Hereillä

Olipas muutama raskas päivä. Ei henkisesti, mutta kun uni jää vähiin, jossain välissä on vaan otettava takaisin. Joulupäivänä sain ystävän vieraaksi. Aloitimme ohjelman kolmen maissa, ruokaa (ensin kylmät alkupalat, sitten savukalapastaa, ystävä toi jälkiruuan), juomaa, musiikkia ja puhetta riitti. Viiden maissa saatoin hänet taksiin, ennen kuin itse raahustelin Rotumarsun kanssa yläkylille. Hänkin nimittäin uskaltautui tapamaan ensimmäistä ystävääni, kun oli saanut omat ystävänsä pois saunakylästä. Kiva ilta, omiakin ajatuksiaan on hyvä selvittää samalla kun niitä toiselle selittää. Hienoa huomata ystävyyden syvenevän pikkuhiljaa.

Eilinen oli suuri unen ja levon päivä. En kovin monta tuntia pysytellyt valveilla, nekin menivät ruokailun merkeissä. Katsoimme tosin myös Piin elämän. Oli siinä jotain kaunistakin, mutta aika ahdistava oli elävän kuvan kokemus. Mangusteista tykkäsin. Söin kiltisti kinkkua, vaikkei se lempiruokiini ikinä ole kuulunut. Toinen vaihtoehto olisi ollut hakea kotoa ruokaa, ei minusta siihenkään ollut.

Kun kotiin saavuin, oli vuorossa tiskaaminen. Onneksi muuta sotkua emme saaneet aikaiseksi. Tällä kertaa ei myöskään musiikkia tullut soitettua niin, että naapurit olisivat olleet käärmeissään. Kaikin puolin olen viime aikoina ollut melkoinen asuntosäästäjä. Sama linja taitaa jatkua ensi viikonloppuna, minulta nimittäin kysyttiin, tunnenko uuteenvuoteen sopivia kuplajuomia.

Nyt kuitenkin olen hereillä. Saa nähdä riittääkö unta vielä ensi yöksi. Syytä kuitenkin olisi, olen edelleen ammattikuntani ainoa edustaja töissä. Vähän pelottaa, mutta otan asiat niin kuin ne tulevat. Minkä tässä muuta voi tehdä? Rotumarsu ehdotti rokulia, mutta kun en mie enää mikään lapsi ole, niin kai tämäkin vaan on kestettävä ja yritettävä selvitä työstressistä.