maanantai 21. toukokuuta 2012

Vuoden ensimmäiset palovammat

Olenhan minä kertonut, että palan helposti ja huolella? Eilen sain kevään ensimmäiset palovammat niskaan ja olkapäihin, kun rymysimme parisen tuntia pitkin hakkuuaukeita herkkujen perässä. Omahoitaja pääsi levittelemään iltasella Dermosilin Aloe geeliä palovamma-alueelle. Ostin sen ihan kokeilumielessä, kun halvalla sain, geeli taitaa jopa toimia, tänään ei enää kirvele, vaikka punoitus on edelleen kovin pinkki. Hänkin ihmetteli värin määrää ja laatua, ei ilmeisesti ollut uskonut kertomuksiani maailman nopeimmista palamisistani.

Laakakorvasieni
Melkein kuva-arvoitus, kaksi korvasientä
Saalis oli lähes samanmoinen kuin ensimmäisellä kerralla, mutta evästaukoa mäen laella pitäessämme meille molemmille valkeni, miksi tahdoimme metsään. Se rauha, lämpö, mukava tuulenviri, lintujen laulu ja hiljaisuus hiljensivät savolaisen ja p-karjalalaisen hetkeksi. Sielu lepäsi ja ajatukset avautuivat. Nuorempi koiruus loikki hupaisan päättömästi perhosten perässä, teki sukelluksia ojiin, ui niissä, nautti vapaudestaan, vanhempi makoili rauhallisesti vieressä, kerjäsi osaansa eväistä muodon vuoksi.

Bongasimme muuten vanhan karhun kakankin rinteestä. Kumpaakaan ei ruvennut pelottamaan tai tullut tarvetta poistua pikaisesti paikalta. Itse asiassa meillä on suunnitelmissa jo heinäkuulle muut sieniretket, kun läheltä maastoa löytyy vaikka millaisten sienten kasvuun. Ihana paikka ja ihan tuurilla löydetty!

Tein muuten Pågensin spelttisubien väliin herkullisen kostean täytteen eväisiimme:

Voileivän tonnikalatäyte

1 prk persiljatonnikalaa (puristele öljy pois, hysteerikko käyttää vedessä olevaa tunaa)
50 g salaattimixiä silputtuna
vajaa 100 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
tomaatti silputtuna

Sekoita ainekset, kaada ylimääräistä nestettä pois, jos tomaatista irtoaa. Levitä voileipien väliin, anna makoilla jääkaapissa tunti ennen tarjoilua. Jälkiruuaksi meillä oli ystävän tekemät pullat ja juomaksi hyvää ja ravitsevaa vettä.

Kotosalla ryöppäsin osani sienisaaliista ohjeen mukaan. Puolet panin pakkaseen, toinen puoli upposi kastikkeeseen tuorepastan kanssa tarjolle. Korvasienten lisäksi kastikkeeseen upposivat sipuli, paketti pekonia, kuohukermapurkki, koskenlaskijajuusto ja pippuri. Pinnalle ruohosipuli-basilikasilppua omalta parvekkeelta. Suosittelen lämpimästi, sairaan hyvää!

Ei kommentteja: