varmaan viileämpää.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Hullu tekee unissaan töitä, viisas pääsee vähemmällä jopa hereillä
Minä taidan olla vähän hullu (understatement of the year). Kun viime viikon viimeinen työpäivä meni reisille, olin vain onnellinen, kun pääsin kotiin. Mutta mitä tapahtuikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä? Aloin miettiä yhtä työasiaa, joka jäi tekemättä torstaina, koska pää oli kipi. Sitä minä sitten pyörittelin unissani puolelta ja toiselta - ja tietysti unessa myös epäonnistuin. Heräilin ja aina kun sain unta, sama veivaus alkoi uudelleen. Aamusella kun menin töihin, riipaisin paperin saman tien eteeni ja raivoroosnan lailla väänsin sen pakettiin. Onnistuneesti jopa, sanoisinko. Sitten helpotti, pystyin taas keskittymään akuutteihin ongelmiin, jotka olivat ilmestyneet sähköpostiini sen jälkeen kun poistuin kustannuspaikalta.
Tulikin vauhdikas päivä. Vähäpäitä ne kyllä ovat, jos eivät minua työsuhteessa pidä, etenkin kun olen pikkuhiljaa saamassa hommaa hanskaan. Mutta kun yrityksen taloudellinen tilanne on, mitä on, voi olla, ettei heillä ole varaa minuun, vaikka tahtoisivatkin. Vaan ei nyt toinne etukäteen itkeä, itken sitten elokuussa, jos on sen aika. Sitä paitsi jos he eivät nosta palkkaani, joudun joka tapauksessa ryhtymään etsintään uudelleen. Puoli vuotta saavat kokeilla edullisemmin, sitten pitää jo ymmärtää, että elää pitää minunkin. Tai oikeastaan saada säästettyä. Sen tämä irtisanomisjuttu opetti, että ihmisellä pitää olla pesämuna. Etenkin jos ihminen elelee itsekseen eikä ole saamassa lottovoittoa tai perintöä, niin tämä ihminen saa hermoromahduksen ilman tukevaa taloudellista puskuria. Eivät kaikki saa, jotkut osaavat olla.
Kukaan ei enää tahdo kuulla hampaastani, ei se mitään, kerron silti. Seuraava aika siirtyi taas päivällä. Pääsen taas uuden hammaslääkärin käsittelyyn. Voi tätä elämää! Alan vakavissani harkita tekareita, kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Kyllä, sattuu ja pakottaa, mutta koska siellä ei ole tulehdusta vaan irrallaan heiluva hermonpää, niin turha mennä minnekään ensiapuun, missä hammas avataan, hermoa heilutellaan, siihen sattuu vielä enemmän ja silti ne panevat sen vain kiinni. Juuei. Mätän ibuprofeenia ja yöksi vähän jotain muuta. Varon niistämästä nenääni liian lujaa, etteivät suonet ratkeile ja olen onnellinen, ettei minulla enää ole kuukautisia, koska se tässä verenvuototaudissa vielä puuttuisikin! Jotain hyötyä kohdunpoistosta kuitenkin, muutakin kuin se, etteivät enää sukulaiset pääse määkymään, että kyllä se vielä sinullakin mieli vaihtuu ja jälkikasvua ilmestyy. Eipä ilmestynyt, niin!
Eipä tässä paskempaa. Kevätkengät odottelevat jo kiihkeästi framille pääsyä, vaan ei vielä toinne. En millään tahtoisi katkaista jäseniäni, siitäkin kun kokemusta on kotitarpeiksi. Se tästä vielä puuttuisikin!
Tulikin vauhdikas päivä. Vähäpäitä ne kyllä ovat, jos eivät minua työsuhteessa pidä, etenkin kun olen pikkuhiljaa saamassa hommaa hanskaan. Mutta kun yrityksen taloudellinen tilanne on, mitä on, voi olla, ettei heillä ole varaa minuun, vaikka tahtoisivatkin. Vaan ei nyt toinne etukäteen itkeä, itken sitten elokuussa, jos on sen aika. Sitä paitsi jos he eivät nosta palkkaani, joudun joka tapauksessa ryhtymään etsintään uudelleen. Puoli vuotta saavat kokeilla edullisemmin, sitten pitää jo ymmärtää, että elää pitää minunkin. Tai oikeastaan saada säästettyä. Sen tämä irtisanomisjuttu opetti, että ihmisellä pitää olla pesämuna. Etenkin jos ihminen elelee itsekseen eikä ole saamassa lottovoittoa tai perintöä, niin tämä ihminen saa hermoromahduksen ilman tukevaa taloudellista puskuria. Eivät kaikki saa, jotkut osaavat olla.
Kukaan ei enää tahdo kuulla hampaastani, ei se mitään, kerron silti. Seuraava aika siirtyi taas päivällä. Pääsen taas uuden hammaslääkärin käsittelyyn. Voi tätä elämää! Alan vakavissani harkita tekareita, kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Kyllä, sattuu ja pakottaa, mutta koska siellä ei ole tulehdusta vaan irrallaan heiluva hermonpää, niin turha mennä minnekään ensiapuun, missä hammas avataan, hermoa heilutellaan, siihen sattuu vielä enemmän ja silti ne panevat sen vain kiinni. Juuei. Mätän ibuprofeenia ja yöksi vähän jotain muuta. Varon niistämästä nenääni liian lujaa, etteivät suonet ratkeile ja olen onnellinen, ettei minulla enää ole kuukautisia, koska se tässä verenvuototaudissa vielä puuttuisikin! Jotain hyötyä kohdunpoistosta kuitenkin, muutakin kuin se, etteivät enää sukulaiset pääse määkymään, että kyllä se vielä sinullakin mieli vaihtuu ja jälkikasvua ilmestyy. Eipä ilmestynyt, niin!
Eipä tässä paskempaa. Kevätkengät odottelevat jo kiihkeästi framille pääsyä, vaan ei vielä toinne. En millään tahtoisi katkaista jäseniäni, siitäkin kun kokemusta on kotitarpeiksi. Se tästä vielä puuttuisikin!
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Munaa, lammasta ja muita sesongin ihmeitä
Kun kärvistelin töissä migreenissä torstain, ei paljon kiinnostanut muu kuin sänky, kun kotiin pääsin. Iltasella lääkitys alkoi sen verran tehota, että sain pakattua pikkukassillisen rätei ja lumpui Pohjoisemman Suomen vierailua varten. Perjantaiaamuna oli vereksillä voimilla liikkeessä, kun junaan hiippalin, matka meni nopeasti aamupalan ja Mma Ramotswen voimin.
Perillä minua oli vastassa uninen emäntä, hän oli ihan vain pienet päiväunet aikonut ottaa. Melkein meinasin jäädä asemalle, kun herätys ei ollut toimut toivotulla tavalla. Olipa mukavaa tulla valmiille, kauppareissut sai unohtaa ja ajella suoraan kotiin. Ystävillä on ikäiseni omakotitalo rauhallisella asuma-alueella pois keskustan humussa, lääniä on ympärillä ja mikä ihaninta, vieraalle oma huone alakerrassa. Talon nuori herra oli oppinut puhumaan sitten viime näkemän ja sen kyllä huomasi, pulputus oli tauotonta. Vanhemmista lapsukaistista toinen oli poissa, joten pääsin tutustumaan toiseenkin paremmin, vakavan ja hiljaisehkon kuoren alla piileskeli sarkastinen huumori.
Meitä nauratti koko viikonlopun, kun joko puhuimme ruuasta, teimme sitä tai nautimme lopputuloksia, mutta kun se on meidän luonto ja hyvä yhteinen harrastus. Perjantain menu koostui kotitekoisesta lihapiirakasta ja maa-artisokkakeitosta. Sopivat ruokajuomat siivittivät meidät illanviettoon jopa kylille. Emme vaan arvanneet, että pitkäperjantai oli sulkenut muutamia pienempiä baareja, harmi sinänsä, koska varsinaiset hippapaikat minua eivät koskaan ole kiinnostaneet. Tuttuja ei tällä kertaa näkynyt tai eivät ainakaan tunnustaneet olevansa liikkeellä, mutta ihmisiä tuli nähtyä ja hulinaa seurattua siitäkin edestä. Ja puhetta riitti, kun sen verran harvakseltaan tulee nähtyä, harmi kyllä.
Lauantaiaamuna pomppasin vierassängystä turhan railakkaasti, aamuaivastus sai verisuonen nenästä ratkeamaan, nopea nousu sängystä katkaisi vierashetekasta säleen. Onneksi talon isäntä on ehjäyskorjaysmielinen, iltaan mennessä sänky oli jo nukkumiskunnossa. Nenäni valutteli koko päivän, johtuu omalääkärini mukaan jatkuvasta ibuprofeenin syömisestä. Hammas kiukuttelee, eikä anna nukkua, päivisin kyllä sen kanssa pärjään. Sain kotiin kokeltavakseni toista vähän tujumpaa lääkettä, kiitos siitä! Tuli mieleen ne toiveet, joita joskus nuorempana kirjoittelin emännän vieraskirjaan, kun kuulin hänen päässeen lääkikseen. ;-D (Ei, en ole saanut kauneusleikkauksia enkä mieltä avartavaa lääkitystä, vaikka niitä nuorempana toivoinkin, mutta hyviä ohjeita siitäkin edestä. Ovat ne sitten hippopotamuksen valansa opiskelleet ja sisäistäneet, perkeleet.)
Lankalauantaina teimme vierailun pääaterian. Karitsan viulu lähti jo aamusella ruskistamisen jälkeen soittelemaan uuniin tiiviiseen foliokuoreen pakattuna. Matala lämpötila salli meidän unohtaa evään sinne siksi aikaa, kun itse kävimme pyörähtämässä keskustassa. Pientä shoppailua (kesäkassi!) ja viimeiset hankinnat pääateriaa varten, ennen kuin saavuimme kotiin, missä leijaili upea aromaattinen kypyvän lihan tuoksu. Tuli lähes harras olo, kun aloimme rakennella muita komponentteja kasaan.
Nigellan lampaan lisäksi tarjolle tuli tsatsikia, porkkanacouscousia, paahdettuja juustoyrttipaprikoita, paistinliemessa muhininutta porkkana-sipulipyreetä, fetasalaattia, viininlehtikääryleitä ja manchegojuustokuutioita, jotka olivat uiskennelleet hunajassa ja pistaasipähkinämurussa. Jälkiruoka tuli nautittua vasta myöhemmin, creme brulee on helppo ja näyttävä jäkkuruoka, jonka voi tehdä jo edellisenä päivänä, kunhan vain sokerin ruskistaa ennen tarjoilua. Tahdon oman keittiötohon.
Sunnuntaina taloudessa järjestettiin munanetsintää nuorisolle. Minun saldoni viikonloppuna oli yksi Lindtin kräämitäytteinen ja toinen Fazerin Mignon muna. Suomalainen voitti, mutta kyllä tietää suklaata syöneensä, kitalaessa kihelmöi samanlainen kutina kuin lapsena piparkakkutaikinaövereiden jälkeen. Runsaan lammas-pitaleipälounaan päälle minut vyörytettiin junaan. Kotiin oli ihanaa tulla! Kiva on käydä jossain, mutta jo parin päivän poissaolo saa minut rakastamaan kotiani kovinkin kiivaasti. Onneksi on vielä tämä päivä aikaa rauhoittua ja kerätä voimia työviikkoa varten.
Iltapäivällä ajattelin kävellä naapurilähiöön hakemaan postilähetyksen Ärkioskilta, samalla pitää käydä ostamassa lisää särkylääkkeitä. Tästä tulee vielä pitkä viikko ennen kuin pääsen uudelleen kidutettavasi hammaslääkärin penkkiin. Toisaalta tahtoisin unohtaa, mitä on luvassa, toisaalta toivoisin sen jo olevan huomenna, että homma olisi ohi. Eikä tämä verenvuototaipumukseni mitenkään tee elämää yhtään helpommaksi. Valitettavasti muuta ratkaisua kipuun ei nyt ole, enkä päivällä edes syö lääkkeitä! Hereillä vielä kestän sen, mutta unestani en luovu.
Perillä minua oli vastassa uninen emäntä, hän oli ihan vain pienet päiväunet aikonut ottaa. Melkein meinasin jäädä asemalle, kun herätys ei ollut toimut toivotulla tavalla. Olipa mukavaa tulla valmiille, kauppareissut sai unohtaa ja ajella suoraan kotiin. Ystävillä on ikäiseni omakotitalo rauhallisella asuma-alueella pois keskustan humussa, lääniä on ympärillä ja mikä ihaninta, vieraalle oma huone alakerrassa. Talon nuori herra oli oppinut puhumaan sitten viime näkemän ja sen kyllä huomasi, pulputus oli tauotonta. Vanhemmista lapsukaistista toinen oli poissa, joten pääsin tutustumaan toiseenkin paremmin, vakavan ja hiljaisehkon kuoren alla piileskeli sarkastinen huumori.
Meitä nauratti koko viikonlopun, kun joko puhuimme ruuasta, teimme sitä tai nautimme lopputuloksia, mutta kun se on meidän luonto ja hyvä yhteinen harrastus. Perjantain menu koostui kotitekoisesta lihapiirakasta ja maa-artisokkakeitosta. Sopivat ruokajuomat siivittivät meidät illanviettoon jopa kylille. Emme vaan arvanneet, että pitkäperjantai oli sulkenut muutamia pienempiä baareja, harmi sinänsä, koska varsinaiset hippapaikat minua eivät koskaan ole kiinnostaneet. Tuttuja ei tällä kertaa näkynyt tai eivät ainakaan tunnustaneet olevansa liikkeellä, mutta ihmisiä tuli nähtyä ja hulinaa seurattua siitäkin edestä. Ja puhetta riitti, kun sen verran harvakseltaan tulee nähtyä, harmi kyllä.
Lauantaiaamuna pomppasin vierassängystä turhan railakkaasti, aamuaivastus sai verisuonen nenästä ratkeamaan, nopea nousu sängystä katkaisi vierashetekasta säleen. Onneksi talon isäntä on ehjäyskorjaysmielinen, iltaan mennessä sänky oli jo nukkumiskunnossa. Nenäni valutteli koko päivän, johtuu omalääkärini mukaan jatkuvasta ibuprofeenin syömisestä. Hammas kiukuttelee, eikä anna nukkua, päivisin kyllä sen kanssa pärjään. Sain kotiin kokeltavakseni toista vähän tujumpaa lääkettä, kiitos siitä! Tuli mieleen ne toiveet, joita joskus nuorempana kirjoittelin emännän vieraskirjaan, kun kuulin hänen päässeen lääkikseen. ;-D (Ei, en ole saanut kauneusleikkauksia enkä mieltä avartavaa lääkitystä, vaikka niitä nuorempana toivoinkin, mutta hyviä ohjeita siitäkin edestä. Ovat ne sitten hippopotamuksen valansa opiskelleet ja sisäistäneet, perkeleet.)
Lankalauantaina teimme vierailun pääaterian. Karitsan viulu lähti jo aamusella ruskistamisen jälkeen soittelemaan uuniin tiiviiseen foliokuoreen pakattuna. Matala lämpötila salli meidän unohtaa evään sinne siksi aikaa, kun itse kävimme pyörähtämässä keskustassa. Pientä shoppailua (kesäkassi!) ja viimeiset hankinnat pääateriaa varten, ennen kuin saavuimme kotiin, missä leijaili upea aromaattinen kypyvän lihan tuoksu. Tuli lähes harras olo, kun aloimme rakennella muita komponentteja kasaan.
 |
| Kerrankin ruoka näytti samalta kuin ohjeessa esitelty annos. |
Nigellan lampaan lisäksi tarjolle tuli tsatsikia, porkkanacouscousia, paahdettuja juustoyrttipaprikoita, paistinliemessa muhininutta porkkana-sipulipyreetä, fetasalaattia, viininlehtikääryleitä ja manchegojuustokuutioita, jotka olivat uiskennelleet hunajassa ja pistaasipähkinämurussa. Jälkiruoka tuli nautittua vasta myöhemmin, creme brulee on helppo ja näyttävä jäkkuruoka, jonka voi tehdä jo edellisenä päivänä, kunhan vain sokerin ruskistaa ennen tarjoilua. Tahdon oman keittiötohon.
 |
| Luu kopsahti irti, kun lammas noukittiin liemestä. Porkkanat ja sipulit käytettiin pyreeseen. Liemeen jäi se kuuluisa villasukan maku, joten sitä emme hyödyntäneet. |
 |
| Kun liha makoili uunissa kuutisen tuntia, sen pystyi repimään haarukoilla silpuksi. Kerrankin oli esillepano helppoa! |
Sunnuntaina taloudessa järjestettiin munanetsintää nuorisolle. Minun saldoni viikonloppuna oli yksi Lindtin kräämitäytteinen ja toinen Fazerin Mignon muna. Suomalainen voitti, mutta kyllä tietää suklaata syöneensä, kitalaessa kihelmöi samanlainen kutina kuin lapsena piparkakkutaikinaövereiden jälkeen. Runsaan lammas-pitaleipälounaan päälle minut vyörytettiin junaan. Kotiin oli ihanaa tulla! Kiva on käydä jossain, mutta jo parin päivän poissaolo saa minut rakastamaan kotiani kovinkin kiivaasti. Onneksi on vielä tämä päivä aikaa rauhoittua ja kerätä voimia työviikkoa varten.
Iltapäivällä ajattelin kävellä naapurilähiöön hakemaan postilähetyksen Ärkioskilta, samalla pitää käydä ostamassa lisää särkylääkkeitä. Tästä tulee vielä pitkä viikko ennen kuin pääsen uudelleen kidutettavasi hammaslääkärin penkkiin. Toisaalta tahtoisin unohtaa, mitä on luvassa, toisaalta toivoisin sen jo olevan huomenna, että homma olisi ohi. Eikä tämä verenvuototaipumukseni mitenkään tee elämää yhtään helpommaksi. Valitettavasti muuta ratkaisua kipuun ei nyt ole, enkä päivällä edes syö lääkkeitä! Hereillä vielä kestän sen, mutta unestani en luovu.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Onniputki
Koska epänormaali onnen aura leijuu yllämme, teen samalle päivälle kakkospäivityksen:
- sain töitä - siitä kaikille maailman työnantajille sorry vaan, olisin ollut parempi! (itsekään tosin en lakkaa ihmettelemästä tuuriani...)
- ystävät saivat asunnon ja ovat paksuna
- toisella ystävällä on jotain ihmissuhdeviritelmiä!
- toisilla on vakaa ihmissuhde
- sain mokkamasterin taivaasta - sieltä se vaikuttaa tipahtavan heti, kun kerkeän hakea sen postista. Minulla on hullun ihania ystäviä.
- pääsen ystävien luokse kylään päästäisenä
- ystävien luona pääsee ulos baariin, saa syödä hyvin, tehdä ruokaa ja saunoa puusaunassa, juttelusta en edes toinne haastella
- minulla on koti, jonka vain pankki voi viedä minulta
- velat ovat kohta saatavia, vielä 3,5 vuotta!
- veljillä menee hyvin, ottovelikin taitaa tulla vähäksi aikaa Suomeen. Ystävillä menee kohtuullisesti tai vielä paremmin. Silkkaa lovee!
- minulla on taas parillekin keikalle pilettejä
- veljentytär ei jäänytkään luokseni asumaan, vaan sai oman kodin. Hänellä on myös kumppani! Lovee potenssiin tulevaisuus!
- en liho, mutta en laihdukaan, olen ihan tyytyväinen, tukka kasvaa kohisten (valitettavaa, että muutkin karvat kasvavat kohisten, mutta onneksi on epilaattori - sille voisin tehdä oodin!)
- ruoka maistuu ja opin uusia reseptejä - vielä on paljon opeteltavaa
- työ on mielenkiintoista ja kivaa, koska se on vaihtelevaa ja teen sitä ihmisten kanssa
- minulla on maailman paras imuri. Silloin tällöin jaksan jopa leikkiä sen kanssa. Ja vaihtaa lakanat.
- voin auttaa ystäviä muutossa tekemällä loppusiivouksen
- saatan juoda loppusiivouksen aikana siideriä
- sitä ennen saan kissat yökylään, Winston raatelee minut kappaleiksi ja Kirppu makaa minut mennen tullen. Ihanaa!
- sen jälkeen kun ottoveli muuttaa ulkomaille, otan pari kattia. Siinä vain menee pitkään. Vähintään 4 vuotta, mutta sitten minulla on jo suosittelija Viikin kattikotiin.
- muut hampaat ovat toistaiseksi elossa eivätkä osoita kuoleman merkkejä
- minulla on vielä ainakin 20 vuotta, ellen saa aivoinfarktia, sitä kun ei kukaan kuitenkaan ole todistamassa ja kuolen kotiini. Vuosista suurin osa menee töissä, mutta ei se haittaa, työ on minulle hyvästä. Koska sitä loppukappaletta ei näy, parempi, etten ole havokkia tekemässä itselleni enkä muille.
- Eipä tässä muuta kuin kaikkeen ♥.
Jos tässä nyt jotain pientä saisi toivoa, niin sitä, ettei pahempaa sattuisi päälle eikä ruumiille. Eikä tulisi reikää aivoihin tai hampaisiin. Ja että saisi tehdä töitä. Sitä minä toivon eniten maailmassa, koska olen älyvapaa työhullu ihmispolo. (Bonustehtävänä jos vielä joskus saisi tolkullista sukupuolielämää, niin en pistäisi pahakseni, mutta koska tiedän, ettei kaikkea voi saada, niin en edes tosissani tätä toivo. Paitsi että toivon kuitenkin. Ja sitten toivoisin vielä isoisän sormusta takaisin. Se ei kyllä ikinä tapahdu.) Sitten ihan viimeiseksi toivon rakkaan ystävän kanssa ruumissaunaan, siellä sielu viimeistään syntyy uudelleen.
Hyvää nuorisomusiikkia:
- sain töitä - siitä kaikille maailman työnantajille sorry vaan, olisin ollut parempi! (itsekään tosin en lakkaa ihmettelemästä tuuriani...)
- ystävät saivat asunnon ja ovat paksuna
- toisella ystävällä on jotain ihmissuhdeviritelmiä!
- toisilla on vakaa ihmissuhde
- sain mokkamasterin taivaasta - sieltä se vaikuttaa tipahtavan heti, kun kerkeän hakea sen postista. Minulla on hullun ihania ystäviä.
- pääsen ystävien luokse kylään päästäisenä
- ystävien luona pääsee ulos baariin, saa syödä hyvin, tehdä ruokaa ja saunoa puusaunassa, juttelusta en edes toinne haastella
- minulla on koti, jonka vain pankki voi viedä minulta
- velat ovat kohta saatavia, vielä 3,5 vuotta!
- veljillä menee hyvin, ottovelikin taitaa tulla vähäksi aikaa Suomeen. Ystävillä menee kohtuullisesti tai vielä paremmin. Silkkaa lovee!
- minulla on taas parillekin keikalle pilettejä
- veljentytär ei jäänytkään luokseni asumaan, vaan sai oman kodin. Hänellä on myös kumppani! Lovee potenssiin tulevaisuus!
- en liho, mutta en laihdukaan, olen ihan tyytyväinen, tukka kasvaa kohisten (valitettavaa, että muutkin karvat kasvavat kohisten, mutta onneksi on epilaattori - sille voisin tehdä oodin!)
- ruoka maistuu ja opin uusia reseptejä - vielä on paljon opeteltavaa
- työ on mielenkiintoista ja kivaa, koska se on vaihtelevaa ja teen sitä ihmisten kanssa
- minulla on maailman paras imuri. Silloin tällöin jaksan jopa leikkiä sen kanssa. Ja vaihtaa lakanat.
- voin auttaa ystäviä muutossa tekemällä loppusiivouksen
- saatan juoda loppusiivouksen aikana siideriä
- sitä ennen saan kissat yökylään, Winston raatelee minut kappaleiksi ja Kirppu makaa minut mennen tullen. Ihanaa!
- sen jälkeen kun ottoveli muuttaa ulkomaille, otan pari kattia. Siinä vain menee pitkään. Vähintään 4 vuotta, mutta sitten minulla on jo suosittelija Viikin kattikotiin.
- muut hampaat ovat toistaiseksi elossa eivätkä osoita kuoleman merkkejä
- minulla on vielä ainakin 20 vuotta, ellen saa aivoinfarktia, sitä kun ei kukaan kuitenkaan ole todistamassa ja kuolen kotiini. Vuosista suurin osa menee töissä, mutta ei se haittaa, työ on minulle hyvästä. Koska sitä loppukappaletta ei näy, parempi, etten ole havokkia tekemässä itselleni enkä muille.
- Eipä tässä muuta kuin kaikkeen ♥.
Jos tässä nyt jotain pientä saisi toivoa, niin sitä, ettei pahempaa sattuisi päälle eikä ruumiille. Eikä tulisi reikää aivoihin tai hampaisiin. Ja että saisi tehdä töitä. Sitä minä toivon eniten maailmassa, koska olen älyvapaa työhullu ihmispolo. (Bonustehtävänä jos vielä joskus saisi tolkullista sukupuolielämää, niin en pistäisi pahakseni, mutta koska tiedän, ettei kaikkea voi saada, niin en edes tosissani tätä toivo. Paitsi että toivon kuitenkin. Ja sitten toivoisin vielä isoisän sormusta takaisin. Se ei kyllä ikinä tapahdu.) Sitten ihan viimeiseksi toivon rakkaan ystävän kanssa ruumissaunaan, siellä sielu viimeistään syntyy uudelleen.
Hyvää nuorisomusiikkia:
Sinkuva leukaluu
Olen ilmeisesti joku teräsnainen tai supertyttö, hermoni eivät suostu kuolemaan. Eilen hammaslääkäri tappoi yhtä ainutta 45 minuttia, eikä se kuollut, korkeintaan haavoittui. Meikkiä ei tosin silmistä tarvinnut pestä iltasella, sen sain pyyhkiä hikikarpaloiden kera poskiltani tapahtuman jälkeen. Kaikki, mitä juurihoidosta kerrotaan, on minun kohdallani totta, valkoista kipua joka kerta kun setä lähestyi neulojensa ja virkkuukoukkunsa kanssa.
Kanta-asiakassuhdettahan tässä ryhdyttiin virittelemään, seuraava aika on vajaan parin viikon päästä, millähän ilveellä minä sinne itseni raahaan? Vaikka setä lääkäri kyllä sanoi, että seuraavalla kerralla ei pitäisi enää sattua niin paljon. Valehteli kuitenkin. Mutta jos kanta-asiakkaana saisi edes paremmat lääkkeet. Nyt en kotiin lähtiessäni ymmärtänyt edes buranaa pistää poskeen, oli muuten elämäni pisimpiä tunteja se bussimatkailu kotiin. Hyvä, etten alkanut tappamaan kanssamatkustajia.
Pää ja leukaperät sinkuvat edelleen. En ole kohta kuukauteen saanut suutani kunnolla auki. Jatkan nappien nielemistä, että pääsen töihin. Rva johtava ammatin harjoittaja on nimittäin lomalla ja kaikki on minun vastuullani. Pientä havokkia olen meinannut tehdä, väärässä asiassa säästäminen saattaa muuten kostautua. Moninaiset ovat touhuni, ei paljon tarvitse peukaloitaan pyöritellä.
Entisen työyhteisön kanssa suunnittelemme tapaamista toukokuulle. Siellä on edelleen muutama työttömänä, osa vanhassa paikassa ja melko moni jo uusilla urilla. Nyt kun heitä voi tavata ihan vapaaehtoisesti, kannattaa vähän hoitaa suhteita. Suomi on aika pieni maa kuitenkin tietyissä ympyröissä, siltojen polttaminen on hyvästä vasta tukevan ameriikan perinnön tai lottovoiton jälkeen.
Eilisen päivän biisi, kaikkia kolmea oli tarjolla; verta, hikeä ja kyyneleitä:
Kanta-asiakassuhdettahan tässä ryhdyttiin virittelemään, seuraava aika on vajaan parin viikon päästä, millähän ilveellä minä sinne itseni raahaan? Vaikka setä lääkäri kyllä sanoi, että seuraavalla kerralla ei pitäisi enää sattua niin paljon. Valehteli kuitenkin. Mutta jos kanta-asiakkaana saisi edes paremmat lääkkeet. Nyt en kotiin lähtiessäni ymmärtänyt edes buranaa pistää poskeen, oli muuten elämäni pisimpiä tunteja se bussimatkailu kotiin. Hyvä, etten alkanut tappamaan kanssamatkustajia.
Pää ja leukaperät sinkuvat edelleen. En ole kohta kuukauteen saanut suutani kunnolla auki. Jatkan nappien nielemistä, että pääsen töihin. Rva johtava ammatin harjoittaja on nimittäin lomalla ja kaikki on minun vastuullani. Pientä havokkia olen meinannut tehdä, väärässä asiassa säästäminen saattaa muuten kostautua. Moninaiset ovat touhuni, ei paljon tarvitse peukaloitaan pyöritellä.
Entisen työyhteisön kanssa suunnittelemme tapaamista toukokuulle. Siellä on edelleen muutama työttömänä, osa vanhassa paikassa ja melko moni jo uusilla urilla. Nyt kun heitä voi tavata ihan vapaaehtoisesti, kannattaa vähän hoitaa suhteita. Suomi on aika pieni maa kuitenkin tietyissä ympyröissä, siltojen polttaminen on hyvästä vasta tukevan ameriikan perinnön tai lottovoiton jälkeen.
Eilisen päivän biisi, kaikkia kolmea oli tarjolla; verta, hikeä ja kyyneleitä:
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Ei jouda
Jopa viikonlopuista on tullut niin lyhyitä ja vauhdikkaita, että ei kerkeä enää mitään. Ei ainakaan kirjoittaa. Mutta jos nyt edes muutaman sanan kerkeäisin taas raapustella tässä pyykkikoneellisten välissä.
Lauantaina grillattiin, kesän ensi tuoksu leijaili ympäri naapurilähiötä. Uusia perunoita, pekoniherkkusieniä, broilerinpaloja ja nautapihviä. Oli meillä pari salaattiakin, toisessa tosin ui mozzarellaa, katkarapusia ja avocadoa normihärpäkkeiden lisäksi. Ihanaa oli. Tänään olivat ystävät saaneet valituksen, koska naapuri oli saanut hajusta migreenin. Naureskelimme, että mitähän naapurille tapahtuu keväämmällä, kesästä puhumattakaan. Emme varmasti ole pian ainoita, jotka grillaavat.
Samalla juhlistimme ystävää, kun pääsiäisen aikaan kukin olemme tahoillamme ja tapaamiset jäävät sikseen. Ostimme hänelle hivenen sarkastisesti ex-boyfriend voodoonuken. Se otettiin nauraen kiitollisna vastaan. Minä sain vähän lainata sitä ja tökin pari strategista entisen aviopuolison suuntaan. Edellisen illan vieraan kanssa vähän tuunasimme takaosaan lisätekstejä, jotka oli kohdistettu juuri edelliseen poikaystävään. Hauskaa oli!
Majoituspalvelupisteen perustaminen on lähempänä kuin arvaankaan. Eilenkin tuli yövieras, sellainen haiseva pitkäpartainen ja liehulettinen mies. Ystäväpariskunnan herrahenkilö oli ollut ystävänsä synttäreillä ja tuli krapulan viettoon, kun sillä tavoin sai halvemman piletin kotiinsa. Siinä me sitten käytimme olohuonetta hyväksemme, haastelimme mukavia ja söimme hyvin. Sen jälkeen oli molemmilla kovin vaikeuksia pysytellä hereillä, sovimme että yhdeksältä saa jo mennä unille. Ja mehän menimme. Hän oli jo toinen vieras, joka testasi uuden vierassänkyni. Se sai toiset kehut, on kuulema jämäkkä ja hyvä nukkua.
Minullakin olivat sänky, peitto ja tyynyt hyvin, vetelin zetaa vain pari kertaa heräillen 8 tuntia (tulpat korvissa, koska vieras nukkui äänekkäästi). Viikonloppu kerää univelkaa, kun on niin kiire koko ajan. Eikä ensi viikonloppu yhtään paremmalta vaikuta, silloin menen yökylään pohjoisempaan Suomeen toisen ystäväpariskunnan luokse. Siellä rakennellaan ainakin Nigellan lammasta. Tahdon Nigellaksi Nigellan paikalle...
Lauantaina grillattiin, kesän ensi tuoksu leijaili ympäri naapurilähiötä. Uusia perunoita, pekoniherkkusieniä, broilerinpaloja ja nautapihviä. Oli meillä pari salaattiakin, toisessa tosin ui mozzarellaa, katkarapusia ja avocadoa normihärpäkkeiden lisäksi. Ihanaa oli. Tänään olivat ystävät saaneet valituksen, koska naapuri oli saanut hajusta migreenin. Naureskelimme, että mitähän naapurille tapahtuu keväämmällä, kesästä puhumattakaan. Emme varmasti ole pian ainoita, jotka grillaavat.
Samalla juhlistimme ystävää, kun pääsiäisen aikaan kukin olemme tahoillamme ja tapaamiset jäävät sikseen. Ostimme hänelle hivenen sarkastisesti ex-boyfriend voodoonuken. Se otettiin nauraen kiitollisna vastaan. Minä sain vähän lainata sitä ja tökin pari strategista entisen aviopuolison suuntaan. Edellisen illan vieraan kanssa vähän tuunasimme takaosaan lisätekstejä, jotka oli kohdistettu juuri edelliseen poikaystävään. Hauskaa oli!
Majoituspalvelupisteen perustaminen on lähempänä kuin arvaankaan. Eilenkin tuli yövieras, sellainen haiseva pitkäpartainen ja liehulettinen mies. Ystäväpariskunnan herrahenkilö oli ollut ystävänsä synttäreillä ja tuli krapulan viettoon, kun sillä tavoin sai halvemman piletin kotiinsa. Siinä me sitten käytimme olohuonetta hyväksemme, haastelimme mukavia ja söimme hyvin. Sen jälkeen oli molemmilla kovin vaikeuksia pysytellä hereillä, sovimme että yhdeksältä saa jo mennä unille. Ja mehän menimme. Hän oli jo toinen vieras, joka testasi uuden vierassänkyni. Se sai toiset kehut, on kuulema jämäkkä ja hyvä nukkua.
Minullakin olivat sänky, peitto ja tyynyt hyvin, vetelin zetaa vain pari kertaa heräillen 8 tuntia (tulpat korvissa, koska vieras nukkui äänekkäästi). Viikonloppu kerää univelkaa, kun on niin kiire koko ajan. Eikä ensi viikonloppu yhtään paremmalta vaikuta, silloin menen yökylään pohjoisempaan Suomeen toisen ystäväpariskunnan luokse. Siellä rakennellaan ainakin Nigellan lammasta. Tahdon Nigellaksi Nigellan paikalle...
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Alkava valoisa vuodenaika
 |
| Pikkubasilika heräsi. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
