keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Lisätään vääntöä

Koska en jälleen viime yönä nukkunut, päätin palkita itseni aamusella työhakemusten tekemisellä. Löysin kolme haettavaa paikkaa. Yksi niistä saattaisi sopia myös työttömyyskoulutuksen piiriin. Tahdon töihin tavalla tai toisella, koska muuten menevät kohta loputkin unet ja niitä ei enää ole paljon mentäväksi. Paitsi että viime yönä sain kuitenkin kuusi tuntia. Se on parempi kuin neljä tai viisi.

Nykyään ranteitani ei särje pelkästään kelin vaihtuessa, vaan ihan koska vain. Niin kuin viime yönä, piti oikein hakea Ottoveljen matkoiltaan Aasiasta tuomaa tiikeri-käärmessalvaa, nyt sitten menivät lakanat vaihtoon, koska haisuli (mentoli). En suosittele murtamaan ranteitaan useampaan otteeseen, se alkaa vanhemmiten kolottaa. Samoin kolottaa polveakin, sen olen rymynnyt sienimetsissä, mutta nivelet taisivat olla jo alunperin löysää tekoa. Eikä kuulema kannata mennä valittamaan lääkäriin, koska olen ylipainoinen. Käsiin on tullut maksaläiskiä. Kuulema käsien kauneuskirurgointi on nyt uusinta hottia vanhojen akkojen keskuudessa. En kyllä viitsi, voi johtua myös taloudellisen tilanteen epävarmuudesta. Jos jotain saisin remontoida, niin kaksoisleuan tahtoisin pois. Kyllä minä muuten nämä läskinikin kannan ihan suosiolla.

No rest for the wicked. Pää saattaa kyllä hajota ihan kohta.

Bubbling under: luin taas (!?) kirjan. Olen vähän viehättynyt elämänkertoihin. Toisaalta löysin kirjahyllystäni pari lukematonta kaunokirjallista teosta. Tällä naurettavalla lukuvauhdilla ei vieläkään tarvitse kirjastoon kiirehtiä.

Ei kommentteja: