Totta puhuen, olen erittäin onnellinen, että minulla on koti. Kun ihminen menettää jotain tärkeätä itselleen, hän oppii arvostamaan sitä. Niin kävi minulle avioliiton tiimellyksessä. Tarvitsen kotikolon, lepopaikan, suojan kovalta maailmalta. Tarvitsen paikan, jossa vaihdan farkut verkkarihousuun, makaan sohvan ja nojatuolin vuoronperään.
Kotiin voi kutsua vieraita, ystäviä ja tovereita. Kodissa on keittiö, jääkaapissa ruokaa, musiikkivehkeet, parveke, täysi viinakaappi ja sängyssä puhtaat lakanat. Villakoiria ja muita epämääräisiä kasoja ei lasketa. Koti on rakas, se parantaa mielenterveyttäni. Kodin oven saa lukkoon, mutta sen mielellään avaa rakkailleen. Rakastakaa tekin kotejanne! Ja tarvittaessa lainatkaa kodin lämpöä ystävillenne.
2 kommenttia:
Siis tarkoitatko, että olin anonyymi naapurisi jo viisi vuotta ja yhdeksän päivää sitten? Ja miten kauan olen sitten lukenut blogejasi? Väittäisin, että 20-25 % elämästäni. Ohhoh!
T. Anonyymi ex-naapurisi
Oi voi, onnea vain valitsemallasi tiellä. ;-D
Sie sitten varmaan tunnet minut paremmin kuin minä itse. ;-D Siltä minusta kyllä tuntuu useiden ystävienikin kanssa, he näkevät minut aivan toisin, paljon parempana kuin mitä itse ikinä näkisin.
Lähetä kommentti