Nukkuneen rukous

Perjantaina jo kurkkua kuristeli ja nenä valui. Huitaisin kasan apteekkituotteita naamaani ja pikaisen suihku-meikki-vaaterumban jälkeen riensin Kaisaniemen rantaan nauttimaan ystävien seurasta ja suorastaan välimerellisestä ilmastosta. Kivoja kuvia jäi muistoksi kesäisestä soireesta ennen Queenin konserttia. Olipa upea ilma!

Suzanne Vega jo esiintyi ennen kuin puistoon pääsimme. Yllättäen en enää jaksanutkaan kiinnostua hänestä, vaikka aikanaan kovasti tuli tytsyä kuunneltua. Elämä on järjestänyt minulle sen verran kokemuksia, ettei enää tarvitse muiden elämyksiä tai tekstejä niin vakavissaan ottaa. Järjestelyt olivat jälleen kerran pyllystä, pitäisi uskoa, ettei Kaisaniemessä osata niin kuin Tuskassa, mutta sepä ei meitä haitannut, kun musiikki oli pääasia. Ja musiikkia tuli koko rahan edestä. Iso karaoketapahtumahan se oli Adamin johdolla, mutta Queenin musiikki ja sanoitukset saivat jälleen kerran jossain välissä kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Hieno tapahtuma, mutta jää kertaluontoiseksi, ei korvaa ehtaa tavaraa. Adam oli ihan ookoo, eikä luojan kiitos pyrkinytkään olemaan mikään Freddie.

Keikan jälkeen tuli sitten hortoiltua siellä täällä. Niin tuli lauantainakin. Jälki ei välttämättä ollut tavanomaisen viehättävää ja kaunista, vaikka alkoikin hauskoissa merkeissä. Lopputulema on, että IM:n tavarat odottelevat siisteissä nipuissa noutajaansa, minulla on poskiontelontulehdus, olen nukkunut noin vuorokauden, toisenkin aion vielä vetää. Sen lisäksi minulla olisi tahtoessani uusi ihailija ja treffit, mutta ne saavat odottaa pölyn laskeutumista.

Nyt on pääasia saattaa itseni ja talouteni kuntoon. Lohdutin itseäni, että tätä vartenhan vararahastot ovat olemassa, ei aina voi tietää, miten maailmassa käy. Sitä paitsi olen ehjä ja tiedän, mitä tahdon. Tai ainakin mitä en.

Ilmoja on pidellyt

Puhkun taas pyhää raivoa työasioiden tiimoilta. Ulkoistettu (sic) vaihteemme yhdistelee minulle puheluita, jotka eivät todellakaan kuulu minulle, sitten joudun antamaan omat yhteystietoni henkilöille, jotka tietenkin jatkossakin tulevat samoissa paska-asioissa kääntymään puoleeni. Ja kaikki vain siksi, että myös ostoreskontramme on ulkoistettu (I see a pattern…) eikä heille ole puhelinnumeroa, vain sähköpostiosoite. Tsiissas. Vihaan ulkoistamista! Sen lisäksi sain juuri tietää, että samanlaiseen asemaan jossain päin yritystämme palkattu henkilö tulee saamaan yli 600 euroa parempaa palkkaa kuin minä. Juu, kehityskeskustelua ei edelleenkään ole pidetty, mutta voitte uskoa, että tulen ottamaan asian puheeksi.

 

Onneksi tänään saa ihmisseuraa Kaisaniemessä. Minua kyllä vähän pelottaa, että miten se Adam-parka hoitaa pestinsä ison idolini saappaissa, mutta biisit nyt ainakin ovat hyviä. Kavereitakin tulee nähtyä. Muita musiikillisia huomioita, Tampereelle on tällä kertaa Valtteri Festareille hankittu 2 pvn lippu, ei ole siis tyytyminen pelkkään ilmaistarjontaan. Sekin kyllä on Treella ollut erinomaista viime vuosina, ei käy kieltäminen. Tampere on ihana juhannuskaupunki. Ja ne ihmiset rakkaat!

 

Kampaajanketkuni teki minusta porkkanan läksiäislahjaksi. Hän käytti jotain muuta väriä kuin tavallisesti, väri ei tunnu lähtevän pois samaa tahtia kuin tähän asti käyttämänsä. Taisi sattua ihan oikea kestoväri. Mutta pää on liian punainen, en tunnista itseäni. Kanssakulkijat kyllä sanovat vihdoinkin hiusten värin mätsäävän ihonvärin kanssa, on kuulemma hehkua liikkeellä. Kuumeista hehkua, minusta välillä tuntuu, on vähän heikko ja hutera olo.

 

En jaksa kokonaispäivittää IM-tilannetta. Se on monimutkainen. Välillä ihanaa ja hienoa, välillä yhtä kushelevettiä. Juuri tällä hetkellä kiihkeästi toivon ja odotan, että hän saisi oman kodin ja väliaikaisjärjestelymme loppuisi mahdollisimman pian. Uskon, että silloin kokonaistilannekin tulee paranemaan. Hän kyllä saattaa tuhota itsensä ennen sitä, mutta sitten minä en enää ryhdy pelastaviin toimenpiteisiin. Onneksi juhannukselta hän lähtee mökkeilemään, saan kaipaamani mietintätauon.

 

Kaipaan myös unta. Positiivinen asia tilanteessa on se, että olen laihtunut noin viisi kiloa. Kohta joudun housukaupoille tai ompelukoneen kanssa lähikontaktiin.

Kuolleet miehet

Isäni ja S kuljeskelevat unissani vuoron perään, välillä jopa samassa unessa. Viime yönä isäukko istui sängynlaidalle ja alkoi selittää jotain oleellisen tärkeää. En vaan muista tietenkään, mitä. Sen sijaan muistan seuraavasta unesta miehen, joka oli kuulemma keksinyt aivan mielettömän ihanan ja upean s*ihinottotekniikan naisille, että oli kuulemma tyydytys taattu. Siinä minä sitten katselin jotain opasvideota ja mietin, etten kyllä tahtoisi kaveria alapäätäni nuohoamaan, sen verran amatöörimaista meininki oli.

 

Vahingossa ylitin tilini viikonloppuna. Taimikauppa ja IM:n isän haudalla vierailu sotkivat ajatukset sen verran pahasti, että tuli sitten kympin vahinko. Paljonkohan ne siitä rankaisevat nykyään? Mutta on tuo tulevien appivanhempien tapaaminen tällä tavalla tosi kätevää, kovin ovat hiljaisia eivätkä pistä vastaan. (Älkää nyt säikähtäkö, se on vitsi, en ole vielä suostunut mihinkään peruuttamattomaan) Parvekkeelleni majoittuivat salvia, rosmariini, pari erilaista basilikaa, suklaaminttu ja timjami. Laventelin olisin tahtonut, viime vuotinen ei kestänyt talvea.

 

Kollegan läksiäiset perjantaina olivat juuri sopivan lyhyet. Olin kotosalla jo kuuden jälkeen. Oli ihanaa hoidella kotihommia kaikessa rauhassa ja ilman huolta huomisesta. Minä vaan olen vähän kateellinen kaikille, jotka pääsevät pois meiltä töistä. Joku osa minusta toivoo jopa irtisanomista tai lomautusta, koska nekin ovat hyvä vaihtoehto burnout-sairaslomalle, joka minua tässä vielä uhkaa, jos moista menoa kauan kestää. Alan olla venymiskykyni äärirajoilla, unet ovat menneet, pinna kireällä ja viihdevuosioireet ovat taas villiintyneet. Vettä valuu pitkin kulmia ja kupeita.

 

Tänään kuitenkin on kampaajan vuoro. Ja ehkä pienet drinksut kampaajani viimeisen työpäivän kunniaksi. Hän muuttaa Australiaan, sai mokoma sinne työluvan. Tulee kuulkaa kalliiksi jatkossa hiustenhoito – tai sitten annan vain tukan kasvaa.

Mielenhäiriöisiä tunnustuksia

Vastoin parempaa tietoani jatkan Ihmemiehen tapailua, nyt kun hän on palannut jotakuinkin järkiinsä. Asiassa on kovin monta mutkaa ja muttaa. Ainakin vähäksi aikaa, en usko, että tässä enää mitään ruusunpunaista lasilinnaa saadaan aikaan, mutta jos nyt vähän jotain. Hänessä kuitenkin on paljon hyvääkin ja nyt toisaalta tiedän hänestä enemmän, osaan lukea merkkejä tarpeen tullen.

Asiaa tönäisi eteenpäin fakta, että IM ilmestyi hakemaan tavaroitaan keuhkokuumeessa. En minä vaan jostain syystä osannut laittaa 40 asteen kuumeessa hourivaa ihmistä takaisin taipaleelle. Siinä samalla taisi joku jenga mennä takaisin oikealle uralleen, kun taudista tokeni lähes se ihminen, jonka tapasin pari kuukautta sitten. Minä puhun koeajasta, testistä, katson hetken nyt, mitä tässä tapahtuu. Asetan rajoja ja teen sääntöjä, se olisi pitänyt tehdä jo alun perin. Eikä hukkua siihen me-mereen.

Muu maailma jatkaa kulkuaan. Äidin tauti etenee. Nyt ovat tulleet kivut, lääkitystä ryhdytään nostamaan kodeiinin kautta morfiiniin. Lääkäri oli painokkaasti todennut, että jos on hoitamattomia asioita, niin nyt alkaisi olla niiden hoitamisen aika. Nyt ei minunkaan kannata tehdä kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia, mene tiedä, koska ne ryhtyvät elämään omaa elämäänsä.

Viikonlopusta pitäisi tulla rauhallinen, tahdon siivota ja käydä taimiostoksilla.

Kiiruhdan hitaasti

Lauantaina siivosin, oli korkea aika suoraan sanottuna, ette arvaakaan löytyneiden villadoobermannien määrää. Ostin parvekkeelle mustasilmäsusannan, se puhutteli minua Pirsmassa, kauemmas en jaksanut lähteä. Ehkä joku päivä jaksan pysähtyä bussireitin varrelle sattuvalle puutarhakaupalle ja hankkia lisärehuja, niin kuin vaikka yrttejä, isoon ruukkuun. Tuli heti vähän parempi olo, kun jaksoin kiinnittää huomiota kotiini. Se ei tunnu enää niin turvattomalta.

Tein suolaisen piirakan (aivan liian suuren) ja juopottelin viiniä, kun Dervissi soitti useampaan otteeseen. Hän kierteli ja kaarteli asioita, niinpä kun välillä ystävä laittoi viestin, että Kalliossa ollaan ja tervetuloa, niin kerkesin vastaanottaa sen kutsun, ennen kuin Dervissi pääsi itse asiaan. Hän olisi kutsunut minut saareen saunaan. Minä en kuitenkaan enää alkanut perua sopimuksiani, parempi ehkä olisi ollut taloudellisesti, mutta toisaalta teki mieli nähdä ihmisiä. Täysikuu saaristossa ei toisaalta olisi ollut mikään tyhmempi vaihtoehto. Nyt se kesäyö meni siististi sisätiloissa.

Kun neljän maissa sunnuntaiaamuna kävelin bussipysäkiltä kotiin, tunsin jotenkin olevani elossa. Oli hyvä olo, olin jutellut ihmisten kanssa, nauranut ja vakavoitunut. Olin antanut ja saanut, enkä toisaalta tehnyt mitään pahaa itseäni kohtaan, jota sitäkin tiedän tapahtuneen pettymysten jälkeen. Ehkä minä vielä opin armollisuutta itseäni kohtaan. Ainakin pitää ymmärtää edetä hitaasti, minulla ei saa olla kiire.

Juhannus menee Tampereella tavanomaiseen malliin, junaliput jo ostin, kun halvalla sain. Kyllä tämä tästä. Viime yönä näin unta isästäni ja S:stä. Molemmat nukkuivat - eli oli rauhallista. Päätin tehdä heille ruuaksi munakasta. Outo uni, etenkin kun tietää, ettei kumpikaan heistä ollut lempi-ihmisiäni, mutta ehkä alitajuntani on päättänyt antaa heille anteeksi. Johan tuo olisi aikakin.

Anna syntisten rukoilla jumaliaan

Melkoista luksusta on kuunnella musiikkia sägyssä. Sain lahjuksen, pienen mukanakuljeteltavan JBL:n kaiuttimen. Siinä on yllättävän hyvä äänentoisto. Mikä parasta, naapuritkaan eivät häiriinny. Sitä olen viime aikoina valitettavasti tehnyt. Ei kuitenkaan ole heippalappuja ilmestynyt, että ehkä liioittelen.

Olen shoppaillut työrättejä kesää varten, pakko oli. Työpaitulit olivat vähissä, onneksi ehjiä farmarihousuja riittää ainakin viittä eri mallia. Sain estrogeeniä, koska lähiapteekki hoiti asian puolestani. Ehkä olen riittävästi kantanut sinne rahaa. Olen Ihmemiehelle valehdellut olevani toisaalla, ettei tarvitsisi ihan vielä kohdata todellisuutta. Olen lakannut vastaamasta puhelimeen, koska en jaksa. En puhu, hymyilen vinoa hymyä, välillä hengittelen vessassa. Välillä nauran kuin ei huomista olisi. En kadu, vaikka kadun kaikkea. Tahtoisin karata maasta, mutta pysyn täällä, koska en kestä lämpöä enkä rahattomuutta.

Että ihan tällaista normaalia on ollut.

Onkos tässä mitään muuta tapahtunut? Mietin juhannusta ja kesää. Mietin lomaa, kaikkia niitä 5 viikkoa, jotka jossain vaiheessa voin olla poissa suolatehtaalta. Olen keksinyt lomajuttuja, toisia on ehdoteltu minulle. Nyt kun vielä saisin tietää, koska voin pitää lomani. Mitään ei voi lyödä lukkoon.

Kävin illalla saunassa. Katsoin RM:n parvekkeen valoja. Hänen suhteensa tein vahingossa oikean ratkaisun. Ei ketään saa pitää roikkumassa löysässä hirressä. Giljotiini on parempi ratkaisu. Jää siisti arpi. Ihan niin kuin minulle jäi Omahoitajan kanssa. Edelleen arvostan ja ikävöin häntä. Sitä en olisi arvannut, miten lähelle hän minua pääsi. Lähes vuosi on enemmän kuin puoli vuotta, yritän lohduttaa omatuntoani. Minäkin typerys teen virheitä, niitä on kovin vaikea antaa anteeksi.

Melkein valoisaa

Tunnen itseni lähes ihmiseksi. Uni ja kodin siivoaminen saavat aikaan valheellisen rauhan ja turvan tunteen. Aion mahdollisuuksieni mukaan pitää siitä kiinni. Tiedän, ettei lihava nainen ole vielä laulanut, mutta väliaikakin on hyvästä. Show saattaa tuottaa encoreita, vaikken niitä tahtoisikaan.Muutama pitkä yö unta saa ihmeitä aikaan. Jotenkin ymmärrän jälleen kerran ihmisiä, joista tulee vaarallisia unettomina. Ette tahdo tietää suunnitelmistani. Ja nythän niitä ei enää ole.

Hivenen harmittaa, etten voi kertoa koko episodia. Sen loppu tulee olemaan suurella todennäköisyydellä ruma ja surullinen kertomus elävästä elämästä. Mutta se ei ole minun tarinani, sisältää muita eläviä ihmisiä ja joitain kovinkin vastenmielisiä piirteitä. Minua koskettavassa osiossa oli kauniitakin asioita ennen asioiden muuttumista rinnakkaistodellisuudeksi. Ex-mieheni varmaan kääntyilee haudassaan ja nauraa olemattomaan partaansa. Tai miten nyt tuhka mitään kääntyilee...

Kunpa voisin sanoa oppineeni episodista jotain. Ehkä sen verran, että olen oppinut pyrkimään pois ja karkuun nopeammin. En enää kanna pelastajan viittaa enkä pyri auttamaan, jos vaarana on, että vahingoitun itse. Voin toimia kauempaa pelastamistarkoituksessakin, ei minua etulinjassa tarvita. Hyvä oli, että kokeilin, hyvä, että ymmärsin antaa asioiden mennä. Minun täytyy olla itselleni armollinen, kukaan muu ei sitä tee. Ehkä tällä rimpuilulla on tarkoituksensa, ehkä opin taas jotain itsestäni ja kanssaeläjistä.

Juuri ennen valoisan koittamista on pimeintä. Luulen, että pian sarastaa. Toivon sitä.