Menetin sitten isäni sekä Lemmyn samana vuonna. Pitää totuuden nimessä sanoa, ettei kumpikaan ollut kovin läheinen. Lemmy ehkä olisi ymmärtänyt minua paremmin. Tuskin minua tosin kukaan ymmärtää ja tarvitseeko edes? Isähahmon perään haikailu tässä iässä alkaa olla naurettavaa. (Mutta kyllä minä silti välillä mietin, millaista se olisi, jos olisi ollut sellainen.) Mötorhead on minulle aikansa ikoni, yksi ensimmäisiä kuuntelemiani raskaita bändejä. Mättöä koko rahan edestä.
Eilen kävin kyselemässä Pau D´argoa äiteelle luontaistuotekaupasta. Ei ollut, mutta lupasivat tilata. Sitten laitan purkin muorille menemään ja kirjeeseen ohjeet, mistä sitä saa lisää. Kokeilkoon nyt sitten sitä, kun ei kerta länsimainen lääketiede toimi. Ei silti, skeptinen olen minäkin, mutta harmittaisi, jos en olisi sitä laittanut häntä testamaan.
Itselleni ostin purkillisen alfalipoiinihappoa. Sattui vielä olemaan halvennuksessa. Se ihan oikeasti lisää vireystasoa, parantaa ihoa ja kai se muutakin mainospuheensa mukaan tekee, irrottaa ihmisesta raskasmetalleja tai jotain. Aion kuitenkin jatkaa käyttöä joka toinen päivä. On sitten annoksen nostovaraa tarvittaessa. Voi olla, että sekin vielä vastaan tulee, ei tässä yhtään nuorruta enää.
Kotona sain hepulin, kun kuulin Murdochin erikoisjakson jälkeen uutisista, että tuleva yö olisi kylmin muutamaan päivään. Samalla kun veivasin pyykkejä koneeseen, riuhdoin jääkaappipakastimen tyhjäksi. Tavarat pakastekasseissa parvekkeelle ja torni sulamaan. Pakastinosassa riitti jäätä. Johtuu tietysti siitä, etten kerennyt yhtään kylmentää kaappia, kun sain sen. Hätätila, piti sulloa tavarat heti sisälle, kun vanha lähti samantien kiertoon, sulamisvaara oli lähellä.Mutta nyt on taas vähän aikaa hyvä, jos talvella koittaa kovien pakkasten jakso, saatan tehdä toimen vielä uudelleen.
RM hyvittelee sanomisiaan. Minä mietin edelleen.
tiistai 29. joulukuuta 2015
maanantai 28. joulukuuta 2015
Kappas, miten sattuikin
Juuri kun kerkesin ystävälle kehua, että onpa mukavaa, kun on joku, jonka kanssa vähän edes suunnitella tapaamisia etukäteen, tuli tarpeellinen muistutus elämän häilyväisyydestä. Kun eilen viestittelimme wotsapissa, sattui RM:lta pääsemään aivopieru, että tavataan torstaina, jos ei tule mitään yllätysbileitä. Tiedättehän te minut, laskin nopeasti yksi plus kaksi ja päätin keksiä itselleni yllätystä koko rahan edestä. Minä en jää odottelemaan giljotiinia enkä roikkumaan löysässä hirressä.
Hyvä, että asiat selvisivät jo nyt. Ei tarvitse enempää tuhlata aikaansa asian vatuloimiseen. Ja kerkeänpähän tosiaan miettiä, mitä touhuan ensi viikonloppuna, vai ottaisinko suosiolla levon kannalta. Se saattaa olla vetävä vaihtoehto, on tässä tätä ohjelmaa riittänytkin. Kivaa on ollut, mutta olen ehkä unohtanut itseni. Sen tyypin, joka tykkää itsestään ja tarvitsee omaa seuraansa.
On se kumma, että me kaikki rimpuilemme omien demoneidemme kanssa. Minä en ole ainoa. Siksi minulla varmaan ymmärrystä ihmisiä kohtaan riittääkin. Toisaalta en siksi jää kovin pitkäksi aikaa kenenkään perään, aina jostain tulee jotain uutta. Ainakin pari suhdetta, siitä kannattaa pitää kiinni, se näyttäisi olevan minulle sovelias toimintamalli.
Ja sitten vähän töihin. Saa nähdä millainen nälkä siellä tulee ennen lounasta, kun on taas tottunut vähän turhan hyvälle.
Hyvä, että asiat selvisivät jo nyt. Ei tarvitse enempää tuhlata aikaansa asian vatuloimiseen. Ja kerkeänpähän tosiaan miettiä, mitä touhuan ensi viikonloppuna, vai ottaisinko suosiolla levon kannalta. Se saattaa olla vetävä vaihtoehto, on tässä tätä ohjelmaa riittänytkin. Kivaa on ollut, mutta olen ehkä unohtanut itseni. Sen tyypin, joka tykkää itsestään ja tarvitsee omaa seuraansa.
On se kumma, että me kaikki rimpuilemme omien demoneidemme kanssa. Minä en ole ainoa. Siksi minulla varmaan ymmärrystä ihmisiä kohtaan riittääkin. Toisaalta en siksi jää kovin pitkäksi aikaa kenenkään perään, aina jostain tulee jotain uutta. Ainakin pari suhdetta, siitä kannattaa pitää kiinni, se näyttäisi olevan minulle sovelias toimintamalli.
Ja sitten vähän töihin. Saa nähdä millainen nälkä siellä tulee ennen lounasta, kun on taas tottunut vähän turhan hyvälle.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Hereillä
Olipas muutama raskas päivä. Ei henkisesti, mutta kun uni jää vähiin, jossain välissä on vaan otettava takaisin. Joulupäivänä sain ystävän vieraaksi. Aloitimme ohjelman kolmen maissa, ruokaa (ensin kylmät alkupalat, sitten savukalapastaa, ystävä toi jälkiruuan), juomaa, musiikkia ja puhetta riitti. Viiden maissa saatoin hänet taksiin, ennen kuin itse raahustelin Rotumarsun kanssa yläkylille. Hänkin nimittäin uskaltautui tapamaan ensimmäistä ystävääni, kun oli saanut omat ystävänsä pois saunakylästä. Kiva ilta, omiakin ajatuksiaan on hyvä selvittää samalla kun niitä toiselle selittää. Hienoa huomata ystävyyden syvenevän pikkuhiljaa.
Eilinen oli suuri unen ja levon päivä. En kovin monta tuntia pysytellyt valveilla, nekin menivät ruokailun merkeissä. Katsoimme tosin myös Piin elämän. Oli siinä jotain kaunistakin, mutta aika ahdistava oli elävän kuvan kokemus. Mangusteista tykkäsin. Söin kiltisti kinkkua, vaikkei se lempiruokiini ikinä ole kuulunut. Toinen vaihtoehto olisi ollut hakea kotoa ruokaa, ei minusta siihenkään ollut.
Kun kotiin saavuin, oli vuorossa tiskaaminen. Onneksi muuta sotkua emme saaneet aikaiseksi. Tällä kertaa ei myöskään musiikkia tullut soitettua niin, että naapurit olisivat olleet käärmeissään. Kaikin puolin olen viime aikoina ollut melkoinen asuntosäästäjä. Sama linja taitaa jatkua ensi viikonloppuna, minulta nimittäin kysyttiin, tunnenko uuteenvuoteen sopivia kuplajuomia.
Nyt kuitenkin olen hereillä. Saa nähdä riittääkö unta vielä ensi yöksi. Syytä kuitenkin olisi, olen edelleen ammattikuntani ainoa edustaja töissä. Vähän pelottaa, mutta otan asiat niin kuin ne tulevat. Minkä tässä muuta voi tehdä? Rotumarsu ehdotti rokulia, mutta kun en mie enää mikään lapsi ole, niin kai tämäkin vaan on kestettävä ja yritettävä selvitä työstressistä.
Eilinen oli suuri unen ja levon päivä. En kovin monta tuntia pysytellyt valveilla, nekin menivät ruokailun merkeissä. Katsoimme tosin myös Piin elämän. Oli siinä jotain kaunistakin, mutta aika ahdistava oli elävän kuvan kokemus. Mangusteista tykkäsin. Söin kiltisti kinkkua, vaikkei se lempiruokiini ikinä ole kuulunut. Toinen vaihtoehto olisi ollut hakea kotoa ruokaa, ei minusta siihenkään ollut.
Kun kotiin saavuin, oli vuorossa tiskaaminen. Onneksi muuta sotkua emme saaneet aikaiseksi. Tällä kertaa ei myöskään musiikkia tullut soitettua niin, että naapurit olisivat olleet käärmeissään. Kaikin puolin olen viime aikoina ollut melkoinen asuntosäästäjä. Sama linja taitaa jatkua ensi viikonloppuna, minulta nimittäin kysyttiin, tunnenko uuteenvuoteen sopivia kuplajuomia.
Nyt kuitenkin olen hereillä. Saa nähdä riittääkö unta vielä ensi yöksi. Syytä kuitenkin olisi, olen edelleen ammattikuntani ainoa edustaja töissä. Vähän pelottaa, mutta otan asiat niin kuin ne tulevat. Minkä tässä muuta voi tehdä? Rotumarsu ehdotti rokulia, mutta kun en mie enää mikään lapsi ole, niin kai tämäkin vaan on kestettävä ja yritettävä selvitä työstressistä.
torstai 24. joulukuuta 2015
Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen*
Rotumarsu tykkäsi lahjoistaan. Hän sai pussilakanan, kun satuin kuulemaan hänen haaveilevan satiinisista lakanoista. Täydentäköön itse settinsä, siitä voi kokeilla, miltä ne tuntuvat. Minä sain luvan jättää hammasharjani kylpyhuoneen kaappiin ja Tangle Teaserin. Kaveri on sen verran katsellut taisteluani hiusten kanssa. Minua nauratti.
Mitäs me muuta tehtiin? Paistettiin kinkku, katsottin Devin Townsendin The Retinal Circus - tykkäsin muuten. Rotumarsu kouluttaa musiikkimakuani, tai oikeastaan avartaa sitä. Sitten keksimme kokeilla kamaran paistamista, tuli muuten hyviä chipsejä, mutta ei niitä monta voinut syödä. Maistoin kinkkua, vaikka en ole mitenkään sikaparan ystävä. Aamulla sain hyvää mutteripannukahvia ja kaverin omatekemää joulumaustekakkua, jonka rusinat oli ajettu atomeiksi, koska kerroin, etten pidä pullukoista ja limaisista rusinoista ruuassani. Ihmemies on hän.
Pian olen pakannut kaiken naapurivierailua varten. Vielä puolisen tuntia, ennen kuin viimeinen bussi lähtee. Uskoisin, että minua väsyttää iltasella ihan kiitettävästi. Minusta joulussa parasta on se, että saa antaa ihmisille asioita. Ehkä minä sittenkin rakastan ihmiskuntaa. Ainakin ystäviäni, vaikka olenkin sellainen kilisevä kulkunen.
*Tunne vihollisesi, on siellä kristyttyjen kirjassa oikeata asiaakin. Nauttikaa sesongista kukin halujenne mukaan.
Mitäs me muuta tehtiin? Paistettiin kinkku, katsottin Devin Townsendin The Retinal Circus - tykkäsin muuten. Rotumarsu kouluttaa musiikkimakuani, tai oikeastaan avartaa sitä. Sitten keksimme kokeilla kamaran paistamista, tuli muuten hyviä chipsejä, mutta ei niitä monta voinut syödä. Maistoin kinkkua, vaikka en ole mitenkään sikaparan ystävä. Aamulla sain hyvää mutteripannukahvia ja kaverin omatekemää joulumaustekakkua, jonka rusinat oli ajettu atomeiksi, koska kerroin, etten pidä pullukoista ja limaisista rusinoista ruuassani. Ihmemies on hän.
Pian olen pakannut kaiken naapurivierailua varten. Vielä puolisen tuntia, ennen kuin viimeinen bussi lähtee. Uskoisin, että minua väsyttää iltasella ihan kiitettävästi. Minusta joulussa parasta on se, että saa antaa ihmisille asioita. Ehkä minä sittenkin rakastan ihmiskuntaa. Ainakin ystäviäni, vaikka olenkin sellainen kilisevä kulkunen.
*Tunne vihollisesi, on siellä kristyttyjen kirjassa oikeata asiaakin. Nauttikaa sesongista kukin halujenne mukaan.
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Huoltoajo
Olen ollut kovin kiireinen alkuviikon. Suolatehtaalla ei ole toiminta rauhoittunut toivomaani tahtiin, kuitenkin kaiken olen saanut hoidettua. Tiukkaa on tosin välillä tehnyt, kun ovat henkilökohtaiset asiatkin vähän asettaneet esteitä elon tielle.
Maanantaiaamuna minulla vihdoin oli aika luomihoitajalle. Kävin Bulevardin klinikalla, hintaan vaivaiset eur 25. Vaivaiset siksi, että kerrankin tunsin olevani ammattilaisen käsissä, kun neiti syynäsi minut päästä varpaisiin. Kaikkea löytyi; kirsikkaluomia, varsiluomia ja rasvaluomia. Samoin löytyi neljä epäilyttävää tyyppiä, nyt minulla on niistä kuvaus ja paikat paperilla, jonka voin ojentaa terveyskeskuslääkärille. Sitten kun joskus sinne siis pääsen, enkä joudu samalle kuin joka verenpaineasioissa minua "tutki". Se kaveri ei varmaan suostuisi minuun edes koskemaan, katsomisesta puhumattakaan.
Työpäivän päälle menin suutarilleni hakemaan kolmet kengät. Kaksiin menivät puolipohjat ja kaikkiin kolmiin uudet kantalaput hintaan eur 98. Sain vielä joululahjaksi maksipullon suihkutettavaa kyllästettä. Samoin kenkäni saivat kehuja, että suutarin vaimokin oli vaatinut kysymään, mistä ne on hankittu. Ja minähän auliisti kerroin. Minulla on hieno ammattisuhde henkilöön, joka on tärkeä naiselle, joka rakastaa kenkiä. Ja hamstraa niitä. Koska kävelen, myös huolehdin kalliista kolpposistani. Hän osaa kohdella kenkiäni arvostaen, jos tahdotte ammattitaitoisen suutarin tiedot, kysykää.
Kävin joutessani myös Liiterikaupan kautta ennen kotiinmenoa. Jouluajan ruokamenut alkavat muodostua eikä minun todennäköisesti tarvitse ennen ensi viikkoa poiketa kaupassa kun vielä tänään käyn soveliaita juhlajuomia. Ja kalan huomista varten.
Vietin illan Rotumarsun kanssa. Hän on jo lomalla, niinpä tuli valvottua suhteellisen myöhään. Vielä kun kaveri onnistui sairastumaan yön aikana flunssaan ja herätti minutkin ennen viittä. olin todella väsynyt jo töihin mennessäni. Ahkerasti kun puuhastelin, pysyin hereillä. Kävin talvipäivänseisahduksen valoisaan aikaan (aurinko bongattu!) katsastamassa yhden kokouspaikankin kevään isoa kokousta varten, vaikutti lupaavalta, vaikka kalliiksihan se käy. Siinä sitä vielä työmaata riittää... Kahden jälkeen oli kuitenkin pakko jättää työmaa taakseen, minulla nimittäin oli kampaajalle aika.
Mikä onni, ilo ja autuus oli taas maata pesupaikalla hierottavana, tällä kertaa oikeasti nukahdin sinne. Vitsailin pikkukampaajalleni, että hän saisi tehdä minulle mitä vaan enkä huomaisi, ennen kuin hän herättäisi minut. Goottitukkaa hän ei kuulemma suostu kuitenkaan tekemään. Onneksi kyseessä on luottohuoltaja, sain jälleen ihanan vaaleankullan/ kuparin värisen pään ja hienovaraisen lyhennyksen. Tukka jaksaa kihartua itsestään. En ymmärrä, mitä teen, kun poika tekee kesäkuussa uhkauksensa mukaan ja muuttaa Australiaan. Hän oli saanut sinne nimittäin työviisumin. Liekö lähdettävä perässä?
Vielä tämä päivä, sitten saa taas yölläkin syödä. Jos jaksaa ja jos on halua. Luulen, että tarvetta ei tule olemaan.
Maanantaiaamuna minulla vihdoin oli aika luomihoitajalle. Kävin Bulevardin klinikalla, hintaan vaivaiset eur 25. Vaivaiset siksi, että kerrankin tunsin olevani ammattilaisen käsissä, kun neiti syynäsi minut päästä varpaisiin. Kaikkea löytyi; kirsikkaluomia, varsiluomia ja rasvaluomia. Samoin löytyi neljä epäilyttävää tyyppiä, nyt minulla on niistä kuvaus ja paikat paperilla, jonka voin ojentaa terveyskeskuslääkärille. Sitten kun joskus sinne siis pääsen, enkä joudu samalle kuin joka verenpaineasioissa minua "tutki". Se kaveri ei varmaan suostuisi minuun edes koskemaan, katsomisesta puhumattakaan.
Työpäivän päälle menin suutarilleni hakemaan kolmet kengät. Kaksiin menivät puolipohjat ja kaikkiin kolmiin uudet kantalaput hintaan eur 98. Sain vielä joululahjaksi maksipullon suihkutettavaa kyllästettä. Samoin kenkäni saivat kehuja, että suutarin vaimokin oli vaatinut kysymään, mistä ne on hankittu. Ja minähän auliisti kerroin. Minulla on hieno ammattisuhde henkilöön, joka on tärkeä naiselle, joka rakastaa kenkiä. Ja hamstraa niitä. Koska kävelen, myös huolehdin kalliista kolpposistani. Hän osaa kohdella kenkiäni arvostaen, jos tahdotte ammattitaitoisen suutarin tiedot, kysykää.
Kävin joutessani myös Liiterikaupan kautta ennen kotiinmenoa. Jouluajan ruokamenut alkavat muodostua eikä minun todennäköisesti tarvitse ennen ensi viikkoa poiketa kaupassa kun vielä tänään käyn soveliaita juhlajuomia. Ja kalan huomista varten.
Vietin illan Rotumarsun kanssa. Hän on jo lomalla, niinpä tuli valvottua suhteellisen myöhään. Vielä kun kaveri onnistui sairastumaan yön aikana flunssaan ja herätti minutkin ennen viittä. olin todella väsynyt jo töihin mennessäni. Ahkerasti kun puuhastelin, pysyin hereillä. Kävin talvipäivänseisahduksen valoisaan aikaan (aurinko bongattu!) katsastamassa yhden kokouspaikankin kevään isoa kokousta varten, vaikutti lupaavalta, vaikka kalliiksihan se käy. Siinä sitä vielä työmaata riittää... Kahden jälkeen oli kuitenkin pakko jättää työmaa taakseen, minulla nimittäin oli kampaajalle aika.
Mikä onni, ilo ja autuus oli taas maata pesupaikalla hierottavana, tällä kertaa oikeasti nukahdin sinne. Vitsailin pikkukampaajalleni, että hän saisi tehdä minulle mitä vaan enkä huomaisi, ennen kuin hän herättäisi minut. Goottitukkaa hän ei kuulemma suostu kuitenkaan tekemään. Onneksi kyseessä on luottohuoltaja, sain jälleen ihanan vaaleankullan/ kuparin värisen pään ja hienovaraisen lyhennyksen. Tukka jaksaa kihartua itsestään. En ymmärrä, mitä teen, kun poika tekee kesäkuussa uhkauksensa mukaan ja muuttaa Australiaan. Hän oli saanut sinne nimittäin työviisumin. Liekö lähdettävä perässä?
Vielä tämä päivä, sitten saa taas yölläkin syödä. Jos jaksaa ja jos on halua. Luulen, että tarvetta ei tule olemaan.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Hurlumhei matkaan jo käy
Voi minua heikkomielistä ja vähäpäistä, kun en osaa pitää itseäni ruodussa. Enkä tahdokaan, mutta se nyt tähän kuulu. Siiseli kutsui pohjoisempaan kaupunginosaan, baariin, jossa en koskaan aikaisemmin ollut käynyt. Siellä he olivat koko hurja joukko ja iso määrä tuntematonta sakkia. Ravintolan toisella puolella oli jonkun kaverin 50-vuotissynttärit ja toisella puolella soitti ihan kelvollinen rockabilly-bändi. Yksi siiselin lähimpiä ystäviä, hänen sanojensa mukaan hänen ainoa ystävänsä, oli synttäreillä puolisonsa kanssa, niinpä oli muu sakki päättänyt seurata samaan baariin.
Siellä oli jo tunnelma katossa, kun saavuin paikalle. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä kaikkia, sain lämpimiä halauksia heti ovella. Jopa Siiseli nousi pöydästä ottamaan takkia pois päältä ja kyselemään juomatoiveita. Ilta oli hauska, sain tanssia sekä Siiselin ystävän että syntymäpäiväsankarin kanssa. Siitä tosin meinasi tulla mustasukkaisuusdraama, kun Siiseli ryhtyi kyselemään tahtoisinko jäädä baariin, jos hän lähtisi kotiin. Totesin niin kuin hän on minulle joskus todennut, että tapanani on lähteä saman ihmisen kanssa, jonka kanssa minulla on ollut treffit.
Sitten kävelimme hänen kotibaarinsa kautta kotiin. Mukavaa iltaa seurasi sikeä uni. Aamulla Siiseli oli vääntänyt aamupalan sillä välin, kun olin suihkussa. Minä kaivoin käsilaukustani joululahjan miehelle,joka vihaa joulua. Oli hän lahjasta kuitenkin otettu, kysyi saako avata heti vai pitääkö odottaa jouluun. Minä annoin luvan avata samantien, kun toinen oli kuin pikkupoika. Paketista paljastuneet mustat sukkaparit, joissa on kaikissa erivärinen raita sukansuussa, olivat mieleinen lahja, hän nimittäin on aikaisemmin jo ihaillut niitä minulla. Siitä se ajatus sitten lähti. Samalla kerroin Rotumarsun olemassaolostakin, varoitin, että meidän tapailemisemme alkavat olla tapailtu.
Kävimme kotibaarissa kääntymässä ennen kuin minä matkasin vaihtamaan tavarat mukaani. Pääsin itäiseen Helsinkiin pelaamaan roolipeliä. Luvassa oli armoton taisto goblinien kanssa, niitä oli solan molemmin puolin satakunta. Sain teurastettua ahmankynsilläni niitä 12 ennen kuin lähtivät livohkaan. Moraali petti. Hah! Edessä on tason nosto, minun pitäisi olla jo 8-tasolla, kun lukemat notkuvat vielä vitosella. Mut kun se on niin työlästä! Ja kyllä mie näinkin toimeen tulen, kun omaan voimia, joista en mitään ymmärrä.
Onneksi ymmärsin lähteä pelin jälkeen kotiin. Yhdentoista maissa olin jo peiton alla, enkä suoraan sanottuna kovin kauan kerennyt siellä venyttelemään ennen kuin Nukkumatti vei mukanaan. Hyvä niin, koska tänään tein jouluaterialle jälkiruokaa. Sitten vielä on siivoamisp*skaakin edessä. Ärs ärs.
Ystävä teki minulle pyynnöstäni kilisevän rannekorun. Se on ihana, painava ja kilisevä. Kalliiksihan se kävi, jo pelkkä hopean määrä on massiivinen, noin 70 geetä, mutta mitäpä ihminen ei oman itsensä eteen tekisi. Se on joululahja itselleni.
Jotta jos jossain näette naisen, jolla on omat lusikat mukana, se olen minä, saa tulla sanomaan päivää. ;-D
Siellä oli jo tunnelma katossa, kun saavuin paikalle. Oli kiva pitkästä aikaa nähdä kaikkia, sain lämpimiä halauksia heti ovella. Jopa Siiseli nousi pöydästä ottamaan takkia pois päältä ja kyselemään juomatoiveita. Ilta oli hauska, sain tanssia sekä Siiselin ystävän että syntymäpäiväsankarin kanssa. Siitä tosin meinasi tulla mustasukkaisuusdraama, kun Siiseli ryhtyi kyselemään tahtoisinko jäädä baariin, jos hän lähtisi kotiin. Totesin niin kuin hän on minulle joskus todennut, että tapanani on lähteä saman ihmisen kanssa, jonka kanssa minulla on ollut treffit.
Sitten kävelimme hänen kotibaarinsa kautta kotiin. Mukavaa iltaa seurasi sikeä uni. Aamulla Siiseli oli vääntänyt aamupalan sillä välin, kun olin suihkussa. Minä kaivoin käsilaukustani joululahjan miehelle,joka vihaa joulua. Oli hän lahjasta kuitenkin otettu, kysyi saako avata heti vai pitääkö odottaa jouluun. Minä annoin luvan avata samantien, kun toinen oli kuin pikkupoika. Paketista paljastuneet mustat sukkaparit, joissa on kaikissa erivärinen raita sukansuussa, olivat mieleinen lahja, hän nimittäin on aikaisemmin jo ihaillut niitä minulla. Siitä se ajatus sitten lähti. Samalla kerroin Rotumarsun olemassaolostakin, varoitin, että meidän tapailemisemme alkavat olla tapailtu.
Kävimme kotibaarissa kääntymässä ennen kuin minä matkasin vaihtamaan tavarat mukaani. Pääsin itäiseen Helsinkiin pelaamaan roolipeliä. Luvassa oli armoton taisto goblinien kanssa, niitä oli solan molemmin puolin satakunta. Sain teurastettua ahmankynsilläni niitä 12 ennen kuin lähtivät livohkaan. Moraali petti. Hah! Edessä on tason nosto, minun pitäisi olla jo 8-tasolla, kun lukemat notkuvat vielä vitosella. Mut kun se on niin työlästä! Ja kyllä mie näinkin toimeen tulen, kun omaan voimia, joista en mitään ymmärrä.
Onneksi ymmärsin lähteä pelin jälkeen kotiin. Yhdentoista maissa olin jo peiton alla, enkä suoraan sanottuna kovin kauan kerennyt siellä venyttelemään ennen kuin Nukkumatti vei mukanaan. Hyvä niin, koska tänään tein jouluaterialle jälkiruokaa. Sitten vielä on siivoamisp*skaakin edessä. Ärs ärs.
Ystävä teki minulle pyynnöstäni kilisevän rannekorun. Se on ihana, painava ja kilisevä. Kalliiksihan se kävi, jo pelkkä hopean määrä on massiivinen, noin 70 geetä, mutta mitäpä ihminen ei oman itsensä eteen tekisi. Se on joululahja itselleni.
perjantai 18. joulukuuta 2015
No rest for the wicked
Olen päässyt juhlakaudesta aika vähällä. Olen ollut vain kaksissa pikkujouluissa, työpaikan ja ystävien kanssa järjestetyissä. Määrä oli riittävä, eikä missään korostettu joulua, syötiin hyvin ja juotiin paremmin. Keskiviikkona selvisin hengissä lounasravintolan joululounaasta. Se kyllä oli varsinainen pohjanoteeraus, jopa ihmiset, jotka pitävät jouluruuista, kätisivät aiheesta. Tänään menemme tiimilounaalle naapuritalon ns. parempaan ravintolaan. Sen menun kävin kurkkaamassa jo etukäteen itseäni miellyttäväksi. Minkäs minä sille voin, että olen herkkuperse!
Talvipäivänseisauksen suunnitelma alkaa hahmottua. Aatonaattona menen naapuriin seuraamaan kinkunpaistoa, aattona naapurilähiöön nauttimaan hillitysti eväitä ja juomia, joulupäivänä taas saan ystävän kylään. Siihen on vielä menu miettimättä, keittiönpöydän ääressä aikaa kuitenkin taas vietetään. Vieläköhän sitä muka jaksaa jotain tapanina tehdä vai joko voi siirtyä takaisin arkeen? Viikonloppuna ei varmaan kovin kummoisia tarvitse tehdä, että jaksaa taas töissä. Etenkin kun tänään jää kollegakin pitkälle lomalle. Miten minulla on sellainen tunne, että kaikki muut saavat levätä paitsi minä?
Vuokranantajalta tuli vuosittainen kirje. Vuokra ei laskenut kuin kolme euroa. Tuo on sitten erittäin ironinen lausunto, minä edelleen ihmettelen, miten voi olla olemassa aso-taloyhtiö, jossa kulut pienenevät. Meillä tehdään jotain oikein. Jos tietäisin, mitä, möisin systeemin muillekin vuokranantajille. Vai onko niin, ettei meidän yhtiömme ole tarkoitus tuottaa voittoa? Onko tämä yhteiskunnan tulonsiirto minulle ja kanssa-asujille? Sen verran luin asukaskokoustiedotetta, että ainakin uudet pesukoneet saamme ensi vuonna. Se on tosi hieno juttu, minun ei siis vieläkään kannata satsata omaan. - Olen minä jotain tässä maailmassa tehnyt oikein, kun karma luovutti minulle kunnon kodin. (Vielä kun saisin sen 8 neliötä suuremman...)
Talvipäivänseisauksen suunnitelma alkaa hahmottua. Aatonaattona menen naapuriin seuraamaan kinkunpaistoa, aattona naapurilähiöön nauttimaan hillitysti eväitä ja juomia, joulupäivänä taas saan ystävän kylään. Siihen on vielä menu miettimättä, keittiönpöydän ääressä aikaa kuitenkin taas vietetään. Vieläköhän sitä muka jaksaa jotain tapanina tehdä vai joko voi siirtyä takaisin arkeen? Viikonloppuna ei varmaan kovin kummoisia tarvitse tehdä, että jaksaa taas töissä. Etenkin kun tänään jää kollegakin pitkälle lomalle. Miten minulla on sellainen tunne, että kaikki muut saavat levätä paitsi minä?
Vuokranantajalta tuli vuosittainen kirje. Vuokra ei laskenut kuin kolme euroa. Tuo on sitten erittäin ironinen lausunto, minä edelleen ihmettelen, miten voi olla olemassa aso-taloyhtiö, jossa kulut pienenevät. Meillä tehdään jotain oikein. Jos tietäisin, mitä, möisin systeemin muillekin vuokranantajille. Vai onko niin, ettei meidän yhtiömme ole tarkoitus tuottaa voittoa? Onko tämä yhteiskunnan tulonsiirto minulle ja kanssa-asujille? Sen verran luin asukaskokoustiedotetta, että ainakin uudet pesukoneet saamme ensi vuonna. Se on tosi hieno juttu, minun ei siis vieläkään kannata satsata omaan. - Olen minä jotain tässä maailmassa tehnyt oikein, kun karma luovutti minulle kunnon kodin. (Vielä kun saisin sen 8 neliötä suuremman...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
