Metsän poika, eiku tyttö

Eilen oli täydellinen päivä mennä metsään. Niinpä matkustin ystäväni luokse n. 40 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Siellä hän ja yli-innokkaat koirulit olivat minua jo vastassa, läksimme ajelemaan kohti potentiaalisia korvasieniaukioita.

Ensimmäinen oli huono. Liikaa ihmisiä ja vääränlainen maasto, mutta sieltäkin löytyi muutama sieni, mukaan lukien elämäni ensimmäiset laakakorvasienet. Se ei kuulema ole edes myrkyllinen, mutta saman kohtelun sai kuin normaali korvasienikin, minä en ainakaan ota sitä riskiä, että joutuisin dialyysiin ja maksajonoon.

 Päätimme vaihtaa paikkaa, ajelimme vähän sinne, minne nenä näyttää. Koukkasimme yhdelle metsätielle, jonka suulla oli portti, mutta se oli onnekkaasti auki. Siellähän ne hakkuuaukeat meitä odottivat! Rumaa maastoa, mutta mikäs siellä oli kirmaillessa, kun muita ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Jo tien vierestä löytyivät ensimmäiset ja reilun tunnin hortoilun jälkeen saalista oli lähes pari kiloa.

Vähiin se isolta tuntuvakin saalis käy, kun sen ensin puhdistaa ja sitten keittää kahteen kertaan löysässä vedessä myrkkyjen poistamiseksi. Saimme molemmat n. 300 g sientä. Omani panin pakkaseen, että saan sitten ne sieltä kaivella, kun on muitakin syöjiä kuin vain minä. Mutta toisaalta läksimme liikkeelle periaatteella, että kävelemäänhän me vain olemme menossa ja sienet ovat bonusta, jos niitä sattuu löytymään.

Ihana ilma, upeata seuraa, palanut nenä ja kaula, hieno pikkusaalis, raitis ilma -myrkytys. Täydellinen päivä! Eväätkin olivat mukana, ettei tullut kiukkukohtausta sienestäjille. Koirat olivat kovin hiljaista sakkia, kun ystäväni kotiin ajelimme. Jos vaan ilma suosii, teemme samoille huudeille toisen retken loppuviikosta. Sinne nimittäin jäi vielä koluamatonta leimikkoa. (Enkä tietenkään kerro koordinaatteja, heh. Ikiaikainen sienestäjän oikeus, kiertotietä pelipaikoille, etteivät vaan naapurit huomaa...)