Hektisen työrupeaman jälkeen kipittelin kaupan kautta kotiin. Seitsemän maissa olin jo kaupungilla. Saavuimme onnekkaasti lähes yhtä aikaa Coloradoon ja vain kymmenisen minuuttia odoteltuamme saimme ikkunapöydän. Enpä olisi uskonut, että siellä on moinen tungos. Jos olisi ollut suurempi seurue, tuskin olisimme mahtuneet ex tempore syömään, pöytävaraus olisi pitänyt tehdä. Ruoka oli rehellistä, konstailematonta ja yllättävän hyvää. Itse söin jänöparan sisäfilettä, grillattuja kasviksia ja pöhköperunoita (lohkoja siis). Kiireestä huolimatta henkilökunta oli huumorintajuista sekä tilannetajuista. Hieno kokemus!
Vatsat pinkeinä suuntasimme Tavastialle. Siellä lämmittelijä oli vielä lauteilla, mutta Flaming Sideburnsien keikkaa me olimme tulleet kuuntelemaan. Hauska kohtaaminen narikassa oli, kun Cosmo Jones Beat Machinessa soittava entinen nuoreni tunnisti minut noin nanosekunnissa ja pääsin lämpimään halaukseen. En kuulemma ollut muuttunut yhtään 20 vuodessa. Minua nauratti. Illan aikana tuli törmäiltyä useampaan otteeseen, muistelimme vanhoja, kuulin olleeni auktoriteettia omaava puolueeton hahmo. Ihan hyvä ihminen, ettäs tiedätte. Tuli lämmin olo.
Vielä lämpöisempää oli keikan aikana, yritimme olla parvella, mutta eihän siellä pystynyt kykenemään. Hiki valui pitkin niskaa ja selkää. Alhaalla oli vähän siedettävämpää ja keikka oli hieno. Bändi on yksi parhaita livebändejä, mitä ikinä olen saanut seurata. Eikä se pettänyt nytkään. Hikisen väännön jälkeen poikkesimme vielä Ilveksessä yksillä, Bäkkärille oli kutsu, mutta sen skippasimme, minua kutsui Naapuri ja ystävää koti. Puhetta piisasi, se on hienoa. Asiat selvenevät, kun niitä selvittää toiselle ja samalla itselleen. Siitä iso kiitos, että tiedän voivani puhua luottamuksellisesti.
Naapurin luona ilta vierähti aamuun. Riitti puhetta ja halauksia, juomaa ja lämpöä. Liian lyhyiden unien jälkeen katsoimme vielä elokuvan yhdessä ennen kuin menin ottamaan pikaiset kauneusunet kotiin, ennen seuraavaa rientoa. Suihku ja ehostaminen auttoivat, mutta väsymystä oli liikkeellä niin paljon, ettei olisi ollut lähtijäksi, jos ei kallis lippu olisi ollut jo plakkarissa ja ystävät odottamassa.
Hienoa oli ehtiä kerrankin ajoissa Circukseen. Kerkesin nähdä keikan kaikki kolme bändiä, Kobra and the Lotus aloitti kahdeksalta, nauratti, että osaavat ne naiset muuallikin metallia laulaa, mutta meidän daamimme vaan paremmin. Toisena esiintyi Gus G bändinsä kanssa, onhan se kaveri melkoinen tiluttelija, mutta ilman hyvää laulajaa ei bändi olisi jaksanut innostaa. Kreikan lahja maailmalle sai kuitenkin jo eloa yleisöön ja kun Kamelot vihdoin aloitti, tunnelmaa riitti kiitettävästi. Ei se keikka loppuun ollut myyty, hyvä niin, nyt oli kuitenkin tilaa seurata ja keskittyä power metallin saloihin. Hieno show, saivat yleisön jopa laulamaan eikä se kuulostanut kornilta.
Loppuillasta seurasi se perinteinen baarikierros On the Rocksista Perkeleeseen. Perkeleessä tapasin muuten Omahoitajan ystävän, joka vähän valoitti entisen poikaystävän nykyisiä vaiheita, en olisi tahtonut kuulla osittain huonoja uutisia. Häivähti ikäväkin, välitän hänestä edelleen. Perkeleestä onneksi ymmärsin lähteä ennen valomerkkiä kotiin, etenkin kun nuoriso alkoi pyrkiä iholle. Olin aivan poikki, mutta silti rankaisin itseäni bussikyydillä, kun se niin soveliaasti oli juuri lähdössä. Kotona oli pakko syödä ennen unia, päivän evässaldo siihen mennessä nimittäin oli kolme riisipiirakkaa. Vatsa kurisi, en olekaan ihan niin hyvä vasikka.
Oli hieno musiikkipitoinen viikonloppu. Tänään olen katsonut Yle Areenan tarjontaa ja nukkunut useat päikkärit. Uskoisinpa kuitenkin, että yöksikin vielä unta riittää.Näihin kuviin ja tunnelmiin, elämällä näyttää olevan viela paljon tarjottavaa ja minä aion nauttia sen kaiken, mitä annetaan ja eteen kannetaan. Oli se sitten hyvää tai huonoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti