Parikymmentä vuotta

Eilen illalla tihrustin Teemalta Rockin klassikkolevysarjan Metallica jakson. Muistin omat tuntemukseni, eloni ja oloni, muistin musiikin, muistin tilanteita, tapahtumia, ihmisiä. Vähän jossittelinkin, että jos olisin silloin tehnyt toisin, mitä siitä olisi seurannut, mutta kun aikani pähkin, on elämä oikeastaan kääntynyt mielenkiintoiseksi. Silloin oli hyvin, nyt taitaa olla paremmin. Ja musiikki ei katoa koskaan. Toivottavasti ei enää koskaan. Aion palata samoihin tunnelmiin ja hankkia vähän lisää muistoja ensi maanantaina Sonispheressä.

Minne aika karkaa? Millään en tahdo uskoa, että Metallican Musta levy julkaistiin yli 20 vuotta sitten (1991). Touhotin silloin ensimmäisessä ammatissani jossain päin pohjoisempaa Suomea, vapaa-ajalla vauhtini huimasi heikompien päätä. Huhhuh.Tuli hyvä ja nostalginen, toisaalta optimistinen ja riemukas olo. Antaa ajan kulua, minäkin kulun pikkuhiljaa. Olen ainakin elänyt täysillä, enkä jättänyt rumimpiakaan kiviä kääntämättä, vaikka olisi ehkä kannattanut harkita joidenkin kohdalla. (Kyllä huomaa, että alkaa elämän ehtoopuoli jo kolkutella, kun välitilinpäätöstä pukkaa...)

Nyt taidan kuunnella vähän Mökallikaa.

***
Ai niin, perjantaina Tallinnan Raatihuoneen torilla tapasimme myös Metsätöllin. Ihan vahingossa. Sekin kuulosti hyvältä.