tiistai 22. marraskuuta 2011

Iltavuorossa

Rakas päiväkirja, tänään teen pitkän päivän. Aamusella kävin Marimekon asiakastilaisuudessa törsäämässä rahani baskeriin ja pitkähihaisiin hansikkaisiin (väri ei ole linkin takana oleva) Tulevat sopimaan erinomaisen hienosti uuteen talvitakkiini. Tai oikeastaan myös mihin tahansa mustista takeistani. Olisin minä sen tissinlämmittimenkin eli Kiepin tahtonut, mutta sitten tuli järki päähän.

Illan tulen viettämään bisnestiimimme puhelukokouksessa. Herra hyvää päivää, että kiviäkin taas kiinnostaisi. Olen huomannut, että englanninkielen taitoni, tai siis se olematon, rapistuu entisestään, kun minun pitäisi muistiinmerkitä tärkeitä asioita. Kirjailen epäolennaisia, huomenna sitten itken verta, hikeä ja kyyneleitä, kun mietin, että mitä hevlettiä tästäkin muistiin merkitsisi. Mutta aion kestää tämänkin. Minähän kestän mitä vaan, kunhan tiedän, ettei tapahtumien tila ole lopullinen. Jopa toive muutoksesta pitää liekkiä elossa ja perjantaiksi sainkin järjestettyä treffit yhden konsulentin kanssa. Pusken itseni pois täältä vaikka väkisten.

Onneksi kotosalla on ruoka valmiina. Omahoitaja tuli eilen kylään, teimme sen verran suuren määrän pelmeneitä ja savulohtakin jäi, ettei minun tarvitse kuin mikrottaa ne. Sitten käyn talvitakin postipisteestä. Juujuu. Käyn, käyn, tänään olen jo nimittäin ollut palelluskuoleman partaalla. Ja minä en yleensä palele, minä vain hikoilen. Mut kuulkaas, kun meillä oli taas niin mukavan ihanan tavallinen ilta, että oikein pahaa tekee.

2 kommenttia:

Kiona kirjoitti...

Kivat hanskat! Minäkin aion (ihan varmasti) tänä vuonna ostaa jonkun värikkään päähineen ja sormikkaat mustan talvitakkini piristeeksi. Miksi sen aina täytyykin olla musta?

-kummitus- kirjoitti...

Eikö! Herkullisia väriyhdistelmiä siellä oli. Kannattaa tosiaan satsata lisävarusteisiin, kun isot asiat tulee hankittua vain mustana. ;-D

Melkein jo haalin yhden punaisen ruusunkin hattuani varten, mutta se jäi vielä kauppaan. Ehkä minä tästä vielä siihenkin riehaannun, sitten minusta tulee kukkahattutäti. :-P