Alan pikkuhiljaa ymmärtää kiireisiä eläkeläisiä, jotka eivät kerkeä mitään tekemään. On ollut taas vauhdikasta elämä minullakin, etenkin kun johonkin väliin on myös tungettava se sosiaalisen erakon tarve olla itsekseen ja rauhassa.
Omahoitajan kanssa olimme treffeillä torstaina. Käyskentelimme pitkin Helsinkiä, Hakasalmen huvilaan olisimme tahtoneet, mutta se kerpele oli vielä kiinni, aukeaa vasta 12.6. Kaupunginmuseossa taas 26.4. alkanut mielenkiintoinen perusnäyttely Suomi-Finland 1900 avataan yleisölle vasta tänään. Jäivät sitten kulttuuriharrastukset sikseen, käyskentelimme Töölönlahden rannassa, istuskelimme penkeillä ja sen jälkeen menimme syömään Cellaan, omahoitajalle silakoita ja minulle muikkuja. Oli ihan ookoo-eväs, mutta kyllä Sampon muikut ja muusi on vailla vertaa. (Hupaisaa muuten, että arvosteluissa molempia kutsutaan Kaurismäkeläisiksi paikoiksi...)
Vielä pari baaria jälkiruuaksi ja sitten olimmekin valmiit vetäytymään kotimatkalle. On kyllä turnauskestävyys heikentynyt. Seuraavalla kerralla päätimme jättää syömisen seuraavaan päivään ja keskittyä nestemäisiin eväisiin. Kohtahan meille harakatkin nauravat, mokomille luusereille. Mutta hauskaa oli. Suunnittelimme pikkuisen jopa päiväretkeä Tallinnaan toukokuun loppuun. On sitä nähtävää sielläkin, baareja, kyldyyriä ja ruokaa.
Äsken kävin vaihtamassa ennen treffejä ostamani turkoosin topin toiseen. Sen etusauma oli katollaan. Nyt on tilalla uusi ja ehompi. Takaisin tullessani pääsin iloisesti tervehtämään pihallamme hyörivää talkooväkeä. Tuli vähän sellainen tunne, että kohta tulee haravasta, heitä ei kovin naurattanut, kun sluibailija käveli rappuun. Ei voi auttaa, en tahdo osallistua. Naapurit ovat mukavimmillaan, kun heitä ei tunne, mutta hymyilee ja nyökkii kaikille. Sanoinko mie jotain siitä sosiaalisesta erakkoudestani? En vaan jaksa tutustua, ystävät riittävät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti