keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kasvun ihmeitä

Istutin basilikat isompaan astiaan. Sen reunalle kylvin kehäkukkaa, se kai jotenkin suojelee kaikilta pahoilta öttiäisiltä muita kasveja. Olen ryhtynyt epäilemään kudzun selviämistä, kun ne havaitsemani vihreät silmut eivät tunnu kehittyvän, mutta saavat vielä toistaiseksi olla laatikossa. Kylvin niiden kaveriksi tuoksuhernettä.

Auringonkukat viettivät ensimmäisen yönsä ulkona. Jos kuolevat, kerkeän vielä kasvattaa uusia. Timjamini kuoli. Laitoin uudet siemenet pieniin esikasvatusruukkuihin. Mie en ymmärrä mistä se suuttui, kun aina olen aikaisemmin saanut kasvun onnistumaan. Minulla on tainnut vain olla tolkuttoman hyvä tuuri tähän saakka.

Chiliä pitäisi vielä laittaa johonkin astiaan, seiniä ja lattia pestä. Ei paljon isännöitsijä ole ottanut yhteyttä sen enempää vessan kuin parvekkeenkaan tiimoilta. Tekisi mieli lähettää sinne joku paskapommi. Sen lisäksi nukuin viime yönä niin vähän, että nyt vituttaa. Ei se unettomuus minnekään ole hävinnyt. Minua on kusetettu. Unijukka, perkele!

Ei kommentteja: