Kohti uusia pettymyksiä

Eilen podin migreeniä, mikä lie senkin taas laukaissut. Ensin en vain edes tajunnut sitä migreeniksi, paikkasin oloa buranalla. Kokeilin jopa päiväunia, mutta heräsin entistä kamalampaan kipuun, se vihdoin herätti tajuamaan, ettei kyseessä ollutkaan tavallinen jomotus. Sumatriptaani onneksi voitti sen, mutta loppupäivä meni melkoisessa sumussa ja etomusta pidellessä.

Koitin pakata, mutta jäi tekemistä tähän aamuunkin ihan riittävästi. Olen tarkistanut, että minulla on veljen tuoma avain heidän yksiöönsä sekä junalippu. Ne ovat tärkeimmät. Veljen vaimon asunto toimii suojapaikkanani Pohjoisemmassa Suomessa, kun vierailen laskemassa vanhempani. Viimeisen yön vietän toisen veljeni hoiteissa maaseudun rauhassa. Perjantaina luvassa lienee baarikierros kylillä ystävän kanssa, saa nähdä nyt.

Surettaa kaikki, eikä tekisi mieli lähteä, mutta koska Ottoveli on edelleen kotosalla, en saisi edes murjottaa rauhassa. Sama mennä ja koittaa olla ja elellä muuten normaalisti. Jos olisi töitä, kiinnittyisi huomio niihin, eikä tarvitsisi epäolennaisia pohtia.

Se on sitten syyskuu, kun minut tapaatte täältä. Voikaa hyvin, minä en taida osata enää ihan täyspainoisesti vetää.

Rakkautta vaan

Suurkiitos. Sain post it -lapun Oma tila ja ajatuksia blogista. Kauniisti tehty oli se!

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

 2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se on kerrottu vain Post It –lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minäpäs koitan keksiä viisi uhria:
Ensimmäinen menee Ambralle, koska hän on nuori, tuore ja avoin. Kiitos siitä.
Toinen menee Verbaurille, koska olen aivan koukussa vinksahtaneisiin kertomuksiin. Kiitos niistä. Lisää!
Kolmannen tyrkkään Stanstalle. Vaikka siksi, että hän jaksaa nousta, yrittää ja edetä. Kiitos itsensä!
Neljännen ojennan AnneVeelle, olen minäkin oman kakkuni siellä päin maailmaa lusinut, että tunnistan savolaisen. Tsihhih. Kiitos vastuun siirtymisestä lukijalle.
Viides saa toivottavasti sijan Maketsulta. Jokaisen heteronaisen paras ystävä on homomies. Minulla heitä on useampia, mutta ihana löytää yksi kirjoittavakin. Kiitos kirjoittamisesta.

Tahtoisin vielä antaa tämän Kionalle, mutta hän on edelleen salasanan takana. Olen vain niin kovin ylpeä hänen viimeisistä käänteistään. Way to go, girlfriend!

Hihittelyä yössä

Ottoveli saapui viimeiseksi lomaviikokseen pääkaupunkiseudulle. Tein hänelle ruokaa, punacurry-kookos-tofua ja kaalitomaattimuhennoksen. Saamani kehut olivat taas niin ylenpalttiset, että hävetti. Hän jälleen kerran ehdotteli, että perustaisin lounaskahvilan, uutena ajatuksena hän tarjosi torikojukahvilaa. En minä. Olen liian laiska yrittäjäksi, sitä paitsi kuka nyt sellaista sekasikiö-ruokaa olisi kiinnostunut vetämään kitusiinsa; ainekset Aasiasta, tekijä P-Karjalasta, varsinainen fuusiokeittiö... Tosin siihenkin hänellä oli ehdotus; lankkaisin itseni aamuisin ruskeammaksi ja nukkuisin yöt tiukat papiljotit päässä sekä tietysti värjäisin tukan mustaksi. Sillä lailla. Siitä se hihittely sitten alkoi.

Seuraavaksi hän soitti yhdelle entiselle poikaystävälleni tapaamisen merkeissä, entinen poikaystävä tahtoi jutella minunkin kanssani ja mikäs siinä, hauskaa oli pari sanaa vaihtaa, mutta ikävä ei tullut. Puhelun jälkeen aloimme miettiä, miten adhd-persoona ravaisi ympäri asuntoani. Hänellä kun on tapana liikkua puhuessaan, hetkeäkään ei ihminen pysy paikallaan. Hihittelimme, että sänkyä pitäisi siirtää, että hän pääsisi kiertämään ympyrää. Se nauru oli pakko lopettaa, kun Ottoveli sai astmakohtauksen ja joutui tarraamaan piippuun. Sitten vielä sanovat, että nauru pidentää ikää.

Aamupäivällä pääsin ex tempore retkelle Ikeaan. On minulla ihania ystäviä, kun jaksavat minutkin haalia mukaansa! Olen niin kiitollinen heidän olemassaolostaan! Ostokset nyt eivät kovin päätä huimanneet, pari kylpyhuonemattoa, isoja valkoisia kynttilöitä, munanleikkuri, reikäkauha, lautasliinoja. ovenpäälliskoukut, wc-harja sekä leikkuulautasetti, mutta tarpeellista kaikki tyyni. Sain minä sinne uppoamaan 35 eeroa. Puuh.

Vielä 9 euroa meni siihen, kun poikkesimme naapurilähiössä avatussa Snackyssa ja menimme syömään saaliimme (Iso Poliisi ateria kaikille) ystävien luokse toiseen naapurilähiöön. Mikä mätökäs! Munaakin siellä oli! Hyvää päivää! Ikinä en sellaista jättiläistä ole syönyt. Ranskalaiset olivat parhaita, mitä koskaan olen saanut hampurilaisketjuista. Onneksi en kerennyt aamulla syömään aamupalaa ennen Ikean retkeä, siinä yhdistyivät sekä aamiainen että lounas. Huhhuh! Enpä muuten edes muista, koska edellisen kerran olen syönyt hampurilaisaterian, varmaan joskus viime vuonna kesällä, ei tule turhan usein tukittua verisuoniaan.

Perhosbongari

Olipas leppoisa viikonloppu! Kyllä nyt edes kerran kesässä olisi päästävä kuuntelemaan hiljaisuutta, saunomaan lempeissä löylyissä, meditoimaan laineiden liplatuksen tahtiin, lukemaan, ottamaan pari piristävää ruokajuomaa, juoksemaan karkuun hirvikärpäsiä, syömään liian hyvin ja istumaan ulkovessassa pelkäämässä, koska saa genitaalilävistyksen. Ainoa huono puoli oli naapurimökin piski (bichon frise), joka kuvitteli, että olemme hänen tontillaan. Meinasivat hermot mennä sen verran tehokkaasti räksytykseen, että uhkasin tehdä sessestä rukkasen.

Amiraali

Ilma oli mitä parahin. Lämmin ja leppoisa, vain torstaina mennessä satoi, muuten paistoi aurinko. Sunnuntaina suorastaan harmitti lähteä takaisin sivistyksen pariin, vaikka toisaalta sen verran pölyinen oli vuokramökkimme, että silmät, keuhkot ja nenä kiittivät siirtymisestä imurien valtakuntaan. Luin lähes koko kirjan, haistelin luontoa, bongailin perhosia. Sitruunaperhonen oli liian nopea, siitä en kuvaa saanut.

Suruvaippa

Harmi, kun on köyhä. Ei ole joka viikonloppu vara vuokrata autoa ja maksaa mökkivuokraa. Mutta kerran kesässä on! Ja vielä on kesää jäljellä! Etenkin minulla, kun ei muuta olekaan kuin vapaata aikaa (ja vajuva pankkitili, mutta se siitä). Ai niin ja jos kenelläkään on neuvoja hirvikärpästen kemikaaliseen tai biologiseen torjuntaan, saa kertoa, verkkotakki minulla on jo. Elukat kilpailevat vahvasti Suomen etovin eläin palkinnosta.

Ystäväisen ottama tunnelmakuva

Eron hetki kun lyö

Rauhaa ja hiljaisuutta, kiitos. Vaikka sataisi kissoja, koiria, ukkoja, sammakoita tai eväkkäitä, on parempi päästä hetkeksi pois, että voi taas saapua rakastamaan kotiaan. Ja muistaa, että asiat ovat oikeastaan edelleen aivan järkyttävän hyvin. Etenkin kun olen tainnut saada lukukykyni takaisin, eilen pistelin menemään melkein 400 sivua Ken Folletin Maailma vailla loppua -järkäleestä. Loput 600 sivua otan mukaan mökille. Minä niin ihastuin Ylen kesäsarjaan Taivaan pilareihin, että tuli pakkomielle.

On vähän ambivalentit fiilikset. Toisaalta tuntuu, että minun pitäisi kärsiä enemmän, kun ei töitä ole laisinkaan tiedossa. Toisaalta vituttaa jo pelkkä ajatuskin työttömyydestä niin paljon, että yleensä tungen sen kaikkien suojamuurien ja alitajunnallisten peittojen alle. Etten vain ajattelisi. Koska sen olen huomannut, että ajatteleminen on hirveän yliarvostettua touhua.

Varmaan hankin Pirsmasta kotiin saavuttuani platinablondi-purkin. Loppuu se vehtaaminen aivojen kanssa.

Heippa sunnuntaihin. Ehkä maanantaihin. En tiijjä. Liekö tässäkään mitään järkeä?

Enemmän iloa kuin harmia

Olen iloinen, kun ystävä kutsui itsensä ex tempore-kylään eilen iltasella. Olin taas uppoamassa syntyihin syviin, mutta päädyinkin toisaalle. Tarjosin pientä kivaa (juustoa) ja kosteata (olutta ja viiniä). Nyt en voi kuin ottaa osaa ystävän oloon töissä, mutta itsepähän tuli ja hyvä, että tulikin, koska nauru on hyvästä. Vaikka kyynelten läpi. Eikä niitä kosteita asiota kuitenkaan niin paljon mennyt. Onneksi.

Mietin ruokalistaa mökille. Sen pitää olla helppo, koska en muista, millaisia kiluja ja kaluja siellä oiken on. Muistaakseni likaisia. Pah. Ilkeä vain taidan olla. Mutta ihan oikeasti yli 60-vuotiaan miehen sinkkumökki ei välttämättä ole kaikkein viehättävin, etenkään jos häntä ei ole purrut sisustuskärvänen. Olisipa sellainen kolo minun! Olisipa minulla töitä, auto, rahaa, lottovoitto, korjaushenkilökuntaa - kyllähän te tiedätte, tavanomainen toivelista. Ruokalistalle tulee jotain grillattavaa, jotain sadekelin ruokaa ja jotain yllätyspalleroita. Kyseeseen ei tule mikään kolmen ruokalajin herkkunöttösten tarjoaminen, vaan mennään brutaalilla linjalla. Minä kyllä aina olen pitänyt brutaaleista asioista, niin kuin ruuasta.

Juu, harmistakin piti puhua. Harmittaa, että naapurikaupungin ystävien kanssa on viime aikoina käynyt niin, että aina kun he ovat tulossa tänne, minä olen menossa muualle. Kaikenlaista harmia! Etenkin kun kyseessä ovat sellaiset ihmiset, joiden kanssa voisin helpostikin viettää aikaa vaikka maailman tappiin. Tai ainakin kauan. Jostain syystä olen saanut aikatauluni elokuun loppuun saakka aivan tukkeeseen. Sijaistoimintaa työn sijaan.

Lähellä Neptunuksen patsasta Gdanskissa on virallinen bookcrossing-rinkula. Veikeä idea.

Sen verran muuten vielä Gdanskista, että kun ystävän kanssa juttelimme lapsuudesta, hän kertoi muiden juttujen muassa pitäneensä minua kauniina. MINUA! Voitteko kuvitella! Minä en. Kukaan ei koskaan kutsunut minua kauniiksi. Onneksi en potentiaalista kauneuttani (yhden henkilön mielipide) silloin ole sitä tajunnut, koska nyt olisi kovin vaikeata suhtautua rupistumiseen. Nyt ei haittaa, kun on aina pitänyt itseään aika omituisen näköisenä otuksena. Ja odottakaa vain, kun tästä vielä vanhenen, leviän ja nuupahdan, sitten minä vasta vinkeän näköinen olenkin. Mutta mukava.

Palellus

Jopas nyt jotakin, viime yönä paleli. Unentokkurassa en meinannut ymmärtää, mitä tapahtui. Ilmeisesti pian on kaiveltava lämpimämpi peitto esille. Tai sitten suljettava parvekkeen ovi yöksi. Hanhilaumatkin jo pitävät kokoontumisajoja, eivät ne vielä lähde, mutta tiettyä levottomuutta ja äänenpitoa on ilmassa. Kunhan nyt ei vielä kesäsateesta muuttuisi syysmyrskyksi, että metsään pääsisi. Meillä oli muuten Gdanskissa ihanat täkit! Ja oli syytä ollakin, sen verran tehokas oli ilmastointi. Tuli vaan mieleen, kun viime yön unessa etsin kuolleen puolalaisen naisen sormusta ja minua paleli.

Muut ovat aloittaneet työt, minä vain lillun kotosalla. Naurettavaa. Pesen pyykkiä ja pakkaan mökkivaatteita. Taitaa olla parempi varata villasukatkin mukaan. Pääsen viettämään pitkän viikonlopun itäisessä Suomessa, onneksi matka ei ole pitkä. Ihana on muuten lähteä, mutta se ulkovessa. Voi minun takamustani, juuri kun alkavat edellisen retken jäljet parantua, on luvassa uusia. - EI KUN TÄTÄ EI PITÄNYT KERTOA! Ei suolen toiminta ole kiinnostava aihe, perkele.

Koen nuupahtavani silmissä. Taisi olla viimeinen kukoistuksen aika ohi, nyt alan valmistautua rupsahtamaan rauhassa. Mitäpä väliä sillä enää on. En minä jaksa enää, kun ei töitäkään ole, minkä eteen nähdä vaivaa. Taitaa myös mieleni vallata ikirouta ja palellus, ihan oma vika, mitäs heräsin hetkeksi. Illalla itkin vähän, mutta kauan en jaksa, sen verran kuitenkin, että nyt tuntuu tykytys silmien alla. Saisi pian jo loppua, sydän kuivettua koppuraksi. Muuten voin sitten laajeta ja levitä ihan kaikessa rauhassa.

Normihomma, menee ohi aikanaan. Suru on vain surtava, ei siinä muu auta.